lauantai 30. maaliskuuta 2019

Meidän hääpäivänä luultavasti sataa

Ihana olla taas täällä blogin puolella. Oon aloittanut tällä viikolla uudessa työpaikassa, joten viikko meni aika hujauksessa ohi kaikkea uutta opetellessa (ja huhhuh että sitä on paljon!). Opintojen ohella työ on toki osa-aikaista, mutta tällä ekalla työviikolla on tunteja ollut aika reippaasti, jotta kaikkia eri asioita päästään käymään nyt alussa läpi. Ja jotta kiire olisi vielä pykälän verran kliseisempää ja kokonaisvaltaisempaa, niin tottahan toki miulla on ollut tässä myös tenttejä, ikään kuin pelkässä uudessa työssä ei olisi tarpeeksi. Ei siis ole pahemmin tylsiä hetkiä tullut, ja iltaisin oon ollut päivän päätteeksi niin väsynyt, että oon parhaimmillaan mennyt 3 tuntia tavanomaista aiemmin nukkumaan. Uuden oppiminen vaatii aina veronsa, ja jos käsiteltäväksi tulee kerralla paljon uutta tietoa, kannattaa kiinnittää erityisen paljon huomiota omaan palautumiseen: silloin ne hommat oppii paremmin ja nopeammin (terveisin toivottavasti joskus valmistuva kasvatustieteen maisteri).


Eli, koska viikko on ollut suoraan sanottuna rankka ja hektinen, ei ole paljoa hääjuttuja tullut mietittyä, haha (voit verrata täältä tilannetta viikko sitten). Ajatukset on ollut lähinnä uudessa työssä, ja siinä että mitenköhän meinasin oppia pärjäämään siinä.. Mutta, koska haluan nyt siirtää ajatukset hetkeksi pois töistä ja koulusta, aattelin nyt kirjoitella tällaisesta vähän kevyemmästä ja kohtalaisen helposti kirjoitettavasta teemasta, eli meidän hääpäivän säästä. Jep, tiedän, onko mitään tylsempää kuin säästä puhuminen?

Mutta, omalla kohdallani tää säästä puhuminen on itse asiassa ihan kiinnostavaa, koska osaan jo leikkimielisesti ennustaa, että meidän hääpäivänä sataa. Tässä ei siis ole kyseessä unelmia-postaus, sillä mielestäni säätilassa ei ole paljoakaan unelmoitavaa (toki jollekin toiselle säätila voi olla kaikki kaikessa): toivon hääpäiväksi hyvää säätä. Eli haluaisin, että ei olisi liian kuumaa eikä liian kylmää, kuten varmaan suurin osa muistakin kesän hääpareista. Mutta muutoin en säätilasta niin paljon perusta, toki jos aurinko vaikka hieman joskus pilkistäisi pilvien takaa, niin se olisi jo tosi jees. Ja no toki olisi ihan kiva jos ei sataisi, mutta sen varaan ei toisiaan paljoa kannata laskea. Unelmoinnin sijaan tämä onkin vähän sellainen inhorealistinen katsaus siihen, mitä aikaisempien juhlapäivien perusteella on ennustettavissa.

Miun kaikissa juhlissahan vuosittaisia synttäripäivä lukuun ottamatta on aina satanut: oon syntynyt surkealla säällä, ja niin rippijuhlat kuin valmistujaisetkin (ylioppilas) on vietetty sadesäällä. Ei se välttämättä mikään myrsky ole ollut, mutta kaatosadetta oon saanut kyllä osakseni sitäkin enemmän. En siis jaksaisi yllättyä yhtään, jos heinäkuussa 2020 meidän hääviikolle ennustettaisiin myrskyä, se olisi vaan hieno jatkumo tähänastiseen säähistoriaan. En ole nimittäin päässyt nauttimaan omissa juhlissani Suomen kesän ihanuudesta kertaakaan (siinä missä veljeni on puolestaan saanut nauttia lähes täydellisistä kesäjuhlista auringonpaisteen ja virkistävän tuulenvireen saattelemana), joten pessimisti sisälläni on jo hyväksynyt kaiken tihkusateesta kesämyrskyyn.


Tästä johtuen meillä ei olla Jonin kanssa missään vaiheessa keskusteltu ulkohäistä jossain ihanassa luontokohteessa, vaan meille oli heti itsestään selvää, että juhlat vaativat varmuuden vuoksi katon ja tukevat seinät. Ja noh, onnistuttiinhan myö löytämään sellainen juhlapaikka, jossa on tukevat tiiliseinät, joten eiköhän meillä häiden vietto onnistu ihan kuivin sukin Linnoituksen Krouvissa, haha. Mutta ihan vakavasti puhuen, kun kaikki elämäsi suuret juhlat oot viettänyt sateessa, niin haaveet ihanista ulkoilmahäistä karsiutuu aika nopeasti pois. En nimittäin tällä juhlasää-historiallani uskaltaisi ikimaailmassa luottaa pelkkään telttaan sateensuojana.

Toisaalta on syytä huomauttaa, että yhdet juhlat oon päässyt viettämään ilman sadetta: meidän kihlajaispäivänä oli nimittäin aivan hurmaava sää. Hyvästä säästä annan kaiken kunnian Jonille (jonka juhlien säähistoria on muutenkin paljon aurinkoisempi). Joten, kenties Jonin suotuisalla myötävaikutuksella voisimme saada meidän hääpäiväksi tilattua myös vähän auringonpaistetta. Fingers crossed. Muttaa kuten sanottu, meidän häitä vietetään turvallisesti katon ja seinien suojassa, joten siinä mielessä sade ei haittaa. Toki toivoisin, että potrettikuvia voitaisiin ottaa ulkona, mihin kaatosade ei kovinkaan hyvin toimi (tosin, kuinka upeita kuvia kaatosateessa voisikaan saada ❤). Noh, toivotaan että Joni onnistuu loihtimaan meille vähintäänkin kohtalaista säätä, haha!

Minkälaista säätilaa teidän häihin toivotaan? 

Kuvat CC0-lisenssillä.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Keesipään ajatuksia häistä ja ekologisuudesta

Ekologisuus, ympäristön suojelu, ilmastonmuutos, jäätiköiden sulaminen... Näistä lienee yhtä monta mielipidettä kuin on ihmisiäkin. Moni pallontallaaja on havahtunut nykytilanteen mahdottomuuteen ja ymmärtänyt sen, että yhden maapallon resurssit eivät enää riitä, kun kulutus on paisunut liian suureksi. Halu muutoksen aikaansaamiseen näkyy elämässä monin eri tavoin, aina kasvisruokavalioon siirtymisestä kierrättämiseen ja oman ostoskäyttäytymisen muokkaamiseen. Tässä tilanteessa on myös todella ymmärrettävää, että ekologisuus ja ekologiset valinnat puhuttavat myös hääskenessä. Aihetta on käsitellyt esimerkiksi Häät-lehden päätoimittaja Sari Yli-Salomäki tuoreessa kolumnissaan.



Tämän asian käsittely ei ole täysin omaa ideaani, vaikka olen toki itsekin törmännyt ekologisuuden näkökulmiin niin häämediassa kuin somessakin. Ekologisuushan on paitsi tärkeä osa kestävää tulevaisuutta, myös koko ajan kasvava häätrendi ja hääsuunnittelun lähtökohta. Ja siksi aihe nousee esiin nyt myös täällä blogin puolella. En kuitenkaan usko, että olisin itsekseni lähtenyt tätä aihetta käsittelemään (selitän kohta tarkemmin miksi), mutta Häät-blogiyhteisön innoittamana päätin kirjoittaa ajatuksiani tänne blogiin auki. Jos haluat lukea iloista häähömppää, suosittelen lopettamaan nyt, sillä ekologisuus ja häät tuntuvat olevan melko tulenkatkuinen yhdistelmä.

