Kitara ja sello - täydellinen hääduo

Tykkään hirveästi kirjoittaa tätä blogia. Tänne on ihanan helpottavaa purkaa omia fiiliksiä aina huolista ja murheista aina haaveisiin ja tietty varsinaisiin ilouutisiinkin. Ja nyt on taas ihania uutisia kerrottavaksi, sellaisia, joista piti päästä heti vähän hihkumaan meidän häätiimin yhteiseen keskusteluryhmään. Samoja fiiliksiä aiheuttivat aikanaan meille just sopivan juhlapaikan löytäminen, videokuvaajan ja -kuvauksen järjestyminen, ja nyt listan jatkoksi nousee hääbändin buukkaus!

Tai no, meille ei varsinaisesti bändiä tule, sillä meidän häiden elävästä musiikista vastaa kitara-sello -duo Repocalyptica. Kyseinen duo vaikuttaa vahvimmin Pohjois-Karjalassa, mutta kulkevat myös pidemmällekin, kuten esimerkiksi meidän tapauksessa Lappeenrantaan. Meillä alkaa siis olla melkoisen hyvä joensuulaisvahvistus häitä ajatellen, ettei ihan tule kotikaupunkia ikävä!

Repocalyptican muodostavat sellisti Saija ja kitaristi Aleksi. Duo soittaa musiikkia laidasta laitaan, aina kansanlauluista kasariheviin ja modernimpaan menoon asti, ja listalta löytyy myös esimerkiksi animemusaa ja GoT-tunnaria (vinkkinä kaikille nille, joiden unelmien häävalssi kyseinen theme song on). Myös biisitoiveita saa esittää, jos sitä omaa supersuosikkia ei listalta löydy, sillä duo toteuttaa mielellään myös toiveita. Keikkakokemusta Repocalyptica on kerännyt jo vuodesta 2014, ja duo on esiintynyt niin yksityistilaisuuksissa (eli juhlissa) kuin ihan julkisilla keikoillakin sekä akustisesti että sähkökitaran voimin.

Meidän ensikoskustus Repocalypticaan tapahtui tänä kesänä, sopivasti vuotta ennen häitä, Joensuussa Surmakuja-tapahtumassa. Kuten blogin pitempiaikaiset lukijat tietää, häiden ja heavy metallin yhdistäminen ei aina käy kovinkaan näppärästi, ainakaan meidän tapauksessa, ja ollaan esimerkiksi musiikkipuolen kanssa kipuiltu aika paljonkin. Ja sitten näin somessa Surmakuja-tapahtuman mainoksen, ja maininnan Repocalyptican akustisesta keikasta (eli hevibiisejä akustisesti kitaran ja sellon voimin!) ja pakkohan tää oli mennä katsomaan. Heti parin ensimmäisen biisin jälkeen oltiin Jonin kanssa molemmat ihan myytyjä (kuten ig-seuraajat varmasti jo tuolloin huomasivat), ja keikan päätyttyä Joni totesi, ettei muuta bändiä tarvitsisi enää miettiä.

Meille Repocalyptica oli siis vastaus siihen kysymykseen, että miten ihmeessä saadaan meidän hevimusaa ei-niin-kovasti-popittavalle vierajoukolle metallia jotenkin kuunneltavaan muotoon. Ja siinä Repocalyptican hevimpi biisilista on meille ihan loistava: tietäjät tietää, millaisia mörinäbiisejä sitä oikeen tulkitaankaan, ja muut ovat autuaan tietämättömiä, ja voivat vaan fiilistellä kaunista musiikkia. Kutsuisin tätä win-win -tilanteeksi! Toisekseen duon valintaa puoltaa miun rakkaus sellomusaa kohtaan, ja tosiaan Jonin melko suoraviivainen ilmoitus siitä, että se on joko Repocalyptica tai ei bändiä ollenkaan (kyllä, kun Joni johonkin tykästyy, niin sitä ei sit vatvota enää yhtään..). Mutta onneksemme saatiin duo buukattua meille, sillä ollaan ehdottomasti sitä mieltä, että Repocalyptica on meidän häihin paras mahdollinen esiintyjä.

Joten tosiaan, vaikka duo onkin biisilistaltaan hyvinkin monipuolinen, meidän soittolista nojaa sinne raskaamman musiikin puoleen paria ikivihreää unohtamatta. Biisit oli helppo poimia valmiista biisilistalta, ja listalle jäi vielä varsin runsas valikoima biisejä aina ABBAsta Jenni Vartiaiseen. Jo olemassa olevan biisilistan lisäksi toivottiin tosiaan settiin mukaan kahta toivebiisiä, ja molemmat tulevat myös soimaan meidän häissä. Mitkä nämä biisit ovat, siihen voidaan palata joskus myöhemmin. Siinä yhteydessä voisin myös purkaa auki sitä, millaisen keikan Repocalyptica häissämme ylipäätään soittaa.

