Metallipäät esittelyssä

Voisin kuvitella, että varsinkin blogin vakinaiset lukijat ovat tätä hetkeä odottaneet lähes yhtä kovin kuin allekirjoittanut itse: vihdoin ja viimein päästään Jonin kanssa esittäytymään! Jos olet seurannut blogia alusta alkaen (tai vähintään katsastanut Back to Basics -sivun), tiedätkin jo, että päätin pitää blogin kovin anonyymina siihen asti, että lähimmät sukulaiset saavat tietää hääuutisista. Nyt kun sukulaiset tietävät, voi blogia alkaa pitää asteen verran avoimemmin!

Postauksessa olevista kuvista sen verran pahoittelua, että ollaan Jonin kanssa aika laiskoja ottamaan selfieitä, joten oli todella vaikea löytää meistä mitään kuvia (koirasta olisi kyllä näyttää vaikka sun mitä...). Joten, koittakaa nyt pärjätä näillä mitä on! Eiköhän näitä naamoja ala tulevaisuudessa näkyä enemmän ainakin blogin ig-tilillä.

Meikäläisen edustus-look. En siis
todellakaan näytä normiarjessa tältä.

Toki olen tässä kuluneiden kuukausien aikana ehtiä jotain meistä kertomaankin, eli ihan pimennossa ei ole ketään pidetty. Aikaisemmat meitä kahta koskevat postaukset voi lukea täältä ja täältä. Jos meidät tuntee, niin näistä postauksista saa kyllä satavarmasti meidät tunnistettua, vaikka esittely hieman ympäripyöreä olikin. Nyt kuitenkin tarkennetaan ja täsmennetään, ja lisäksi ajateltiin Jonin kanssa vastailla muutamiin elämän tärkeinpiin kysymyksiin!

Eli, ollaan molemmat kotoisin Etelä-Karjalasta, Lappeenrannasta. Nykyisin vaikutetaan kuitenkin Joensuussa susirajalla. Täällä ollaan viihdytty suunnilleen kolmen vuoden ajan, ja ollaan ainakin siihen asti, että mie saan opinnot päätökseen. Mie siis opiskelen Itä-Suomen yliopistossa kasvatustieteitä ja englantia, ja Joni on puolestaan jo siirtynyt työelämään kaupan alalle.

Myö viikko sitten jouluna, kun pakkasta oli miltei 20 astetta.

Joni on meistä vanhempi, ja juhliikin tammikuussa 32-vuotis synttäreitään. Miulla puolestaan tulee ensi vuonna 27 mittariin, eli se kuuluisa "vaarallinen ikä" olisi edessä. Joku saattoikin tästä jo laskea, että meillä on viiden vuoden ikäero. Jostain muistelen lukeneeni, että yli neljän vuoden ikäero kasvattaa eron riskiä jonkin verran, mutta en tiedä perustuuko lukemani yhtään mihinkään faktaan. Ja toisaalta, jos nyt riskeistä puhutaan, niin onhan meillä vielä se paljon puhuttu "seitsemän vuoden kriisi" kokematta (vaikka ilmesisesti nykyisin puhutaan myös 12 vuoden kriisistä).

Mutta, unohdetaan tulevaisuuden kriisipaikat nyt hetkeksi, ja keskitytään vastaamaan kahdeksaan tärkeään kysymykseen, joihin inpiraatiota on saatu niin Pinterestistä kuin Pelaaja-lehdestäkin:

1. Kolme kovinta juuri nyt?

S: joulu ja siihen liittyvät fiilikset, loma, ihmiset miun elämässä

J: Slipknot (bändi), musta joulukuusi, Call of Duty tupla-XP

2. Lapsuuden unelma-ammatti?

S: kirjastonhoitaja

J: ninja

3. Mistä vastuusta luopuisit kaikkein mieluiten?

S: siivoaminen

J: laskujen maksaminen

4. Jos et enää tarvitsisi unta, mitä tekisit  vapautuneella ajalla?

S: taidehörhöilisin (opettelisin laulamaan/soittamaan/maalaamaan, piirtäisin)

