Meidän häätatuoinnit

Osa postauksesta kaupallisessa yhteistyössä Helsinki Ink -tatuointimessujen kanssa. Yhteistyössä tehty osa merkitty erillisellä otsikolla ja tähtimerkillä (*). Liput messuille saatu bloginäkyvyyttä vastaan.

Otsikon mukaisesti tällä kertaa puhutaan meidän häätatuoinneista. Blogia pidempään seuranneille aihe on jo varsin tuttu, sillä tatuoinnit ovat olleet postausaiheena aina säännöllisen epäsäännöllisesti. Ensimmäisen kerran häätatuoinneista puhuttiin jo melkein puolitoista vuotta sitten (lue postaus tästä), ja ajatus huomenlahjojen vaihtamisesta häätatuointeihin löytiin aika nopeasti sen jälkeen lukkoon. Jos aiemmat tatuointipostaukset kiinnostavat, tsekkaa tunniste häätatuointi.

Meidän häätatuoinnit käytiin ottamassa Kuopiossa, ja kuvista vastasi Rotten Tattoon Sami. Ällöttävän lässynläätä tästä meidän tatuointireissusta tekee tosiaan se, että kuvat otettiin ystävänpäivän yhteydessä: Joni sai oman kuvansa 13.2. ja mie sitten omani ystävänpäivänä 14.2. Vähän turhan siirappista omaan makuuni. Mutta, kuten blogin ig:n puolella kerroinkin, en tatuointiaikaa viime syksynä varatessani tajunnut yhtään, että kuvat tullaan ottamaan ystävänpäivän aikaan.. Olin vaan tyytyväinen, että ajankohta sattuu helmikuulle, ja muuta en sitten osannutkaan aikaa bookatessa ottaa huomioon. Joskus elämä siis vain heittää ällösöpöjä kapuloita rattaisiin, mutta ehkä tästäkin selvitään. Onneksi ajankohdan ällösöpöyttä vähän kompensoi tatuointien vähemmän söpö olemus.

Kuten aikaisemmin olen kirjoittanut, emme Jonin kanssa halunneet täysin identtisiä kuvia, vaan toivoimme kuvilla olevan ainoastaan yhteinen teema. Meille tämä yhteinen teema rakentui toisaalta rokkielementtien, hieman rujomman tyylin ja ruusun ympärille. Ruusuistahan on tullut varsinkin ig:n puolella jo miltei meidän hääsymboli (joskin tahattomasti), joten tokihan sellainen piti saada kuvaan mukaan. Rokkijuttuna haluttiin molempien kuviin mukaan pääkallot, koska eihän ole mitään rokimpaa kuin pääkallo, haha! Toisaalta kallon poistaa kuvasta turhaa lässynläätä. Kuten oon aikaisemminkin sanonut, häätatuoinnin ei tarvitse meidän mielestä huutaa koko maailmalle, että kyseessä on romanttinen rakkauskuva, ja siksi pääkallo sopi meille paremmin kuin hyvin. (tosin, jos kuviin heikkona hetkenä romanttisuutta kaipaa, voi pääkallon ajatella symboloivan 'till death do us part -henkistä asennetta parisuhdetta kohtaan).

Tästä ei-niin-kovin-romanttisesta lähtökohdasta Sami ottikin ihan mielettömän hienosti koppia, ja toteutti kaksi hyvin erilaista kuvaa, jotka kuitenkin yhteisen teeman kautta muodostavat kokonaisuuden. Sami onnistui tuomaan molempien kuviin meidän yksilölliset toiveet, mutta myöskin jalostamaan molempien kuvia omalla visiollaan. Mutta juuri tästä syystä kuvia tekemään valitaan sellainen artisti, jonka tyyli viehättää, ja jonka osaamiseen voi luottaa sen verran, ettei tarvitse kontrollifriikkinä hengittää artistin niskaan. Myö annettiin Samille teeman ulkopuolelta melko vapaat kädet kuvien ideointiin, ja luotettiin Samin kokemukseen ja visioon esimerkiksi asettelun suhteen. Tämä kannatti, ja ollaan molemmat enemmän kuin tyytyväisiä kuviimme niin yksilöinä kuin kokonaisuutenakin.

Myö valittiin Sami juuri siksi, että hänen tyylinsä oli meille molemmille erityisen mieleinen, ja Samin portfolio kattoi mukavan määrän erilaisia (ja aina yhtä hyvän näköisiä) kalloja. Tykättiin Samin tekemien kuvien rouheudesta ja tummasta sävymaailmasta. Samin black&grey -kuvat olivat meistä upeita, ja portfoliosta löytyneet trash polka -kuvat veivät Jonin ihan mennessään (Joni kun toivoi tatuointiinsa myös punaista tehosteväriä). Kaiken kaikkiaan ollaan enemmän kuin kiitollisia Samille näistä tatuoinneista - vaikka muulle maailmalle ne eivät näytä häätatuoinneilta, niin meille ne tulevat aina muistuttamaan tästä yhteisestä prokkiksesta, ja meidän yhteisestä matkasta.