Repocalypticaan voit tutustua paremmin:
-facebookissa
-instagramissa 

Ja, jos olet kiinnostunut kuulemaan pienen pätkän duon soitantoa, löydät miun ig:stä videoklipin stroorien highlighteista, vink vink.

Postauksen kuvat kuvitus-
kuvia, käyttöoikeus CC0.

Pitkä mekko, johon melkein haksahdin

Miulle on jotenkin ollut alusta asti päivän selvää, että haluan lyhyen häämekon. Pitkä mekko ei ole missään vaiheessa tuntunut omalta, eikä tunnu siltä tyyliltä jota haen hääpäivääni. Olen kuitenkin pukuja sovittaessa (näistä voit lukea lisää täältä ja täältä) pitänyt mieleni avoimena ja rohkeasti suostunut sovittamaan vaikka sun minkälaista mekkoa. Ja useimmissa tapauksissa oon sovittamisen jälkeen ollut vain entistäkin vakuuttuneempi siitä, ettei pitkä mekko ole miun juttu.

Mutta, käydessäni Wedding Garagella etsimässä sitä unelmien mekkoa, ja kokeillessani vähän sitä sun tätä, tuli vastaan todellinen pitkähelmainen yllättäjä! Ihana valkoinen, pitkähelmainen mekko, jonka päällä mustaa pitsiä ja muutama paljettikin (mustia nekin, totta kai!). Mekko näytti jo rekissä kiinnostavalta, sillä tokihan tällaisen metallimörön silmä tuntuu löytävän mustan kohteen valkoisten pukujen seasta yhtä hyvin kuin hakeutuva ohjus maaliinsa. Eikä mikään ihme: kun katselee rekkikaupalla valkoisen eri sävyjä, alkaa pienikin määrä mustaa tuntua kumman kodikkaalta. Tämä valkomusta mekko, joka vangitsee katseen melkoisen tehokkaasti, oli Maggie Sotteron puku, tarkemmin sanottuna Cosette. Nyörit selässä ja tyllihelmaa niin että sinne voisi upota..mutta ah, millaista tyllihelmaa!

Rakkauteni tylliin tuntuu olevan pohjaton, ja varmaan pitkällä yhteiselollani baletin kanssa on asian kanssa jotain tekemistä (ovathan balleriinojen halutuimmat puvut usein niitä tylliunelmia). Ja siksi tässä puvussa tuo tyllihelma hurjasta määrästään huolimatta tuntui ainoastaan upealta! Tai no, rehellisyyden nimissä on syytä huomauttaa, että tylli varastoi hirvittävän paljon lämpöä, jolloin tuota pukua voisi luultavasti käyttää jopa talvipakkasilla ja silti pysyä lämpimänä. Joten heinäkuuhun tuo puku olisi luultavasti itselleni joka tapauksessa hieman liikaa, vaikka tylli ah-niin-kaunis olikin.

Mutta tyllihelmaa vieläkin enemmän rakastuin puvun yläosaan, joka oli aivan unelmaa. Toki, olisihan sitä nyt pitänyt toki fiksailla vähän sieltä ja täältä paremmin istuvaksi, mutta jo sovittaessa kaikkine vikoineenkin se näytti varsin kauniilta miun päällä. Puvussa oli mielettömästi asennetta, ja kuitenkin juuri hyvällä tavalla. Kyse ei siis ole mistään synkistelevästä puvusta: vaikka yläosa onkin lähes kokonaan mustien pitsikukkien peitossa, se ei silti näyttänyt synkältä, ainoastaan hitsin hyvältä.

Ja nyt kun tuosta pitsistä käytiin puhumaan, niin voidaanko käyttää ihan tietoisesti pieni hetki tän pitsin ihasteluun? Missä toisessa musta-valkoisessa puvussa näkee yhtä loisteliaan lopputuloksen kuin tässä? Oon nähnyt monen monta valkoista pukua mustilla tehosteilla, eikä niistä yksikään ole miellyttänyt omaa silmää yhtä paljon kuin tämä. Ja jos muuten mieleesi tulee joku huippuhieno musta-valkoinen puku, niin laita siitä ihmeessä infoa joko kommettiboksiin!

