maanantai 13. elokuuta 2018

Siis milloin ne häät on?

Yleensä häiden suunnittelu alkaa noin vuotta ennen varsinaista hääpäivää. Sen katsotaan olevan riittävä aika kaikkien valmisteluiden hoitamiseen etenkin keskikokoisissa ja suurissa häissä, joissa on ohjelmaa koko päiväksi. Pienemmät tai lyhytkestoiset häät saa kokoon lyhyemmässäkin ajassa. Toki suunnitteluun ja ajankäyttöön vaikuttaa oleellisesti myös häiden ajankohta: kesähäät vaativat enemmän ennakointia kuin sesongin ulkopuolella olevat talvi- tai syyshäät. Mutta yleispätevänä sääntönä voitaisiin pitää noin vuoden varoaikaa häiden suunnittelun suhteen.



Meillä tästä lyödään kuitenkin ronskisti yli, ja häiden suunnittelu on alkanut jo nyt, eli miltei 2 vuotta ennen varsinaista juhlapäivää. Tietenkään ei ole tarkoitus käyttää kahta vuotta intensiiviseen hääsuunnitteluun, mutta reipasta ennakoa joudumme kuitenkin suunnitteluun ottamaan, sillä morsiammen suvusta (niistä sukulaisista, jotka haluamme paikalle kutsua) puolet asuu ulkomailla. Ja koska meille olisi äärimmäisen tärkeää, että myös kaukana asuvat sukulaiset pääsisivät paikalle, on hääjuhlasta ilmoitettava sukulaisille hyvissä ajoin. Kaukaisimmat sukulaiset kutsutaan yli 10h lentomatkan päästä juhliin, joten on vieraille varattava riittävästi aikaa matkajärjestelyjen hoitamiseen (loman järjestäminen, matkojen suunnittelu ja varaaminen, rahan säästäminen isoa matkaa varten).

Meidän tapauksessamme puhutaan puolentoista vuoden ennakoinnista. Tarkoituksena on laittaa lähimmille sukulaisille Save the Date -kortit joulukorttien yhteydessä. Ystäville ja kavereille emme asiasta vielä ilmoita, sillä Suomen rajojen sisäpuolella ollessaan heille riittää muutamaa kuukautta ennen h-hetkeä lähetetty kutsu. Vaikka paljon sukulaisia on myös Suomessa, laitamme kaikille kutsuttaville sukulaisille StD-kortit jo jouluna, sillä haluamme sukulaisten saavan tiedon yhtä aikaa. Olisi outoa pimittää asiaa lähellä olevilta sukulaisilta samalla, kun kaukomailla asuvat tädit jo  tietäisivät suuresta päivästämme. Siksi on helpompaa ilmoittaa hääsuunnitelmista kaikille sukulaisille yhdellä kertaa.

Näin valtava ennakointi tuntuu suoraan sanottuna naurettavalta, etenkin nyt kun kesään 2020 on vielä ikuisuus. Miten ihmeessä tässä ollaan nyt jo jotain häitä suunnittelemassa, jonnekin sadan vuoden päähän? Mutta, jos itse olisin tilanteessa, että hääkutsu tulee miltei toiselle puolelle maapalloa, haluaisin kyllä tiedon siitä itsekin hyvissä ajoin (etenkin, kun paikalla pitää olla juuri tiettynä päivänä). Suurin ongelmahan kaukana järjestettävissä häissä vieraan näkökulmasta on itse matka: pelkkiin matkoihin saa varata hurjasti aikaa ja rahaa, ja lisäksi pitäisi yrittää selvitä jet lagista. Ei ole mukavaa olla vieraana häissä, jos aikaero painaa ja väsymyksen takia tuntuu ettei edes tiedä kuka on.



Joten, tässä ollaan ihan mielettömän aikaisessa, mutta ainakin asialle on ihan järkisyy, eikä esimerkiksi oma häähössötys. Pitäisikö sen helpottaa asiaa? En voi mitään sille ajatukselle, että koen kaiken alkavan ihan liian aikaisin. Yritän kuitenkin uskotella itselleni, että kyllä muutkin ovat juhla-aikeistaan ilmoittaneet aikaisessa vaiheessa, ja että meidän tilanteessamme näin tekisi kuka tahansa muukin.

Tähän mennessä ollaan siis jouduttu päättämään häiden värimaailmasta (koska haluamme StD-kortteihin, kutsuihin ja itse juhlaan yhtenevät värit). Save the Date -kortit ovat suunnittelun alla, samoin olemme myös alustavasti kartoittaneet juhlapaikkojen sopivuutta juhlallemme. Lisäksi on ollut pakko pohtia hääjuhlamme yleistä tunnelmaa, eli sitä, mitä ja millä tavalla toteutettuna johlassamme voisi olla. Tietenkään näin aikaisessa vaiheessa mitään ei vielä lyödä lukkoon, mutta suunnitelmia on pakko olla.

Sanottakoon siis vielä, että tässä vaiheessa meidän häät on täysi salaisuus, josta ei vielä tiedä toistaiseksi kukaan muu kuin myö kaksi. Save the Date -kortit tulevat olemaan sukulaisillemme se hetki, jolloin heidät otetaan mukaan alkavaan hääodotukseen. Tai toivottavasti tämä on myös heille iloinen asia, ettei nyt mentäisi kenenkään joulua pilaamaan tällä ilmoituksellamme! Tarkoituksena olisi kuitenkin antaa rahalliselta arvoltaan olematon lahja, jonka kuitenkin toivomme olevan sukulaisillemme yhtä arvokas kuin mitä se on meille itsellemmekin. Onhan kyseessä kuitenkin yksi yhteisen elämämme tärkeimmistä päivistä.




