Teema vaikuttaa kokonaisvaltaisesti juhlan kulkuun aina ohjelmasta koristeisiin asti, ja parhaimmillaan teema näkyy myös ruoissa ja juomissa: enää ei ole mitenkään poikkeuksellista, että esimerkiksi hääkakun halutaan sopivan häiden teemaan joko ulkonäkönsä tai makumaailman puolesta. Tällaiset asiat tuntuvat suoraan sanottuna olevan jo hyvinkin itsestään selviä ainakin valveutuneimmille tai trenditietoisemmille hääperille. Näin ollen teeman voi siis sanoa tekevän juhlasta yhtenäisen ja kauniin kokonaisuuden, jossa kaikki osaset sopivat täydellisesti yhteen muodostaen ikimuistoisen juhlapäivän. Tai ainakin tähän suuntaan hääoppaat tuntuvat hääpareja vievän.
Kuvan käyttöoikeus: CC2.0 Kuvaajan tiedot: Pierre Louis Ferrer |
Hakusanalla teema saa tällaisen tuloksen. Kaikessa lyhykäisyydessään teemalla tarkoitetaan aihetta, keskeistä ajatusta ja perusideaa. Eri asiayhteyksissä voi olla myös pää- ja sivuteema, miksei myös vaikka hääsuunnittelussa. Tyylin määritelmä on puolestaan teemaa laajempi, ja kyseiselle sanalle on huomattavan paljon enemmän myös arkityylisiä (pun intended) käyttökohteita: "oon käyny tyyliin joka päivä lenkillä". Tyyliin liittyy osaltaan myös melko vahva taiteellinen näkemys, joka ei välttämättä tässä yhteydessä ole kovinkaan merkityksellinen (vaikka onhan hääjuhlan suunnittelu ja toteutus toki omanlaisensa taiteellinen prosessi). Sen sijaan kiinnostavampia ovat määritelmät "sellaisenaan ilmenevä makusuunta" ja "tyylisuunta", joiden voisi ajatella liittyvän myös häämailmaan suuntauksiin, kuten boho tai maalaisromantiikka. Tai, jos häät ovat vaikkapa kovin elegantit, voisi olla parempi puhua häiden elegantista tyylistä tai "suuren tyylin" juhlasta (kts. Kielitoimiston sanakirja), kuin kertoa häiden teeman olevan eleganssi.
Meidän häistä puhuttaessa olisi siis varmaan parempi puhua rokkiteemasta, sillä rock ei ole itsessään mikään vakiintunut (visuaalinen) tyyli tai tyylisuunta, vaan kyseisellä sanalla viitataan ennen kaikkea musiikkiin. Tämän teeman olemassaolo ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki meidän häissä pitää änkeä väkisin rokkiaiheiseksi, tai että häissä ei olisi mitään muuta kuin rokkia, sillä kyseessä on meidän häiden keskeinen ajatus ja perusidea, mutta ei tyylillinen lähtökohta. Koska, kuten täällä jo tuskastelin, ei rokkiteemasta ole paljoakaan iloa häiden visuaalisen puolen suunnittelussa: rock (tai heavy) kuvaa paremmin musiikkiin ominaisuuksia kuin visuaalista tyyliä. Tosin, voidaanhan sitä silti sanoa, että joku on pukeutunut rokkityylisiin vaatteisiin, hmm.. Joka tapauksessa, meidän häiden visuaalinen tyyli joudutaan määrittelemään ihan itse teeman tuomasta perusideasta huolimatta.
Eli, meillä on siis rokkiteema, mutta ei kuitenkaan teemahäät. Tätä teema-asiaahan olen tuskastellut jo ihan blogin alkuaikoina, kun ajattelin, että teema-sanan käyttö "tuomitsee" juhlat auttamatta teemajuhliksi (niinpä niin, olisi vain kaiken tuskastelun sijaan pitänyt tarttua heti sanakirjaan, niin olisi jäänyt tuskailut paljon vähemmälle, haha). Kyse ei ole siitä, ettenkö nauttisi teemajuhlista: vappu ja Halloween ovat kaksi suosikkijuhlaani juuri siksi, että niitä juhlitaan todella kokonaisvaltaisesti asuja, ruokia ja koristeluja myöten. Se on miusta ihanaa, ja toivoisin Suomeen lisää tällaista teemajuhla-kulttuuria. Esimerkiksi teemasynttärit on miusta ihan parhautta.
Mutta kuten jo blogin alkutaipaleella tuli sanottua, en halua häideni olevan teemajuhlat. Häiden teema (kantava perusidea) on rokissa, mutta tyylillisesti ne ovat melko tavanomaiset häät rokkaavalla ja hieman synkähköllä twistillä, sillä halutaan Jonin kanssa kuitenkin jossain määrin olla myös osa häihin liittyvää kulttuurista traditiota (vaikka aika paljon tehdäänkin omista lähtökohdista käsin): halutaan, että meidän häät on mahdollista tunnistaa hääjuhlaksi, eikä esimerkiksi pariskunnan yhteisiksi teemasynttäreiksi. Siksi halutaan välttää teemajuhlan tuntua, ja edetä tyylillisesti ainoastaan rokkaavalla twistillä.
Tämä pienimuotoinen "tutkimusprojekti" oli miulle itselleni hirmu helpottava, vaikka toki hieman tuskastelin tätä postausta jo instagramin puolella stooreissa! Miun ei nimittäin pitänyt kirjoittaa tällaista pitkää yleismaallista lätinää taas uudestaan, vaan oli tarkoitus puhua ihan vaan meidän häiden teemasta ja sen näkymisestä hääjuhlassa. Mutta sitten aloin taas kerran tuskailla tuon teema-sanan kanssa, eikä siinä sitten auttanut muu kuin tarkistaa sanakirjasta, että mitä sanaa voin häistäni puhuessa käyttää, haha! Ja siitä ahaa-elämyksestä muodostui sitten tämä postaus. Toivottavasti tästä on iloa muillekin häitään suunnitteleville pareille, jotka mahdollisesti tuskastelevat häidensä teemojen tai tyylien kanssa!
Ja huom, tää ei oikeasti ole näin vakavaa. Senkus puhutte häistänne juuri niillä sanoilla jotka omaan suuhun sopii. Se että miulle tää sanasoppa tuntui haastavalta, ei tarkoita että sen pitäisi olla sitä kaikille, tai että häistä pitäisi puhua juuri tiettyjä sanoja käyttäen. Tärkeintä että häistä puhutaan! Tän postauksen ideana oli vain tuoda helpotusta niille, jotka tuskailevat että "voiko meidän häiden teema olla ihan vaan X", ja sanakirjan puitteissa se voi: teema voi olla mikä tahansa kantava perusajatus, oli se sitten musiikkityyli, elämäntapa, harrastus tai vaikka oma parisuhde. Tai jos haluaa maalaisromanttiset häät, ja haluaa puhua häistään korostetun korrektisti, voi suosia tyyli-sanaa teeman sijaan. Mutta, ei ole myöskään mikään pakko toimia näin.
Kaikki kuvat
CC0-lisenssillä.
CC0-lisenssillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs tuumaat?