Mutta tosiaan, tämä puku puhutteli ja jotenkin säväytti. Ja samaan aikaan kirosin sitä pitkää helmaa, johon oikeasti välillä tunsin hukkuvani ja ikään kuin häviäväni. Tässä onkin ehkä juuri se syy, miksi niin kovasti haluan lyhyen mekon...niissä miekin vielä näyn sieltä mekon alta. Ehkä tässä on kyse myös lyhyydestä, sillä tykkään mielelläni feikata vähän pidempiä linjoja itseeni yhdistämällä korkkarit ja polven yläpuolelle asettuvan helman, jolloin jalkoihin, ja samalla koko ihmiseen, tuleekin mukamas muutama sentti lisäpituutta (vaikka ainoa todellinen lisäpituus on siellä korossa). Ja noh, suoraan sanottuna loppujen lopuksihan kyse on vain henkilökohtaisesta mieltymyksestä, jota ei voi logiikalla auki selittää, vaikka kovasti näköjään yritän tätä ajatusketjuani tässä aukoa.

Joka tapauksessa, jos budjettini olisi rajaton ja moraalini olematon, olisin ostanut tuon mekon ihan vaan pelkän pitsin ja yläosan takia. Olisin kiikuttanut mekon ompelijalle ja pyytänyt taikomaan helmaosan uuteen uskoon, mitä luultavimmin kaksi kolmasosaa lyhyempänä ja puolet kevyempänä. Ja samalla kun kirjoitan tätä, koko ajatus tuntuu jotenkin miusta myös pahalle.. En nimittäin usko, että haluamieni muutoksien jälkeen mekko olisi enää puoliksikaan niin upea, kuin mitä se nyt on: mekon upeus perustuu sen pitkään ja mielettömään tyllihelmaan, jossa myös kaunis, musta pitsi pääsee edukseen isolla pinta-alalla. Pitkä helma mahdollistaa myös kauniin kontrastin tumman yläosan ja vaaleamman helman välillä, eikä tätä vaikutelmaa synny, jos helmasta tempaisee puolet pois.

Ja silti, miusta tuntuu että tää mekko jäi miun sydämeen kaikessa upeudessaan, ja toivon, että tuo kyseinen puku pääsee tähdeksi joihinkin upeisiin, rohkeisiin häihin, joissa ei mustaa väriä pelätä. Koska onhan tuo mekko nyt vaan ihan uskomaton! Mekko näyttää kirjoitushetkellä löytyvän vielä Wedding Garagen valikoimista, mutta niinhän se on että nopeat syö hitaat.

Ja post edittinä mainittakoon, ettei kyseinen mekko ole enää Wedding Garagen kautta saatavilla. Joskus tilanteet muuttuu nopeasti.

Postauksen ensimmäinen kuva CC0,
kaksi muuta julkaistu blogissa
Wedding Garagen luvalla. Älä
käytä kuvia ilman lupaa.

Viimeisimpiä hankintoja

Hääsuunnittelun lomassa tulee tehtyä pieniä ostoksia aina silloin tällöin jonkin sopivan idean sattuessa kohdalle. Osa niistä on täysiä hittejä, osa ehkä huteja, ja osalle löytyy muuta käyttöä, vaikkei niistä osa hääpäivää tulisikaan. Meilläkin näitä pikkuhankintoja on jo ehditty tehdä. Paljon on löytynyt kirppareilta, mutta ollaan ostettu juttuja myös ihan upouusina. Ollaan pyritty pitämään järki menossa mukana ostoksia tehdessä, ja yritetty tehdä ostopäätöksiä sillä perusteella, että tuotteelle olisi varmasti käyttöä - jos ei hääpäivänä, niin muussa yhteydessä. Yritetään siis välttää sellaisia ostopäätöksiä, jotka tuo turhaa roinaa kaappeihin.

Ajattelin tässä yhteydessä vähän käydä läpi sitä, millaisia hankintoja ollaan tässä viime aikoina tehty juuri tämä ajatus kirkkaana mielessä. Kategoriaan kuuluvat esimerkiksi miun itselleni ostamat pitsihanskat ja ruusu-rannekoru, jonka ehdinkin jo mainita instagramin puolella. Molemmissa, sekä hanskoissa että korussa, on potentiaalia osaksi hääpäivän lopullista lookia, mutta en ole vielä tehnyt päätöstä näiden välillä. Tai sitten laitan molemmat. Jonin alkuperäinen ideahan oli, että miulla olisi pitsihanskat, ja itekin jotenkin lämpenin tälle ajatukselle. Mutta toisaalta, musta ruusukoru menisi niin hyvin meidän häiden tyyliin, että senkin käyttö vähän houkuttelisi. Joka tapauksessa, päätänpä niin tai näin, niin molemmille, sekä korulle että hanskoille, on aivan satavarmasti käyttöä myös tulevaisuudessa, on sen verran nättejä molemmat!