Alta voit katsoa kuvat meidän molempien tatuoinneista. Kuvat ovat saaneet parantua nyt parin viikon ajan, ja varsinkin miun iholle kaikki aika on tullut tarpeen (eikä ihan valmista ole vieläkään). Jonin iho puolestaan sai itsensä kuosiin miltei puolet nopeammin. Jos haluat nähdä tatuoinneista ihan tuoreltaan otetut kuvat, löydät ne Rotten Tattoon ig:stä.

Miun kauniisti häivytetty black&grey kuva. Toivoin osittaista
kalloa, ja sen todella sain, sillä puolet kallon leukaperistä
on häivytelty pois, Lopputulos ei ole kuvissa
parhaimmillaan, mutta on livenä todella kaunis.
Ethän käytä kuvaa ilman lupaa.

Joni toivoi kuvaansa punaista väriä, ja Samin idea punaista väriä tulvivasta
ruususta oli ihan mielettömän hieno. Jonin tatuointi on  todella
kuvauksellinen, ja kuvissa lähes yhtä hieno kuin todellisuudessakin.
Ethän käytä kuvaa ilman lupaa.

Haaveena oma häätatuointi?*

Jos ajatus häätatuoinnista vaikuttaa kiinnostavalta, mutta et oikein tiedä mistä aloittaa, suosittelen osallistumaan pohjoismaiden suurimmille tatuointimessuille Helsingin Kaapelitehtaalla 27.-29. Artisteja (145 kappaletta) saapuu paikalle ympäri maailmaa, joten nyt jos koskaan on upea mahdollisuus tutustua niin suomalaisiin kuin ulkomaalaisiinkin huippuosaajiin ja moniin erilaisiin tyyleihin. Messuilla palkitaan tatuointeja useissa eri kategorioissa (myös pienet kuvat), joten siun ei tarvitse haaveilla vähintään täysikokoisesta hihasta ollaksesi messujen kohdeyleisöä.

Jos eettisyys ja ekologisuus ovat isoja juttuja hääskenessä, niin sitä ne ovat koko ajan nousevasti myös tatuointimaailmassa, ja näillä messuilla pääset tutustumaan esimerkiksi vegaaniseen tatuointiin. Helsinki Ink koittaa tänä vuonna 26. kerran, ja messujen ohjelmaan ja artisteihin pääset tutustumaan tapahtuman verkkosivuilla. Liput messuille joko ovelta tai Tiketistä. 

Postauksen kuvat CC0,

ellei toisin mainita.

Sormuspohdintoja

Hääsormus on usein häissä yksi oleellisimpia hankintoja, onhan kyseessä miltei ainut tapa näyttää kanssaeläjille oma suhdestatus. Sormus on myös ympyrämuodossaan kaunis symboli ikuisesta, loppumattomasta rakkaudesta. Tietyllä tapaa koko hääsuunnitteluprosessi (joka saattaa kestää vuosia, ja sisältää niin verta, hikeä kuin kyyneleitäkin) tiivistyy siihen yhteen pieneen koruun, joka kulkee mukana toivottavasti koko loppuelämän ajan.

Siksi sen oikean sormuksen löytäminen on välillä työn ja tuskan takana. Hyviä kandidaatteja on paljon, taitavia tekijöitä vieläkin useampia, ja jos jossain, niin sormuksissa on myös tarjolla loputon määrä vaihtoehtoja, jolloin runsaudenpula on äkkiä läsnä. Jos the häämekon löytäminen käy joskus työstä, niin kyllä miusta tää oikean sormuksen etsiminen on välillä ihan yhtä työlästä.

Oon kirjoittanut unelmasormuksesta tänne blogiin aikaisemmin, eivätkä ajatukset ole sormuksen suhteen paljoakaan muuttuneet. Toki nyt olen ehkä enemmän pyöristetyn muodon kannalla (vs. flakka), mutta muutoin voin allekirjoittaa kaikki aiemmat aatteeni, ja avata meidän sormuspohdintoja vielä hieman lisää.

Tosiaan, teräs, titaani ja muut metallit puhuttelevat edelleen vahvasti, ja ne ovat meille molemmille edelleen ensimmäisenä mieleen tuleva asia, kun koruista puhutaan. Mutta, nyt jostain syystä minä (ja tässä yksin minä, ei Joni) olen alkanut kyseenalaistaa ensimmäisenä mieleen tulevan vaihtoehdon. En tiedä missä hirttää kiinni, mutta jotenkin alkuperäinen idea tuntuu nyt liian pliisulta. Tai siis, kun Jonillakin on jo käytössä muita terässormuksia, niin miten se meidän vihkisormus sitten erottuisi niistä mitenkään... Ja kyllä, ongelma on vain ja ainoastaan minun päässäni, Jonin mielestä tässä ei ole mitään ongelmaa. On se mieletön taito osata tehdä elämästään vaikeampaa kuin mitä se todellisuudessa onkaan.

