Viikko sitten työn alla, nyt hoidossa

Edellisessä postauksessa pääsinkin jo avaamaan sitä, miten meillä ei olla viime aikoina tehty häiden eteen oikeastaan yhtään mitään. Nyt on sitten enemmän kuin hyvä hetki alkaa hieman kirimään umpeen tuota meidän to-do -listaa. Mikään hengenhätähän tässä ei nyt varsinaisesti ole, mutta silti on hyvä pitää kiinni suunnitellusta aikataulusta. Ja toisaalta on myös ihana päästä taas häätohinan äärelle. Jotenkin miulle itselleni häiden parissa puuhailu on enimmäkseen ihana piristysruiske arjen keskellä, vaikka toki kiireen ja epävarmuuden keskellä myös negatiiviset fiilikset nousevat pintaan. Suurin painoarvo on kuitenkin kaikella sillä ilolla ja innostuksella, jota häiden suunnittelu arkeen tuo.

Ihan ensimmäiseksi tällä viikolla alkoi yhteydenotto vähän sinne sun tänne. Esimerkiksi vihdoin ja viimein saatiin otettua yhteyttä Etelä-Karjalan käräjäoikeuteen vihkimisjärjestelyihin liittyen, kun meillähän oli maistraatin kanssa pienimuotoisia kommunikaatiohaasteita (joista voit lukea lisää täältä). Vinkki käräjäoikeuden lähestymiseen tuli juurikin tämän blogin kautta, joten miljoonat kiitokset niille ihanille ihmisille, jotka käräjäoikeuden toimivuudesta ja hyvästä palvelusta meille kerroitte! Vaikka tiedettiinkin, että myös käräjäoikeuden kautta voi siviilivihkimisen järjestää, niin ei varmaan ilman näitä vinkkauksia oltaisi itse uskallettu ottaa sinne päin yhteyttä...jostain syystä meille käräjäoikeus vaikutti jotenkin pelottavalta taholta lähestyä (no kehtaako sitä nyt ihan käräjäoikeutta tällaisella asialla lähestyä...). Ilman teidän muiden positiivisia kokemuksia hakkaisin varmaan vieläkin päätä seinään maistraatin kanssa.

Mutta nyt voidaan onneksi hyvillä mielin sanoa, että meille järjestyy vihkiaika käräjäoikeuden kautta ❤ Ihan tosta noin vaan. Laitoin yhden sähköpostiviestin, ja homma oli siinä. Ei mitään ähkimistä tai empimistä, meille tuli sieltä parissa päivässä kohtelias vastaus, jossa todettiin asian järjestyvän ilman mitään haasteita. Toki myö ei vielä tiedetä kuka meidät vihkii, eikä meillä itse asiassa ole paikkakaan vielä ihan selvillä (virkapaikalla vai sen ulkopuolella, kas siinä pulma), mutta se tiedetään, että joku meidät vihkii ensi kesänä juuri meidän vuosipäivänä.

Samoin oon nyt viestitellyt hääpukuasioita eteenpäin, ja päätynyt teettämään itselleni puvun jyväskyläläisellä Johanna Paatolalla (tutustu ompelimoon täältä).  Tutustuin Johannan pukuihin Jyväskylän häämessuilla viime kuussa, ja ihastuin hänen näytöspukuihinsa ihan kertaheitolla. Miulle tulikin siitä sellainen tunne, että tällaiselta tekijältä haluaisin myös hääpukuni, ja tässä sitä nyt mennään. Toki olen hieman harmissani siitä, että tässä joutuu/pääsee nyt reissaamaan Joensuu-Jyväskylä -väliä muutaman ekstareissun verran, mutta toisaalta, tällä tavoin miun on mahdollista saada just sellainen puku mistä tykkään.