Kaikki postauksen kuvat CC0-lisenssillä

4 kommenttia:

  1. Mäkin olin ajatellut, että häitä suunniteltaisiin Suomessa tyypillisesti noin vuosi, mutta olen kiinnittänyt blogeissa ja instakeskusteluissa huomiota siihen, että moni tuntuu varaavan juhlapaikkoja, cateringeja ja kuvaajia jopa kaksikin vuotta etukäteen.

    Itse olisin tosi mielelläni ollut ajoissa liikkeellä; se olisi sopinut mun luonteenlaadulle tosi hyvin. Olisi ehtinyt nauttia järjestlyistä ja hääkuplasta olosta pitkän aikaa ja voinut olla rauhallisin mielin sen suhteen, että saa varattua haluamansa palveluntarjoajat ennen kuin joku muu ehtii ensin. Mainitsemasi pitkä varoitusaika vieraille olisi ollut myös meidän häissä kiva, sillä meillekin on tulossa vieraita kaukaa. Meidänkin häät kuitenkin lykkääntyivät muun elämän takia (kuten teillekin kertomasi mukaan kävi), ja kun lopulta päästiin niitä tosissaan järjestämään, tuntui siltä, että ei haluttu odottaa enää useampaa vuotta. No, nythän tässä saattaa käydä niin, että häät siirtyy joka tapauksessa ja saadaan kuin saadaankin vuosi lisää aikaa järjestellä ja fiilistellä... Yritän keskittyä häiden mahdollisen siirtymisen hyviin puoliin, ja toi on yksi selkeä hyvä puoli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varsinkin etelä- ja länsiosissa maata tuntuu, että paine aikaiseen suunnitteluun kasvaa koko ajan. Parhaat hääalan ammattilaiset tuntuvat olevan buukattuna jo kaksi vuotta eteenpäin. Täällä susirajalla saa vielä hyvin juhlat järjestettyä vajaassa vuodessa, jos ei ole jotain ehdotonta päivämäärää tai paikkaa juhlien suhteen. Toki suosittelen kaikkia täälläkin aloittamaan ajoissa, mutta samanlaista painetta siihen ei ainakaan vielä täällä päin Suomea ole.

      Ja miusta on ihana, miten keskityt hyviin puoliin ja otat suunnittelusta kaiken ilon irti <3 Ei voida kontrolloida kornaa, mutta voidaan kontrolloida sitä, miten asioihin suhtaudutaan. Uskon, että kävi miten kävi, niin siun hääsuunnittelu tulee olemaan ihanaa joka tapauksessa <3

      Poista
    2. Tuo on varmasti tosiaan tärkeä pointti, että paikkakunta ja alue vaikuttavat tosi paljon siihen, kuinka aikaisin varauksia pitää alkaa tehdä. Meillä on tässä koronatilanteessa ollut onni onnettomuudessa se, että vaikka asutaan pääkaupunkiseudulla ja haluttiin viettää häät suht lähellä kotia, satuttiin valitsemaan hääpaikaksemme Hanko. Hanko on vähän syrjässä kaikesta, ja vaikka se onkin supersuosittu kesäkaupunki, se ei näytä olevan mitenkään toivottoman suosittu hääkaupunki. Sen ansiosta saatiin helposti tehtyä tuplabuukkaukset ensi vuodelle. Jos meillä olisi Hangon sijasta Helsingistä juhlapaikka merinäköalalla ja kirkko juhlapaikan läheltä, ei olisi ollut toivoakaan saada tuosta vaan pyytämällä ensi vuoden kesältä varapäivää meidän häille samoihin paikkoihin.

      Kiitos <3 Mäkin tykkään sun suhtautumisesta tähän koronatilanteeseen ja siitä, mistä näkökulmasta kirjoitit sen pitkän postauksen. Ehkä meitä molempia auttaa tässä kaikessa ainakin vähän se, että ollaan jo aikaisemminkin jouduttu siirtämään häitä, kun elämä ei olekaan noudattanut alkuperäisiä suunnitelmia. Toki tavallaan on vielä turhauttavampaa, kun häät siirtyvät _taas_, mutta toisaalta tässä on jo nähnyt, ettei siirtyminenkään ole maailmanloppu. Mutta eiköhän kaikkein olennaisinta ole just tuo mitä sanoit, eli tietoinen päätös kontrolloida sitä, miten vastoinkäymisiin suhtautuu.

      Poista
    3. Toi on kyllä todellinen onni onnettomuudessa! Ihana, että onnistui noin hyvin! :)

      Ja joo, kyllähän tää siirtyminen on just turhauttavaa, mutta senkin kanssa voi oppia elämään. Tämä korona-tilanne opettaa myös hyvin arvostamaan yksinkertaisia asioita, kuten sitä, että on terve ja elossa. Hääjuhla on valtavan merkittävä asia, kun elää hääkuplassa, mutta kun kuplasta astuu (tai tässä hetkessä joutuu) pois, niin huomaa, että loppujen lopuksi ihan muut asiat on elämässä aidosti merkityksellisiä. Juhlat on kuitenkin loppujen lopuksi vain juhlat.

      Mutta kyllä tää tilanne silti harmittaa ja turhauttaa, ei tässä vielä ihan zen-mestariksi oo ehditty.. Mutta just se, että kuitenkin yrittää nyt vaan olla onnellinen siitä, että molemmat on pysyneet terveinä. Niin lattealta kuin se ehkä kuulostaakin, mutta silti, nyt voi keskittyä vain kaikkein oleellisimpaan.

      Poista

Mitäs tuumaat?