Näiden lisäksi löysin tässä lähiaikoina häälaukkuni, joka löytyi ihan vahingossa ja sattumalta. Vahingossa siksi, etten tarkoituksella mennyt laukkuostoksille, enkä edes tiennyt, millaisen laukun haluaisin, ennen kuin tämä kyseinen pikkulaukku osui silmiin. Ja se olikin menoa kertaheitolla. Tiesin kyllä aina, että haluan mustan laukun, mutta en olisi ikinä osannutkaan ajatella häälaukun olevan tällainen. (jos haluat lukea, millaisesta laukusta haaveilin, löydät postauksen täältä). Jos rehellisiä ollaan, ei miulle olisi ikipäivänä mieleen toivoa laukkua, jonka olkahihnan virkaa toimittaa panssariketju tai jossa on iso mustavalokoinen printti. Kirjoitin unelmointipostaukseen, etten aio laukkua etsimällä etsiä, vaan joko sopiva tulee vastaan tai sitten ei tule. Ja niinhän siinä sitten lopulta kävi, että häälaukku löytyi ihan sattumalta.

Vaikka miulla onkin asusteiden osalta asiat ihan hyvin hanskassa, juhlavaatteissa Jonilla on tällä hetkellä etumatka, sillä Jonille on ostettu liivi häitä varten. Tässä, kuten miun häälaukussakin, on iso printti selkäpuolella (ja minä vaan ihmettelen, että miten meillä on näin paljon printtipintaa?). Liivi läpikäy vielä muokkausprosessin, jotta saadaan mallia vähän fiksattua, mutta muuten ollaan tähän kyllä tyytyväisiä. Ja etenkin Joni on tästä ihan onnessaan! Kuten häblogeissa yleensäkin, hääjuhlan asuja ei tietenkään paljasteta ennakkoon, vaan joudutte ikävä kyllä odottelemaan asian kanssa ensi vuoden heinäkuuhun. Alla kuitenkin pikkuinen sneak peek printistä.

Näiden lisäksi ostin ihan pari päivää sitten meille tekemistä hääpäivän jälkeen: löysin nimittäin kirjakaupasta bucket list -kirjan rakastuneille, ja ajattelin, että sen täyttäminen olisi ihan huippua sitten yhteisen avioelämän alkaessa. Bucket list kääntyy karkeasti suomennettuna unelmalistaksi, eli se sisältää asioita, jotka elämän aikana tulee/kannattaa/haluaa tehdä. Eli kyseessä ei ole mikään tehtävälista, vaan lista asioita, joita on ihana tehdä. Toki ollaan pitkän suhteemme aikana jo noista osa tehtykin, ja siksi halauan säästää kirjan häiden jälkeiseen elämään: vaikka olisimmekin jotain jo suhteemme aikana tehneet, emme ole päässet niitä avioparina vielä toteuttamaan, ja siksi listan jokainen kohta on meille häiden jälkeen uusi 💞

Tässä muutamia mainitsemisen arvoisia hankintoja. Näiden lisäksi löytyy pieniä juttuja, kuten karkkibuffet-astioita ja -kauhoja, banneria jne. Eli sellaista pientä peruskamaa, mitä löytyy lähes jokaiselta häitä suunnittelevalta ihmiseltä. Mutta ehkä jossain vaiheessa teen sitten sellaisen kokonaisvaltaisen inventaarion kaikkiin hankintoihin hitti vai huti -tyylisesti tms. Toki toivon, ettei niitä hutiostoja nyt ihan mahdottomasti kertyisi.

Ethän käytä kuvia
ilman lupaa.

Häätatuointi-projekti edistyy

Meillä on Jonin kanssa häihin liittyen perinteinen to do -lista, joka löytyy muodossa tai toisessa varmasti lähes jokaiselta häitään suunnittelevalta ihmiseltä (ainakin jossain vaiheessa projektia). Alan varmasti jossain vaiheessa valoittaa meidän to-do -listaa tarkemmin, ehkä sitten kun häihin alkaa olla mielekästä mitata aikaa viikoissa, ja tehtävälistat alkavat olla mukavann konkreettisia ja kompakteja. Mutta tässä vaiheessa to do -postausten tekeminen ei jotenkin miuta itseäni nappaa, kun asiat ovat tässä vaiheessa vielä melko laajoja: "selvittele, pohdi, tarkastele vaihtoehtoja"...tämän kaltaisesta listasta ei kovin kummoista postausta tehdä. 