Olen käynyt paristi sovittamassa pukuja niin Kuopiossa Zazabellassa kuin Jyväskylän Wedding Garagellakin, mutta näistä ei miulle unelmamekkoa löytynyt. Zazabellasta olisi ollut myös mahdollista kasata haaveiden mukainen mekko yhdistelemällä eri mekkoja keskenään (helma tästä, yläosa tuosta, pitsi kolmannesta jne), mutta en suoraan sanottuna ole riittävän rohkea siihen, että ostaisin puvun ilman, että voin sitä sovittaa ennen ostopäätöstä. Siksi tuntuu miulle sopivammalta kääntyä ammattilaisen puoleen, ja saada kerralla sellainen puku, jonka haluan. Tulen toki kertomaan puvun teettämisen etenemisestä täällä blogin puolella sitä mukaa, kun kerrottavaa sitten tulevaisuudessa on. Ja varmaan tästä teettämiseen päätymisestäkin olisi syytä tehdä vielä jonkinlainen asiaa avaava postaus?

Näiden ohella onkin seuraavaksi syytä kiinnittää erityisesti huomiota askartelujuttujen etenemiseen. Muutamia kokeiluversioita ollaan ehditty jo työstää yhteen jos toiseenkin hääjuttuun liittyen, joten nyt olisi aika ostaa lopulliset tarvikkeet ja alkaa hiomaan esimerkiksi hääkutsujen sanamuotoja (kutsuihin kun tarvitaan muutama sana enemmän kuin mitä Save the Date -kortteihin). Lisäksi olen itse puuhaillut muutaman koristeidean parissa, joita en nyt kuitenkaan tässä lähde sen enempää avaamaan. Näätte sitten jossain vaiheessa.

Vaikka viikko onkin ollut mielettömän tapahtumarikas niin hyvässä kuin pahassa, niin silti on ihana näin sunnuntai-iltana todeta, että asioita on saatu vietyä eteenpäin. Tää on oikeesti niin hyvä fiilis!

Postauksen kuvat
CC0-lisenssillä.

Hääsuunnittelun suurin este on elämä

Järkyttävän pitkältä ja omalla kohdallani jopa melko surulliselta tuntunut blogihiljaisuus tulee vihdoin ja viimein päätökseensä. Surullista tässä hiljaisuudessa on ollut se, ettei miulla ole ollut oikeasti aikaa tai jaksamista blogille, puhumattakaan hääjutuille (tai oikeastaan edes omalle elämälle) tässä parin viime viikon aikana. Tästä kaikesta saamme kiittää töitä, opintoja ja ennen kaikkea harjoittelua - näiden kolmen yhdistelmässä ei nimittäin paljoa mitään muuta sitten tehdäkään. Ja sekös häähössöttäjää kiukuttaa.

Nyt on kuitenkin vihdoin ja viimein aikaa orientoitua takaisin myös itselle tärkeisiin juttuihin ja kääntää ajankäyttötilanne taas oikein päin, kiitos harjoittelun päättymisen. Tämä tarkoittaa toki omalla kohdallani paluuta häiden järjestämisen äärelle. Sillä vaikka oonkin paljon täällä blogissakin puhunut siitä, että meillä häitä järjestetään yhdessä, on vetovastuu suunnitteluprosessin etenemisestä enemmän miun harteilla. Ja kun miulla ei ole aikaa viedä hommaa eteenpäin, alkaa tahti hidastua merkittävästi. En voi sanoa, etteikö Joni olisi tässä parin viikon aikana tehnyt mitään häiden eteen, mutta kyllähän tää tahti tässä myös hieman kiristyy, kunhan mie pääsen taas käyntiin!

Mutta, koska viime aikoina ei tosiaan ole ollut juuri minkäänlaista progressiota hääjuttujen suhteen, ajattelin, että puran vähän fiiliksiä juurikin tähän asioiden etenemättömyyteen liittyen. Koska kuten otsikkokin kertoo, miun (tämänhetkinen) fiilis tuppaa olemaan se, että elämä itsessään on hääsuunnitelmien suurin este ja hidaste.

