Unpopular opinion: hääkuvaus?

Heti alkuun todettakoon, että en tiedä yhtään onko tää miun näkemys oikeasti edes niin kovin unpopular, mutta ainakin se on suuren häähypen vastainen. Hääkuvaushan on ihana tapa tallentaa häiden joka ikinen tapahtuma talteen muistoiksi, joihin voi sitten vuosienkin päästä palata ja elää uudestaan yhtä elämän ihanimmista päivistä. Nykyisin myös tuntuu siltä, että päivästä halutaan kaikki talteen aina aamun ensitunneista illan viimeisiin, ettei päivästä vain mitään jäisi unholaan. Pohditaan first look -kuvia ja päivän aikatauluttamista valokuvien ottamista ajatellen (ennen vai jälkeen vihkimisen, kas siinä pulma), ja monelle hääkuvaus ja käteen jäävät valokuvat ovat yksi hääsuunnitelmien kulmakivistä. Ja kuten tästä unpopular opinion -asetelmasta voi varmasti huomata, meille runsas määrä kuvia ei edusta onnea ja autuutta.

Tätä ei kuitenkaan pidä käsittää väärin. Halutaan ehdottomasti kuvia ja kuvallista materiaalia muistojen tueksi. Ollaan jo vähän pohdittu, millaisia potretteja haluttaisiin ja missä ihmeessä niitä otettaisiin, vaikka häihin on edelleen yli vuosi aikaa. Kuvilla on siis paljonkin väliä, mutta ehkä yleistä hypeä huomattavasti pienemmässä mittakaavassa.

Pienemmällä mittakaavalla tarkoitan esimerkiksi sitä, että en ole ollenkaan kiinnostunut koko päivän kestävästä dokumentaarisesta hääkuvauksesta, eikä meille sellaista tule. Jos lähdetään liikkeelle vaikkapa niistä päivän ensimmäisistä tunneista, eli juhlaan valmistautumisesta, niin miun on valitettavasti sanottava suoraan, että en näe näillä 'getting ready' -kuvilla oikeen mitään funktiota. Tällaisia kuvia selaillessa huomaa kyllä kuvaajan ammattitaidon ja usein jopa taiteellisen vision, sillä kuvat ovat yleensä teknisesti todella hyviä ja harkittuja. Mutta, näistä kuvista puuttuu mielestäni usein se hääfiilis: samanlaisia meikki- ja kampauskuvia voidaan ottaa muotinäytöksissä, teatterilavan takana ja mihin tahansa kissanristiäisiin valmistautuessa. Meikkaaja meikkaa ja kampaaja kampaa, mutta jos kuvassa ei näy morsiamen bride-tekstillä koristeltu aamutakki (tai vastaava), ei kukaan tiedä, että kuvalla on mitään tekemistä häiden kanssa.

Ja kuten olen ennenkin täällä blogin puolella, miun tarkoitus ei ole pahoittaa kenenkään mieltä tai sanoa jonkun tekevän jotain väärin. Oon aikaisemminkin sanonut siitä, että häihin liittyen voi tehdä vaikka kuinka luovia ja villejä ratkaisuja, ja ne ovat kaikki oikein juuri niin kauan kuin ne hääparista itsestään tuntuvat oikealta. Jos siis olet aina unelmoinut koko päivän, tai valmistautumisen, kuvaamisesta, niin anna mennä ja toteuta unelmiesi hääkuvaus ❤

Mutta tosiaaan, itselleni valmistautumisen kuvaaminen ei oikeastaan symboloi mitään. Tulen kuitenkin laittamaan itse tukkani ja meikkini, josta ei mielestäni kovin huippua kuvamateriaalia saa, kun itse nökötän peilin edessä naamaani väännellen. Jotenkin ajattelen itse niin, että en näe valmistautumisen kuvaamisessa (omalla kohdallani) mitään lisäarvoa - haluaisin enemmin vaikka toisen kaasoista kuvaavan hääpäivään valmistautumisen videolle, jotta kaikki huonot ja julkaisukelvottomat vitsit ja hermostuneet naurahdukset jäisivät talteen (kuviin kun ei ääntä ja tyhmiä vitsejä saa säilöön).

