Metallipäät esittelyssä

Voisin kuvitella, että varsinkin blogin vakinaiset lukijat ovat tätä hetkeä odottaneet lähes yhtä kovin kuin allekirjoittanut itse: vihdoin ja viimein päästään Jonin kanssa esittäytymään! Jos olet seurannut blogia alusta alkaen (tai vähintään katsastanut Back to Basics -sivun), tiedätkin jo, että päätin pitää blogin kovin anonyymina siihen asti, että lähimmät sukulaiset saavat tietää hääuutisista. Nyt kun sukulaiset tietävät, voi blogia alkaa pitää asteen verran avoimemmin!

Postauksessa olevista kuvista sen verran pahoittelua, että ollaan Jonin kanssa aika laiskoja ottamaan selfieitä, joten oli todella vaikea löytää meistä mitään kuvia (koirasta olisi kyllä näyttää vaikka sun mitä...). Joten, koittakaa nyt pärjätä näillä mitä on! Eiköhän näitä naamoja ala tulevaisuudessa näkyä enemmän ainakin blogin ig-tilillä.

Meikäläisen edustus-look. En siis
todellakaan näytä normiarjessa tältä.

Toki olen tässä kuluneiden kuukausien aikana ehtiä jotain meistä kertomaankin, eli ihan pimennossa ei ole ketään pidetty. Aikaisemmat meitä kahta koskevat postaukset voi lukea täältä ja täältä. Jos meidät tuntee, niin näistä postauksista saa kyllä satavarmasti meidät tunnistettua, vaikka esittely hieman ympäripyöreä olikin. Nyt kuitenkin tarkennetaan ja täsmennetään, ja lisäksi ajateltiin Jonin kanssa vastailla muutamiin elämän tärkeinpiin kysymyksiin!

Eli, ollaan molemmat kotoisin Etelä-Karjalasta, Lappeenrannasta. Nykyisin vaikutetaan kuitenkin Joensuussa susirajalla. Täällä ollaan viihdytty suunnilleen kolmen vuoden ajan, ja ollaan ainakin siihen asti, että mie saan opinnot päätökseen. Mie siis opiskelen Itä-Suomen yliopistossa kasvatustieteitä ja englantia, ja Joni on puolestaan jo siirtynyt työelämään kaupan alalle.

Myö viikko sitten jouluna, kun pakkasta oli miltei 20 astetta.

Joni on meistä vanhempi, ja juhliikin tammikuussa 32-vuotis synttäreitään. Miulla puolestaan tulee ensi vuonna 27 mittariin, eli se kuuluisa "vaarallinen ikä" olisi edessä. Joku saattoikin tästä jo laskea, että meillä on viiden vuoden ikäero. Jostain muistelen lukeneeni, että yli neljän vuoden ikäero kasvattaa eron riskiä jonkin verran, mutta en tiedä perustuuko lukemani yhtään mihinkään faktaan. Ja toisaalta, jos nyt riskeistä puhutaan, niin onhan meillä vielä se paljon puhuttu "seitsemän vuoden kriisi" kokematta (vaikka ilmesisesti nykyisin puhutaan myös 12 vuoden kriisistä).

Mutta, unohdetaan tulevaisuuden kriisipaikat nyt hetkeksi, ja keskitytään vastaamaan kahdeksaan tärkeään kysymykseen, joihin inpiraatiota on saatu niin Pinterestistä kuin Pelaaja-lehdestäkin:

1. Kolme kovinta juuri nyt?

S: joulu ja siihen liittyvät fiilikset, loma, ihmiset miun elämässä

J: Slipknot (bändi), musta joulukuusi, Call of Duty tupla-XP

2. Lapsuuden unelma-ammatti?

S: kirjastonhoitaja

J: ninja

3. Mistä vastuusta luopuisit kaikkein mieluiten?

S: siivoaminen

J: laskujen maksaminen

4. Jos et enää tarvitsisi unta, mitä tekisit  vapautuneella ajalla?

S: taidehörhöilisin (opettelisin laulamaan/soittamaan/maalaamaan, piirtäisin)

J: pelaisin pelaamatta jääneitä konsolipelejä läpi

5. Jos ihmiset kysyvät apuasi, mihin he yleensä tarvitsevat neuvoja?

S: lähdeviitteiden merkitseminen

J: IT-tuelle tuntuu olevan tarvetta

6. Missä elokuvatodellisuudessa haluaisit elää?
S: Keskimaa (Taru Sormusten Herrasta)
J: Gotham City (Batman)

7. Kuvaile puolisoasi kolmella sanalla.

S: Joni on siivuousintoilija, suorapuheinen, kiltti

J: Sanna on empaattinen, tavoitteellinen, kannustava

8. Suurin toiveesi häihin liittyen?
S: Että ihmiset viihtyisivät
J: Että häiden teemaa ja muita järjestelyjä (esim. maistraattivihkiminen) ei kritisoitasi liiaksi

Tämän jälkeen teistä jokainen siis tuntee meidät vähintäänkin läpikotaisin, joten ei muuta kuin kohti vuoden vaihdetta. Juhlikaa, ja pitäkää kuitenkin myös järki päässä. Ensi vuonna jatketaan! ❤

Kuvien käyttö ilman

lupaa kielletty.

Ihana joulu täynnä rakkautta (eli kuinka ilmoitus tulevista häistä otettiin vastaan sukulaisten keskuudessa)

Joulu on nyt juhlittu, ja meistä kahdesta Joni on myös palannut jo arkeen miun vielä hetken aikaa lomaillessa. Meidän joulu sujui aika perinteiseen tapaan, ja oli kyllä ehdottoman ihana! Toivottavasti jokaisen lukijan joulu sujui yhtä lailla mukavissa merkeissä.

Meidän joulua värittivät isosti sukulaisille lähetetyt Save the Date -kortit, jotka onneksi ehtivät kaikille ajoissa ennen joulua! Pari korttia saapui hieman viime tippaan vasta perjantaina, mutta saapuivat kuitenkin perille ennen joulua. Lisäksi yksi kortti oli painautunut littanasti valkoisen postilaatikon seinämään, eikä vastaanottaja ollut huomannut sitä kuin vasta useamman päivän päästä. Onneksi viestit kuitenkin tavoittivat kaikki niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Kuten ehdin blogin instagram-tilin puolella kertoa, ilmoitus tulevasta hääpäivästä saavutti ensimmäisenä Ruotsissa asuvat sukulaiset, kun taas lähes naapurissa asuva veljeni sai oman korttinsa viimeisten joukossa!