Kuten sanottu, tämä ei ole sellainen teema, jota olisin itse lähtenyt käsittelemään. Itselleni ekologisuus (tai muutkaan trendit) eivät ohjaa häiden suunnittelua, joten meillä ekologisuus tai muutkaan hääskenen suuret linjat eivät ole tulleet mieleenkään esimerkiksi häiden teemaa pohtiessa. Olen ehkä sen verran sujut oman ekologisuuteni ja omien arkisten valintojeni kanssa, että koen, ettei miun tarvitse pohtimalla pohtia häideni ekologisuutta. Meillä on Jonin kanssa jo muutenkin ekologisuus huomioitu arjessa ja elämäntavoissa, ja ne samat tavat ja rutiinit seuraavat mukana myös hääsuunnitelmissa varsin vaivattomasti.



Itse en syö lainkaan lihaa, ja vaikka Joni onkin sekaani (sekasyöjä), ei meillä lihaa paljoa kaapista löydy, koska en suostu kokkaamaan liharuokia. Toisaalta aina voi pohtia sitä tofun ekologisuutta suhteessa lähituotettuun luomulihaan, vaikka vegeversiot ovatkin lihaan verrattuna eettisempi valinta. Meillä ostetaan aika vähän tavaroita, ja ne mitä ostetaan harkitaan aina tarkkaan (opiskelijan tuloilla nyt muutenkaan shoppailla mitään vaan huvikseen, ainakaan tässä taloudessa). Jos ostetaan jotain ex tempore, niin nämä löytyvät käytettynä kirppareilta. Kirppareilta tulee meille myös paljon vaatteita, ja uusia ostetaan aika harkiten ja tarpeeseen. En yritä olla mikään pyhimys ja sanoa, ettenkö olisi koskaan ostanut mitään uutena ilman suurta käyttötarkoitusta. Mutta suurin osa meidän ostoksista on tarkkaan harkittuja ja haluttuja. Ei olla myöskään kumpikaan ostettu koskaan mitään näistä "kiinakaupoista". Ne tavarat, mitä ei enää haluta, päätyvät joko kierrätykseen tai kiertoon kirpparien kautta. Kuusi vuotta kestäneen suhteen aikana ollaan tehty yksi lomamatka lentäen Roomaan.

Käytän vegaanista kosmetiikkaa aina kuin mahdollista, mutta harrastan myös sellaisia turhuuksia/ylellisyyksiä kuin hiusten kestovärjääminen tai muoviset tekoripiset. Olen vihdoin ja viimein oppinut arvostamaan nahkatuotteita yli keinonahkaversioiden, sillä ne ovat pitkäikäisyydessään keinoversioita huomattavasti ekologisempi vaihtoehto (vaikkakin vähemmän eettinen). Eli kukaan ei ole täydellinen (do correct me if I'm wrong). Toisaalta, ekologiset valinnat ja ekologisiin ratkaisuihin oppiminen on varmaan sellainen elämän mittainen prosessi: joka päivä on mahdollisuus oppia uutta, ja ottaa uusia toimintamalleja osaksi omaa arkea, ja löytää ne itselle toimivat ekoratkaisut.



Ja tässä ajatuksessa on juurikin se ydin siitä, miksi en olisi oma-aloitteisesti lähtenyt keskustelemaan meidän häiden ekologisuudesta tässä blogissa. Koska en, ilkeästi sanottuna, jaksa välittää elämäni yhdestä ainokaisesta päivästä, vaan ekologisuutta pohtiessa kiinnitän huomioni jokapäiväiseen arkielämääni ja siellä tapahtuviin ekologisiin ja eettisiin valintoihin. Monet ekologiset valinnat häihin liittyen ovat meille itsestään selviä, eikä niitä tarvitse pohtimalla pohtia: emme tilaa "kiinakaupoista", pyrimme välttämään muovikrääsän käyttöä, huomoimme kasvisruoan ja paikallisuuden häämenussa, emme toivo tavaroita lahjaksi jne. Nämä ovat meille luonnostaan tulleita ratkaisuja, ja jahka suunnitelmissa päästään etenemään, niin varmasti tulee muitakin tilanteita vastaan, joissa pääsemme ns. luontaisesti tekemään "ekovalinnan".

Toisaalta taas, en myöskään halua arvottaa elämäni yhtä päivää (tai kenenkään muunkaan päivää) sen ekologisuuden pohjalta. Koska oma arkeni on hyvinkin ekologista, ajattelen, että miulla on myös "varaa" hieman höllätä otetta yhtenä päivänä elämässäni. Saatan siis sortua ostamaan myös jotain muovikoristeita ihan vain siksi, että ne ovat kivat. Ja samoin ajattelen kaikkien muidenkin hääparien kohdalla: on ihan se ja sama, jos arjessaan ekologinen pari viettää yhden päivän törsäilyhäät (jos ne loput noin 30 000 päivää elämästä elää ekologisesti). Ja sama miun mielestä toisin päin: jos epä-ekologiset ihmiset viettävät super-ekologiset häät (kenties siksi, että se on trendikästä?) niin mitä väliä sillä on? Epä-ekologiset valinnat arjessa eivät sen yhden päivän seurauksena luultavasti paljoa muutu (toki joskus yksi päivä voi toimia ponnahduslautana loppuelämän muutokselle).



Ja lisäksi, mie en edes jaksa päätäni vaivata sillä, että miten muut viettävät häänsä. Enkä oikeastaan jaksa kärsiä siitäkään, että miten jotkut ihmiset elävät arkeansa epä-ekologisesti (menettäisin yöuneni asiaa tuskaillessani, mutta ei se tilannetta mihinkään muuttaisi). Keskityn mieluummin omaan elämääni (tai omiin häihini) ja ekologisiin ratkaisuihin sen puitteissa. Ja ihan oikeasti, kuka tässä maailmassa pystyy enää edes täysin ekologisesti elämään, jos haluaa olla osa modernia yhteiskuntaa? Kehä kolmosen ulkopuolella auton omistaminen on lähes välttämätöntä. Monella on lemmikkieläimiä. Vielä useammalla lapsia tai tulevaisuudessa ajatus lasten hankkimisesta. Moni tekee lentomatkoja. Moni syö lihaa. Myös Suomessa asumisen talviaikaan voi mieltää melko epä-ekologiseksi, sillä lämmittämiseen menee mielettömät määrät energiaa. Kaikki kuluttaa, ja kaikkea kuluu, ja se tuntuu valitettavasti olevan osa modernia elämää. 

Ekologisuus on äärimmäisen tärkeää, ja monelle sen pitäisi olla vieläkin tärkeämpää. Mutta miun elämässä se valitettavasti saa painoarvonsa arkipäiväisissä ratkaisuissa. Ymmärrän hyvin, että osa ajattelee toisin, varsinkin silloin, jos ekologisuus on omaa elämää ohjaava perusperiaate: silloin on vaikea antaa muiden elää itselle tärkeiden arvojen vastaista elämää (tiedän tämän paremmin kuin hyvin, huoh). Toisaalta osa ihmisistä tuntuu myös ottavan trendit melko vakavasti ja seuraavan niitä varsin suurella intohimolla, jolloin taas kerran kiivas oikein-väärin -tyylinen keskustelu alkaa olla lähellä. Ja ovathan ekologisuus ja maailman yleistilanne nyt paljon mielipiteitä herättävä asia ihan ilman hääskeneäkin. Joten ei ihme, että keskustelu käy välillä kiivaana, kun ihmisiähän tässä vain ollaan.