Mutta kerta tehtävälistoista puhutaan, kerrottakoon, että meillä roikkui kyseisellä tehtävälistalla mukana parin kuukauden ajan häätatuoijan etsiminen. Kirjoittelin häätatuointipohdintoja jo melko alkuvaiheessa blogia, ja pohdinnat konkretisoituivat lopulta päätökseksi hääleimojen ottamisesta. Tatuoinneille tuli teema, tyyliäkin mietittiin, ja sitten piti vielä löytää se oikea artisti toteuttamaan kuvat iholle.

Häätatuointihan on periaatteessa kuin mikä tahansa tatuointi, eikä sen ottaminen paljoa poikkea tavan tatskan ottamisesta. Häätatuoinnista haaveillessa kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että kaikki artistit eivät tee parisuhde- tai avioliittokuvia, ja joillekin nimi+päivämäärä tyyliset ideat joutavat ensimmäisenä romukoppaan. Artisti tekee vain sellaisia kuvia, joita artisti haluaa, joten kannattaa aluksi etsiä sellainen tekijä, joka lähtee mielellään työstämään häätatuointeja.

Muutoin onkin vain tärkeä löytää sellainen tatuoija, jonka tyylistä pidät. Tai joka on erikoistunut siihen tyyliin, jolla tatuointisi haluat. Jos haluat suloisen ja vaaleanpunaisen kuvan, älä ota sitä tyypillä, joka tekee rujoa mustaa viivaa, ja vice versa. Meille löytyi etsintäprojektin jälkeen sopiva tekijä Kuopiosta, ja meidän hääkuvat hakkaa siis Rotten Tattoon Sami. Se, että myö suunnataan Kuopioon, ei tarkoita, etteikö Joensuusta löytyisi taitavia tekijöitä (koska niitä täällä on, ihan kisameriiteilläkin mitattuna), mutta Samin tyyli iski meihin molempiin todella kovasti. Ja kun vielä vähän paremmin kaiveltiin, huomattiin, että Sami työstää paljon sellaisia elementtejä, joita omiin kuviimme myös halutaan, joten valinta oli lopulta hyvin helppo. Ja onneksi Sami oli myös itse innokas tähän meidän häätatuointi-prokkikseen lähtemään mukaan.

Meille tulee tosiaan kaksi erillistä kuvaa, eli emme ota Jonin kanssa identtisiä tatuointeja (meidän ajatuksia siitä, millaiset kuvat ottaisimme, voit lukea tarkemmin täältä). Emme siis edelleenkään halua nimiä, päivämääriä tai ikuisuus-symboleita. Ajatus kuvien tyylistä on pysynyt melko samana tässä ajan kuluessa, joskin ajatus on ehkä hieman kirkastunut artistin löytymisen myötä. Lopullinen teema ja tyyli pysyköön vielä salassa, palataan tähän sitten tuonnempana.

Meillä on siis tatuointiaika varattu ja varausmaksut maksettu, joten homma on kuvaa vaille valmis. Halutaan Jonin kanssa ottaa tatuoinnit hyvissä ajoin ennen hääpäivää, jotta ne ovat sitten hääpäivänä varmasti parantuneet, eikä kuvaa tarvitse viime päivien tohinassa varoa. Toinen vaihtoehtohan olisi ottaa kuvat vasta hääpäivän jälkeen, mutta se ei vain jostain syystä tunnu meille oikealta vaihtoehdolta (ei vaikka tatuoinnit toimittavatkin meillä huomenlahjan virkaa). Jotenkin varsinkin miulle itselleni tuntuu hirmuisen tärkeältä, että kuva on läsnä hääpäivänä valmiina ja parantuneena, iholla jo olemassa.

Kuvat tulevat iholle helmikuussa 2020, eli kuvilla on hyvin aikaa parantua kaikessa rauhassa ennen heinäkuuta. Tatuointi on kuitenkin avohaava, ja melko mittava sellainen, joten paranemiseen on hyvä varata aikaa mielummin vähän liikaa kuin liian vähän. Ja vaikka iho pinnalta umpeutuukin melko nopeasti, menee ihon syvemmillä osilla huomattavasti pidempään parantua neulotuksi tulemisesta. Siksi pieni ennakko tähän projektiin.

En tiedä minkä verran tulen tähän tatuointi-asiaan palaamaan täällä blogissa, instagramin puolelle varmasti tulee ainakin jotain stooria. Ei olla vielä Jonin kanssa päätetty, että pidetäänkö kuvat salassa häihin asti, vai paljastetaanko ne heti parantumisen jälkeen. Joten mitään en lupaa, muuta kuin että kuvat paljastuvat sitten jossain vaiheessa, haha!