Eli Sannan ja Jonin häät ♥

Kuten arvata saattaa, häistä ja meidän hääsunniitelmista puhuttiin melkoisen paljon joulun pyhien aikana, mikä oli ainoastaan ihanaa: kun on kuukausikaupalla menty täydessä hiljaisuudessa, tuntuu ihanalta, että häistä ja kaikesta niihin liittyvistä asioista voidaan vihdoinkin puhua! Toki, koska meillä on suunnitelmat vielä varsin alkutekijöissään, ei käytännön asioista ollut vielä tässä vaiheessa paljoa puhuttavaa. Siltikin, tuntui ihanalta, että kaikki ottivat uutisen lämmöllä vastaan ja olivat innostuneita kuulemaan edes meidän alustavia suunnitelmia.

Toki, ollaanhan myö Jonin kanssa molemmat perheidemme vanhimmat lapset, ja lähisukulaisten samanikäisten lasten joukossa ollaan myös ensimmäiset, jotka (ainakin miun tietääkseni) menevät naimisiin. Näin ollen on myös ihan ymmärrettävää, että vaikka meillä on aika vähän kerrottavaa, on se vähäkin jännittävää ja kiinnostavaa. Toki häät ovat aina ihana ja kiinnostusta herättävä asia, mutta meillä on nyt myös tämä "ensimmäiset joukossaan"-kerroin etunamme. Ellei nyt joku iske tähän väliin: puolentoista vuoden aikana ehtii järjestää monet "salaa Vegasissa naimisiin" -tyyliset häät!

Jos joku muu harkitsee Save the Date -korttien lähettämistä sukulaisilleen, niin tässä välissä lienee syytä huomauttaa, että osa saattaa käsittää päivämääräilmoituksen kutsuksi. Tämä on toki ymmärrettävää, sillä eihän Save the Date ole suomalainen käytäntö, eivätkä suomeksi käännetyt "laita päivämäärä talteen" -tyylisetkään ilmoitukset ole vielä kovinkaan yleisessä käytössä. Meitä tämä ei haitannut, mutta jos joku haluaa tavoitella täydellistä ja virheetöntä hääpolkua (onnea ja menestystä!), niin kannattaa harkita päivämääräilmoituksen lähettämistä pariin otteeseen: riski, että kaikki eivät ymmärrä korttia juuri oikein, on suuri. Meitä taas ei haittaa yhtään, jos joku ajattelee kortin olevan kutsu - tulevatpa nämä vieraat sitten kutsutuksi kahteen otteeseen, kun saavat vielä viralliset kutsut perässä!

Loppukuvennykseski todettakoon, että joulu on myös lahjojen saamisen aikaa. Ja jos saamistani joululahjoista haluaa jotain päätellä, niin voin kyllä sanoa meneväni naimisiin oikean ihmisen kanssa! Muiden nappivalintojen ohella pääsin nimittäin täydentämään kirjahyllyni Marko Annalan tuoreimmalla Paasto-teoksella! Kyllä tuo Joni miut tuntee ❤

Postauksen kuvat CC0,
paitsi Save the Date -kuva

Wedding Team Ready in Action

Kulunut viikko tuntuu olevan pelkkää iloa ja juhlaa, niin täällä blogin puolella kuin siviilissäkin: lähestyvä joulu nostaa fiiliksiä jo muutenkin, minkä lisäksi kouluhommat ovat tältä lukukaudelta saatu valmiiksi, ja ihan huippujuttuna Metallipäät pääsi ehdokkaaksi Vuoden Hääblogi 2019 -äänestykseen! Ja aivan kuin siinä ei olisi jo riittämiin, niin voin myös ilolla ja innolla sanoa, että meidän häätiimi on viimein kasassa!

Wish for it, hope for it, dream of it, but by all means, do it.

Meillä on siis bestman, se paljon puhuttu tyyppi, joka loisti (toki itsestään riippumattomista syistä) jonkin aikaa poissaolollaan. Mutta nyt on sekin aukko häätiimissä paikattu, ja juuri sillä tyypillä kuin Jonin kanssa toivottiin (lisää voit lukea täältä ja täältä). Oon niin onnellinen tästä kaikesta, koko tiimistä, ja tuntuukin välillä siltä, että joulu tuli meille vähän ennen aikojaan!

Kun ollaan Jonin kanssa hetken aikaa saatu sulatella ajatusta siitä, että meillä on tosiaan nyt homma tältä osin paketissa, ollaan toki samalla mietitty meidän kaaso- ja bestmanvalintojen toimivuutta yhtenä tiiminä. Meillähän kukaan näistä tyypeistä ei tunne toisiaan entuudestaan (ellei jotain yksittäisiä illanistujaisia lasketa mukaan, missä tutustumisen määrä onkin suorastaan valtaisa). Ja siltikin, meillä on sellainen selittämätön aavistus siitä, että tää homma ja tiimi voisi kyllä todella toimia hyvin yhteen.

Kuten kaasoista kerroin jo aikaisemmin, ovat he keskenään aika erilaisia. Samoin bestman tuo tähän kuvioon omanlaisensa lisätwistin. Meillä tiimin monimuotoisuus tulee ehkä hyvin ilmi siinä, että tiimistä (minä ja Joni mukaan luettuna):

-kaksi ei ole koskaan ollut suomalaisissa häissä
-yksi ei puhu suomea
-yksi ei ole koskaan osallistunut hääjärjestelyihin
-yksi on luovuudessaan jo hulluuden ja nerouden rajamailla
-kaksi on niin suorasanaisia, että välillä melkein pelottaa
-yksi ei kuuntele juuri lainkaan raskasta musiikkia

Mutta edellä listatuista tekijöistä huolimatta, meillä on kaikilla sentään kuntosalikortti ja typerä huumorintaju, eli jotain yhteistä löytyy! (huomautettakoon vielä, että toki yksittäisten henkilöiden välillä on todella paljon yhteisiä juttuja.) Ja huumori jos mikä kyllä tuo porukkaa pitkällä tähtäimellä hyvin yhteen. Ja aikaahan meillä on, kun tiimillä on kuitenkin se puolitoista vuotta aikaa saada homma toimimaan! Ja seuraava steppihän tässä onkin järjestää yhteinen tutustumisiltama, jotta saadaan vähän porukkaa tutustettua toisiinsa.