Mutta, kuten alussa jo sanoin, sormus on kuitenkin se, mihin tämä koko parin vuoden rutistus sitten lopun viimein kiteytyy. Ja vaikka myökin yritetään tehdä hankintoja siten, että esim juhlakengät ja asusteet jäävät sitten tämän jälkeen käyttöön, on niiden käyttöaste sormuksiin verrattuna ihan olematon. Se sormus kun kuitenkin kulkee mukana joka päivä. Siksi haluaisin sormuksiin sitä melkoisen määrittelemätöntä jotain, mikä tekisi vihkisormuksesta vihkisormuksen. Haasteena on vaan keksiä itselleen, että mitä se "jokin" on.

Ongelmahan on siinä, että oon tässä asiassa niin ihmeen nirso, etten kelpuuta melkein mitään. Oon rajannut jo ison osan perinteisiä sormusmetalleja romukoppaan, jolloin jäljellä on suunnilleen teräs ja zirkonium (joista jälkimmäiseen tykästyin etenkin Love Me Do -häämessuilla). Zirkoniumhan olisi nappivalinta mustanpuhuvalle ihmiselle, mutta jotenkin noita erilaisia mustia sormusksia selaillessa mikään ei ole vielä puhutellut tai sykähdyttänyt - aiheuttanut sitä paljon puhuttua fiilistä, että ai hitsi tuo olisi upea. Kauniita, mustia ja metallinvärisiä sormusksia, joista kuitenkaan mikään ei puhuttele toistaan enempää.

Tai sitten jos puhuttelee, tulee budjetti vastaan. Meidän hääbudjetti ei nimittäin mitenkään päin taivu tuhansien eurojen sormuksiin, eikä meillä ole laittaa edes tuhatta euroa kahteen sormukseen. Tokihan sitä saisi vaikka minkälaisen unelmasormusken, jos olisi varaa konsultoida mieleistä koruseppää ja kustantaa se suunnittelu että toteutus. Olisi ihana ottaa yhteyttä ammattilaiseen, jonka tyyli muutoinkin puhuttelisi (upeita tekijöitä oon listannut mm. häämessupostauksiin, jos aihe kiinnostaa enempi), ja teetättää sitten sellaiset sormukset, jotka olisivat sopivan pelkistetyt arkeen, mutta joissa olisi myös sitä jotain, jolla arkikäytössä oleva sormus silti aina muistuttaisi juhlasta.

Mutta, koska en ole ainakaan toistaiseksi voittanut lotossa, valitettavasti meidän hääbudjetissamme sormukset kuuluvat enemmän pihistelyn kuin panostuksen puolelle. Ihan vaan siksi, ettei rahaa yksinkertaisesti ole enempää. Mutta vaikka sormus on ns. pihistyskohde, ei se tarkoita, että mikä tahansa pääsiäismunasormus kelpaisi. Enkä tosiaan innostu myöskään ajatuksesta ostaa molemmille parilla kympillä suunnilleen samanlaisia sormuksia, jotka meiltä löytyy jo kihloina.

Meillä onkin siis viime aikoina kahlattu läpi mieletön määrä erilaisia sormusvaihtoehtoja läpi aina kivestä puuhun ja erilaisiin monimateriaalisormuksiin. Samoin oon käyttänyt jokusen tovin erilaisten alternative-henkisten koruseppien mallistoja selaillen. Mutta, niin nättejä kuin erilaiset kallokorut ovatkin, niin siltikään ne eivät nyt jostain ihmeen syystä tunnu sopivalta vihkisormuksiksi.. Tai sitten ei olla vaan vielä löydetty sitä oikeaa tekijää, jonka mallistoon ihastua.

Rajallinen budjetti asettaa tosiaan omat haasteensa, mutta ennen kaikkea itse tunnun kipuilevan tässä sormusasiassa sen kanssa, että millainen koru sopisi sekä arkeen että juhlaan. Miun tyyli kun vaihtelee arkisesta tuulipukulenkkeilijästä, joka rämpii tuntitolkulla koiran kanssa metsäpoluilla, aina siihen juhlaversioon, joka kipittää 12cm koroissa naama pakkelissa ja tukka laitettuna. Ja haluaisin sormuksen sopivan näihin molempiin, ja kulkevan elämässä mukana puolison tapaan niin arjessa kuin juhlassa. (ihan oikeasti, miksi omasta elämästään pitää aina tehdä näin ihmeen vaikeaa?)

Koen jalokivisormusken miun arkeen ihan liian hienoksi, ja kymmenen euron terässormusken juhlaan taas hieman liian pelkistetyksi. Näiden väliltä pitäisi siis löytää se kultainen keskitie, joka ei ole liikaa, mutta jossa on myös sitä jotain. Ja jonka pitäisi olla vielä kaiken muun lisäksi sopivassa hintaluokassa.. Aina ei ole helppoa olla minä. Sanokaa pliis joku, että teillä on sama ongelma jonkin häihin liittyvän asian suhteen! Ei ole pakko liittyä sormuksiin.

