sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Tampereen häämessut ja Häät-blogiyhteisön miitti


*Yhteistyössä: Tampereen Häämessut, Häät ja Häät-blogiyhteisö*

Tampereen Häämessut ovat vielä parhaillaan käynnissä TähtiAreenalla, vaikka omalta osaltani messuhuuma on jo rauhoittunut ja kotimatka alkanut. Viikonloppu on ollut aika matkustuksen täyteinen ja ehkä osittain sen takia myös intensiivisen tuntuinen, mutta ehdottomasti todella ihana. Instagramin puolella blogia seuraavat ovatkin jo päässeet osaksi miun viikonloppua muutamien highlightien kautta, mutta tässä vielä viikonlopun sisällötä hieman tarkemmin.



Miun osalta viikonlopun vietto alkoi heti perjantaiaamuna, kun hyppäsin junan kyytiin kohti Tamperetta. Tampereella suuntasin saman tien hotellille, sillä kuuden tunnin matkustamisen jälkeen halusin vaan hetkeksi hengähtää ennen blogimiitin alkua. Suuntasin siis kohti Radison Blu Grand hotel Tammeria, joka tarjosi majoituksen upeissa puitteissaan osana Häät-blogiyhteisön miittiä ja Tampereen Häämessuja. Täällä todella kelpasi palautua matkaväsymyksestä, ja mielelläni olisin toipunut vaikka koko viikonlopun.



Perjantai-illan ohjelmaan kuului ruokailu, johon syömisen ohella kuului toisiimme tutustumista ja vapaata höpöttelyä miittiläisten kesken ihanan rennossa fiiliksessä. Meillä tuntuu kyllä olevan ihan hirmuisen ihana porukka kasassa (tähän palaan luultavasti myöhemmin lisää täällä blogin puolella), ja ilta jatkui hirmu mukavissa tunnelmissa kohti häämessuja, joita päästiin katsomaan ns. kulissien takaa. Vaikka kello oli jo siinä vaiheessa melko paljon, tuntui messutiimillä olevan kuitenkin mukava ja rento meno. Oli tosi kiva päästä näkemään messut vielä valmisteluvaiheessa, sillä lauantaina messuvilinä käynnistyi heti aamusta.

Lauantai alkoi meidän bloggaajien osalta Häät-blogiyhteisön miitillä, josta homma jatkui luontevasti pitopalvelu Zipattan tarjoamaan ruokailuun, jonka yhteydessä saatiin myös lyhyt viiniesittely Winebrigeltä ruoan kanssa tarjotuista viineistä.  Ruokailusta ja ylipäätään messuviikonlopun aikana syömistäni ruoista on pakko sanoa sen verran, että miun kasvisruokavalio oli huomioitu ihanasti, ja sain viikonloppuna syödä sekä hyvää että täyttävää kasvisruokaa. Lauantaina sain jopa tuplajälkkärin, sillä miulle oli ilmeisesti tehty varmuuden vuoksi vegaaninen jälkiruokavaihtoehto tavallisen annoksen rinnalle! Tällä kertaa kannatti siis olla kasvissyöjä, haha. 





Ruokailun jälkeen otettiin kuvia Häät-blogiyhteisöä varten, ja tämän jälkeen päivä kului messuja vapaasti kierrellen. Näytillä oli koruja, pukuja, kukkia, kampauksia, palveuntarjoajia ja kattauksia, sekä freesinä elementtinä myös limusiini. Lisäksi paikalla oli paljon Tampereen ja lähiympäristöjen juhlapaikkoja ja erilaisia palveluntarjoajia. Koska en itärajalaisena paljoa Tampereen paikallistarjonnasta koostu, keskityin itse enemmän fiilistelemään yleistä messutunnelmaa: äänestin esimerkiksi kauneinta kattausta, kukkakimppua sekä hääpukua. Jälkimmäisen äänestys on auki myös netissä, joten jos hääpuvut kiinnostavat, suosittelen tsekkaamaan äänestyksen ja ehdolla olevat puvut täältä. Äänestettävänä on kansainvälisten mallistojen huippupukuja, joten kyseessä ei ole mikään turha äänestys.





Miulle itselleni ihaninta oli messuilla tähtiparin vihkiminen. Vaikka en tuntenut paria lainkaan, olin vihkimisestä jotenkin ihmeen liikuttunut. Kyllä noilla häämessuilla ajautuu johonkin omanlaiseensa rakkauskuplaan, ja maailmaa katselee vähän vaaleanpunaisempien lasien läpi, haha. Oli siis todella mukava pyörähtää Tampereella fiilistelemässä häätunnelmaa, ja tavata meidän ihanan Häät-blogyhteisön kanssa! Tästä on hyvä jatkaa ❤


Blogimiittiin osallistuivat Metallipäiden lisäksi seuraavat blogit:
Bridelisa
Epähäät
Häähumussa

Hääsuunnittelijan silmin
It's a Match
Jasmine Maria The Wedding Blog
Mon Rêve d’Amour
Syysmorsian

Postauksen kuvien käyttö
ilman lupaa kielletty

2 kommenttia:

  1. Hei Sanna! Mukava että olet viihtynyt Tampereella Häämessujen humussa :) Terveisin, Ella / Kultasepät Andreasen www.andreasen.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häämessutunnelma on kyllä sellainen, että siihen lienee vaikea kyllästyä, olipa messut missä päin tahansa :)

      Poista

Mitäs tuumaat?