Näillä sanoilla Metallipäät siirtyy joulun viettoon, ihanaa joulun aikaa itse kullekin. Nauttikaa ja rentoutukaa, kukin tyylillänne. (Ja joulunvihaajat, tsemppiä, ei se ole kuin pari päivää.) Palataan asiaan luultavasti välipäivien aikana!

Kaikki kuvat CC0-lisenssillä.

"Outoja aikoja"

Näin laulaa Hynynen Kotiteollisuuden samannimisessä biisissä. Vaikka en voikaan juuri nyt muutoin samaistua biisin sanomaan, täytyy kyllä myöntää, että eilinen päivä meni melkoisessa häkellyksessä. Ja pariinkin otteeseen ihmettelin, että onpa outoa...ehdottoman hyvällä tavalla, mutta kuitenkin.

En nimittäin osannut yhtään kuvitella, että tämä blogi voisi jossain vaiheessa olla ehdolla Vuoden Hääblogi 2019 -äänestyksessä! Mutta kaikesta huolimatta näin on käynyt, vastoin kaikkia ennakko-odotuksia. Kyse ei ole siitä, ettenkö uskoisi omaan visioomme meidän häistä, sillä niistä tulee meidän näköiset ja meille täydelliset. Tässä on enemmänkin kyse siitä, että en jotenkin osannut uskoa, että joku muu voisi uskoa tähän juttuun tai kiinnostua tästä. Oon todella otettu ja yllättynyt tästä kaikesta: on ihan hullua ajatella, että Metallipäät on yhdeksäntoista muun blogin joukossa äänestyksessä mukana!

Muista blogeista puheen ollen: jos katsastaa läpi muut äänestyksessä olevat blogit, niin täytyypä sanoa että huhhuh! Äänestyksessä on mukana todella kauniita blogeja. Blogeissa olevat postaukset ovat visuaalisesti nättejä, ja teksteissä näkyy kirjoittajan oma persoona. Omaa hääpolkua avataan niin isojen päätösten kuin pienten yksityiskohtien kautta. On blogi, instagram-tili ja kenties vielä muitakin somealustoja käytössä. Kaikki yhtä tyylikkäänä, suunnilleen kuin häälehtien kuvissa. Ja sitten mukana on tällainen keesipään kirjoittama blogi pääkalloineen...tulee vähän sellainen "musta lammas" -fiilis!

Ja kun näistä lähtökohdista ponnistaa Vuoden Hääblogi -äänestykseen mukaan, niin eihän se ole mikään ihme, että vähän hämmentää ja jännittää. Mutta toisaalta, kun mitään tällaista ei ikinä osannut odottaa, niin kaikki se mitä saa tuntuu samalla myös aika ihanalta! Kun kaikki omat odotukset ylittyy moninkertaisesti (kuten taisin sanoa jo täällä), ei voi kuin iloita.

Sanottakoon samaan syssyyn vielä se, että olen ihan pohjattoman kiitollinen kaikille niille, jotka tämän blogin nimesivät äänestykseen mukaan. Ei miulla olisi tätä fiilistä, jos joku siellä ruudun toisella puolella ei olisi käynyt blogia nimeämässä ❤ Ja jos vielä intoa riittää, voi täällä käydä antamassa äänensä Vuoden Hääblogi -äänestyksessä.

Kuvat CC0-lisenssillä, paitsi
Vuoden Hääblogi 2019 -kuva

Unelmia: mekkosuunnitelmat uusiksi

Miun ei todellakaan pitänyt julkaista uutta mekkopostausta vähään aikaan. Mutta niinhän siinä sitten taas kävi, ettei homma mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Somen ihmemaailma algoritmeineen tarjosi nimittäin sellaisen artikkelin luettavaksi, että idea oli pakko laittaa jakoon saman tien!

Minähän siis kuvittelin, että unelmamekkoni olisi lyhyt, valkoinen ja siinä olisi säväys punaista ja mustaa mukana. Väärin. Kaikki väärin. Jos voittaisin lotossa päävoiton (eli jos budjetti olisi rajaton ja kaikki mahdollista), miun mekko ei todellakaan muistuittaisi äsken kuvailtua. Selailin nimittäin tuossa viikonloppuna aivan tavalliseen tapaan somea sen kummemmin miettimättä, kun facebook tarjosi luettavaksi artikkelia, josta joku tuttavani oli tykännyt tms (en kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota). Eikä mitä tahansa nettilehden artikkelia, vaan todellista hääpuku-unelmaa!

Kyseessä siis tämä artikkeli (huom, linkki ei valitettavasti enää toimi, joten poistin sen käytöstä. Käy tsekkaamassa tämä postaus, niin näet kuvan mekosta, ja pääset sepän omille sivuille katselemaan lisää /Sanna 17.4.2020). Itse tekstiä ei tarvitse lukea, jotta tämä postaus olisi ymmärrettävä, mutta kuvat suosittelen kyllä tsekkaamaan! Niille, jotka eivät artikkelia ehdi/jaksa lukea, kerrottakoon lyhyesti, että kyseessä on siis ruotsalaisen taideseppämestarin metallista itselleen takomalla valmistama hääpuku (on siitä toki kankainen helma, mutta yläosa on täysin metallinen). Siis hääpuku. Levymetallista. Takomalla.

Oon pahoillani etten saa tähän jaettua tuossa artikkelissa olevia kuvia (lue: olen liian laiska kyselläkseni kuvien omistajalta, että saanko liittää kuvat osaksi blogipostausta, varsinkin, kun jokaisen artikkelin kuvan on ottanut eri henkilö). Mutta, jos artikkelin avaatte, niin katsokaa hetki noita yksityiskohtia ja koko yleisilmettä! Mie oon aivan myyty tälle idealle. Taotut metallilevyt ja kevyt "silmukkapanssari" toimivat ihan mielettömän kauniisti yhteen, ja taotut yksityiskohdat (ja massiivinen metalliriipus kaulassa) kruunaavat puvun.