J: pelaisin pelaamatta jääneitä konsolipelejä läpi

5. Jos ihmiset kysyvät apuasi, mihin he yleensä tarvitsevat neuvoja?

S: lähdeviitteiden merkitseminen

J: IT-tuelle tuntuu olevan tarvetta

6. Missä elokuvatodellisuudessa haluaisit elää?
S: Keskimaa (Taru Sormusten Herrasta)
J: Gotham City (Batman)

7. Kuvaile puolisoasi kolmella sanalla.

S: Joni on siivuousintoilija, suorapuheinen, kiltti

J: Sanna on empaattinen, tavoitteellinen, kannustava

8. Suurin toiveesi häihin liittyen?
S: Että ihmiset viihtyisivät
J: Että häiden teemaa ja muita järjestelyjä (esim. maistraattivihkiminen) ei kritisoitasi liiaksi

Tämän jälkeen teistä jokainen siis tuntee meidät vähintäänkin läpikotaisin, joten ei muuta kuin kohti vuoden vaihdetta. Juhlikaa, ja pitäkää kuitenkin myös järki päässä. Ensi vuonna jatketaan! ❤

Kuvien käyttö ilman

lupaa kielletty.

Ihana joulu täynnä rakkautta (eli kuinka ilmoitus tulevista häistä otettiin vastaan sukulaisten keskuudessa)

Joulu on nyt juhlittu, ja meistä kahdesta Joni on myös palannut jo arkeen miun vielä hetken aikaa lomaillessa. Meidän joulu sujui aika perinteiseen tapaan, ja oli kyllä ehdottoman ihana! Toivottavasti jokaisen lukijan joulu sujui yhtä lailla mukavissa merkeissä.

Meidän joulua värittivät isosti sukulaisille lähetetyt Save the Date -kortit, jotka onneksi ehtivät kaikille ajoissa ennen joulua! Pari korttia saapui hieman viime tippaan vasta perjantaina, mutta saapuivat kuitenkin perille ennen joulua. Lisäksi yksi kortti oli painautunut littanasti valkoisen postilaatikon seinämään, eikä vastaanottaja ollut huomannut sitä kuin vasta useamman päivän päästä. Onneksi viestit kuitenkin tavoittivat kaikki niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Kuten ehdin blogin instagram-tilin puolella kertoa, ilmoitus tulevasta hääpäivästä saavutti ensimmäisenä Ruotsissa asuvat sukulaiset, kun taas lähes naapurissa asuva veljeni sai oman korttinsa viimeisten joukossa!

Eli Sannan ja Jonin häät ♥

Kuten arvata saattaa, häistä ja meidän hääsunniitelmista puhuttiin melkoisen paljon joulun pyhien aikana, mikä oli ainoastaan ihanaa: kun on kuukausikaupalla menty täydessä hiljaisuudessa, tuntuu ihanalta, että häistä ja kaikesta niihin liittyvistä asioista voidaan vihdoinkin puhua! Toki, koska meillä on suunnitelmat vielä varsin alkutekijöissään, ei käytännön asioista ollut vielä tässä vaiheessa paljoa puhuttavaa. Siltikin, tuntui ihanalta, että kaikki ottivat uutisen lämmöllä vastaan ja olivat innostuneita kuulemaan edes meidän alustavia suunnitelmia.

Toki, ollaanhan myö Jonin kanssa molemmat perheidemme vanhimmat lapset, ja lähisukulaisten samanikäisten lasten joukossa ollaan myös ensimmäiset, jotka (ainakin miun tietääkseni) menevät naimisiin. Näin ollen on myös ihan ymmärrettävää, että vaikka meillä on aika vähän kerrottavaa, on se vähäkin jännittävää ja kiinnostavaa. Toki häät ovat aina ihana ja kiinnostusta herättävä asia, mutta meillä on nyt myös tämä "ensimmäiset joukossaan"-kerroin etunamme. Ellei nyt joku iske tähän väliin: puolentoista vuoden aikana ehtii järjestää monet "salaa Vegasissa naimisiin" -tyyliset häät!

Jos joku muu harkitsee Save the Date -korttien lähettämistä sukulaisilleen, niin tässä välissä lienee syytä huomauttaa, että osa saattaa käsittää päivämääräilmoituksen kutsuksi. Tämä on toki ymmärrettävää, sillä eihän Save the Date ole suomalainen käytäntö, eivätkä suomeksi käännetyt "laita päivämäärä talteen" -tyylisetkään ilmoitukset ole vielä kovinkaan yleisessä käytössä. Meitä tämä ei haitannut, mutta jos joku haluaa tavoitella täydellistä ja virheetöntä hääpolkua (onnea ja menestystä!), niin kannattaa harkita päivämääräilmoituksen lähettämistä pariin otteeseen: riski, että kaikki eivät ymmärrä korttia juuri oikein, on suuri. Meitä taas ei haittaa yhtään, jos joku ajattelee kortin olevan kutsu - tulevatpa nämä vieraat sitten kutsutuksi kahteen otteeseen, kun saavat vielä viralliset kutsut perässä!