Mutta, toivoisin todella, että häiden suhteen voitaisiin antaa jokaiselle rauha suunnitella juuri ne unelmiensa häät ilman turhaa arvostelua niin ekologisuuden kuin minkään muunkaan tekijän suhteen. Uskon nimittäin siihen, että jokainen tallaaja tällä pienellä planeetalla ansaitsee itselleen yhden unelmien päivän ilman ulkopuolisten kritisointia.

Jos haluat lukea aiheesta lisää, löydät tästä tämän postauksen "jatko-osan", jossa puhutaan muun muassa paperittomista häistä.
Kaikki kuvat
CC0-lisenssillä.

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Minun hääkuulumiset juuri nyt

Täällä blogin puolella ollaan aika pitkään pysytty sellaisessa vakaassa asiasisällössä, ja vähän sellaisella 'faktat ensin' -asenteella. Villeintä fiilistelyä täällä edustavat ehkä unelmia-postaukset, joissa annan tarkoituksella itselleni luvan unohtaa realiteetit ja keskityyä vain pohtimaan mitä haluaisin, jos kaikki olisi mahdollista. Ja silti huomaan, että ei noissa unelmintipostauksissakaan ihan hirvittävän ihmeellisiä haaveilla, vaan oon unelmoijanakin yllättävän realistinen, haha! Olen siis ilmeisesti kirjoittaessani ja kirjoitustyyliltäni sellainen,  että jokaisessa tekstissä pitäisi olla jokin idea ja punainen lanka - yritän välttää lätisemästä ihan vaan omia fiiliksiä ilman, että siitä lätinästä olisi muillekin jotain iloa.


Nyt kaava saattaa tosin rikkoutua, sillä tän postausken varsinainen asiasisältö voi olla aika vähäistä. Tarkoitan tällä sitä, että tämä postaus ei varsinaisesti kerro mitään uutta, se ei sisällä uusia ideoita jaettavaksi eikä tästä oikein ole häähöpöttelyn yleiseksi keskustelunavaukseksikaan (vrt. etiketti-postaus). Tää postaus ei kerro edes miusta ja Jonista, vaan tässä on nyt kyse ihan vaan miusta ja miun hääkuulumisista juuri nyt. Varoituksen sana, teksti on vähän sillisalaattia.

Miulla on nimittäin tällä hetkellä palava halu saada kaikki auki olevat asiat päätettyä ja järjestykseen. "Malttaminen" ja "odottaminen" tuntuvat hävinneen sanavarastosta jonnekin kaukaisuuteen, mikä onkin tosi hyvä juttu, kun järjestää hääjuhlaa toiselle paikkakunnalle puolentoista vuoden päähän...kuinka yllättävää voikaan olla, että pitkässä prosessissa joutuu joskus odottamaan, huoh. Tässä odotteluvaiheessa olen lukenut aivan ihastuksissani esimerkiksi Bridelisa-blogin Elisan hääcrew-tapaamisesta, ja ootan ihan kauheasti, että saadaan kutsuttua meidän oma häätiimi kasaan edes ensimmäistä tutustumispalaveria varten! Miksei se voisi olla jo heti ensi viikonloppuna, ihan vaan koska mie niin haluaisin?


Samanlaisia fiiliksiä herättivät Syysmorsian2019-blogin askartelu- ja DIY-postaukset, joista viimeisimpänä kirkko-ohjelman suunnittelu. Vaikka meille ei kirkko-ohjelmaa tulekaan, niin inspiroiduin postauksesta silti: enkö voisi jo askarrella menut valmiiksi hääjuhlaa varten (vaikka ruokalistaa ei ole vielä päätetty) tai paikkakortit (vaikka kutsujakaan ei ole vielä tehty) tai edes ohjelmalehtisen (vaikka ei edes tiedetä, mitä ohjelmaa meidän häissä tulee olemaan)? Jep, oon diagnosoinut itselleni keskivaikean häähössötystilan, joka tosin varmasti rauhoittuu levolla ja säännöllisellä päivärytmillä, lol. Ja Jonin säännöllisellä "yritähän nyt vähän relata" -huomautuksella ❤ Onneksi meistä toisella pysyy jalat vähän tiukemmin maassa, haha!

Haluaisin vaan niin kovin pystyä lyömään asioita lukkoon ja tehdä sopimuksia ja päätöksiä, jotta saisi tätä hommaa jotenkin konkreettisesti eteenpäin. Kun välillä tuntuu, että vaikka kuinka suunnittelet ja suunnittelet, niin kuukaudesta toiseen mikään ei konkreettisesti etene. Ja joo, kaikki suunnittelu on eduksi ja hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Mutta se ei oikein lohduta, kun ei voi lyödä sellaisia isoja suuntaviivoja lukkoon ja luottaa siihen, että tällä mennään. Tästä ehdinkin jo eilen valitella instagramin puolella, mutta otetaan nyt vielä kertaalleen täällä blogissakin:

Edeltävässä postauksessa kerroin meidän suunnitelmista siirtää koko hääjuhla Lappeenrantaan. Homma vaikutti hirmu hyvältä ja perustelin Lappeenrantaan siirtymisen järkevyyttä monesta tulokulmasta ja hiljaa mielessäni olin jo ehkä päättänytkin siirtää koko juhlan Etelä-Karjalaan. Se olisi ainakin ollut iso ja konkreettinen päätös, ja sen jälkeen olisi voitu tehdä monia muita päätöksiä hääjuhlaan ja vihkimiseen liittyen! Mutta, Lappeenrannan maistraatin vastaus piti hyvin huolen siitä, että saan rauhassa opetella odottamaan ja olemaan tekemättä lopullisia päätöksiä, sillä kaikessa lyhykäisyydessään vastaus oli, että tulevan remontin takia he eivät osaa sanoa yhtään mitään vihkimiseen liittyen: ei tiedetä, minkä kokoinen uusi tila on, ei tiedetä minä päivinä ja mihin kellonaikaan se on käytössä, eikä tiedetä että onko siellä tuoleja esim vanhuksia varten. Kysy lisää kesällä, niin silloin osataan sanoa jotain..




Näin ollen meillä ei siis päätetty siirtää vihkimistä satavarmasti Lappeenrantaan. Kyllä se varmaan suurella todennäköisyydellä sinne siirtyy, mutta mikään ei ole varmaa (ja päätettyä) ennen kuin saadaan Lappeenrannan maistraatilta jotain vastauksia vihkitilaan ja -käytäntöihin liittyen. Vihkitilan epävarmuus ei kuitenkaan itsessään ole se suurin ongelma, vaan tämä epävarmuustila vaikuttaa myös ikävästi muihinkin järjestelyihin, sillä nyt ei simerkiksi tiedetä ketä voidaan tilaisuuteen kutsua ja millainen vihkitilaisuus Lappeenrannassa on mahdollista järjestää: Voidaanko esimerkiksi pyytää meidän isovanhemmat, jotka ei jaksa sitä puolta tuntia seisoa, eli onko tilassa tuoleja? Tai mahtuuko sinne tilaan vaan ne 2 lain vaatimaa todistajaa hääparin ja vihkijän lisäksi, jolloin meidän pitäisi etsiä jokin vaihtoehtoinen vihkipaikka? Tai voidaanko harkita tilaisuuteen esimerkiksi elävää musiikkia (mahtuvatko muusikot paikalle soittimineen)? Eli vihkiminen on nyt yksi iso kysymysmerkki.