Sanokaa vain hulluksi, mutta tää on heittämällä upein hääpuku, mitä olen koskaan nähnyt. Idea on kerta kaikkiaan lumoava, ja lopputulos mielettömän kaunis! Tykkään levyosissa näkyvästä sepän kädenjäljestä, ja tykkään ihan mielettömästi siitä miten vahva ja puhutteleva tuo puku on: se ei ole "vain" kaunis, se on sitä ja vielä vähän enemmän.

(toki, ymmärrän senkin, että jos oma ideaalimekko on hulmuava kermakakku-unelma, niin tää puku ei varmaan puhuttele yhtään)

Eli, eikun lottokuponki vetämään, ja kun (huom, kun...) päävoitto napsahtaa kohdalle, niin meikäläinen matkaakin sitten Ruotsin puolelle mekko-ostoksille! "Jos haaveet ois totta, ne kauniita ois" sanailee suomirockin klassikkonimi Maija Vilkumaa. Eipä siitä voi olla kuin samaa mieltä.

Postauksen kuvat
CC0-lisenssillä.

Jännitys alkaa än-yy-tee-nyt!

Elämä on välillä jännittävää, ja erityisen jännittäväksi sen tekee Save the Date -korttien lähettäminen sukulaisille (joiden ei pitäisi aavistaa yhtään mitään)!

Meille jännittämisen aika saapui nyt, kun kyseiset kortit viimein lähtivät joulukorttien mukana läheisimmille sukulaisille. Olemme nyt parina jouluna tilanneet joulukortit Zeron kuvalla Ifolorilta, koska kukapa ei haluaisi koira-aiheista joulukorttia (lol, mutta ihan samalla tavalla monet laittavat kuvia lapsistaan tms, joten myökin voidaan ihan hyvin lähettää Zero-kortit). Tilattujen korttien etuna on myös se, että niihin saa sopivat kirjekuoret mukaan, jolloin Save the Date on helppo piilottaa joulukorttikuoreen. Kenenkään ei siis pitäisi epäillä saavansa mitään muuta kuin joulukortin.

Suurin osa kuorista suuntaa Suomeen, ja niiden pitäisikin olla parin päivän sisällä perillä. Pari lähtee miun tädeille (perheineen) ulkomaille, mutta niihinkin on lyöty sen verta postimerkkejä, että lähetysajan pitäisi olla ihan inhimillinen (priority). Ainakin aikaisempina vuosina posti on ulkomaillekin kulkenut jouluksi perille, joten luotetaan siihen, että niin käy nytkin.

Kuinka monta merkkiä tarvitaan 24g
painavan kirjeen lähettämiseen?

Jännittävintähän tässä kaikessa on nyt odottaa, kuten Joni sanoo, "sosiaalista räjähdystä". Etenkin muutamien sukulaisten oletamme innostuvan tästä aika isosti, ja koska Save the Date:t menevät vain läheisille sukulaisille, toivomme toki jokaisen ottavan uutisen lämmöllä vastaan. Toki osa voi huomauttaa siitä, että meillä ei ole suuria tuloja (koska mie olen edelleen opiskelija), mutta eivätpä muutkaan meidän sukulaiset ole mitään aivan valtavia häitä viettäneet. Toisekseen, kun isovanhemmat ovat eläneet pula-ajan ja vanhemmat ison laman, niin on miusta ihan ymmärrettävääkin, että talousnäkökulmat nousevat esille. Mutta muutoin oletamme vastaanoton olevan hyvinkin lämmin.

Nyt vain odotellaan, ja jännitetään kuka saa postinsa ensimmäisenä!

Postauksen ensimmäinen
kuva CC0-lisenssillä,
muutoin kuvien
käyttö kielletty.

Missä bestman on?

Huhhuh, pahoittelut tästä hiljaisuudesta: joulunalusaika on siitä ihanaa, että silloin ovat niskassa yhtä aikaa sekä koulu- että jouluaskareet. Nyt kuitenkin homma alkaa pikkuhiljaa olla voiton puolella, tai ainakin sellaisessa saumassa, että hetken ehtii kirjoittaa muutakin kuin koulujuttuja. Edellisessä postauksessa lupasinkin, että valotan bestman-tilannettamme paremmin, joten tässä sitä mennään!

Kaasothan ovat olleet hommassa mukana jo varsin pitkään, mutta bestman loistaa edelleen poissaolollaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole Jonin päättämättömyys henkilön valinnan suhteen, henkilö on nimittäin ollut valittuna suurin piirtein siitä lähtien kun löimme hääpäivämme lukkoon. Sen sijaan kyseessä on suunnaton jahkailu sen suhteen, että miten tämä suuri kysymys tulisi esittää... ("oisitko miun bestman" ei varmaan ois yhtään hassumpi vaihtoehto?)

Kosinta-postauksen lukeneet pystyvät ehkä samaistumaan huvitukseeni: miuta voi kosia hyvin pienimuotoisesti, mutta bestmanin pyytäminen on niin jännittävää, että sitä täytyy pohtia kuukausikaupalla! Haha, no ei vain. Miusta on vain mukava, että Joni haluaa tähän panostaa, kun usein telkkarissa (ja tosielämässäkin) näkee niitä sulhasia, joita koko häät ei kiinnosta yhtään. Tai häät kiinnostavat siinä mielessä, että on kiva mennä rakkaan ihmisen kanssa naimisiin, mutta itse juhlien järjestely ei huvita yhtään. Niin vaikka tässä Jonille vähän naurankin, en missään nimessä naura pahalla, vaan ihan rakkaudella ❤

Mutta tosiaan, nyt on bestmanin pyytämiseen sitten suunnitelmat valmiina (viimein!). Eli, äärimmäisenä jouluihmisenä Joni päätti yhdistää bestman-pyynnön ja joululahjan. Itse en välttämättä löisi kahta kärpästä yhdellä iskulla, mutta Jonille ja bestman-ehdokkaalle homma toimii hyvin. Ja miun itseni kannaltahan on se ja sama miten bestman saa pyyntönsä. Itse asiassa, miun näkökulmasta vain kaksi asiaa ovat tässä kuviossa merkityksellisä: toivon, että hommasta tulee siis pikkuhiljaa valmista, ja että (tuleva) bestman vastaa myöntävästi (koska todella tykkään tästä tyypistä).