Postauksen kuvat CC0-lisenssillä.

Juhlapaikasta ja juomapolitiikasta

Meillä on juhlapaikasta ollut puhe jo pitkään, oikeastaan siitä lähtien kun ensimmäisen kerran kävimme Linnoituksen Krouvilla. Ja olen siitä lähtien aina välillä valitellut sitä, miten emme ole vieläkään maksaneet varausmaksua, vaikka paljosta muusta onkin siinä odotellessa tullut jo sovittua. Nyt kuitenkin, vihdoin ja viimein, myös täällä itärajalla asiat liikahtavat eteenpäin, sillä olemme vihdoin ja viimein saaneet maksettua juhlapaikkamme varausmaksun!

On tosiaan ollut melko hurjaa, että olemme puhuneet juhlapaikkamme työntekijöiden kanssa niin koristeluista, ruoista, juomista ja hääkakustakin, vaikkei virallista varausta (eli varausmaksun maksua) oltukaan vielä hoidettu alta pois. Mutta tämä on vain hyvä muistutus siitä, ettei häähulina ole aivan niin vauhdikasta ihan joka puolella Suomea kuin mitä se pääkaupunkiseudulla ja länsipuolella jo alkaa olla: täällä asiat hoituvat huomattavasti verkkaisemmin.

Meille juhlapaikan varausmaksun hoituminen tuntuu nyt kuitenkin jotenkin ihanan helpottavalta. Nyt tila on todellakin buukattu meille, eikä siihen voi väliin tulla mitään ylimääräisiä muuttujia. Toki, omiin palveluntarjoajiin kannattaa varausmaksuista huolimatta olla aina silloin tällöin yhteydessä, jottei inhimillisiä erehdyksiä tai unohduksia pääse tapahtumaan (näistäkin on ikävä kyllä saanut kuulla).. Mutta ainakin myö ollaan nyt tuosta päivästä virallisesti sovittu juhlapaikan kanssa. Ja sekin merkkaa jo jotain se.

Kuten aiemminkin sanottu, meillä juhlapaikkana on ravintola, mikä toki tarkoittaa sitä, että ruoat tulevat heidän kauttaan eikä paikalle viedä omia juomia. Samalla kuitenkin juhlapaikka vastaa tilan laitosta ja jälkisiivouksesta, ja heillä on astiat sun muut perusjutut jo valmiina, eli aika monta stressitekijää jää meidän harteilta pois, kun voimme tosiaan luottaa siihen, että ammattilaiset hoitavat nämä asiat meidän puolestamme. Varausmaksusta ja pienimuotoisesti päivitetystä sopimuksestamme puhuessa sovimme myös, että juhlapaikkamme henkilökunta vastaa ruoan kanssa tarjottavien viinien valinnasta. Meillä siis tosiaan juodaan ruoan kanssa perinteikkäästi viiniä, vaikka nykyään on myös trendikästä tarjoilla ruoan kanssa esimerkiksi olutta (Jonillehan tämä sopisi paremmin kuin hyvin, mutta allekirjoittanut ei oluesta niin hirveästi piittaa).

Tämähän siis tarkoittaa sitä, että meiltä jää viinanhakureissut tekemättä, kun tarjottavat alkoholit tulevat juhlapaikan kautta. Monelle muulle tämä tuntuisi kenties kovin surkealta paikalta viettää juhlia, mutta miulle itsellenihän tämä on vain ihanteellinen tilanne: kun en pahemmin käytä alkoholia, ei miuta suoraan sanottuna oikeastaan kiinnosta reissata sinne sun tänne halvan alkoholin perässä (jota muut juhlissa sitten joisivat). Mielummin matkustelen ihan erikseen, ja toisaalta hyödynnän alkoholitarjoilun järjestämisessä ravintola-alalla toimivan yrityksen jo olemassa olevia verkostoja meille sopivien juomien hankkimiseen.

Toki, kun ravintola huolehtii alkoholitilaukset, jää meiltä myös pois monissa hääblogeissa lähes legendaariseksi muodostunut häätiimin viininmaisteluilta, jossa valikoitaisiin kaasojen ja bestmanien kanssa hääjuhlassa tarjottavat viinit. Tällehän ei ole varsinaisesti tarvetta silloin, kun juhlapaikka huolehtii juomien hankkimisesta. Onhan meillä tietysti mahdollisuus esittää toiveita juhlaamme liittyen, mutta ravintola kuitenkin tekee ne lopulliset päätökset (heidän varastoihinsa) tilattavan viinin suhteen. Siksipä viinien maistelu jää meiltä suurella todennäköisyydellä välistä.