Lisäksi tämä maistraatin epätietoisuus saa aikaan sen, että valokuvaajajärjestelyjen pohtiminen vaikeutuu ja viivästyy myös melkoisesti, kun ei voida olla varmoja siitä, missä vihkiminen on ja ketä siellä on paikalla. Eikä näin ollen siis tiedetä sitäkään, että missä, milloin ja miten kuvia olisi tarkoitus ottaa, tai millaisia kuvia itse toivoisimme (ja mitä miljöö mahdollistaisi). Mutta tälle ei nyt voi mitään. Onneksemme voidaan kuitenkin todeta, että tässä tilanteessa on hyvä asua täällä itärajalla, jossa asioita hoidetaan hieman väljemmällä aikataululla. Meillä ei siis ole mikään oikea hätä aikataulujen suhteen, tällaiset viivästykset kolahtavat ainoastaan omaan persoonaani, sillä en tykkää jättää asioita roikkumaan. Lisäksi todettakoon vielä, että onneksi meidän häät eivät ajoitu millekään erikoispäivämäärälle (22.2.2020, 4.4.2020, 6.6.2020, 8.8.2020 jne), sillä ne nyt varmaan lyödään lukkoon täälläkin päin Suomea aika hyvissä ajoin.


Lisäksi ootan aivan malttamattomana pääsiäistä, sillä silloin päästään tapaamaan meidän juhlapaikkan, Linnoituksen Krouvin (lue paikasta lisää täältä), henkilökuntaa ja päästään juttelemaan vähän tarkemmin meidän tulevista järjestelyistä. Miulla on heille nimittäin on tuhat ja sata asiaa, joita haluaisin kysyä ja joista haluaisin tietää enemmän. Taitaa tulla pitkät viikot pääsiäistä odotellessa.. Kärsivällisyys on hyve, vai miten se meni, haha!

Sori, tää oli nyt vähän tällainen sillisalaattipostaus, mutta ainakin kyseessä on rehellinen katsaus miun tän hetken fiiliksiin.
Postauksen kuvat
CC0-lisenssillä.

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Kahden kaupungin häät?

Kuten täällä blogin puolella on ollut puhetta, meidän alkuperäinen suunnitelma oli viettää häitä kahdessa kaupungissa, ja esimerkiksi tässä postauksessa kertoilin meidän suunniteltuista valokuvausjärjestelyistä kahden kaupungin välillä. Meille tällainen jaottelu tuntui alusta alkaen luontevata, sillä sekä Joensuu että Lappeenranta ovat meille tärkeitä paikkoja, joten halusimme ikään kuin juhlia häitä sekä entisessä että nykyisessä kotikaupungissa. Tarkoituksena oli järjestää vihkiminen pienellä kokoonpanolla Joensuussa, ja järjestää isommat juhlat sitten Lappeenrannassa.



Niin, tämä oli meidän alkuperäinen ajatus, joka on nyt sitten alkanut muuntumaan muotoon "sekä vihkiminen että hääjuhla Lappeenrannassa". Ollaan Jonin kanssa mietiskelty tätä asiaa suunnilleen kuukauden päivät, ja mitä enemmän asiaa pohdittaan, sitä järkevämmältä se alkaa tuntua. Toki, mikään ei ole vielä tässä vaiheessa varmaa, mutta oon ottanut yhteyttä esimerkiksi Lappeenrannan maistraattiin, joten siinä mielessä tää järjestely saattaa hyvinkin muuttua todeksi.

Suoraan sanottuna nyt tuntuu siltä, että kaikki tulisi olemaan tällä tavoin järjesteltynä paljon helpompaa. Ensimmäisenä mainittakoon ihan meidän omat aikataulut: jos vihkiminen olisi keskellä viikkoa Joensuussa, meidän pitäisi aluksi järjestää täällä Joensuussa asiat kuntoon vihkimistä ajatellen, minkä jälkeen oltaisiinkin voitu aloittaa raivoisa tavaroiden pakkaaminen Lappeenrantaan lähtöä varten. Tultaisiin Lappeenrantaan päivää tai kahta ennen vihkimistä, ja siinä rytäkässä pitäisi sitten laittaa kaikki kuntoon lauantain juhlaa varten. Jos sen sijaan vihkiminen siirtyy Lappeenrantaan, joudutaan toki lähtemään kotoa reissuun jo vähän aikaisemmin, mutta ainakin ollaan valmiina paikan päällä hoitamassa kaikkia viime hetken järjestelyjä. Uskon ja toivon, että tämä edes hieman vähentäisi viime hetken stressiä.

Ylipäätään miusta tuntuu, että kaikki keinot ylimääräisen stressin välttämiseksi ennen hääjuhlaa ovat äärimmäisen tärkeitä, ja siksi vihkimisen siirtäminen Lappeenrantaan tuntuisi järkevältä päätökseltä. Voin hyvin kuvitella, että muutun häitä edeltävällä viikolla melkoiseksi stressipalloksi, vaikka kaikki asiat olisivat kuinka hyvin tahansa järjestyksessä. Jännitin esimerkiksi Zeron hakemista kotiin, vaikka meillä oli kaikki kotona täysin valmiina, ja tiedettiin saavamme kasvattajalta tuhti pentupaketti mukaan lisäapuna. Vaikka tiesin kaiken olevan valmiina, jännitin silti ihan hirmuisesti. Ja uskon näin käyvän myös hääjuhlan lähestyessä, ja siksi yli 200km matkustaminen paria päivää ennen h-hetkeä tuntuu puhtaalta typeryydeltä, jonka voi välttää helposti pitämällä vihkimisen ja juhlan samassa kaupungissa.



Lisäksi tämä vaihtoehto on myös meidän lähisukulaisten kannalta mielettömän paljon parempi, sillä näin ihmisten ei tarvitse matkustaa vihkimisen takia Joensuuhun. Tällainen reissu tuntuisi erityisen turhalta siksi, että siviilivihkiminen on tunnetusti lyhyt, joten vajaan kolmen tunnin matkustusaika (yhteen suuntaan) 20min kestävän vihkimisen takia tuntuu lähinnä huonolta vitsiltä. Toki olisimme myös viettäneet ihmisten kanssa aikaa vihkimisen jälkeen, mutta silti, yhden kaupungin järjestely vähentää myös vieraiden matkustusvaivaa.

Kaiken muun ohella Lappeenrannan maistraatti vaikuttaa olevan tilana meille sopivampi kuin Joensuun vastaava, sillä vihkitilaan mahtuu Lappeenrannassa noin 30 henkilöä, kun taas Joensuun tilan kerrottiin vetävän mukavasti reilu kymmenen henkeä. Vaikka meidän ei olekaan tarkoitus tehdä vihkimisestä mitään yleisöryntäystä, niin on silti kiva, jos lähimmät sukulaiset voivat tilaisuuden ajan olla mukavasti: meidän toiveena on, että vihkimisestä jää vieraille jotain muutakin mieleen kuin ahdas sardiinipurkkifiilis.

Vaikka pieni ääni sisälläni sanookin, että olisihan se ollut siistiä juhlistaa vihkimistä kotikaupungissa, niin aina ei elämä suju kuin Strömsössä. Ja mielummin teen järkiratkaisun kuin pidän itsepintaisesti kiinni jostain ideasta vain siksi, että se olisi miusta kivaa. Toivotaan siis että Lappeenrannasta kuuluu asian tiimoilta hyviä uutisia, ja että saadaan koko hääjuhlinta siirrettyä Lappeenrannan päähän. Tai että tulisi edes jotain tietoa, että voidaan sitten päättää kuvaamisesta (kuvataanko yhdessä vai kahdessa kaupungissa) ja kaikista muistakin järjestelyistä, esim kukista (hankinko esim hääkimpun Lappeenrannasta vai Joensuusta jne). Niin pystyisi sitten viemään suunnitelmia taas vähän eteenpäin. Noh, kerron sitten kun on jotain tiedotettavaa asian suhteen.


Postauksen kuvat
CC0-lisenssillä

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Miten hääetiketti näkyy meidän rokkihäissä?