Eli, Jonilla on nyt idea valmiina, ja nyt ideointi pitäisi siirtää käytäntöön. Kyseessä ei ole mikään suurin ja hurjin idea ikinä, ja inspiraatiota on napsittu myös Pinterestistä, mutta idea on miusta sekä Jonin että (toivottavasti) tulevan bestmanin näköinen.  Ja miun mielestä se on tärkeintä: lahjojen (tai lahjusten, kuten tässä) ei tarvitse olla hulppeita ja suureellisia, mutta niissä toivoisi olevan jotain ideaa - jotain sellaista mikä tekee lahjasta (ja pyynnöstä) henkilökohtaisen.

Joka tapauksessa, kohta on aika lähettää Save the Date -kortit, ja kohta on myös bestmanin pyytämisen h-hetki käsillä. Jännittävää! Ensi vuonna homma onkin sitten ihan eri tavalla käynnissä, kun sekä kaasot että bestman ovat hommassa mukana ja sukulaiset tietävät suunnitelmista. Ensi vuoden puolella päästään myös siihen tilanteeseen, että häät ovat kuukausien (max. 12) eivätkä vuosien päässä! 

Kaikki kuvat CC0-lisessillä.

Kuka tätä oikein kirjoittaa?

Moni hääblogi seuraa jonkin pariskunnan yhteistä taivalta kohti suurta päivää, ja moni bloggaaja kertoo elämästään kuvin ja videoin täysin omilla nimillään ja kasvoillaan. Näihin blogeihin verrattuna oma blogini on harmillisen anonyymi. Toki syy siihen on hyvä, mutta siitäkin huolimatta koen anonymiteetin säilyttämisen välillä turhauttavana.

En tiedä mitä blogin lukijat ajattelevat bogin anonyymiudesta, eli siitä, että en vielä kirjoita täällä omilla kasvoillani. Joo, toki google-tiliin olen liittänyt kuvan, mutta se on tarkoituksella tuollainen photoshopilla muokattu ja tyylitelty (kiitos iskän ❤), eikä siitä meikäläisen ulkonäkö ole kovinkaan helposti pääteltävissä. Toki lähipiiri tunnistaa miut tuostakin kuvasta, vaikka kuva ei enää uunituore olekaan.

Myös kotikaupunki on osasta postauksista pääteltävissä, mutta sitä ei ole vielä tässä vaiheessa todettu suoraan missään. Jonista ja itsestäni en ole kertonut paljoakaan: olen jakanut vähän tietoa tuolla ja pikkaisen täällä, mutta kaiken kaikkiaan blogiteksteistä saatava tieto on melko vähäistä. Mutta, jos joku meidät tunteva lukisi kaikki blogin postaukset läpi, pystyisi hän varmasti meidät rivien välistä tunnistamaan. Meidän onneksemme yksittäisen postauksen lukeminen tai blogin etusivun silmäily eivät vielä meitä kuitenkaan paljasta.

Mutta miksi tämä anonyymius? Blogia alusta alkaen lukeneet tietävät, että meillä häät ovat vielä täysin pimennossa kaikilta muilta paitsi kaasoilta (koska Joni on ollut ihastuttavan "aikaansaava" tämän bestman-asian suhteen, tuleva bestman ei vielä tiedä hänelle kaavaillusta roolista). Koska somealustat linkittyvät toisiinsa, en halua ottaa sitä riskiä, että joku sukulainen vahingossa eksyy blogin ääreen esim instagramin kautta. Muutama tuttu kaveri/ystävä on nimittäin jo eksynyt blogin instagramtilin äärelle (ilmeisesti algoritmit laskelmoivat, että bolgin ig-sivua kannattaa heille tarjota luettavaksi, koska he seuraavat myös miun henkilökohtaista instatiliä). Tästä johtuen on hyvin mahdollista, että joku sukulaisista on myös pyörähtänyt sivustolla, vaikken itse olisikaan sitä huomannut.

Anonyymiuteen tulee kuitenkin nyt joulun tienoilla muutos, kun saamme kaikille tärkeimmille sukulaisille häistämme kerrottua. Sen jälkeen blogista tulee vähemmän salamyhkäinen, kun ei tarvitse enää jännittää, että joku sukulaisista saisi tietää asiasta ennen aikojaan (ja jep, ystävien suhteen emme jännitä asiaa samalla tavalla: jos joku saa asiasta ennakkoinfoa, niin se ei meitä niin haittaa, mutta sukulaiset haluamme yllättää).

Joulukuun alkupuolella, eli about viikon sisällä, laitamme joulukortit postiin, joten salailun ei pitäisi jatkua enää kauaa! Ja ette uskokaan kuinka kivalta se ajatuksena tuntuu!

Kaikki kuvat
CC0-lisenssillä.

Vuoden hääblogi 2019 äänestys

Lähestyvä joulunaika on jännittävää monestakin syystä, mutta hääbloggareille se on sitäkin jännittävämpää otsikossa ilmi käyneestä syystä: tänään alkoi vuoden hääblogin metsästäminen!

Vielä ei kuitenkaan päästä äänestyshommiin, vaan aluksi etsitään äänestysehdokkaita. Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että kuka tahansa voi ehdottaa mitä tahansa hää-teemaan liittyvää blogia kisaan ehdolle, olipa kyseessä sitten yksityishenkilön hääsuunnitelmat tai vaikka hääpukumuotia seuraava blogi. Pointti, kunhan se liittyy häihin, se sopii mukaan.

Olen äänestyksen järjestäjien kanssa samaa mieltä siitä, että suomalaiset hääblogit ja -bloggaajat ansaitsevat näkyvyyttä ja oman kisansa. Ei siksi että rankattaisiin jyvät akanoista, vaan siksi, että jokainen hääblogi voi toimia inspiraationa ja innoittajana muille häitään suunnitteleville. Ja jos jossain, niin tässä hommassa mielestäni erilaisuus on rikkaus: mitä enemmän erilaiset hääblogit (ja sitä kautta erilaiset häät) pääsevät pinnalle, sitä enemmän ja paremmin kuka tahansa voi inspiroitua omia häitään suunnitellessaan.