Kuvat CC0-lisenssillä

Kauneudenhoito häiden alla

Olen vakaasti ja vahvasti niitä ihmisiä, jotka uskovat kauneuden ja hyvinvoinnin lähtevän sisältä päin. Toki, varmasti meistä jokaisella on erilaisia kauneusidoleita, joiden innoittamina tavoittelemme kauneutta ja mieleistämme estetiikkaa. Mutta vaikka kuinka tuijottaisin kauniina pitämieni ihmisten kuvia, en muutu heidän näköisekseen. Lisäksi uskon, että kauniita kuvia tuijottamalla käsitys kauneudesta ja estetiikasta muuttuu turhan pinnalliseksi. Ja juuri tämän takia lähteä itse kauneudesta puhuttaessa liikkeelle sisältä päin.

Puhuessani kauneudesta sisältä aloittaen, en tarkoita sisäistä kauneutta (yksilön luonteenlaatua ja persoonan viehättävyyttä), vaan ajatusta siitä, että pinnalla näkyvä kauneus saadaan parhaiten esiin hoitamalla kehoa ensin sisältä. Varmasti moni muukin tietää omalla kohdallaan, että jotkin ruoat aiheuttavat turvotusta, finnejä, ihottumaa tai jotain muita pinnalla näkyviä kauneushaittoja, joiden todellinen aiheuttaja on kuitenkin kehon sisäinen. Siksi haluan tässä noin puolivuotta ennen häitä alkaa kiinnittää hieman enemmän huomiota sisäiseen hyvinvointiin, jotta voisin sitten heinäkuussa näyttää ns. parhaalta versiolta itsestäni.

Omalla kohdallani haluan kuitenkin myös ajatella, että kyse on myös hieman enemmästä kuin pelkän ulkokuoren tavoittelusta yhtä päivää ajatellen. Kehon sisäinen hyvinvointi on projekti, jonka kanssa voi aina tehdä paremmin, ja häät antavat tälle hyvän sysäyksen (tai tekosyyn) toteuttaa niitä asioita, joita on aina tiennyt tarvitsevansa, mutta jolle ei muka koskaan muulloin ole aikaa. Kyseessä ei ole pyrkimys muuttua täydelliseksi hyvinvoinnin esimerkiksi viidessä kuukaudessa, mutta jos häiden varjolla saan edes pari uutta rutiinia osaksi kauneudenhoitoa, niin koen onnistuneeni tässä projektissa hienosti.

Miulla on hyvin herkkä ja helposti pintakuivuva iho. Kosteusvoide niin keholle kuin kasvoillekin on siis ihan peruskauraa, ja sopivien tuotteiden etisimiseen on käytetty vuosien varrella (kauhistuttavan) paljon aikaa ja vaivaa. Rasvalla ja voiteella läträäminen on siis enemmän kuin tuttua, ja näiden osalta kauneudenhoito on tosiaan melko hyvällä mallilla. Petrattavaa sen sijaan löytyy esimerkiski ihon kuorinnassa (tärkeää myös herkästi ärtyvälle iholle), eikä varmasti kasvonaamion tekeminen vähän tiuhempaan tahtiin olisi yhtään hullumpi idea. Ihan oikeasti, kun kuorintaan ja naamioihin jaksaa panostaa, sitä huomaa kuinka ihohuokoset pienenevät ja iho miltei hehkuu - kunnes stressikierre tulee ja pilaa kaiken. Siispä yhtenä tavoitteena häiden alla onkin ottaa kuorinta ja omaan naamaan sopivat naamiot käyttöön. Jos sitä sitten vaikka hääjuhlassa iho suorastaan hehkuisi muutenkin kuin pinnalle kerrostetun highlighterin ansiosta, hmmm...

Kasvojen hoidossa oon tosiaan naamioita lukuun ottamatta melkoisen vahvoilla, ja kehon ihoa hoidan kosteusvoiteella (ja toivottavasti myös jatkossa säännöllistyvällä kuorinnalla), mutta kaulan ihon hoito on miulla ihan retuperällä. Ainahan sitä on tiennyt, että sitä kaulankin ihoa pitäisi hoitaa, ja että siinä ihon vanhemenimen näkyy ennen kasvoja, mutta enpä ole saanut asian eteen tehtyä yhtään mitään. Lienee siis syytä sisuuntua asian suhteen, ja otankin tässä itselleni tavoitteeksi levittää päivävoiteen aina myös kaulalle. Jahka tästä toivottavasti tulee rutiini, voisi tapaan lisätä kuorinnan ja myös yövoiteen. Ja jos tähän kaikkeen pääsen häiden varjolla, niin olen valmis julistamaan häät parhaaksi tekosyyksi itsestä huolehtimiseen!

