perjantai 25. tammikuuta 2019

Punaista ja mustaa, eli miten meidän hääsuunnitelmat etenee

Alkuvuosi on hääsuunnittelun kannalta jännää aikaa monestakin syystä. Ensinnäkin, häämessuja järjestetään tiuhaan tahtiin, eli häähuumaan voi hukuttautua viikonloppu toisensa jälkeen (varsinkin jos tekee vähän kotimaan matkailua samalla). Toisaalta, moni viimeistelee juuri tällä hetkellä omia häitään, viettää polttareita, ja parhaimmillaan aikaa juhliin lasketaan päivissä eikä kuukausissa. Meillä puolestaan aikaa voi vielä ihan hyvin laskea vuosissa (puolituoista vuotta aikaa h-hetkeen), joten meillä ei todellakaan tehdä viime hetken hienosäätöä. Sen sijaan meillä ideoidaan, ihmetellään ja inspiroidutaan kovasti. Ja sitä inspiraatiota kaivetaan niin häämedioista, -messuilta ja myös omasta päästä, ihan mistä nyt jotain irti saa.



Kuten oon aikasemmin kirjoitellut, meille visuaalisen ilmeen konkretisointi on ollut aika iso haaste. Mitä, millaista ja miten toteutettuna, kas siinä pulma. Asiaa ei myöskään yhtään helpota Jonin vaativa kukkamaku ja meidän haluttu värimaailma...oon nimittäin kerran jos toisenkin tässä prosessin aikana pohtinut, että vaihdettaisiinko puna-musta kuitenkin ruusukultaan, niin ois valmiita ideoita tosta noin vaan kaikki häämediat pullollaan! Mutta nyt mennään vahvasti soveltaen, ja tähän mennessä myös aika paljolti meidän oman mielikuvituksen varassa.

Inspiroitumisen ohella ollaan tehty myös muutamia konkreettisia juttuja visuaalisten elementtien eteen. Aloitetaan nyt vaikka niistä paljon puhutuista mustista ruusuista, joita Joni haluaa. Itsehän ajattelen tästä niin, että jos Joni meidän häiden koristeluihin ehdottomasti jotain yksittäistä juttua toivoo, niin sen hän kyllä myös saa. Jos luit aikaisemman kukkapostauksen, niin tiedät, että aidosti mustia ruusuja ei ole olemassa. Todella tummia ruusuja on, mutta ei mustia. Ja jos niiden pitää Jonille olla mustia, niin sitten kokeillaan tehdä sellaisia. Ja tätä tässä on parin viime päivän aikana tehty, nimittäin maalattu ruusuja mustiksi! Ja vieläpä ihan hyvällä menestyksellä, ainakin näin ensikokeilun perusteella.

Tässä näkee hyvin kuinka maalikerros
kiiltää kukan päällä, vaikka käytetty
maali onkin mattavärinen.

Kuten kuvista näkee, ei maalattu musta ruusu näytä aidolta, vaan maali tekee sille selkeästi käsitellyn pinnan. Myö voidaan tämän asian kanssa elää, koska jos luonnollinen musta ruusu on mahdottomuus, ei auta kuin hyväksyä hieman "luonnottomampi" maaliversio. (jos tää ruusujen DIY käsittely muuten kiinnostaa enempi, niin laittakaa kommenttia alle niin voin sitten tehdä erillisen postauksen näiden värjäämisestä).

Toisena juttuna saatiin konkretisoitua meidän visio mustista pöytäliinoista Love Me Do -häämessuilla. Kattausmaailmasta löytyi onneksi useampikin mustaa pöytäliinaa hyödyntävä kattaus, joten musta pöytäliina oli helppo todeta meille sopivaksi vaihtoehdoksi. Meidän suurin huolenaihehan oli, että kattauksesta (ja sitä myötä koko häätilasta) tulisi liian synkän näköinen mustilla liinoilla, mutta se huoli osoittautui onneksi turhaksi. Joten, taas yksi asia pois pähkäiltävien ja päätettävien visuaalisten elementtien listalta - mustalla mennään!

Ja näin viikonlopun kunniaksi (ja koska huomasin lähikaupassa irtokarkkitarjouksen) päätin myös konkretisoida meidän karkkibuffet visiota pienimuotoisesti: meillä on siis tarkoitus toteuttaa karkkibuffet siten, että se seuraa yleistä värimaailmaa. Näin ollen buffetin karkit tulevat olemaan punaisia, mustia ja valkoisia. Pinterest-kuvissa idea näyttää todella kivalta, sillä yhtenäinen värimaailma tekee hommasta paitsi herkullisen, myös näyttävän. Oli hauska huomata, että homma toimii myös Pinterestin ihmemaailman ulkopuolella, enkä malta odottaa, että pääsen näkemään tästä lopullisen toteutuksen! (joo, toki ne buffan lopulliset karkit pitää vielä päättää erikseen, mutta ainakin nyt tiedetään, että idea puna-mustista karkeista toimii)



Eli, joitain konkreettisia suunnanvetoja ollaan saatu tehtyä, mutta samalla ollaan myös ehkä tartuttu kiinni niihin helpoimpiin kohteisiin. Toisin sanoen, ollaan kiinnitetty huomio aika pieniin yksityiskohtiin suurten linjojen sijaan. Mutta, itse yritän ajatella nyt niin, että tärkeintä on pitää homma käynnissä, ja tehdä edes jotain hääjuttujen eteenpäin viemiseksi. Koska, voihan se kokonaisuus hahmottua myös yksityiskohdista käsin, jolloin tähän mennessä tehdyt kokeilut ei olisikaan pelkkää puuhastelua, vaan todellakin hyödyllinen osa suunnittelua! Mutta, tällaista meille siis tosiaan kuuluu: toisaalta homma etenee, toisaalta ei, mutta ainakin yritetään saada jotain aikaiseksi.
Postauksen kuvien käyttö
ilman lupaa kielletty.

2 kommenttia:

  1. Hurjaa, ruusuja voi maalata! Minusta tuo lopputulos on tosi hyvä! Ajattelin, että maali tappaisi elollisen kukan samantien lurpalleen. Minua kiinnostaa kyllä ihan uteliaisuudesta, että millä ruusut maalasitte ja miten kauan maalattu ruusu säilyy hyvänä. Lähinnä mietin, että missä vaiheessa ennen häitä ruusut täytyy maalata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää oli ihan hauska kokeilu :) Voin kirjoitella tästä oman postauksen jossain vaiheessa, niin saan sitten meidän käyttämät maalit yms näppärästi listattua. Ja saan vielä vähän aikaa seurailtua, että miten nuo kukat käyttäytyy. Tähän mennessä maljakossa olleet ruusut eivät ole muuttuneet miksikään (3 päivää maalattuna). Mutta lupaan palata asiaan täällä blogin puolella sit tarkemmin, kun on enemmän faktoja tiedossa! :)

      Poista

Mitäs tuumaat?