Itsehän lähden hommaan mukaan aivan altavastaajana: blogi on alkutekijöissään, häät ovat vajaan kahden vuoden päästä, suunnitelmat vasta hahmotteluvaiheessa ja teemankin puolesta mennään vähän marginaalissa. Mutta se ei haittaa. Kun aloitin blogin, oli tarkoituksena avata ja jäsentää häiden järjestämiseen liittyvää ajatustulvaa kirjoittamisen avulla. Sen lisäksi toivoin löytäväni edes pari muuta kanssahevaria sekä muita häitään suunnittelevia, joilta tarpeen tullen kysellä näkemyksiä, ja joille voisin ehkä itse antaa vinkkejä, ideoita tai neuvoja hääsuunnitteluun liittyen.

En tiedä vielä millaisiksi meidän häät muotoutuu, ja miten saadaan heavy metal ujutettua hommaan mukaan, mutta jos tämän parin vuoden aikana joku saa tästä blogista jotain apua omien (rokki)häidensä suunnitteluun, niin se käy miulle voitosta. Ja jo se, että Häät-lehti lupautui edes harkitsemaan tän postauksen luettuaan oman juttuvalikoimansa monipuolistamista raskaampaan suuntaan, tuntui voitolta!

Siitäkin huolimatta, en pane lainkaan pahakseni, jos joku haluaa tän blogin nimetä suosikikseen: mitä enemmän blogi saa näkyvyyttä kisassa, sitä enemmän eri näköiset häät saavat näkyvyyttä myös häämedioissa. Vaikka kyse ehkä onkin marginaalista, se ei tarkoita etteikö homma voisi saada vähän enemmän huomiota; onhan Suomi kuitenkin maailman metallipääkaupunki. Jos siis tuntuu, että tää blogi voisi olla siun suosikki hääaiheisten blogien joukossa, käy ilmiantamassa blogi täällä.

Kuvat CC0-lisenssillä,

paitsi Vuoden hääblogi-kuva.

Unelmia: lisää mekosta

Kaiken muun tohinan ohella viikonloppuna tuli hieman haaveiltua häämekosta. Ja ajattelin sen johdosta avata tätä mekkoasiaa taas hieman lisää (ja jos blogin ig-tili on seurannassa, tiedätkin jo, että näissä häämeikoissa tulee helposti runsauden pula), jotta saan omiakin ajatuksia selkeytymään. Mekosta olikin jo jonkin verran puhetta aikaisemmassa postauksessa, ja nyt olisi tarkoitus jatkaa siitä mihin silloin jäätiin. Muistutan vielä siitä, että tämä postaussarja ei ole millään lailla kiinni todellisuudessa, eikä näiden haaveilujen toteutumisesta ole mitään takeita. Haaveillaan haaveilun ilosta, eikä tehdä siitä sen vakavampaa.

Pituudesta olikin jo aikaisemmassa postauksessa sen verta puhetta, että haluan lyhyen häämekon, olkoon täyspitkä 'gown' kuinka ihana tahansa. Tarkoitus ei kuitenkaan ole mennä missään minihamemitassa naimisiin, vaan ideaalimitta olisi sellainen about 50-luvun kesämekon helmamitta, eli ns. tea length. (tässä vaiheessa lienee syytä pahoitella sitä, että en en todellakaan tunne mekkosanastoa, ja sen vähän mitä osaan, oon poiminut amerikkalaisista mekko-ohjelmista/Pinterestistä enkuksi...sori). Mutta kyseessä on siis hamepituus, joka on polven alapuolella/säären puolivälissä. Ja miun tapauksessa, kun oon niin hirmuisen lyhyt, olisi varmaan parempi olla katkaisematta jalkoja juuri säären kohdalta, vaan jättää helma polven alapuolelle.

Aina silloin tällöin näkee myös sellaisia "lyhyitä häämekkoja" jotka ovat edestä hyvinkin lyhyitä ja takaa pitkiä, jopa laahusmaisia. Makunsa kullakin, mutta itse en tällaisista puvuista paljoa perusta...paheksuva kukkahattutäti sisälläni nostaa päätään ja hieman kauhistelee äärimmäisen lyhyitä mekkoja! Tiedetään, tiedetään, eikös ne juuri ole ne hevimaailman kuningattaret, jotkaviilettävät minikokoisissa pvc-mekoissa? Jep, mutta en mie menisi sellaisessa mekossa naimisiin.

Kai tää liittyy jotenkin miun tanssitaustaan, sillä kun on vuosien saatossa saanut tanssia vaikka millaisissa vesirajamekoissa (tai siinä kuuluisassa tutussa, joka ei peitä mitään), niin ei niitä enää jälkeenpäin ole tarvinnut vetää päälle. Älkää miuta nyt kuitenkaan minään pyhimyksenä pitäkö, kyllä miulla on lyhyitä (reiden puoliväliin yltäviä) hameita käytössä. Oon vaan jotenkin old school tässä hommassa: vaikka voinkin lähteä ulos lyhyessä helmassa, en pidä sitä jotenkin optimaalisena hääjuhlaa ajatellen. Jep, sisäinen kukkikseni on nyt äänessä.

Kuten aikaisemmassa postauksessa oli puhetta, oon tyyliltäni aika minimalistinen: miun silmä lepää selkeissä linjoissa ja näteissä leikkauksissa. En siis kaipaa mekkoon mielettömiä röyheilöitä tai muita massiivisia koristuksia. Toki, kun puvun helma on lyhyt, se usein rajaa pahimmat kermakakku- ja röyhelöunelmat jo itsessään pois. Ja tosiaan, korostan nyt vielä, että en pidä näitä rumina, eikä ole miulta pois jos jonkun muun unelmamekko on valtava prinsessan tylliunelma. Samaan tapaan jollekulle miun ideaalimekko on tylsä tai mielikuvitukseton. Mutta tosiaan, isot röyhelöt ja muut vastaavat eivät ole miun juttu, tykkään paljon enemmän yksinkertaisesta tyylikkyydestä. Mutta, jottei homma veny aivan mahdottomaksi, palataan näihin teemoihin joskus tulevaisuudessa.