Tämä postaus on jopa tietyllä tapaa jatkoa tammikuun alussa kirjoittamalleni postaukselle, jossa pohdiskelin toivettani itsestä huolehtimisesta myös hääsuunnittelun pyörteissä (ja missä olen aina stressipiikkien aikaan epäonnistunut komeasti). Olen kuitenkin ylepä siitä, että kirjoitin kuukausi takaperin nuo ajatukset sanoiksi, sillä näköjään jotain niistä painui myös alitajuntaan asti haluna panostaa omaan hyvinvointiin hieman enemmän. Ja tämäpä se on bloggaamisessa välillä ihan parasta: kirjoittamalla pääsee hirvittävän tehokkaasti kiinni omaan ajatuksenjuoksuun ja kehittämisen kohteisiin.

Mitä muutoin hyvinvointiin tulee, niin meillä on ruokavalio ihan hyvällä mallilla, ja vettäkin tulee useimmiten juotua riittävästi (tämäkin tosin romahtaa stressin aikaan: silloin painan aivottomana duunia ja jätän syömättä, juomatta ja nukkumatta). Kauneudenhoitoa ajatellen suurin haaste itselläni onkin juuri siinä, että hyvät rutiinit kestäisivät mukana myös stressin iskiessä. Kuten tuossa tammikuun postauskessakin hieman avasin, miulla on paha taipumus luopua ensimmäisenä omasta hyvinvoinnistani, mikä on ongelma myös häiden kauneudenhoitoa ja kokonaisvaltaista hyvinvointia ajatellen.

Kuvitelkaa nyt, mikä on (kenties kevyesti dramatisoitu) lopputulos, jos allekirjoittanut stressissään lakkaa urheilemasta (aineenvaihdunta ja vuorokausirytmi lässähtävät), on liian kiireinen tekemään kunnon ruokaa ja keskittyy sen sijaan syömään kerran päivässä kaiken, mitä eteen tulee (tukkiutunut, öljyinen ja finninen iho), unohtaa samalla juoda (samea iho) ja lakkaa vielä stressin takia nukkumasta (lopputuloksena luonnollinen corpsepaint kalpealla iholla ja mustilla silmänalusilla). Vaikka pidänkin itseäni ihan asiallisena meikkaajana, ei mikään määrä meikkiä poista huonoa sisäistä tasapainotilaa. Ei, vaikka nykyään kuulautta, hehkua ja loistetta onkin mahdollista kaivaa erilaisten purkkien pohjilta.

Ja tästä syystä yritän kiinnittää huomiota kauneudenhoitoon ja arkirutiineihin jo nyt, jotta kerrankin elämässäni saisin niistä kestävän tavan myös stressin ja paineen keskellä (koska sitä häitä edeltävä aika, ja etenkin viimeiset viikot, kuulemma ovat). Vajaa puoli vuotta on vielä aikana sellainen, että sen aikana ehtii jotain oppiakin ihan rutiiniksi asti. Näin homma voisi olla ainakin osittain hallussa häästressin keskellä, ja toivottavasti viimeistään viidentenä hääpäivänä.

Lopuksi vielä todettakoon (kun joku sitä ehkä siellä pohtii), niin en aio ottaa ripsienpidennyksiä tai microblading-kulmia. En aio mennä hampaidenvalkaisuun tai hankkia rusketusta (en auringosta enkä purkista). Nää ei ole oikeastaan missään määrin sellaista kauneudenhoitoa, mikä miuta kiinnostaa, enkä koe näiden varsinaisesti lisäävän omaa kauneuttani (eli sitä, mitä minä itse pidän kauniina). Sen sijaan keväästä alkaen pitää joko kääriytyä pitkiin vaatteisiin tai käyttää raivoisasti aurinkorasvaa, sillä miulla kädet, selkä ja etenkin rintakehä palavat alkukesän auringossa hetkessä. Ja hääpäivänä soisin ainoan punaisen sävyn miussa löytyvän tukasta. Eli aurinkorasvasta tulee luultavasti miun kauneudenhoidon ykköstuote heti, kun lumet sulavat.

Entä mikä on siun kauneudenhoidon hittituote?

Kuvat CC0-lisensillä.

Miun häämekko - osa 3 (helma kuosiin)

Tällä viikolla operaatio hääpuku sai taas jatkoa. Olisi ihana sanoa, että mekkoprojekti etenee edelleen kuin unelma, mutta olisiko se hääsuunnittelua enää ollenkaan, jos asiat alkaisivat sujua liian sutjakkaasti, haha!  Kaikki ei siis tällä kertaa mennyt ihan kuin suunniteltiin, mutta siitäkin selvittiin (projekti vain venyy hieman pidemmäksi, kuin mitä ensi alkuun ajateltiin). Ja toisaalta, tämä on juuri se syy, miksi puvun hankintaa ei jätetä viime tippaan. Paitsi silloin, jos häitä vietetään Strömsössä, silloin mekon voi hankkia vaikka hääaamuna.

Mutta koska meidän häitä valmistellaan keskellä arkielämän kurimusta, oli ihan fiksua aikatauluttaa mekkoprojektin käynnistyminen alkuvuoteen. Näin ollen viivästykset eivät aiheuta yöunien menetystä tai vakavanpuoleista stressireaktiota, vaan suurin haitta tästä viivästyksestä on se, että joudun odottamaan mekkoa varten tilattujen pitsien näkemistä vielä hetken verran pidempään. Ette nimittäin usko, kuinka paljon voi ihminen tällaistakin odottaa, tai ainakin itse olen yllättynyt siitä, millaisella vimmalla haluan pitsit nähdä.