Ja vieläpä melko ikävä sellainen, kun sitä nyt ei tuosta vaan siirretä syrjään hääprosessin ajaksi odottamaan nätisti ja hiljaa sivussa. Suurin osa meistä tavan tallaajista joutuu kuitenkin käymään esimerkiksi töissä tai opiskelemaan. Lisäksi jollain ihmeen tavalla se häähumu pitäisi pystyä myös rahoittamaan, mikä vaatii (työ)elämässä kiinni pysymistä tai muutoin armotonta sääsätämistä. Paitsi jos voittaisi lotossa juuri silloin, kun on päättänyt mennä naimisiin - silloin ei tarvitsisi rahan takia vaivata itseään arkisilla kysymyksillä, kuten "milloin suunnittelen häitä, kun ylityötunteja senkus kertyy" tai "saisinkohan millään tuota viikonloppua vapaaksi, että pääsisin käymään häämessuilla". Olisipa helppoa!

Mutta vaikka kaikki olisikin budjetin suhteen ihan kunnossa, tuppaa elämä silti pistämään kapuloita rattaisiin. Miulla se oli tässä loppusyksystä etenkin tuo harjoittelu ja sen aiheuttama totaalinen aikapula, mutta muutakin sattuu ja tapahtuu: yhden tällä viikolla olleen vapaapäivän (jolloin olin ajatellut hoitaa hääjuttuja eteenpäin) vietin rauhoituksesta heräävän ja rauhoitepöllyään tuntitolkulla itkevän koiran kanssa, enkä tehnyt koko päivänä mitään mutta kuin pidin tuota eläintä sylissä iltaan asti, kun rauhoite alkoi hiljalleen poistumaan kropasta. Joten se siitä vapaapäivästä sitten. (sivuhuomiona niille, joita asia kiinnostaa: koiralla on kaikki kunnossa, käytiin vain ottamassa viralliset luustokuvat)

Samanlaisia yllätysmuutoksia elämä tuppaa tuomaan itse kunkin jalkoihin: auto tai jokin muu laite hajoaa, ja korjaus maksaa maltaita. Perheenjäsen sairastuu. Ihmiset riitaantuvat keskenään (parhaimmillaan hääpari häätiiminsä kanssa). Kuvaaja peruu tulonsa. Juhlapaikka joutuu remonttiin. Kirkko palaa. Ja sitä rataa...hääryhmistä, uutisista ja somekanavista voi lukea vaikka kuinka hurjia juttuja häihin liittyen. Ja vaikka elämässä onkin parasta se, ettei koskaan voi tietää mihin suuntaan virta vie, niin häiden suhteen olisi kyllä ihana pystyä näkemään tulevaisuuteen.

Vaikka edellä listatut jutut ovat tiettyyn pisteeseen asti melkoisia ääriesierkkejä, niitä kuitenkin sattuu hääpareille. Ei toki jokaiselle meistä, mutta aina jollekin. Ja vaikka elämä ei heittäisikään suuria suruja tai huolia hääpolun varrelle, tuntuu jokainen saavan osansa tästä elämän yllätyksellisyydestä vähintään yllättävän aikapulan muodossa: hääjärjestelyjen kuukausiaikataulu alkaa rakoilla, hommat jäävät hoitamatta ja stressi alkaa painaa päälle. Ja eniten painaa se kamala tunne siitä, että hommat eivät etene suunnitellusti (onhan hyvin suunniteltu sentään puoliksi tehty).

Elämälle ei vaan valitettavasti mahda mitään. Siksi suosittelen kaikille pareille hääprosessin aikatauluttamista siten, että väljyyttä löytyy ihan vain elämän tuomien pienten yllätysten varalta. On pajon mukavampi viedä prosessia eteenpäin myös kiireen keskellä, kun tietää, että homma ei kaadu siihen, vaikka jonain kuukautena ei saataisi aikaan juuri yhtään mitään. Eihän se poista sitä inhottavaa tunnetta, kun haluaisit tehdä ja suunnitella, mutta aika ei vain riitä. Mutta jos aiaktaulusta löytyy todellista joustovaraa, on myös helpompi olla armollisempi itseään kohtaan. Ja lupaan, kun aikaa viimein taas on, tuntuu hääsuunnittelu sitäkin ihanammalta!

"Jos elämä ei mene suunnitelmien mukaan, sillä voi olla mielessä jotain parempaa".

Postauksen kuvat
CC0-lisenssillä.