Loppukuvennykseski todettakoon, että joulu on myös lahjojen saamisen aikaa. Ja jos saamistani joululahjoista haluaa jotain päätellä, niin voin kyllä sanoa meneväni naimisiin oikean ihmisen kanssa! Muiden nappivalintojen ohella pääsin nimittäin täydentämään kirjahyllyni Marko Annalan tuoreimmalla Paasto-teoksella! Kyllä tuo Joni miut tuntee ❤

Postauksen kuvat CC0,
paitsi Save the Date -kuva

Wedding Team Ready in Action

Kulunut viikko tuntuu olevan pelkkää iloa ja juhlaa, niin täällä blogin puolella kuin siviilissäkin: lähestyvä joulu nostaa fiiliksiä jo muutenkin, minkä lisäksi kouluhommat ovat tältä lukukaudelta saatu valmiiksi, ja ihan huippujuttuna Metallipäät pääsi ehdokkaaksi Vuoden Hääblogi 2019 -äänestykseen! Ja aivan kuin siinä ei olisi jo riittämiin, niin voin myös ilolla ja innolla sanoa, että meidän häätiimi on viimein kasassa!

Wish for it, hope for it, dream of it, but by all means, do it.

Meillä on siis bestman, se paljon puhuttu tyyppi, joka loisti (toki itsestään riippumattomista syistä) jonkin aikaa poissaolollaan. Mutta nyt on sekin aukko häätiimissä paikattu, ja juuri sillä tyypillä kuin Jonin kanssa toivottiin (lisää voit lukea täältä ja täältä). Oon niin onnellinen tästä kaikesta, koko tiimistä, ja tuntuukin välillä siltä, että joulu tuli meille vähän ennen aikojaan!

Kun ollaan Jonin kanssa hetken aikaa saatu sulatella ajatusta siitä, että meillä on tosiaan nyt homma tältä osin paketissa, ollaan toki samalla mietitty meidän kaaso- ja bestmanvalintojen toimivuutta yhtenä tiiminä. Meillähän kukaan näistä tyypeistä ei tunne toisiaan entuudestaan (ellei jotain yksittäisiä illanistujaisia lasketa mukaan, missä tutustumisen määrä onkin suorastaan valtaisa). Ja siltikin, meillä on sellainen selittämätön aavistus siitä, että tää homma ja tiimi voisi kyllä todella toimia hyvin yhteen.

Kuten kaasoista kerroin jo aikaisemmin, ovat he keskenään aika erilaisia. Samoin bestman tuo tähän kuvioon omanlaisensa lisätwistin. Meillä tiimin monimuotoisuus tulee ehkä hyvin ilmi siinä, että tiimistä (minä ja Joni mukaan luettuna):

-kaksi ei ole koskaan ollut suomalaisissa häissä
-yksi ei puhu suomea
-yksi ei ole koskaan osallistunut hääjärjestelyihin
-yksi on luovuudessaan jo hulluuden ja nerouden rajamailla
-kaksi on niin suorasanaisia, että välillä melkein pelottaa
-yksi ei kuuntele juuri lainkaan raskasta musiikkia

Mutta edellä listatuista tekijöistä huolimatta, meillä on kaikilla sentään kuntosalikortti ja typerä huumorintaju, eli jotain yhteistä löytyy! (huomautettakoon vielä, että toki yksittäisten henkilöiden välillä on todella paljon yhteisiä juttuja.) Ja huumori jos mikä kyllä tuo porukkaa pitkällä tähtäimellä hyvin yhteen. Ja aikaahan meillä on, kun tiimillä on kuitenkin se puolitoista vuotta aikaa saada homma toimimaan! Ja seuraava steppihän tässä onkin järjestää yhteinen tutustumisiltama, jotta saadaan vähän porukkaa tutustettua toisiinsa.

Näillä sanoilla Metallipäät siirtyy joulun viettoon, ihanaa joulun aikaa itse kullekin. Nauttikaa ja rentoutukaa, kukin tyylillänne. (Ja joulunvihaajat, tsemppiä, ei se ole kuin pari päivää.) Palataan asiaan luultavasti välipäivien aikana!

