lauantai 23. helmikuuta 2019

Häämessuilla joen toisella puolen


*Yhteistyössä: Juhla- ja Häämessut*

Häämessut ovat ihania, tai ainakin itse olen todella tykästynyt messuihin just nyt! Miusta on ihana käydä fiilistelemässä rakkaudentäyteistä tunnelmaa ja tutustua erilaisiin palveluntarjoajiin ja muihin näytteilleasettajiin. Ja erityisesti tykkään jäädä suustani kiinni milloin kenenkin kanssa ja höpötellä hääjuttuja kasuaalisti. Joten, Joensuussa järjestetyt Juhla- ja Häämessut oli miun näkökulmasta todella onnistunut tapahtuma.


Blogin kautta on tullut tutustuttua häämessuihin myös kotikaupungin ulkopuolella (lisää esim. täältä), joten en lähtökohtaisesti ollut ihan varma, että mitä juuri näiltä messuilta odottaisin. Toisaalta tiesin messupaikan olevan paljon käytetty tila erilaisiin tapahtumiin, mutta silti vähän epäilin panostuksen määrää (toisin sanoen epäilin, onko tässä kyseessä sellaiset itä-rajalle sopivat, pienet ja vaatimattomat messut). Perille päästyä oli siis kiva huomata, kuinka nätiksi tila oli laitettu: heti alusta alkaen oli sellainen fiilis, että nyt ollaan häämessuilla. Tunnelma oli miusta todella mukava, ja toki etelä-karjalaisena hölöttäjänä miusta oli ihana olla kotikentällä muiden samanlaisten hölöttelijöiden keskellä. Ja kun sanon hölöttäjä, en sano sitä mitenkään pahalla, vaan itse juurikin tykkään siitä, että niin tapahtuman henkilökunta kuin näytteilleasettajat juttelevat messuvieraiden kanssa vähän myös niitä näitä, eivätkä vain lyö faktoja tiskiin mahdollisimman ytimekkäästi.

Jonin ja miun messupäivä starttasi kivasti Green Streetin pisteellä, missä oli tarjolla aivan ihanaa kinuski-puolukka raakakakkua. Jos joku vielä väittää, että raakakakut eivät voi olla hyviä, niin eipä ole vain päässyt niitä parhaita maistelemaan, haha. Oikeasti, pitää varmaan järjestää juhlat ihan vaan siksi, että voisi tilata tuollaisen kakun kotiin. Kakkumaistiaisia oli muutenkin ihanan paljon tarjolla, sekä muita luovia jälkiruokavaihtoehtoja, kuten cocktail-kakkupaloja. Sanon ihan suoraan, tätä en olettanut näkeväni Joensuussa.

Cocktail-kakkupaloja

Jonille ehdottomasti mieleisin piste oli Tuohi designin pöytä, jossa oli esillä tuohesta käsityönä valmistettuja rusetteja ja muita koruja. Täytyy kyllä myöntää, että myös oma silmäni lepäsi tummasävytteisessä tuohirusetissa. Tuohessa on mielestäni kivaa käsityöhenkeä ja luonnonläheisyyttä. Vaikka Joni näihin ihastuikin, en ole ihan varma sopiiko tuohirusetti juuri meidän häihin, mutta pukeutuiskysymyksiä ehtii onneksi miettiä myöhemminkin.



Miun ilokseni näillä messuilla oli esillä myö lyhyitä häämekkoja, yksi jopa kaunein hääpuku -kisassa mukana. Vaikka kyseinen mekko ei olekaan yhtään omaa tyyliäni, olin todella iloinen siitä, että myös lyhyet mekot saavat näkyvyyttä. Miusta hääpuku-kisan toteutus oli myös todella kiva, sillä puvut esiteltiin mallien päällä sen sijaan, että ne olisivat olleet vain jossain roikkumassa/mallinukkejen päällä. Puvut ovat kuitenkin aidoimmillaan silloin, kun ne näkee liikkeessä. Toki kaikella on kääntöpuolensa, tässä tapauksessa puvut eivät olleet jatkuvasti esillä ja vieraiden arvioitavana, vaan puvut esiteltiin aina tiettyinä hetkinä messujen aikana. Mutta itse kyllä tykkäsin tästä esitystavasta paljon.


Häämessuille tyypilliseen tapaan paikan päällä oli myös kukkia, kattauksia ja hääpukuja. Olin jotenkin todella otettu, kun Joensuun Kukkatalon näytteilleasettaja pysäytti miut sanomalla, että olisi upeaa päästä tekemään miulle hääkimppua, kun pääsisi tekemään jotain tosi erilaista. Oli kiva löytää kohtalaisen pieniltä, paikallisilta messuilta tyyppejä, jotka innostuvat tekemään jotain erilaista ja kenties perinteistä poikkeavaa. Ihan super. 



Lisäksi tykästyttiin Jonin kanssa erityisesti Tähtikuoharien alkoholittomien kuoharien tarjontaan. Meitä toki puhutteli värinsä puolesta hehkuvan punaiset puolukan ja karpalon makuiset kuohuvat. Vastaavanlaisia tuotteita saa myös KontioMehulta. Punaisen kuohujuoman lisäksi mie ihastuin aivan täysin paikallisen Cat-People -tanssikoulun tarjoamaan Ryhtiä Morsmaikku -hyvinvointiworkshopiin: aivan ihana idea tanssia kohti lähestyvää hääpäivää erilaisiin tanssilajeihin tutustuen ja ryhtiä parantaen!

Mie tosiaan viihdyin näillä messuilla hyvin, ja oli ihana huomata, että kyllä täällä Pohjois-Karjalassakin osataan järjestää tyylikkäitä tapahtumia. Ja onhan tää kotikaupungin häämessuilla käyminen ihan mielettömän helppoa ja vaivatonta (ei tarvitse kuin mennä joen toiselle puolelle ja voilà)! Tällä oli kiva käynnistää lauantai-päivä ja viikonloppu.


*Sain blogipostauksia ja instagram-näkyvyyttä vastaan ilmaisliput messuille. Kaikki postauksessa olevat mielipiteet ja pominnat ovat omia valintojani. En saa mitään vastinetta postauksessa olevista linkeistä tai näytteilleasettajien mainitsemisesta.*

Postauksen kuvien käyttö
ilman lupaa kielletty.

2 kommenttia:

  1. Oi, messut vaikuttavat olleen kyllä ihana tapahtuma! Häähumuilu on ihan parasta, ja varsinkin jos siihen vielä yhdistää kakkumaistelun! 💕😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nää oli kyllä ihana positiivinen yllätys :) Ja kakkumaistelu on ihan parasta! Toki meille se on myös hyödyllistä siksi, että meillä ei ole vielä oikeastaan mitään kuvaa siitä, millainen kakku haluttaisiin :D Eli voi hyvillä mielin maistella kaikki kakut läpi!

      Poista

Mitäs tuumaat?