Kaikki kuvat CC0-lisenssillä

Uutisia juhlapaikasta

Aikaisemmissa postauksissa oon välillä valittanut siitä, kun juhlapaikkojen kanssa viestittely on välillä hidasta, ja tapaamisten sopimiseen menee puoli ikuisuutta. Kaikkien sähköpostien, ajomatkojen ja vierailujen päätteeksi on jotenkin ihana voida todeta, että viimein ollaan tässä vaiheessa: meille on löytynyt sopiva ja mieluinen juhlapaikka budjettiin sopivalla hinnalla!

Jotenkin tää paikkajärjestely toiselle paikkakunnalle on aiheuttanut hieman hampaiden kiristelyä juuri verkkaisen tahtinsa takia. Tai kenties ongelma on ihan vaan korvien välissä: jotenkin olen koko ajan kuvitellut, että juhlapaikan löytäminen ja valitseminen sujuisi helpommin, nopeammin ja kivuttomammin, jos häitä viettäisi omalla kotipaikkakunnalla. Mutta tuskinpa se paikkojen valikointi ihan vaivatonta on lähiseuduillakaan.

Joka tapauksessa, nyt on ihana todeta, että juhlille on paikka, ja juuri sille päivälle mitä suunniteltiin ❤ Meidän juhlapaikka on siis Lappeenrannan linnoituksessa, joka on kesäisin aivan mielettömän kaunis, ja paikkana myös miulle henkilökohtaisesti tärkeä: kun noin 16 vuotta käy linnoituksessa balettitunneilla, noin kuutena päivänä viikossa, tulee siihen miljööseen ihan omanlaisensa side (kyllä, kuuntelin hevimusiikkia jo silloin, eikä miulle ikinä tuottanut ongelmia vaihtaa Dimmusta Tsaikovskiin).

Meidän juhlia vietetään siis Linnoituksen Krouvissa, joka otti meidän näköisen pariskunnan ihanalla lämmöllä vastaan, ja oli heti mukana meidän visiossa vähän rokimmista häistä. Ja jep, tuntuu karmealta sanoa näin, mutta osassa paikoista, joissa kävimme, meitä katsottiin kuin halpaa makkaraa; ilmeisesti keesipäät ja heviukot eivät vietä häitään muualla kuin festareilla? Noh, joka tapauksessa, tällaisiin paikkoihin ei pahemmin kiinnosta mennä häitä juhlimaan, ja Krouvin lämmin vastaanotto oli vielä viimeinen silaus kaiken muun hyvän päälle.

Vaikka linnoitus onkin ihmisten suosima ajan-
viettopaikka, on Krouvin pihapiiri ihanan suojaisa.

Eli juhlatila on meille varattu, ja hinnasta sekä esimerkkimenusta on sovittu (toki hinta elää lopullisten päätösten mukaan, mutta raamit on nyt kasassa). Varausmaksua ei olla vielä maksettu, koska juhlapaikkalla ei ole varauskalenteri vielä kesälle 2020 auki. Itseäni asia hieman harmittaa, kun olisi ihana voida sanoa, että juhlapaikan ja tarjoiluiden osalta kaikki olisi jo varmistettuna.  Mutta, olemme kirjallisesti sopineet päivän pitämisestä varattuna meille, ja loppukeväästä (2019) olisi sitten tarkoitus käydä paikan päällä sopimassa asiat ns. virallisesti ja hoitaa varausmaksu alta pois. Eli, asia on hoidossa, vaikkei homman suhteen täysin valmista vielä olekaan (#ajattelepositiivisesti ja mitä näitä nyt on)!
Jahka saadaan varausmaksut vielä maksettua ja suunnitelmat tarkennettua, voin kertoa Krouvista enemmänkin, ja napata vierailulla vähän kuvia meidän suosikkijutuista tilassa (toki ravintolan nettisivuilla olevista kuvista saa hyvän yleisvaikutelman) :)

Postauksen ensimmäinen kuva
CC0-lisenssillä, muiden kuvien
käyttö ilman lupaa kielletty.

Valokuvaajat kahteen kaupunkiin?

Valokuvaaja, hääjuhlan tärkein osa heti hyvän ruoan jälkeen? Niinhän se useimmille, kuin myös meillekin, tuntuu olevan. Kun itse harrastelee pienimuotoisesti valokuvausta, ja oma isä on valokuvannut aina (puolivakavasti), osaa kuvia arvioida, ja hyvää laatua arvostaa, ihan eri tavalla.

Meillähän hääjuhla on eri päivänä kuin vihkiminen, mikä toki osaltaan vaikuttaa myös kuvausjärjestelyihin. Vihkiminen ja itse hääjuhla tapahtuvat myös näillä näkymin eri kaupungeissa, joten meille tulee näillä näkymin kaksi valokuvaajaa: olemme ajatelleet ottaa viralliset potrettikuvat vihkimisen jälkeen ja sitten hääjuhlasta useamman tunnin kuvauspaketin. Yhden valokuvaajan liikutteleminen Pohjois-Karjalasta eteläisempään tuntuu jotenkin hassulta ainakin vielä tässä vaiheessa (ellei joku kuvaaja ole niin ehdottoman huippu, että häneltä on pakko saada molemmat kuvat).

Mutta tosiaan, näin suunitelmien alkuvaiheessa tuntuu luontevalta kartoittaa potrettikuvien ottaja Pohjois-Karjalasta, ja muutama potentiaalinen kuvaaja ollaankin jo löydetty. Tarjouspyyntöjä ei olla vielä laitettu, enkä rehellisesti sanottuna ole varma, kuinka paljon aikaisemmin kuvaajat avaavat kalenterinsa varauksille täällä itärajan tuntumassa. Mutta epäilen, että kuvaajan varmistumista ei saada ihan lähikuukausina löytyä lukkoon, eikä asialla toki mikään hengenhätä olekaan (koska häät ovat jossain kaukana tulevaisuudessa).

Samalla tavoin meillä on muutamia kuvaajia mietittynä Lappeenrannan päähän, mutta sama homma, aikataulut ja buukkaukset tuskin vielä lähikuukausina selviävät. Lappeenrannan päähän haluaisimme useamman tunnin kuvauspaketin, sekä yhteiskuvia juhlaväen kanssa. Lisäksi ajatus videokuvauksesta hieman kutkuttaisi, mutta budjetin puolesta asia epäilyttää...

