torstai 30. elokuuta 2018

Miun Pinterest

Pinterest, varsinainen ideoiden aarreaitta, sekä hyvässä että pahassa! Toisaalta siellä on ihana määrä ideoita laidasta laitaan, mikä on etenkin meidän häiden kannalta ollut aivan huippujuttu: monilla hääsivustoilla on kyllä kauniita ideoita, mutta tyylillisesti ne ovat usein vähän pielessä. Esimerkiksi sellaiset artikkelit kuin Kymmenen tapaa koristella ruusukullalla, tai Olisiko vaalea persikka sittenkin parempi kuin hento pinkki (saatte kyllä ideasta kiinni) ovat varmasti toisentyyppisille hääsuunnittelijoille aivan asian ytimessä. Meille niistä ei kuitenkaan pahemmin iloa ole. Mutta onneksi on Pinerest, josta löytyy niin rokkihäitä, goottihäitä, halloweenhäitä...you name it, Pinterest has it.

Kääntöpuolena onkin sitten se ideoiden loppumattomuus. Kun oikeisiin hakusanoihin, bardeihin ja sisältöihin pääsee käsiksi, tuntuu huippuideoita riittävän loputtomiin. Pinterest suosittelee, vinkkaa ja tarjoaa uusia kiinnostavia kohteita, vaikka itsestä tuntuisi, että huippuideat on jo löydetty. Ja kun niitä upeita ideoita on niin paljon! Eikö voisi vaan toteuttaa niitä kaikkia? Joo ei. Eli pakko rajata, noukkia ne kirkkaimmat helmet monien hyvien ideoiden seasta: ne ideat, jotka todella haluaa omissa juhlissaan toteuttaa.

Koska haluan pitää blogin tekijän-oikeusystävällisenä, en jaa pinterestistä kuvia täällä. Vaikka joskus kyllä mieli tekisi, sillä siellä on paljon ihania ideoita kuvamuodossa! Jos joku muukin harmittelee asiaa, ja haluaa käydä katsomassa millaisia poimintoja oon Pinterestissä tehnyt, niin laitan tähän linkin omalle Pinterest-sivulleni.

Jos suunnittelet häitä, niin miun boardeista saattaa olla jotain apua, vaikka et suunnittelisi yhtään samantapaisia häitä kuin mitä meille on tulossa: oon esimerkiksi kerännyt boardeihin talteen poseerauksia hääpotretteja varten, ja potretti-ideat on varmaan hyödyksi ihan kaikille häitään suunnitteleville. Samoin sieltä löytyy ideoita ohjelmaan, kutsuihin, Save the Date -kortteihin, koristeluihin...värimaailmassa toki näkyy puna-musta, mutta ideanhan voi toteuttaa myös muilla väreillä. Jos siis yhtään kiinnostaa niin käy ihmeessä penkomassa boardit läpi! Ja edelleen muistutan, että meille ei ole tulossa teemahäitä, joten kuvia uskaltaa kyllä selailla vaikkei metallimusiikki tai musta väri paljoa inspiroisikaan.

Toki miun Pinterest-sivulta löytyy muutakin kuin hääjuttuja, mutta boardit on kyllä selkeästi nimetty ("wedding" sitä sun tätä, kun on kyse hääjutuista). En ole jaksanut tehdä boardien sisälle alakategorioita, joten kaikki kuvat ovat boardien sisällä hieman sekaisin: jos kuvia alkaa kertyä enemmän, voin yrittää luokitella kuvia pienempiin ryhmiin. Toistaiseksi tavaraa on kuitenkin ihan inhimillinen määrä, joten boardeja on helppo selata ilman kategorioitakin.



Toivottavasti miun keräilemistä jutuista olisi iloa myös jollekin toiselle! Laittakaa kommentteihin myös teidän omia Pinterest-sivuja, jos haluatte laittaa ideoita jakoon!


Kuvat CC0-lisenssillä

8 kommenttia:

  1. Meilläkin on kahden hevarin häät tulossa lähivuosina. Teemahäitä ei mekään haluta, mutta aika epäperinteisesti mennään mm. mustan morsiuspuvun ja hautausmaalla otettujen potrettien voimin :D Perinteiset häät eivät vain olisi meidän näköiset. Kiitos pinterestisi jakamisesta! T: Toinen pinterest-addikti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana löytää kanssahevareita! Myökin ollaan pyöritelty hautausmaata kuvapaikkana, ihan vaan siksi että ne on niin kauniita paikkoja (kivimuurit, rautaportit, itse ne hautakivet)! Ite oon vaan pakanana meinannut kirkot kiertää ko. päivänä kaukaa, mutta onneksi tässä on vielä aikaa suunnitella paikkaa, kunhan nyt sen kuvaajan hankkisi ensin! :D

      Poista
    2. Onneksi meidän kaavailema hautausmaa ei ole ollut käytössä noin vuosisataan eikä kirkkoa/kappeleita ole lähistollä niin voidaan me pakanatkin ihan rauhassa kuvata potretit siellä :D Varsinkin vanhat, 1800-luvulta olevat hautausmaat ovat ihan käsittämättömän kauniita rautaportteineen ja ikivanhoine puineen. Kittteeltä löytyy tää meidän ajattelema paikka :)

      Poista
    3. Oijoi, sehän on sit ihan hoodeilla! Kuulostaa kyllä aivan täydelliseltä paikalta <3

      Poista
    4. Jos asustelet hoodeilla niin Ilmolan hautausmaa siis kyseessä :) http://www.kiteenseurakunta.fi/hautausmaat/hautausmaat/ilmolan-hautausmaa

      Poista
    5. Kiitos miljoonasti, tämä pidetään ehdottomasti mielessä!

      Poista
  2. Jos saan suositella vielä valokuvaajaa Kiteen seudulta niin Iiris Mäki! https://www.facebook.com/iirismakiphotography/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaiset vinkit, näkemykset, ajatukset, tuumailut on täällä lämpimästi tervetulleita, joten antaa tulla vaan! :D Iso kiitos vinkistä, käyn tsekkaamassa hänen sivut :)

      Poista

Mitäs tuumaat?