keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Love Me Do -häämessujen blogimiitti

Postaus kaupallisessa yhteistyössä Love Me Do -häämessujen kanssa - lippu messuille ja kutsu blogimiittiin saatu Vuoden Hääblogit 2020 -kisan kautta. Saadut tuotteet ja palvelut merkitään tekstiin tähdellä (*).


Ennen kuin mennään asiaan, haluan vielä kertaalleen kiittää niitä lukijoita, jotka antoivat äänensä tälle blogille Vuoden Hääblogit 2020 -kisassa. Teitte ihan mieletöntä työtä, ja tsemppasitte alternative-blogin top 15 -joukkoon, ja siinä samalla myös mukaan blogipäivään. Kuten oon aikaisemminkin sanonut, tässä kisassa pienemmän alternative-bloggaajan ei kannata voitosta haaveilla, vaan keskittyä juhlimaan sitä, että rokkihäät näkyvät, kuuluvat ja tulevat noteeratuiksi hääskenessä yhä paremmin. Askel kerrallaan, mutta koko ajan eteenpäin. Kiitos!


Blogipäivän kuohuvat: Henkell*

Ajattelin aluksi, että olisin saanut kaiken messuviikonloppuna kokemani tiivistettyä yhteen postaukseen. Mutta, koska en ole tiivistämisen mestari, ja koska tällä kertaa kävin ihan mielettömän kiinnostavia keskusteluja monien palveluntarjoajien kanssa, päätin jakaa viikonlopun kahteen eri postaukseen. Tässä ensimmäisessä postauksessa käyn läpi blogimiitin kokonaisuudessaan, ja myöhemmin ilmestyvässä postauksessa (jonka linkkaan tähän, jahka teksti on ulkona) pureudun sitten puolestani kaikkeen siihen, mikä herätti henkilökohtaisen kiinnostukseni juuri näillä messuilla.

Blogipäivä oli siis messuviikonlopun sunnuntai, ja päivä alkoi omalta osaltani melko varhain laittautumisella. Kotikaupungissa Joensuussa nimittäin käskivät edustamaan sitten tyylillä, joten parhaani mukaan stailasin itseäni edustuskuntoon, toivottavasti onnistuin, haha! Itse blogipäivähän käynnistyi Kovasen* yhteiskuljetuksella Kiasmalta Kaapelitehtaalle pikkubussin kyydissä. Kaapelitehtaalla meidät otti vastaan hurmaava miittiemäntämme Sarah (tsekkaa Sarahin blogi tästä), ja siirryimme aloittamaan messupäivämme brunssin merkeissä. Brunssin ruokapuolesta vastasi Festa Zannoni*, joka oli loihtinut meille oikein maistuvan menun (josta kaltaiseni kasvissyöjäkin sai syödä miltei kaikkea!), joka oli vieläpä erityisen kauniisti laitettu. Tällä oli hyvä laittaa päivä käyntiin kuoharilaseja kilistellen. Laseissa kupli Henkellin* juoma, ja tätä oli päivän aikana tarjolla enemmän kuin riittävästi (ihan oikeasti, en muista milloin olisin viimeeksi juonut yhtä paljon kuohuvaa).


Blogipäivän ruoat: Festa Zannoni*



Brunssin jälkeen suuntasimme katsomaan sekä kansainvälisen että kotimaisen häämuotinäytöksen, joissa oli totuttuun tapaan runsain mitoin nähtävää. Messuillahan julkistettiin myös uusi kotimainen hääpukumallisto Valkoinen Bridal Wear, joka oli kyllä ehdottomasti näkemisen arvoinen. Oma suosikkini uutuuksista oli yllättäen Leppä-hääpuku lahkeellisena versiona, tosin siihen voi osaltaan vaikuttaa se, että näytöksessä mallilla oli jalassaan Zanna Fashionin todella näyttävät kengät - mielestäni minimalistinen puku yhdistettynä vähän raflaaviin kenkiin näytti mielettömän hyvältä. Itseäni kotimainen näytös puhutteli muutenkin kansainvälistä enemmän, kyllä meillä täällä Suomessa osataan!