Eli kyseessä viivästykseen on siis tilattujen pitsien kuljetuksen venyminen. Kun kävin tällä viikolla Johannalla, olivat pitsit ilmeisesti jo löytäneet tiensä Suomeen, mutta matka Jyväskylään oli vielä puolitiessä. Ja koska meillä on tätä välimatkaa Johannan kanssa se reilu 200 kilometriä, ei meillä tapaamisia vaan siirretä parilla päivällä eteenpäin. Miulle reissu Jyväksylään vie kuitenkin kokonaisen päivän, jolloin joudun mm. anomaan vapaapäivän töistä edestakasmatkaa varten. Pitsit jäävät siis ensi kertaan.

Mutta, jos nyt jätetään se pitsien surkuttelu ja keskitytään itse asiaan, niin saatiin myö Johannan kanssa kuitenkin vietyä mekkoa taas kivasti eteenpäin. Tällä kertaa mekkoni oli jo oikeista kankaista tehty, ja monin osin jo valmiskin. Toki pieniä fiksailun tai työstämisen paikkoja siellä täällä, mutta selkeä mekko se jo oli: juhlakelpoisen näköinen, ja myöskin yllättävän painava. Moni häämekkoja sovitellut on varmasti törmännyt samaan ilmiöön, jossa kuvassa höyhenen kevyeltä näyttävä mekko painaakin käsissä ihmeen paljon. Toki, kun mekon vetää päälle, ei painoa huomaa. Siltikin, täytyy olla tyytyväinen siihen, etten  lähtenyt toteuttamaan suuruudenhullua ideaani metallisesta hääpuvusta (lue juttu tästä), sillä kankaisessa versiossa tuntuu olevan jo ihan tarpeeksi. Toisaalta, metallinen puku kävisi varmasti hyvästä treenistä, kun sitä kantaisi koko päivän!

Jep, kuvassa lakanakangasversio. En mie
kehtaa täällä ennakkoon mekkoa paljastaa.
Kuva: Johanna Paatola

Jos viime kerran lakanakangas-versio aiheutti ihastuksen tunteita, niin varsinainen mekko luineen tuntui vieläkin paremmalta päällä. Tykkään siitä, mitä luut tekee ryhdille, ja tykkään siitä tunteesta, kun mekko tuntuu istuvan hyvin, eikä vain (ikään kuin) roiku rättinä päällä. Boho-henkinen morsian voi tässä kohtaa olla eri mieltä, mutta onneksi pukuja on niin monia kuin on häitään viettäviä ihmisiäkin. Etenkin, jos teetättää mekkonsa ompelijalla. Mutta itse kyllä tykkäsin kovasti siitä, miltä mekko nyt lähti tuntumaan (ja näyttämään) päällä. Jos jotain olisin halunnut päästä jo fiilistelemään niiden pitsien ohella, niin korsettinyöritystä. Oon nimittäin alusta alkaen tiennyt, että haluan ehdottomasti korsettinyörityksen pukuun, ja siksi malttaminen tässä kohtaa tuntuu hieman vaikealta. Saa nähdä mitä ensi kerrasta tulee, kun siellä odottavat sekä pitsit että valmis selkäosa! Voi olla, että ihasteluksi menee!

Koska mekko oli tosiaan tässä vaiheessa jo pääpirteissään valmiina, oli tälle kerralle alunperin suunniteltu alushameen mitan ja olemuksen päättäminen ja pitsikuvioiden kiinnittäminen. Jälkimmäinen jäi toki olosuhteiden pakosta pois, ja siksi tällä kertaa pyörittiinkin siis mekon helmaosien äärellä niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikin. Ja kun sanon kirjaimellisesti, niin myös tarkoitan sitä: melko ison osan ajasta Johanna nimittäin istui lattialla mittoja ottaen, samalla kun mie pyörin mekko päällä ympyrää Johannan ohjeiden mukaisesti. Miun pyöriessä ympyrää Johanna siis mittaili sekä mekon helmaa että alushameen pituutta, ja ennen kaikkea tässä varmistettiin, että helma asettuu tasaisesti joka suunnasta mitattuna.


Vaikka toki itse mekko on näiden tapaamisten lähtökohtainen sisältö, tulee siinä samalla käytyä läpi paljon muutakin. Hameosien ohella puhuttiin esimerkiksi hääkengistä ja hääkoruista. Tässä huomaakin hyvin sen, miten moneen asiaan mekko (tai hääasu) itse asiassa liittyy. Esimerkiski hääpäivän korujen valintaan voi vaikuttaa yllättävän paljon se, millainen mekko on, ja mekon istuvuutta puolestaan hienosäädetään sen mukaan, millaiset kengät hääpäiväksi on suunniteltu. Tästä syystä, muistakaa pitää pukusovituksissa ja etenkin hääpukua teettettäessä hääkengät (tai niitä mahdollisimman paljon muistuttavat kengät) matkassa mukana.