Ilolla ja innolla pääsen julkaisemaan ensimmäisen postauksen, joka on tehty osana osana Häät-blogiyhteisöä ja yhteistyössä Häät.fi-median kanssa. Kyseessä on miun kirjoittama kahden tekstin kokonaisuus, ns. tekstipari. Tämä blogipostaus on tekstiparin toinen osa, ja sen vastakappale on julkaistu Häät.fi-sivustolla. Voit käydä lukemassa jutun täältä. Häät.fi-sivustolle kirjoittamani juttu käsittelee hääetikettiä suhteessa moderniin hääjuhlaan ja nykypäivän perhe- ja ihmiskäsitykseen. Täällä blogin puolella tuijotellaan sitten hieman enempi omaan napaan, ja tarkastellaan hääetikettiä juuri meidän näkökulmasta ja meidän lähtökohdistamme käsin. Jos hääetiketti on täysin vieras, suosittelen tsekkaamaan tuon Häät.fi-artikkelin ensin, sillä tämä postaus menee melko suoraan asiaan, eikä paljoa selittele.



Heti alkuun sanottakoon, että tätä blogia kirjoittaa oman elämänsä humanistihippi, joten näkökulma on siitä johtuen melko liberaali. Jos siis maailmankuvasi tai käsityksesi hääjuhlan kulusta on kovin konservatiivinen, muistutan, että tämän tekstin (tai sen tekstiparin) tarkoituksena ei ole pahoittaa kenenkään mieltä tai yrittää tuoda esille, mikä olisi oikea tapa huomioida etiketti osana hääjuhaa: jokainen hääpari tekee juuri itselleen sopivat ja heille oikeat ratkaisut. Joten,  muodosta oma mielipiteesi etikettiin liittyen ja muista, että tarkoitukseni ei ole olla mikään etiketin portinvartija. Tämä teksti kuvaa ainoastaan miun ja Jonin tulevaa hääjuhlaa ja etiketin näkymistä juuri meidän juhlassa 11.7.2020 (meillähän on muuten vihkiminen ja hääjuhla eri päivinä, mikä on sekin varmaan lähtökohtaisesti etikettivirhe?).

Lähdetään liikkeelle tunnelmasta. Myö Jonin kanssa toivotaan, että juhlat olisivat rennot, ja että vierailla olisi siellä mukava ja helppo olla juuri sellaisina kuin ovat: kenenkään ei tarvitse käyttäytyä, pukeutua tai esiintyä tietyllä tavalla etiketin määrääminä ja meitä miellyttääkseen, vaan tarkoitus on, että jokainen vieras saapuu paikalle omana itsenään. Ollaan ajateltu kutsua häihin sellaisia ihmisiä, joista pidetään ja joiden toivotaan olevan paikalla, riippumatta siitä miten etiketti ohjaa kutsumaan vieraita. Ollaan tehty rajanvetoa meidän oman fiiliksen mukaan, eli sellaiset ihmiset kutsutaan, jotka ovat meidän elämässä merkittäviä tai muuten tärkeitä. Sellaisia ihmisiä, joiden kanssa ollaan tekemisissä ja joiden halutaan olevan paikalla. Eikä pahemmin etikettiä näissä jutuissa huomioitu, vaan tunne edellä ollaan mietitty meidän vieraslistaa.

Meillä ei myöskään ole tarvetta määritellä vieraillemme esimerkiksi kovinkaan tiukkaa pukukoodia, emmekä aio sitä itsekään noudattaa: Joni pukeutuu mitä luultavimmin liiviin ilman takkia, ei aio pitää huolta siitä että vyö ja kengät ovat samaa väriä ja kukkaviehekin jää luultavasti kokonaan pois. Miulla puolestani on lyhyt mekko, jonka helman pituus määräytyy oman näkemykseni, ei etiketin perusteella. Lisäksi ajattelin pukeutua ihan oman mieleni mukaan riippumatta siitä, mitä Joni laittaa päälleen. Näistä lähtökohdista käsin tuntuisi hölmöltä vaatia vieraita pukeutumaan etiketin määrittämän pukukoodin mukaisesti. Toki toivomme siistiä ja hieman juhlavampaa pukeutumista, eli rikkinäiset pieruverkkarit voi jättää kotiin. Pukeutumisetiketin osalta ehkä toivon, etteivät vieraat pukeutuisi kokovalkoiseen, mutta miulla ei ole mitään intressiä kieltää esimerkiksi kirkkaita värejä. Meidän häihin saa siis tulla etiketin vastaisesti kanariankeltaisessa (onko tää edes väri?) tai punaisessa asussa, jos se vieraan itsensä onnelliseksi tekee. Emme myöskään kiellä mustia asuja, sillä meille musta on aina tyylikäs valinta.




Samoin meillä ei ole mitään kiinnostusta puetuttaa kaasoja tai bestmania jollain tietyllä tavalla (vaikka nämä ovatkin enemmän osa normistoa kuin etikettiä, mutta käsittelen asiaa tässä yhteydessä kerta nyt vauhtiin pääsin). Koska Jonin pukeutuminen on mitä luultavimmin rento ja täysin etiketin ulkopuolella, en näe mitään syytä, miksi bestmanin pitäisi seurata etikettiä pukeutumisessaan. Pukeutukoot siten että tuntee olonsa hyväksi ja sopivan juhlavaksi, se riittää. Ja sama koskee miun kaasoja: olisin ihmishirviö, jos yrittäisin survoa molemmat kaasoni samanlaisiin asuihin, tai edes mekkoihin, sillä kaasoni ovat tyylillisesti lähes toistensa vastakohtia. Ja viimeinen asia mitä häihini kaipaan, on mielipaha epämukavasta asusta, joten pukeutukoot molemmat tavallaan: toinen on varmaan lähes femme fatale, ja toinen luultavasti mustassa puvussa, ja mitä sitten. Miun elämässä on paljon merkityksellisempiä asioita kuin jotkin pukeutumisnormit, ja siksi kaasot valitkoot omat asunsa vapaasti.

Mitä juhlakäytökseen tulee, niin taas kerran, toiveena on mukava ja rento ilmapiiri, eikä meillä siksi tuijotella etikettiin liian tiukasti. Hääjuhla ei ole pilalla, vaikka joku skoolaisi tyhjällä lasilla tai leikkaisi kakkua väärästä kohtaa. Samoin miusta ei ole mielekästä pakottaa ketään tiettyä ihmistä pitämään puheita, vaan puhukoot ne, joita kyseinen homma ei kauhistutua (mikään ei ole niin hirveää kuin puhuja, jonka puolesta saa pelätä ahdistuksesta johtuvaa pyörtymistä). Näin ollen meillä puheiden osalta etiketti lentää romukoppaan, ja myös naispuoliset sukulaiset, sekä ystävät, saavat meidän häissä äänensä kuuluviin niin halutessaan. Ja jos miehistä kukaan ei halua puheita pitää, niin siinähän ovat pitämättä. Meidän päivä ei siitä pilalle mene.

Istumajärjestys on myös toinen sellainen juttu, jossa meitä etiketti ei voisi vähempää kiinnostaa. Suoraan sanottuna, en keksi typerämpää syytä stressata kuin se, että tuleehan juhlaan sama määrä sekä miehiä että naisia, jotta vieraat saadaan istumaan mies-nainen -järjestyksessä pöytiin. Taas kerran, tarkoituksena ei ole pahoittaa kenenkään mieltä, ja jos tämä istumajärjestys on elämäsi suurin unelma, niin by all means go for it! Mutta meistä tällainen lähtökohta tuntuu ainoastaan stressaavalle. Ja siksi meillä istumajärjestys tulee olemaan etiketin vastainen.