Kaikki kuvat CC0-lisenssillä.

"Outoja aikoja"

Näin laulaa Hynynen Kotiteollisuuden samannimisessä biisissä. Vaikka en voikaan juuri nyt muutoin samaistua biisin sanomaan, täytyy kyllä myöntää, että eilinen päivä meni melkoisessa häkellyksessä. Ja pariinkin otteeseen ihmettelin, että onpa outoa...ehdottoman hyvällä tavalla, mutta kuitenkin.

En nimittäin osannut yhtään kuvitella, että tämä blogi voisi jossain vaiheessa olla ehdolla Vuoden Hääblogi 2019 -äänestyksessä! Mutta kaikesta huolimatta näin on käynyt, vastoin kaikkia ennakko-odotuksia. Kyse ei ole siitä, ettenkö uskoisi omaan visioomme meidän häistä, sillä niistä tulee meidän näköiset ja meille täydelliset. Tässä on enemmänkin kyse siitä, että en jotenkin osannut uskoa, että joku muu voisi uskoa tähän juttuun tai kiinnostua tästä. Oon todella otettu ja yllättynyt tästä kaikesta: on ihan hullua ajatella, että Metallipäät on yhdeksäntoista muun blogin joukossa äänestyksessä mukana!

Muista blogeista puheen ollen: jos katsastaa läpi muut äänestyksessä olevat blogit, niin täytyypä sanoa että huhhuh! Äänestyksessä on mukana todella kauniita blogeja. Blogeissa olevat postaukset ovat visuaalisesti nättejä, ja teksteissä näkyy kirjoittajan oma persoona. Omaa hääpolkua avataan niin isojen päätösten kuin pienten yksityiskohtien kautta. On blogi, instagram-tili ja kenties vielä muitakin somealustoja käytössä. Kaikki yhtä tyylikkäänä, suunnilleen kuin häälehtien kuvissa. Ja sitten mukana on tällainen keesipään kirjoittama blogi pääkalloineen...tulee vähän sellainen "musta lammas" -fiilis!

Ja kun näistä lähtökohdista ponnistaa Vuoden Hääblogi -äänestykseen mukaan, niin eihän se ole mikään ihme, että vähän hämmentää ja jännittää. Mutta toisaalta, kun mitään tällaista ei ikinä osannut odottaa, niin kaikki se mitä saa tuntuu samalla myös aika ihanalta! Kun kaikki omat odotukset ylittyy moninkertaisesti (kuten taisin sanoa jo täällä), ei voi kuin iloita.

Sanottakoon samaan syssyyn vielä se, että olen ihan pohjattoman kiitollinen kaikille niille, jotka tämän blogin nimesivät äänestykseen mukaan. Ei miulla olisi tätä fiilistä, jos joku siellä ruudun toisella puolella ei olisi käynyt blogia nimeämässä ❤ Ja jos vielä intoa riittää, voi täällä käydä antamassa äänensä Vuoden Hääblogi -äänestyksessä.

Kuvat CC0-lisenssillä, paitsi
Vuoden Hääblogi 2019 -kuva

Unelmia: mekkosuunnitelmat uusiksi

Miun ei todellakaan pitänyt julkaista uutta mekkopostausta vähään aikaan. Mutta niinhän siinä sitten taas kävi, ettei homma mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Somen ihmemaailma algoritmeineen tarjosi nimittäin sellaisen artikkelin luettavaksi, että idea oli pakko laittaa jakoon saman tien!

Minähän siis kuvittelin, että unelmamekkoni olisi lyhyt, valkoinen ja siinä olisi säväys punaista ja mustaa mukana. Väärin. Kaikki väärin. Jos voittaisin lotossa päävoiton (eli jos budjetti olisi rajaton ja kaikki mahdollista), miun mekko ei todellakaan muistuittaisi äsken kuvailtua. Selailin nimittäin tuossa viikonloppuna aivan tavalliseen tapaan somea sen kummemmin miettimättä, kun facebook tarjosi luettavaksi artikkelia, josta joku tuttavani oli tykännyt tms (en kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota). Eikä mitä tahansa nettilehden artikkelia, vaan todellista hääpuku-unelmaa!