Toisaalta, olemme leikitelleet niinkin hurjalla idealla, kuin korvata hääjuhlan valokuvaus kokonaan videokuvauksella! Koska varsinaiset hääportretit on otettu jo vihkimisen yhteydessä, ei kuvia periaatteessa olisi pakko enää ottaa lainkaan. Mutta, onhan videomuotoinen muisto hyvin erilainen valokuviin verrattuna. Toisaalta, katsottuamme muutamia häävideoita, ihastuimme niiden tyyliin: videosta löytyvät samat elementit kuin valokuvistakin (kattaus, vieraat, naurut ja itkut), ja siihen yhdistyy lisäksi ääni ja taitava editointi. Ja ennen kaikkea, videossa pönötysposeeraus jää luontevasti pois. Mutta, vastaako yksi video kaikkia otettuja valokuvia?

Onneksi on aikaa miettiä asiaa, eikä päätöksiä ole pakko tehdä tässä ja nyt. Kunhan nyt ensi alkuun kartoitetaan vielä tarkemmin potentiaalisia kuvaajia, kysellään heiltä hintoja jne. Jonkin konkreettisen pohjalta on sitten helpompi lähteä tekemään päätöksiä kuvauksien suhteen. Omien pohdintojemme tueksi olisikin ihan saada teiltä muilta mielipiteitä ja kommentteja! :)

Kaikki kuvat CC0.lisenssillä.

Unelmia: sormus

Taas jatketaan unelmoinnin parissa, tällä kertaa aiheena sormus. Sormuksesta olin ajatellut toki jossain vaiheessa unelmoida, mutta alkuperäinen suunnitelmani oli kirjoitella aiheesta vasta myöhemmin. Kuitenkin, luettuani Häät ja Juhlat -lehden uusinta numeroa, ja etenkin juttua "Opas eri sormusmalleihin sekä unelmien sormuksen valintaan" (on muuten oikeasti hyvä juttu, suosittelen lukemaan!) ajattelin kirjoittaa omasta unelmasormuksestani jo saman tien!

Varoittava sana jo ennakkoon: miun kihla on tyyliltään äärimmäisen yksinkertainen (monelle muulle jopa totaalinen pettymys), ja sama meno tulee jatkumaan myös vihkisormuksen suhteen. Jos seuraat blogia instagramin puolella, ja satuit näkemään viimeisimmät igstoryt, tiedät jo vähän mitä tuleman pitää: tässä postauksessa ei ihastella timantteja, eikä oikeen jalokiviä muutenkaan.

Häämedioita lukiessa törmää jatkuvalla syötöllä toinen toistaan näyttävämpiin timanttisormuksiin, ja joka ikinen media jaksaa ikuisuuteen asti esitellä timanttien laatuun ja hintaan vaikuttavat neljä c:tä (carat, clarity, colour, cut) sekä kerrata läpi erilaisia hiontoja ja asetustapoja (solitaire, rivi, allianssi...). Ja isolle osalle tulevista morsiammista tämä on varmasti aivan ihanaa, mutta itseäni aihe ei ikävä kyllä kiinnostaa juuri lainkaan.

Arvostan timanttikoruihin liittyvää käsityötä ja ammattitaitoa, eikä miulla ole mitään erityistä timantteja vastaan, mutta se ei myöskään ole minun jalokiveni. Enkä nyt välttämättä ole muutenkaan mikään jalokivityyppi, miuta puhuttelee enemmän metallit ja kivilajit kuin jalokivet. Kaunis sormus on kaunis sormus, ja arvostan kyllä sormuksiin liittyvää estetiikkaa (ja sitä käsityötä!), mutta miuta timanttisormus harvemmin sykähdyttää. Jalokivisormuksista esimerkiksi Keto (vuoden 2017 kaunein sormus) on miusta todella nätti, ja juurikin siksi, että se on niin kaukana perinteisistä timanttisormuksista. Siinä on jotain visiota, jotain uutta, ja tykkään tuosta sormuksesta aivan mielettömän paljon.

Onko Keto siis unelmasormukseni? Ei, Keto on itse asiassa osimoilleen valovuoden päässä omasta unelmastani. Kuten sanottu, jalokivet eivät oikeen ole se miun juttu, mutta metallit ovat. Unelmasormuksessa ei siis ole välttämättä kiven kiveä, niin timanttia kuin mitään värillistäkään versiota. Mutta metallia se on, luultavammin kirurgiterästä. Tai titaania. Leveydestä tai mallista en osaa vielä sanoa, flakkamallista tykkään, mutta vähän pyöristetympi voisi mennä käytössä mukavammin. Jos löydän ihanan ja leveän sormuksen, käytän sitä sitten sellaisinaan ilman kihlaa, mutta ehkä lähtökohtaisesti haluaisin löytää jonkun upean ja vähän kapeamman mallin.

Teräskoruja on nykyisin saatavilla myös timanteilla (koska onhan se timantti nyt pakko olla vihkisormuksessa, right?), mutta itse kallistun ainakin tässä vaiheessa kivettömään versioon: en oikein välitä kimalluksesta, ja kun mietin arkityyliäni keesipäänä ja maastohousuissa, en oikein näe että se timanttiversio miun arkityyliin sopisi (juhlatyyliin menisi kyllä helposti)...tyylikäästi työstetty metallisormus taas menee sekä arkeen että juhlaan.

Toivottavasti tää teksti ei aiheuttanut kenellekään mielipahaa, ei missään nimessä ole tarkoitus vähätellä kenenkään sormusmieltymyksiä. Tarkoituksena on enemmänkin nostaa erilaisia ääniä esiin, sillä väitän, että en ole ainut morsian, joka ei välttämättä timanttisormuksista ihastu. Tämän tekstin tarkoituksena onkin enemminkin sanoa, että vaikka media ja normit punkevat sitä timanttisormusta joka suunnalta vasten kasvoja, on ihan oikeasti okei olla haluamatta kultaista runkoa ja vähintään kolmea timanttia. Että kauniita ja tyylikkäitä ei-timanttisia vaihtoehtoja on olemassa, jos sellaisesta haaveilee. Että on täysin ok välillä uida vähän vastavirtaan ja tehdä asioita omaan tyyliin - ei timanttisormus häitä tee, rakkaus tekee.

Timanttitykitys on hyvä päättää kauniiseen ja
yksinkertaiseen sormuspariin.

Kaikki kuvat CC0-lisenssillä.