Toisekseen, miuta ei kiinnosta alkaa määrittelemään vieraille heidän sukupuoltaan määrämällä heidät joko miehiksi tai naisiksi. Jonin ja miun ystävä/tuttavapiiristä löytyy koko sateenkaaren kirjo heteroista homoihin ja transihmisistä muunsukupuolisiin. Näistä lähtökohdista käsin koko mies-nainen -ajattelutapa (plus hetero-oletus) tuntuu kauhean vaikealta, kun siihen ei sovi kuin osa elämän tärkeistä tyypeistä. Joten jo tästäkin syystä etiketin noudattaminen tuntuu jotenkin aika vaivalloiselta, ja sellaiselta, mikä ei meidän häihin niin hirveän hyvin toimi. Jos haluaa lukea lyhyen ja elämänmakuisen pohdinnan aiheesta vieraan näkökulmasta, tsekkaa tämä (englanninkielinen) artikkeli. Siinä kiteytyy kaikki se, mitä en itse halua morsiamena ja hääjuhlan järjestäjänä olla, ja miksi haluan, että jokainen vieras sopii joukkoon juuri sellaisena kuin on.




Kaiken kaikkiaan lienee fiksuinta todeta, että meidän häissä etiketti ei paljoa toimintaa ja olemista määritä, vaan enemmin on kyse siitä, mitä mie ja Joni pidetään arvossa. Tehdään ikään kuin hääjuhlaan omat sääntömme, ja otetaan aika reippaasti vapautuksia etiketin suhteen, koska se ei meitä paljoakaan puhuttele. Tai no, jos haluttaisiin järjestää astetta hienommat ja fiinimmät juhlat, niin varmaan seurattaisiin etikettiä tunnollisemmin. Mutta kun ei oikein haluta. Ja jotenkin miun feministin identiteetti tuntuu olevan vähän joka hetkessä jossain napinoissa tuon etiketin kanssa, haha. Niin parempi vaan mennä hyvällä fiiliksellä ja panostaa siihen mitä myö hääpäivältä halutaan: hyvää ja rentoa fiilistä kaikille.
Postauksen kuvat
CC0-lisenssillä.

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Unelmia: kengät ja muut asusteet

Koska täällä blogin puolella unelmointi näyttää tapahtuvan noin kerran kuukaudessa, palataanpa hetkeksi takaisin ihanaan unelmakuplaan. Tämän unelmointi-postaussarjan tarkoituksena on siis kirjoitella tässä hääsuunnittelun alkuvaiheessa ylös miun ajatuksia ja toiveita eri juttuihin liittyen, ilman mitään rajoituksia (budjetti tms). Eli nyt voi antaa vaan ajatuksen lentää. Näin voin sitten suunnittelun myöhemmässä vaiheessa verrata lopputulosta alkuvaiheen unelmiin: saanko niin sanotut unelmahäät, vai muuttuuko esimerkiksi maku matkan varrella suuntaan tai toiseen.




Vaikka monessa asiassa koenkin olevani tosi samanlainen muiden hääbloggaajien kanssa (meitä kaikkia yhdistää esim. näkemys siitä, että häät ovat jotain upeaa ja ihanaa, ja jonka eteen haluaa tehdä kuukausikaupalla töitä), niin tässä kohtaa tulee ehkä yksi räikeimmistä eroista meidän mieltymysten suhteen: aiheena siis hääkengät ja muut asusteet. Nokkelimmat lukijat varmaan tässä vaiheessa arvaakin, että miun unelmat ei oo Minna Parikkaa eikä valkoista tai nudea, vaan jotain vähän muuta.

Kengistä puhuttaessa miulle on ollut alusta asti selvää, että kengät tulevat olemaan mustat korkokengät. Vaikka oonkin aikanaan liian intohimoisella tanssimisella hajottanut päkiäni melko totaalisesti, enkä siksi voi käyttää korkokenkiä läheskään niin paljon kuin mitä haluaisin, niin hääkengissä tulee miun mielestä olla korkoa. Tykkään siitä mitä korot tekee ryhdille ja kropan linjaukselle ylipäätään, mutta ennen kaikkea tykkään siitä, mitä korot tekee miun pituudelle, joten koroilla mennään (ellei jalat tulehdu juuri ennen juhlapäivää, mutta sitä ei mietitä nyt, vaan keskitytään unelmoimaan ihanasta päivästä).



Miullahan on muutamat oikein kivat mustat korkokengät, mutta häitä varten haluaisin jonkin vähän spesiaalimman parin. En siis halua pelkästään nättejä mustia korkokenkiä, vaan jotkut sellaiset kengät, joissa on mukavasti särmää. Särmällä tarkoitan nyt selkeästi rock- heavy- tai goottihenkisiä kenkiä. Eli miun unelmakengät eivät mitä luultavimmin löydy hääalan liikkeistä tai mallistoista, vaan todennäköisesti löydän ne rock-vaatekaupoista. Esimerkiksi Pleaserin Demonia-sarjan kengistä tykkään hirvittävästi, ja muutamaan kyseisen merkin kenkämalliin oonkin jo iskenyt silmäni. Haluan kenkiin näyttävyyttä etenkin siksi, että mekko tulee olemaan lyhyt, jolloin kenkien rooli osana kokonaisuutta korostuu miun mielestä entisestään. Ja koska mekko tulee olemaan väriltään perinteisen valkea (vaikka facebookin puolella tosin meinasinkin ihastua päätä pahkaa mustaan mekkoon), haluan revitellä kengillä senkin edestä.


Tyylillisesti nää ei oo ihan miuta, mutta kuva antaa kivasti
ideaa siitä, mitä tarkoitan kun haluan revitellä kengillä.

Tässä vaiheessa en ole vielä paljoa kenkiä enempää häälookin asusteita pohtimalla pohtinut, mutta esimerkiksi laukun suhteen meinasin mennä samalla linjalla kuin kenkienkin. Eli ei mitään kaunista ja valkoista, ei helmilaukkua eikä ruusukultaa. Mutta, en myöskään halua mitään fiftarihenkistä kirsikankukkakuosista laukkua, eli en oikein tiedä mitä siihen väliin jää.. Jokin yksinkertainen, musta niittilaukku, tai mahdollisesti jonkinlainen pitsisomisteinen versio? Toki, tilanteesta riippuen on myös mahdollista mennä ilman laukkua, en nimittäin ajatellut hääpäivänä pitää mukana koko omaisuutta. Laukku on siis enemmänkin sellainen, että jos joku kiva löytyy, niin se riittää, mutta jos ei löydy niin voin ihan hyvin olla ilmankin. Enkä oo ihan varma kuinka paljon miuta kiinnostaa käyttää laukun etsimiseen aikaa, sillä ainakaan tässä vaiheessa se ei tunnu miltään prioriteetilta (katsotaan vuoden päästä sitten, haha). Mutta musta se on jos on ollakseen, ja jokin twisti tai yksityiskohta ois tosi jees.

Lisäksi Jonilla on yksi toive miun häälookkia ajatellen: juhlakäsineet. Miulla on ollut muutamat erilaiset juhlakäsineet, joista tosin tällä hetkellä on enää tallessa kuin mustat, pitkävartiset pitsisiversiot. Mutta Joni tykkää käsineillä viimeistellystä lookista, ja mielellänihän mie asian otan huomioon kokonaisuutta suunnitelessa. Lyhyen mekon kanssa en halua pitkiä käsineitä yhdistää, mutta lyhyet rannemittaiset voisivat olla kivat. Ehkä myös sellaiset, joissa sormet ovat avoinna, sillä miuta vähän hirvittää lautasten ja lasien kuljettaminen pitsisormikkaat kädessä - enkä halua hääpäivänä stressata mitään tuollaista ns. turhaa.

Toki juhlakäsinevalintaan vaikuttaa myös sormusvalinta, mutta kuten blogin pitempiaikaiset lukijat tietää, miulle ei tule minkäänlaista timanttisormusta.  Eli miun itseni kannalta ei ole kovinkaan merkityksellistä, pystynkö sormustani kaikille vieraille esittelemään, kun luultavasti monen mielestä se on tylsä ja liian koruton. Eli siinä mielessä sormuksen piilottaminen käsineellä voisi olla ihan perusteltua, haha, sillä säästyisin turhan esittelyn vaivalta!