Asia ei ole meille ongelma, sillä viinin ja ruoan yhdistäminen kuuluu niihin osa-alueisiin, jotka mielellämme annammekin ammattilaisten hoidettavaksi. Viini-ruoka-combojen päättäminen kun ei omasta mielestäni ole ihan vaan "miusta tää on hyvää" -tyyppinen tilanne, varsinkin kun viinin makuun vieläpä vaikuttaa tarjoilulämpötila, dekantointi ja oikeaoppinen säilytyskin. Toki ihan vaan omaa makua seuraamalla pääsee alkuun, ja jos on oikein tarkka viinien suhteen (tai viineihin tottumaton) niin toki silloin kannattaakin tehdä valintoja ihan sen mukaan, mistä sattuu tykkäämään. Meillä kuitenkin on totuttu ruoan kanssa juomaan monenlaisia viinejä, jolloin haluamme häihin ennen kaikkea toimivat viinin ja ruoan yhdistelmät. Ollaan siis juhlapaikkamme kanssa sovittu, että he ottavat juomien valinnasta kopin ja hoitavat juoma-ruoka-makuparit kohdilleen. Meidän vastuulle jää sitten se syöminen ja juominen, haha!

Meillä on nyt siis juhlapaikka virallisesti buukattu, jonka lisäksi varaus on tehty myös video-ja valokuvauksesta. Näiden lisäksi olemme tässä tohinassa ehtineet varata myös häätatuointiemme tekijän (tästä lisää tulevaisuudessa), ja meillä on alustava keskustelu meneillään potentiaalisen hääbändin kanssa! Eli huonomminkin voisi kai mennä?

Kuvat CC0-lisennsillä

Wedding Garage - oma, ihana kokemukseni

Tehokkuus on hyve, sanotaan. Tällä kertaa onnistuin olemaan jopa idioottimaisen tehokas, kun onnistuin yhditämään ihanaan parisuhdeviikonloppuun myös hieman häähulinaa mekkosovituksen merkeissä. Tehokkuuden idioottimaisuus piilee siinä, että varasin mekkosovitusajan niin lyhyellä varoitusajalla, etteivät kaasoni ehtineet sovitukseen mukaan laisinkaan. Tällaisella nopealla toiminnalla ei ehkä ansaitse vuoden ihanin morsian -titteliä, mutta onneksi kaasoni ovat ymmärtäväisiä: kun asumme eri puolilla Suomea, on joskus vain helpompaa hoitaa jokin asia itse, kuin yrittää sovittaa viikko tolkulla ensin aikatauluja yhteen.

Niin sitä sitten suunnattiin viime perjantaina Jonin kanssa kohti Jyväskylää. Olen aikaisemminkin puhunut täällä blogissa Wedding Garagesta, joka oli siis tällä kertaa häähulinan ykköskohde. Wedding Garage on hääpukuliike, joka toimii kehopositiivisuus ja ekologisuus kulmakivinään. Liikkeestä löytää niin käytettyjä hääpukuja kuin esimerkiksi outlet-pukujakin, ja varsin edulliseen hintaan. Kuten oon aikaisemminkin täällä blogin puolella puhunut, meillä ekologiset arvot ohjaavat arkea melko vahvasti, ja vaikkei ekologiuus olekaan häidemme teema, niin totta ihmeessä olin kiinnostunut mahdollisuudesta löytää unelmamekkoni käytettynä.

Jyväskylään saavuttua ehdin hetken hengähtää hotellilla, ennen kuin suunta kävikin jo kohti itse pääkallopaikkaa. Wedding Garagella miut otettiin ihanan lämpimästi vastaan, mikä ei ole itsestään selvää keesipäälle. Liikeeseen sisään astuessa tuli sellainen olo, että Wedding Garage ihan oikeasti toivottaa kaikenlaiset häitään suunnittelevat ihmiset tervetulleiksi juuri sellaisena kuin he ovat, eikä kyse ole pelkästä sanahelinästä. Mie ainakin koin oloni todella tervetulleeksi ja kunnioitetuksi ihan koko vierailuni ajan.