Tässä vaiheessa tätä postaussarjaa myönnän, että pidän teitä ärsyttävästi vähän pimennossa, enkä suoraan sanottuna enää pysty kertomaan teille kaikkea, mitä Johannan kanssa käymme läpi, sillä muuten koko mekko paljastuisi ennen aikojaan. Luotan kuitenkin samalla siihen, että jos joku, niin työ lukijat ymmärrätte tilanteen, jossa tulevasta hääasusta on kiva puhua, kuitenkaan paljastamatta kaikkea ennakkoon. Samalla pyrin toki näillä postauksilla avaamaan hääasun teettämisen etenemistä niille, jotka omaan tapaani eivät ole tottuneita custom-vaatteiden tilaajia. Eli, vaikka en omasta mekostani paljastakaan kaikkea, pyrin näillä postauksilla silti avaamaan mekon valmistumisprosessia etenkin niille, jotka myös pohtivat mekon teettämistä. Mutta myönnän, prosessi piirtyisi esiin paremmin, jos paljastaisin mekosta kaiken sitä mukaa, kun prosessi etenee. But where's the fun in that?

Ensi kerralla ollaankin sitten jännän äärellä, kun mekko alkaa olla pitsejä vaille valmis! Hurjaa!

Lue muut osat:
Osa 1 - miun häämekko
Osa 2 - protoversio
Osa 4 - viimeistä viedään

Postauksen kuvat CC0-lisenssillä, paitsi
Johannan Paatolan ottama kuva

Meillä on hääkengät - ja alkuvuoden muut hääkuulumiset

Alkuvuosi on ollut hääsuunnittelun kannalta meille todella vauhdikasta aikaa. Jos jouluvalmistelut tuntuivat vähän hidastavan häähuumaa, niin alkuvuodesta ollaan kyllä otettu kiinni ihan täysin, ja tehty vähän enemmänkin. Nyt noin kuukauden kestäneen superstartin jälkeen olo on vähän hämmentynyt, aika lailla kaikkensa antanut ja samalla kuitenkin innokas. On ihana saada tehdä hääjuttuja nyt, kun ajatukset alkavat muuntua konkretiaksi ja alkuvalmistelut alkavat muuttua lopulliseen muotoonsa.

Tässä alkuvuodesta miun häämekko on alkanut valmistumaan, ja oonkin käynyt noin kahden viikon välein Jyväskylässä mekkoprojektin puitteissa. Hääkutsuja on hiottu, säädetty ja väännetty, ja ovatpa ne saaneet myös lopullisen muotonsa tässä aivan viime päivinä. Ja noh, itse asiassa juuri tänään ne ovat myös lähteneet maailmalle, jännittävää!! (kutsuihin palataan luonnollisesti myöhemmin, kun ne on ensin saatu vieraille perille). Jonille on hankittu rusetti ja muutenkin asu aika lailla pakettiin, tosin ompelijalla tarvitsee vielä käydä vähän lyhentämässä ja kaventamassa. Tästä Jonin vaatetuksesta oon ollut syystä kohtuullisen hiljaa, sillä Jonin asukokonaisuus tulee paljastettua miun mekon tapaan vasta sitten häiden jälkeen. Lisäksi on käyty häämessuilla, työstetty biisilistaa ja vaikka sun mitä. Mutta tosiaan, tammikuu oli ihan raivoavan tehokas häiden järjestämistä ajatellen, ja yksi ihanimmista jutuista oli molempien hääkenkien löytäminen!

Oon tosiaan blogin instagramin puolella käynyt pienimuotoisesti tätä kenkäprosessia läpi jo aikaisemmin. Tällöin puhuin muutamista löytyneistä kenkämalleista, ja nauroin sille, kuinka Jonin suunnitellut kengät olivat lähes kolme kertaa kalliimmat kuin omat kenkäni. Ja lopultahan tässä kävi niin, että Jonille löytyikin vielä paremman näköiset kengät tarjoushintaan, jolloin lopulta Jonin kengät kustansivat reilu puolet enemmän, kuin mitä miun hääkengät. Onko muilla pareilla käynyt näin, vain satsataanko morsiamen kenkiin aina enemmän?

Blogin alkuaikoina kirjoittelin paljon unelmointipostauskia, ja tulevat hääkengät olivat yksi unelmoinnin aihe. Alkuperäisen postauksen tsekkaamalla pääsee hyvin näkemään, että mistä silloin haaveiltiin, mutta jos oikein tiivistetään, niin halusin mustat, alternative-henkiset ja korolliset kengät. Puhuin postausksessa Pleaserin Demonia-kengistä, ja sellaisethan miulle lopulta myös tuli!