Häämuotinäytösten jälkeen meillä oli vapaata aikaa kierrellä messuja, mutta kuten jo tuossa aiemmin sanoin, haluan käydä kaikki tekemäni löydöt läpi erillisessä postauksessa. Siksi en nyt tässä postauksessa käy messulöytöjä tai näytteilleasettajia sen tarkemmin läpi. Mutta todettakoon, että myös hevarille oli näillä messuilla paljon nähtävää, ja sain käydä monia todella mielenkiintoisia keskusteluja useiden näytteilleasettajien kanssa. Ja tämä messuilla on mielestäni parasta - mahdollisuus keskustella alan huippuosaajien kanssa ja löytää juuri omiin tarpeisiin vastaavat ammattilaiset.


Messujen teeman oli tällä kertaa Tropical
Beach Resort, joka näkyi muotinäytöksissä

Vapaan kiertelyn jälkeen kokoonnuimme taas yhteen katsomaan Vuoden Hääkampaus-kisan kampauksia. Miun täytyy sanoa, että tykkäsin tästä ihan hirmuisesti, vaikken itse näiden hääkampausten kohderyhmää olekaan. Mutta tykkään siitä, että muutakin häihin liittyvää nostetaan aktiivisesti esille, ja onhan hääkampaus merkittävä osa hääpäivää. Ja ihan oikeasti, on varmasti kivaa (ja tervetullutta) vaihtelua saada etsiä inspiraatiota kampaukseen muualtakin kuin Pinterestistä tai kampaajien instagrameista. Ja onhan se nyt ihan eri asia nähdä kampaus livenä, kuin pelkästään kuvasta. Miulla ei tässä kisassa ollut vahvaa ykkössuosikkia (kuten sanottu, hääkampaus ei miuta niin suuresti kosketa), mutta tykkäsin siitä, kuinka monipuolisia kampaukset olivat. Tästä oli varmasti etua myös kisaa seuranneille messuvieraille.

Meille bloggaajille jännittävin hetki oli toki Vuoden Hääblogit 2020 -kisan tulosten kuuleminen! Voitto meni ihanalle Siirille, joka kirjoittaa Minttupersikoita ja proseccoa -blogia. Bloggaajien suosikki oli puolestaan Ellin pitämä Hastaghaat ja kunniamaininnan (joka jaettiin Instagramin perusteella) sai Elisa Bridelisa-blogillaan. Mielettömästi onnea kaikille voittajille! ❤

Päivän päätteeksi skoolasimme vielä kisassa menestyneille blogeille, ja saimme matkaamme kertakaikkisen upeat goodiebagit Love Me Do -häämessuilta yhteityökumppaneineen (Change*, Biozell*, Nivea*, V 10 Plus*, Calligraphen*, Häät-lehti*, Leader Foods*, Viking Line*, Henkell*, Urtekram*, Joe Blasco* ja Avène*). Kiitos vielä huipusta päivästä kaikille kanssabloggaajille ja -instaajille, oli ihana nähdä tuttuja kasvoja ja tutustua uusiin! Treffaillaan taas häähumun merkeissä!



Blogimiitiin oli kutsuttu mukaan Metallipäiden ohella seuraavat blogit (vaikka kaikki eivät miittiin mukaan päässeetkään, ansaitsee jokainen silti tulla tässä kohtaa mainituiksi):

Bridelisa
Future Mrs. W
Hastaghaat
Häähumussa

Ida's Daydream
It's A Match
Jasmine Maria - The Wedding Blog
Jotain vanhaa
Minttupersikoita ja proseccoa
Officially Engaged
Piece by Piece
Sitten olen valmis
Syysmorsiamen hää(b)lokikirja 
Syysmorsian 2019


Ethän käytä postauksen
kuvia ilman lupaa, kiitos

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs tuumaat?