Ethän käytä kuvaa ilman lupaa ❤

Kuten sanottu, tämä sovitusreissu järjestyi niin nopeasti, etteivät kaasoni ehtineet menoon mukaan. Kävin siis sovituksessa ihan itsekseni, ilman yhtäkään makutuomaria, mikä oli kokemuksena varsin mielenkiintoinen. Tavallaan jopa ihanan rauhaisa, kun tilanteessa oli mukana vain minä ja itse ammattilainen, jolloin jäi hyvin tilaa omile ajatuksille ja pihdinnoille. Ei sillä, etteivätkö omat makutuomarini osaisi antaa myös minulle tilaa, mutta etenkin jos mekkoja sovittaessa on joskus tuntunut siltä, ettei omaa ääntään saa enää makutuomareiden alta kuuluviin, niin suosittelen kyllä ehdottomasti pukujen sovittamista itsenäisesti - tällöin ammattilainen kommentoi pukuja omasta näkövinkkelistään, ja siulle jää muutoin tilaa kommentoida pukuja ihan kaikessa rauhassa.

Aloitettiin sovittaminen lyhyistä puvuista, joita liikkeestä löytyikin useampikin vaihtoehto. Pukuja oli hyvinkin monenlaisia niin malliltaan kuin materiaaleiltaan, mutta valitettavasti niistä yksikään ei ollut miulle se the dress. Tämän  jälkeen mallailtiin muutamia pidempiä mekkoja, joissa olisi ollut lyhennysvaraa, tai jotka muutoin vaikuttivat mielenkiintoisilta joko omasta mielestäni tai Wedding Garagen perustajan Maijan mielestä. Annoin Maijalle melko vapaat kädet pukujen valintaan, ja niiden testaileminen oli ihan mielettömän hauskaa. Tehtiin paljon hyviä huomioita miun mittasuhteista ja siitä, millaiset puvut miulle sopivat ja mitä asioita oikean puvun etsimisessä kannattaa ottaa huomioon.

Wedding Garage on hääpukuliike, jonka valikoimassa on mekkojen
lisäksi myös paljon asusteita ja kenkiä.

En ole esimerkiksi koskaan ajatellut, että miulla olisi mitenkään kovin kummoinen selkä, mutta kun Maija testautti miulla yhden (pitkän) puvun, jossa oli selässä kauniit pitsikirjailut, niin toden totta, mekon selkäosa näytti miulla todella kivalta. Mekkoja sovittaessa tulee toki kuunnella omaa ääntään, mutta kannattaa antaa myös ammattilaiselle mahdollisuus valikoida pukuja - tällä tavoin saattaa löytää siihen unelmamekkoon jotain uusia ulottuvuuksia, joita ei osannut aikaisemmin edes ajatella olevankaan.

Mekkoja sovitellessa höpöttelimme niitä sun näitä, höhlät vitsit lentelivät puolin ja toisin ja välillä juteltiin myös vakavammassa hengessä, kun oikein pysähdyttiin analysoimaan jotain yksityiskohtaa. Sovitusaikaa oli varattu puolitoista tuntia, mikä riitti enemmän kuin hyvin käymään läpi erilaisia pukuja ja vertailemaan niitä keskenään. Toki nyt kun olin liikkeellä itsekseni, ei aikaa kulunut perinteiseen "makutuomarien kommenttikierrokseen". Mutta siltikin, puolessatoista tunnissa ehtii hyvin kokeilla mekkoja, kuunnella kommentteja ja sanoa myös itse sanottavansa jokaisesta puvusta ilman, että kiire tulee.

Pukujen sovittelun jälkeen tehtiin vielä pieni yhteenveto koko sovituksesta, eli mitä näistä kaikista puvuista jäi lopulta käteen, vaikkei sitä unelmien mekkoa löytynytkään. Mie sain ainakin ihan mielettömän hyviä vinkkejä jatkoa ajatellen (näihin palaan luultavasti myöhemmin) ja kokemuksia myös sellaisista mekoista, joita en olisi itse päälleni kokeillut, mutta jotka näyttivätkin miun päällä lopulta ihan mielettömän hyviltä (tähän palaamme ihan satavarmasti, odottakaa vaan!).

Ja ennen kaikkea käteen jäi korvaamattoman ihana kokemus laadukkaasta asiakaspalvelusta. Mie en ole perinteisen morsiamen näköinen, enkä missään nimessä edusta mitään prinsessaunelmaa, ja siltikin sain osakseni todella ihanaa kohtelua. Wedding Garagelle todella uskaltaa mennä ihan omana itsenään, ja sieltä saa vaikka minkälainen 'alternative bride' varmasti aivan yhtä laadukasta palvelua kuin mahdollinen prinsessamorsiankin.

Postauksen kuvat kuvituskuvia.

Kuvat CC0-lisenssillä, ellei

toisin mainita.