Eli asenteelliset kengät, kokonaisuuteen sopiva laukku ja avoimet, mustat juhlakäsineet. Kuulostaa hyvältä, ja kuulostaa juuri sellaiselta, mihin voisin kuvitella pukeutuvani sitten kuudentoista kuukauden päästä. Hurjaa miten se -1 vuotta lähenee kummasti, vaikka ensi alkuun tuntui, että häihin on vielä elämän verran aikaa.. Ootan vaan niin kovin sitä hetkeä, kun unelmat alkaa muuttua konkreettisiksi päätöksiksi. Sitä ennen tosin ehditään varmaan unelmoida vielä muutamaan otteeseen, mutta kyllä se sieltä lopulta koittaa!

Postauksen kuvat
CC0-lisenssillä.

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Rakastan sinua koska...ja välillä inhoan sinua samasta syystä

Osa on varmasti jo tässä vaiheessa huomannut sosiaalisessa mediassa kiertävän hashtagin #mihinihastutsiihenvihastut. Jos homma on mennyt täysin ohi, voi aiheeseen liittyvän videon tsekata esimerkiksi täältä. Mutta lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna kyseessä on parisuhteen ilmiö, jossa ne ominaisuudet, joihin on omassa puolisossaan aikanaan ihastunut, alkavat suhteen myöhäisemmässä vaiheessa myös ärsyttää. Vielä ytimekkäämmin, turha yrittää löytää täydellistä puolisoa, se täydellisyyskin alkaa jossain vaiheessa tympäistä, haha.

Olin hetken aikaa hieman epävarma siitä, soveltuuko tällaiset jutut käsiteltäväksi hääblogiin, kun aina välillä tuntuu, että sisällön pitäisi pysyä tiukasti hääjutuissa. Toisaalta kuitenkin ajattelen, että hääblogi on samalla myös osittain ihmissuhdeblogi, joten varsinkin miuhun ja Joniin liittyen täällä voisi höpötellä oikeastaan mitä vain parisuhdejuttuja. Päädyin kuitenkin kysymään asiasta vielä instagramin puolella, ja sieltä suurin osa oli kiinnostunut kuulemaan meidän ihastuksista ja vihastuksista enemmän, joten tässä sitä nyt mennään.


You wish...

Omasta puolestani voin sanoa, että Jonissa eniten ihastuttaa ja vihastuttaa siivousinto. Toisaaltahan on ihanaa, kun toinen pitää kotia siistinä ja pitää huolta siitä, että tavarat on aina omilla paikoillaan. Mutta, välillä hermoa kyllä kiristää ihan vimmatusti, kun haluaisin itse esimerkiksi hautautua yhdessä sohvanpohjalle sylikkäin, ja toinen ilmoittaa vielä imuroivansa nopeasti, että "ihan kohta". Ai että, ja hermo kiristyy mukavasti. Siinä vaiheessa ei paljoa lohduta, että kämppä kiiltää, kun kaipaisit vaan haleja, haha.

Mie olen siis meistä kahdesta ehdottomasti se, joka sotkee enemmän. Miun työpöytä esimerkiksi järjestyy useasti hallittuun kaaokseen: pöytä on yksi sekamelska, mutta jotenkin ihmeen kaupalla tiedän silti, missä mikäkin tavara on. Näin ollen miulla on paha tapa jättää tavaroita lojumaan ympäriinsä, eli oon todella hyvä levittämään tätä kaaosta ympäriinsä. Ja Joni parka sitten järjestää miun jättämiä tavaroita oikeille paikoilleen. Toki oon ihan perussiisti ihminen (pesen meillä esim ikkunat, lattiat, uunin jne), mutta tavaroiden jättäminen ympäriinsä on miun isoimpia heikkouksia.


En ehkä oo ihan näin söötti hallitun
kaaokseni keskellä...mutta aina voi toivoa!

Toisena juttuna voisin nostaa esiin sen, miten Joni on perhekeskeinen ja viihtyy kotona. Itsekin kaipaan aika paljon kotiaikaa ja aikaa ilman mitään sen erityisempää tekemistä, eli sitä kun vaan ollaan kotona. Joten, on kiva, että puoliso viihtyy myös kotona, eikä elämän tarvitse olla jatkuvaa sirkusta. Sama piirre tekee Jonista myös turvallisen ihmisen. Ja niin paljon kuin tätä piirrettä Jonissa rakastankin, välillä tekisi mieli ravistella koko mies ulos kotiseinien sisältä, että camoon, tehdään jotain kivaa ja spessua: mennään vaihteeksi elokuviin, eikä katsota leffaa kotona, tai mennään ravintolaan syömään, eikä tehdä spessuruokaa kotona. Mutta sepä se, rakastan sitä miten Joni on tasaisen turvallinen ja viihtyy kotona, mutta joskus olisi kiva, jos tuo ehdottaisi vähän useammin jotain aktiviteettia kodin ulkopuolella.

Joni puolestaan totesi ensimmäiseksi vihastuttavaksi/ihastuttavaksi asiaksi miun taipumuksen juhlistaa milloin mitäkin asiaa kahden kesken. Toisaalta on kuulema hirmu ihanaa, kun jaksan yllättää aina silloin tällöin jollain pikkujutulla tai haluan juhlistaa jotain pikkujuttujakin yhdessä esim skumpan ja juustolautasen, tai vaikka suklaafonduen äärellä. Ei oo pelkkää harmaata arkea, vaan kivoja pikkujuttuja aina siellä ja täällä. Mutta. Välillä vedän homman vähän (ihan pienesti vain) överiksi, ja katan keskellä viikkoa vähän turhankin ison kattauksen kaiken maailman herkkuja. Ehkä vähemmälläkin olisi selvinnyt... Tai jos ollaan suunniteltu jotain herkkulakkoa tms, niin usein se olen sitten mie, joka sen lakon kuitenkin katkaisee, kun haluan taas viettää jotain spessuiltaa ja tilata vaikka kotiin jotain herkkuruokaa. Että se siitä herkkulakosta sitten! Eli niin ne ihanatkin piirteet sit vaan toisinaan turhauttaa.



Edellistä esimerkkiä enemmän voisin kuitenkin kuvitella Jonin turhautuvan siitä, että usein ajattelen ihan liikaa ja turhan monimutkaisesti. On kuulema hienoa, että jaksan ja haluan ajatella asioita monesta eri näkökulmasta ja että yritän ottaa päätöksenteossa monia eri tekijöitä huomioon. Sitä kautta olen usein mukava muita ihmisiä kohtaan (löydän yhteistä samaistumispintaa) tai osaan olla melko ymmärtäväinen hyvinkin erilaisia ihmisiä ja heidän ajatusmallejaan kohtaan. Se on kuulema yksi vahvuuksistani ihmisenä.

Mutta välillä tää hieno piirre kääntyy myös miuta itseäni vastaan, kun saan itseni stressaantumaan "mitä jos" tai "entä jos sittenkin näin" -ajattelulla. Moni on varmasti törmännyt internetin ihmemaailmassa tähän meemiin, ja voin kyllä sanoa samaistuvani tähän ihan täysin. Tää on siis sellainen piirre, mitä välillä itsekin vihaan itsessäni, joten annettakoon Jonillekin täysi oikeus vihastua tästä aina silloin tällöin, haha.

