maanantai 8. heinäkuuta 2019

Hyvää vuosipäivää, kihlajaispäivää ja -1 hääpäivää meille

Kuten otsikosta jokainen voi päätellä, tänään on meille aika lailla jännittävä päivä. Kyseessä on meidän seitsemäs vuosipäivä, kolmas kihlajaispäivä ja ennen kaikkea uutena juttuna tuleva -1 hääpäivä ❤ Joskus käy niin, että maanantai on viikon paras päivä.

Vaikka päivä on meille symboliarvoltaan iso, ei meillä ole tälle päivälle mitään raivoerikoisia suunnitelmia. Vaikka Jonilla onkin tänään vapaapäivä, niin allekirjoittanut painaa töitä miltei täyden päivän, mikä siis osaltaan hieman hankaloittaa spesiaalipäivän suunnittelua. Mutta arkikin voi olla ihan ihanaa, ajateltiin nimittäin miun työpäivän päätyttyä suunnata tykittämään koko kropan porrastreeni, syödä vähän parempaa ruokaa ja ottaa ehkä lasilliset skumppaa.



Eli tehdään niitä juttuja, mitkä tekee meidät onnelliseksi ja mitä tykätään tehdä yhdessä. Koska tällä kertaa vuosipäivä osuu viikolle, ja kumpikaan ei ole nyt lomilla, ajateltiin panostaa sellaiseen arjen luksukseen ja kivaan yhdessäoloon. Toki ravintolaan meneminen on aina tosi cool, mutta se ei nyt jotenkin tuntunut oikealta vaihtoehdolta. Tänä vuonna tällainen arkinen yhdessäolo tuntuu vievän voiton ja tuntuvan sopivammalta,

Ja en tiedä teistä muista, mutta jos miun on tarkoitus lähteä juhlapäivänä ravintolaan, niin en tasan tykkää mennä sinne missään arkimeikissä ja perusvaatteissa, vaan miulle se laittautuminen on jo itsessään iso osa juhlafiilistä. Ja jos pääsen illalla töistä, ja aloitan sen jälkeen parin kolmen tunnin laittautumisen, niin siinähän se vuosipäivä sitten menikin vessassa meikatessa. Kuulostaa todella hurmaavalta. Joten, ihanaa arkea sitten sen mukaan mitä töiltä ehtii.

Ei ajateltu ostaa toisillemme mitään sen kummoisempia vuosi- tai kihlajaispäivän lahjoja. Sekään ei nyt tässä yhteydessä tunnu tarpeelliselta. Ehkä se on tuo (hitaasti mutta varmasti) lähestyvä hääpäivä, mutta jotenkin se itsessään tuntuu nyt riittävältä lahjalta. Että vuoden päästä ollaan ihan samat tyypit, ihan sama pienimuotoinen perhe, ja kuitenkin samaan aikaan jotain vähän enemmän.

Hyvää ja rakkaudentäyteistä maanantaita myös siulle!


Kuva CC0-lisenssillä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs tuumaat?