maanantai 12. marraskuuta 2018

Uutisia juhlapaikasta

Aikaisemmissa postauksissa oon välillä valittanut siitä, kun juhlapaikkojen kanssa viestittely on välillä hidasta, ja tapaamisten sopimiseen menee puoli ikuisuutta. Kaikkien sähköpostien, ajomatkojen ja vierailujen päätteeksi on jotenkin ihana voida todeta, että viimein ollaan tässä vaiheessa: meille on löytynyt sopiva ja mieluinen juhlapaikka budjettiin sopivalla hinnalla!


Jotenkin tää paikkajärjestely toiselle paikkakunnalle on aiheuttanut hieman hampaiden kiristelyä juuri verkkaisen tahtinsa takia. Tai kenties ongelma on ihan vaan korvien välissä: jotenkin olen koko ajan kuvitellut, että juhlapaikan löytäminen ja valitseminen sujuisi helpommin, nopeammin ja kivuttomammin, jos häitä viettäisi omalla kotipaikkakunnalla. Mutta tuskinpa se paikkojen valikointi ihan vaivatonta on lähiseuduillakaan.

Joka tapauksessa, nyt on ihana todeta, että juhlille on paikka, ja juuri sille päivälle mitä suunniteltiin ❤ Meidän juhlapaikka on siis Lappeenrannan linnoituksessa, joka on kesäisin aivan mielettömän kaunis, ja paikkana myös miulle henkilökohtaisesti tärkeä: kun noin 16 vuotta käy linnoituksessa balettitunneilla, noin kuutena päivänä viikossa, tulee siihen miljööseen ihan omanlaisensa side (kyllä, kuuntelin hevimusiikkia jo silloin, eikä miulle ikinä tuottanut ongelmia vaihtaa Dimmusta Tsaikovskiin).

Meidän juhlia vietetään siis Linnoituksen Krouvissa, joka otti meidän näköisen pariskunnan ihanalla lämmöllä vastaan, ja oli heti mukana meidän visiossa vähän rokimmista häistä. Ja jep, tuntuu karmealta sanoa näin, mutta osassa paikoista, joissa kävimme, meitä katsottiin kuin halpaa makkaraa; ilmeisesti keesipäät ja heviukot eivät vietä häitään muualla kuin festareilla? Noh, joka tapauksessa, tällaisiin paikkoihin ei pahemmin kiinnosta mennä häitä juhlimaan, ja Krouvin lämmin vastaanotto oli vielä viimeinen silaus kaiken muun hyvän päälle.

Vaikka linnoitus onkin ihmisten suosima ajan-
viettopaikka, on Krouvin pihapiiri ihanan suojaisa.


Eli juhlatila on meille varattu, ja hinnasta sekä esimerkkimenusta on sovittu (toki hinta elää lopullisten päätösten mukaan, mutta raamit on nyt kasassa). Varausmaksua ei olla vielä maksettu, koska juhlapaikkalla ei ole varauskalenteri vielä kesälle 2020 auki. Itseäni asia hieman harmittaa, kun olisi ihana voida sanoa, että juhlapaikan ja tarjoiluiden osalta kaikki olisi jo varmistettuna.  Mutta, olemme kirjallisesti sopineet päivän pitämisestä varattuna meille, ja loppukeväästä (2019) olisi sitten tarkoitus käydä paikan päällä sopimassa asiat ns. virallisesti ja hoitaa varausmaksu alta pois. Eli, asia on hoidossa, vaikkei homman suhteen täysin valmista vielä olekaan (#ajattelepositiivisesti ja mitä näitä nyt on)!
Jahka saadaan varausmaksut vielä maksettua ja suunnitelmat tarkennettua, voin kertoa Krouvista enemmänkin, ja napata vierailulla vähän kuvia meidän suosikkijutuista tilassa (toki ravintolan nettisivuilla olevista kuvista saa hyvän yleisvaikutelman) :)




Postauksen ensimmäinen kuva
CC0-lisenssillä, muiden kuvien
käyttö ilman lupaa kielletty.

6 kommenttia:

  1. Vau, ainakin miljöö on kohdillaan, onnittelut! Ja tosi hyvä, ettette joutuneet tekemään kompromisseja paikan ja palvelun välillä. Olisi aivan ahterista järjestää häitä yhteistyössä sellaisen poppoon kanssa, joka kohtelee kakkosluokan asiakkaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Ja joo, tuntui kyllä ihan uskomattomalta, että edelleen osassa paikoista asiakaspalvelu menee pärstäkertoimella: s-postitse ja puhelimitse palvelu oli nimittäin todella ystävällistä... Mutta meille parempi näin, ja kunhan varausmaksukin saadaan hoidettua niin sit on ihana saada keskittyä muihin hommiin :)

      Poista
  2. Kuulostaa ihanalta juhlapaikalta, kiva että saitte sen nyt varattua! Tuo on kyllä todella ikävää, ja ihan uskomatonta, että ulkonäkö vaikuttaa palveluun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja joo, äläpä, en jotenkin osannut odottaa tällaista "palvelua" yhtään... Sitä pitää itseään niin "tavallisen" näköisenä, tai siis, miulla ei esim ole mitään valtavaa goottityylistä meikkiä tai vaatteet täynnä niittejä tms, ja sama homma Jonilla. Mutta kai myö ollaan joillekin liian hurjia silti :D

      Poista
  3. Vau, Lappeenrannassa opiskelleena pakko kommentoida, että linnoitus ja krouvi ovat varmasti aivan upea juhlapaikka! Maltan tuskin odottaa, minkälaisia kuvia saatte siellä otettua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäät! :) Joo, ollaan kyllä tästä hirmu innoissamme, on jotenkin tosi mukava päästä linnoituksen kauniiseen ympäristöön :)

      Poista

Mitäs tuumaat?