Kyseessä siis tämä artikkeli (huom, linkki ei valitettavasti enää toimi, joten poistin sen käytöstä. Käy tsekkaamassa tämä postaus, niin näet kuvan mekosta, ja pääset sepän omille sivuille katselemaan lisää /Sanna 17.4.2020). Itse tekstiä ei tarvitse lukea, jotta tämä postaus olisi ymmärrettävä, mutta kuvat suosittelen kyllä tsekkaamaan! Niille, jotka eivät artikkelia ehdi/jaksa lukea, kerrottakoon lyhyesti, että kyseessä on siis ruotsalaisen taideseppämestarin metallista itselleen takomalla valmistama hääpuku (on siitä toki kankainen helma, mutta yläosa on täysin metallinen). Siis hääpuku. Levymetallista. Takomalla.

Oon pahoillani etten saa tähän jaettua tuossa artikkelissa olevia kuvia (lue: olen liian laiska kyselläkseni kuvien omistajalta, että saanko liittää kuvat osaksi blogipostausta, varsinkin, kun jokaisen artikkelin kuvan on ottanut eri henkilö). Mutta, jos artikkelin avaatte, niin katsokaa hetki noita yksityiskohtia ja koko yleisilmettä! Mie oon aivan myyty tälle idealle. Taotut metallilevyt ja kevyt "silmukkapanssari" toimivat ihan mielettömän kauniisti yhteen, ja taotut yksityiskohdat (ja massiivinen metalliriipus kaulassa) kruunaavat puvun.

Sanokaa vain hulluksi, mutta tää on heittämällä upein hääpuku, mitä olen koskaan nähnyt. Idea on kerta kaikkiaan lumoava, ja lopputulos mielettömän kaunis! Tykkään levyosissa näkyvästä sepän kädenjäljestä, ja tykkään ihan mielettömästi siitä miten vahva ja puhutteleva tuo puku on: se ei ole "vain" kaunis, se on sitä ja vielä vähän enemmän.

(toki, ymmärrän senkin, että jos oma ideaalimekko on hulmuava kermakakku-unelma, niin tää puku ei varmaan puhuttele yhtään)

Eli, eikun lottokuponki vetämään, ja kun (huom, kun...) päävoitto napsahtaa kohdalle, niin meikäläinen matkaakin sitten Ruotsin puolelle mekko-ostoksille! "Jos haaveet ois totta, ne kauniita ois" sanailee suomirockin klassikkonimi Maija Vilkumaa. Eipä siitä voi olla kuin samaa mieltä.

Postauksen kuvat
CC0-lisenssillä.

Jännitys alkaa än-yy-tee-nyt!

Elämä on välillä jännittävää, ja erityisen jännittäväksi sen tekee Save the Date -korttien lähettäminen sukulaisille (joiden ei pitäisi aavistaa yhtään mitään)!

Meille jännittämisen aika saapui nyt, kun kyseiset kortit viimein lähtivät joulukorttien mukana läheisimmille sukulaisille. Olemme nyt parina jouluna tilanneet joulukortit Zeron kuvalla Ifolorilta, koska kukapa ei haluaisi koira-aiheista joulukorttia (lol, mutta ihan samalla tavalla monet laittavat kuvia lapsistaan tms, joten myökin voidaan ihan hyvin lähettää Zero-kortit). Tilattujen korttien etuna on myös se, että niihin saa sopivat kirjekuoret mukaan, jolloin Save the Date on helppo piilottaa joulukorttikuoreen. Kenenkään ei siis pitäisi epäillä saavansa mitään muuta kuin joulukortin.

Suurin osa kuorista suuntaa Suomeen, ja niiden pitäisikin olla parin päivän sisällä perillä. Pari lähtee miun tädeille (perheineen) ulkomaille, mutta niihinkin on lyöty sen verta postimerkkejä, että lähetysajan pitäisi olla ihan inhimillinen (priority). Ainakin aikaisempina vuosina posti on ulkomaillekin kulkenut jouluksi perille, joten luotetaan siihen, että niin käy nytkin.

Kuinka monta merkkiä tarvitaan 24g
painavan kirjeen lähettämiseen?

Jännittävintähän tässä kaikessa on nyt odottaa, kuten Joni sanoo, "sosiaalista räjähdystä". Etenkin muutamien sukulaisten oletamme innostuvan tästä aika isosti, ja koska Save the Date:t menevät vain läheisille sukulaisille, toivomme toki jokaisen ottavan uutisen lämmöllä vastaan. Toki osa voi huomauttaa siitä, että meillä ei ole suuria tuloja (koska mie olen edelleen opiskelija), mutta eivätpä muutkaan meidän sukulaiset ole mitään aivan valtavia häitä viettäneet. Toisekseen, kun isovanhemmat ovat eläneet pula-ajan ja vanhemmat ison laman, niin on miusta ihan ymmärrettävääkin, että talousnäkökulmat nousevat esille. Mutta muutoin oletamme vastaanoton olevan hyvinkin lämmin.