Kyseessä on Demonian Crypto-06 -kengät, jotka ovat tosiaan mustat, korolliset ja just miun tyyliin sopivat. Miulle hääkenkiä miettiessä oli todella tärkeää, että kengille on käyttöä myös tulevaisuudessa, ja siksi kenkien piti sopia sekä häätyyliin että myöhempäänkin käyttöön. Ihan kaikkiin juhliin en näitä välttämättä laita, sillä pääkallosomisteiset kengät ei ihan joka kissanristiäisiin sovi, mutta muutoin nää on hirmu hyvä lisä miun juhlavampien kenkien valikoimaan, ja näille on varmasti käyttöä myös jatkossa. Demonian kenkien etuna on myös niiden hyvä istuvuus miun omaan jalkaan, ja näillä on korosta huolimatta miusta hyvä kävellä.

Kenkiä pohdiskellessa pyörittelin paria muutakin vaihtoehtoa mielessä (ja tietokoneen välilehdillä), ja itse asiassa lopullisen päätöksen miun hääkengistä teki lopulta Joni. Juuri tätä kyseistä mallia Joni puolsi pääkallojen ja punaisten tikkausten takia, sillä söpöt kallot on aina pop, ja näissä kengissä näkyisivät myös meidän häävärit (tiedä sitten noteeraako noin pientä yksityiskohtaa kuin tikkaukset kukaan vieraista...). Kuulemma nämä ovat paljon parempi valinta kuin kokomustat kengät, ja näillä perusteluilla päädyttiin siis lopulta tähän kenkämalliin. Kengät piti tilata ulkomailta, itse päädyin Alternative Footweariin (tilasin kengät ennen Brexittiä, eli kengät tulivat suoraan miulle ilman riskiä tulliin jämähtämisestä), ja hintaa kengille tuli kaikkine postikuluineen euroiksi muunnettuna vajaa yhdeksänkymppiä. Ei miusta paha hinta hyvistä kengistä, tai merkistä, jonka on todennut omille jaloille sopivaksi. Lisäksi kengät ovat vegaaniset, mikä on miusta aina kiva lisä, vaikkei se mikään ehdoton kriteeri olekaan.

Jonille puolestaan pohdiskeltiin ihan alunperin perinteisiä juhlakenkiä kenties jollain väritwistillä, mutta aika nopeasti kävi ilmi, ettei mikään kenkä tehnyt riittävää vaikutusta, ja kaikista puuttui sitä "jotain". Päädyttiin sitten hakemaan sopivaa paria ihan rokkikenkien joukosta, ja lopulta Jonille kolahtivat New Rockin kengät. Joni ehti jo iskeä silmänsä yhteen kenkämalliin, mutta jostain ihmeen syystä mie halusin googlailla vielä lisää. Tämän  seurauksena se The kenkäpari lopulta löytyi:kyseessä siis New Rockin Salso, musta kenkä punaisella tehosteella tämäkin. . Päästiin siis tietyllä tapaa valitsemaan kengät ristikkäin, Joni miulle ja mie Jonille, haha! Mutta siksi hääjuttujen hoitaminen yhdessä onkin ihan parasta, kun se tarjoaa mahdollisuuden tällaiseen yhteispeliin.

Jonin kenkien ovh oli 250 euroa, mutta kengät löytyivät Spartoo.fi:n kautta viiden kympin alennuksessa, ja tähänhän myö tartuttiin. Jonin kengät ovat Espanjassa valmistetut, ja aitoa nahkaa, mikä osaltaan selittää kengän korkeampaa hintaa. Näille kengille toki on varmasti käyttöä vielä jatkossakin, mitä juhapukeutumiseen tulee, joten vuosien kuluessa kengät ovat varmasti hintansa väärti. Näissä ei ole mitään paheksuntaa aiheuttavaa (no ehkä metallinen kanta?), joten siinä mielessä näillä voi juhlia hyvillä mielin jatkossakin.

Ja, vaikka New Rockin valikoimissa on paljon alternative-henkisiä kenkiä, suosittelen tsekkaamaan etenkin miesten kenkävalikoiman läpi, jos tuleva sulho kaipaa esimerkiksi värillisiä tai kuosillisia kenkiä (eikä sitä perinteistä mustaa tai ruskeaa). Tuolta löytyy tosi kivoja, vähän rohkeampia vaihtoehtoja, vaikkei muuten mitenkään raivoisan alternative-henkinen olisikaan. Ja samaa voi toki sanoa myös Pleaserin brändeistä, joista löytyy myös paljon hillitympiä kenkämalleja, eikä pelkästään rokkijuttuja. Esimerkiksi Pin-up Couturen valikoimassa on todella nättejä kenkiä, mutta ilman pääkalloja tai muita mahdottomuuksia. Jos siis kaipaat hääkengiltä jotain vähän poikkeavaa ilmettä, mutta tuntuu, ettei Minna Parikatkaan ole siun juttu, niin tsekkaa Pleaserin valikoima läpi. En voi luvata, että sieltä löytyy satavarmasti siun unelmakengät, mutta en myöskään väitä, ettei varmana löydy.

Postauksen kuvat
CC0-lisenssillä.