Että sellaisia juttuja, jotka meitä ihastuttavat ja vihastuttavat. Tein tästä aiheesta myös intagramin puolelle stoorissa kyselyä, ja oli hauska huomata, että ei olla ainoita, joita samat piirteet kumppanissa sekä ihastuttaa että vihastuttaa. Jos haluat, voit kommenttikenttään heittää omia huomioitasi tästä ilmiöstä, tai kertoa vaikka teidän parisuhteen ihastuttaa/vihastuttaa tekijöitä. Voisinkin tässä yhteydessä haastaa myös muut hääbloggaajat listaamaan vastaavia havaintoja omista suhteistaan! Saapa nähdä herättääkö tää haaste enempi ihastusta vai vihastusta!




Postausken kuvat
CC0-lisenssillä.

perjantai 1. maaliskuuta 2019

DIY kukkien värjääminen

Hääkukat ovat monille tärkeä osa hääjuhlaa, ja monella ne ovat myös yksi koristelun pääelementeistä. Vaikka meille ei tulekaan isoja kukka-asetelmia (ellei satu lottovoitto kohdalle), niin meillekin kukilla on kuitenkin merkitystä. Kenties meidän kukkahaaveet ja kukkiin liittyvät suunnitelmat ylipäätään ovat hieman perinteisestä poikkeavia, mutta silti omalla tavallaan kukat, ja etenkin mustat ruusut, ovat meille todella tärkeitä.


Siispä päätettiin tuossa jo jokin aika sitten Jonin kanssa kokeilla, onko kukkien värjääminen kotikonstein edes mahdollista. Samassa yhteydessä lupasin, että kertoilisin meidän kukkakokeiluista tarkemmin, kun saadaan vielä muutamia kokeiluversioita tehtyä. Ja nyt ollaan päästy kokeiluissa siihen vaiheeseen, että uskallan jo jotain näistä kokeiluista kertoakin.

Kaiken kaikkiaan testailtiin ensiksikin elävien kukkien värjäämistä siten, että kukat saivat vettä värjäyksen jälkeen. Lisäksi värjättiin yksi tuore kukka siten, että värin kuivuttua kukka otettiin vedestä pois ja jätettiin pöydälle kuivumaan. Vähän myöhemmin kokeiltiin myös kuivuneiden kukkien värjäämistä, eli muutamaa eri variaatioita tuli testattua. Tosin, meidän testailussa kukkien määrä ei tietenkään ollut mitenkään valtaisa, eli en voi luvata, että kaikki kukat käyttäytyvät värjätessä juuri samalla tavalla.

Meillä värjäämiseen käytettiin mustaa spray-muotoista akryylimaalia. Spraymaali levittyy kivan tasaisesti, eikä tämä meidän käyttämä maali ainakaan sotkenut pahasti. Toki, siltikin suosittelen suojaamaan pöydän kohtuu laajasti, ja käyttämään suojahanskoja, sillä pieniä roiskeita spraymaali aiheuttaa aina, ja ainakin omaan talvikuivaan ihooni roiskeet tarttuivat maalin vesiliukoiusuudesta huolimatta (maali lähtee kyllä saippuapesulla irti).

Kukkia värjätessä kannattaa olla tarkkana, että väri varmasti levittyy kaikkialle. Etenkin ruusujen limittäisten terälehtien kanssa saa olla tarkkana. Kannattaa pitää huoli siitä, että väri levittyy koko kukkaan, jos tavoitteena on tasainen väri (voihan kukkia kokeilla värjätä myös osittain). Meillä käytössä ollut väri kuivui aika nopeasti kukan pintaan, joten yksittäinen kukka valmistui melko vauhdikkaasti.

Tarkasti katsoessa näkee, että tässäkin kukassa
väri vähän fuskaa. Toinen maalikerros kuitenkin
peittää mahdolliset virheet helposti.

Värjääminen ja värin kuivuminen vaikuttaa kukkaan siten, että värjätty kukka ei enää avaudu tai lakastu, vaan kukka jää siihen kuntoon missä se värjätään. Kukat kannattaa siis värjätä silloin, kun niiden ulkomuoto miellyttää omaa silmää, sillä ulkomuoto ei värikylvyn jälkeen muutu. Maljakossa värjätyt kukat säilyivät nätteinä viikon verran, kunnes varret alkoivat lakastumaan (mutta kukat pysyivät edelleen muuttumattomina). Maalipinta ilmeisesti tukee terälehtiä jotenkin, joten vaikka varret ja samalla koko kukka lakastuvat, terälehdet eivät muutu miksikään.

Tässä näkee hyvin, miten punaiset kukat ovat
jatkaneet avautumistaan, kun taas mustiksi
värjätyt ovat pysyneet muuttumattomina.

Poikkeuksena sääntöön mainittakoon tuoreena värjätty ja vedestä poistettu kukka, joka (ilmeisesti) nopean kuihtumisen takia oli jo kahden päivän päästä selkeästi huonossa hapessa niin varren kuin kukan osalta. Lopulta kukka rypistyi maalista huolimatta, ja on näin viikkojen päästä melko säälittävän näköinen kahteen muuhun versioon verrattuna. Maljakossa hiljakseen kuihtuneet kukat pysyivät kuitenkin muuttumattomina (tai ovat ainakin pysyneet tähän asti).

Kuvan keskellä heti värjäyksen jälkeen ilman vettä jäänyt kukka,
joka on melko surkean näköinen aukinaisempien kukkien rinnalla.

Kuivana värjätty kukka on yllättävän kestävä. Tässä taas varmaan maalipinta antaa hieman tukea terälehdille, eikä kukka ole niin hentoinen kuin mitä kuivakukka itsessään on. Kaiken kaikkiaan lopputulema näyttäisi olevan se, että joko kuivana tai maljakkoon jätettynä värjätyt kukat (huom. ilman varsia) säilyvät käyttökelpoisina viikkokausia, jopa paljon pidempään: saa nähdä miltä nän näiden meidän kokeilukukat näyttävät esim kuukauden päästä. Sen sijaan tuoreena värjätyt kukat, jotka jäävät ilman vettä heti värikylvyn jälkeen (jos kukkia haluaa käyttää esimerkiksi koristeena lautasliinan päällä tms), pysyvät napakoina vajaan vuorokauden, tosin varsi veltostuu melko nopeasti. Myös kukka alkaa parin päivän jälkeen rypistyä.

En tiedä onko tällä tavoin mielekästä värjätä kukkatarhan verran ruusuja, mutta ainakin muutamia kukkia voi tällä tavoin sävyttää haluamakseen. Tätä meidän käyttämää akryyli-spraymaalia on saatavilla monessa eri värissä, joten tarvittaessa tällä tavoin voi työstää esimerkiksi kultaisia tai sinisiä ruusuja ihan tarpeen mukaan. Mie itse jotenkin innostuin tästä kokeilusta, ja saatankin tulevaisuudessa tehdä erikoisen värisiä ruusuja vaikkapa jollekin lahjaksi tai ihan vaan omaksi ilokseni. Muutaman kappaleen tekeminen maljakkoon oli sen verran helppoa ja nopeaa.

Jos jäi jotain kysymyksiä tai pohdintoja, niin laittakaa ihmeessä kommenttia alle, yritän vastata parhaan osaamiseni mukaan, haha. Instagramin puolella julkaisen myös stoorissa pari kuvaa siitä, miten suojattiin pöytää että kukkien varsia maalilta, ja miten kuivattelin yksittäisten kukkien maalikerroksia, eli jos tällaiset yksityiskohdat kiinnostavat, tsekkaa blogin ig-tili ja stoorit. Ja jos asia kiinnostaa (tai jos stoorit jäävät näkemättä), voin joskus tulevaisuudessa tehdä tänne blogiin step-by-step -tyylisen ohjeistuksen. Joten, laittakaa kommenttia tai viestiä tulemaan, jos aihe kiinnostaa vielä enempi.


Postauksen kuvien käyttö
ilman lupaa kielletty.