Nyt vain odotellaan, ja jännitetään kuka saa postinsa ensimmäisenä!

Postauksen ensimmäinen
kuva CC0-lisenssillä,
muutoin kuvien
käyttö kielletty.

Missä bestman on?

Huhhuh, pahoittelut tästä hiljaisuudesta: joulunalusaika on siitä ihanaa, että silloin ovat niskassa yhtä aikaa sekä koulu- että jouluaskareet. Nyt kuitenkin homma alkaa pikkuhiljaa olla voiton puolella, tai ainakin sellaisessa saumassa, että hetken ehtii kirjoittaa muutakin kuin koulujuttuja. Edellisessä postauksessa lupasinkin, että valotan bestman-tilannettamme paremmin, joten tässä sitä mennään!

Kaasothan ovat olleet hommassa mukana jo varsin pitkään, mutta bestman loistaa edelleen poissaolollaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole Jonin päättämättömyys henkilön valinnan suhteen, henkilö on nimittäin ollut valittuna suurin piirtein siitä lähtien kun löimme hääpäivämme lukkoon. Sen sijaan kyseessä on suunnaton jahkailu sen suhteen, että miten tämä suuri kysymys tulisi esittää... ("oisitko miun bestman" ei varmaan ois yhtään hassumpi vaihtoehto?)

Kosinta-postauksen lukeneet pystyvät ehkä samaistumaan huvitukseeni: miuta voi kosia hyvin pienimuotoisesti, mutta bestmanin pyytäminen on niin jännittävää, että sitä täytyy pohtia kuukausikaupalla! Haha, no ei vain. Miusta on vain mukava, että Joni haluaa tähän panostaa, kun usein telkkarissa (ja tosielämässäkin) näkee niitä sulhasia, joita koko häät ei kiinnosta yhtään. Tai häät kiinnostavat siinä mielessä, että on kiva mennä rakkaan ihmisen kanssa naimisiin, mutta itse juhlien järjestely ei huvita yhtään. Niin vaikka tässä Jonille vähän naurankin, en missään nimessä naura pahalla, vaan ihan rakkaudella ❤

Mutta tosiaan, nyt on bestmanin pyytämiseen sitten suunnitelmat valmiina (viimein!). Eli, äärimmäisenä jouluihmisenä Joni päätti yhdistää bestman-pyynnön ja joululahjan. Itse en välttämättä löisi kahta kärpästä yhdellä iskulla, mutta Jonille ja bestman-ehdokkaalle homma toimii hyvin. Ja miun itseni kannaltahan on se ja sama miten bestman saa pyyntönsä. Itse asiassa, miun näkökulmasta vain kaksi asiaa ovat tässä kuviossa merkityksellisä: toivon, että hommasta tulee siis pikkuhiljaa valmista, ja että (tuleva) bestman vastaa myöntävästi (koska todella tykkään tästä tyypistä).

Eli, Jonilla on nyt idea valmiina, ja nyt ideointi pitäisi siirtää käytäntöön. Kyseessä ei ole mikään suurin ja hurjin idea ikinä, ja inspiraatiota on napsittu myös Pinterestistä, mutta idea on miusta sekä Jonin että (toivottavasti) tulevan bestmanin näköinen.  Ja miun mielestä se on tärkeintä: lahjojen (tai lahjusten, kuten tässä) ei tarvitse olla hulppeita ja suureellisia, mutta niissä toivoisi olevan jotain ideaa - jotain sellaista mikä tekee lahjasta (ja pyynnöstä) henkilökohtaisen.

Joka tapauksessa, kohta on aika lähettää Save the Date -kortit, ja kohta on myös bestmanin pyytämisen h-hetki käsillä. Jännittävää! Ensi vuonna homma onkin sitten ihan eri tavalla käynnissä, kun sekä kaasot että bestman ovat hommassa mukana ja sukulaiset tietävät suunnitelmista. Ensi vuoden puolella päästään myös siihen tilanteeseen, että häät ovat kuukausien (max. 12) eivätkä vuosien päässä! 

Kaikki kuvat CC0-lisessillä.