Lisäksi uskon, että tällainen ystävien keskeinen sekoilu näkyy paremmin kamerakännykällä kuvatussa videopätkässä kuin yhdessäkään huippuhienossa valokuvassa. Ihan jo siksi, että puolet inside-vitseistä tuppaa kuolemaan, jos niitä on joku ulkopuolinen kuuntelemassa. Toisin sanoen, en halua miun hääpäivän valmistautumisen näyttävän hienolta ja viimeistellyltä, enkä halua kuvaa seinällä roikkuvasta puvusta tai pöydällä olevista meikeistä. Haluan materiaalia siitä sekoilusta ja ystävyydestä, jonka takia kaasoni ovat päätyneet hommaansa, ja ne tarinat eivät aina ole niin kovin kauniita ja harmonisia. Enkä siksi halua meistä ihanan täydellistä kuvaa, jossa kilistelemme skumppalaseja. En vain koe, että se olisi meitä.

Itse hääjuhlassa otetut kuvat ovat miusta usein todella viehättäviä, varsinkin jos kuvaaja osaa hommansa ja hakee kuviin sellaisia tilanteita, joissa ihmiset nauravat ja viettävät ihanaa juhlapäivää (koska sellaisenahan jokainen haluaa hääpäivänsä muistaa: ei kukaan halua kuvaa siitä tylsistyneestä tai liikaa juoneesta vieraasta). Nämä ovat yhtä kivoja kuvia kuin muissakin juhlissa otetut kuvat, niihin on kiva palata ja muistella sitä, kuinka kivaa kaikilla sinä päivänä olikaan. Mutta toisaalta, ihan hyvin oon elämäni muutkin suuret juhlat pärjännyt sillä, että kuvia on koko juhlasta muutama, eikä kukaan ollut paikalla kuvaamassa tuntitolkulla joka ikistä ohjelmanumeroa. Ja silti näistä juhlista ja tapahtumista on jäänyt ihania muistoja.

Mutta sen sijaan ne potretit! Niitä mie rakastan ihan yli kaiken ❤ On ihana katsoa vanhoja mustavalkoisia tai seepian värisiä hääpotretteja, joissa seisotaan vakavana tärkeänä päivänä, josta jäi muistoksi ehkä yksi kuva, koska enempään ei ollut varaa. Tykkään hirmuisesti vanhempieni sukupolven studiossa otetuista hääkuvista, joita on usein jo muutamia, ja joissa vähän myös hymyillään, halataan ja ollaan sylikkäin. Ja rakastan moderneja, tarkoin valitussa miljöössä otettuja, juuri kyseisen parin näköisiä potretteja. Potreteissa, ovatpa ne miltä aikakaudelta tahansa, näkyy aina päivän tärkeys: aikanaan se oli yksi niistä harvoista tärkeistä päivistä, jotka ikuistettiin kameralla, joka tiivisti koko suuren päivän yhteen potrettiin. Tai kuten nykyisin, niissä näkyy parin luonne ja yhteinen tarina juuri sellaisena kuin he sitä haluavat hääpäivänään kertoa.

Eli kuten tästä varmastikin jo käy ilmi, miulle itselleni häihin liittyvä kuukausien valmistelu, rahanmeno, ajankäyttö ja lopulta myös se rakkaus, tiivistyy paljon puhuttuihin potrettikuviin. Siinä on tietyllä tapaa mielestäni kaikki, mitä häistä lopulta tarvitsee muistaa. Toki tämä on hieman koomisesti sanottu hääbloggaajalta, joka kirjoittaa kaiken häihin liittyvän talteen blogin postauksiin, instagram-kuviin ja fb-päivityksiin, ja joka on juuri myöntänyt, että haluaa ainakin kännykkäkameravideoita tärkeistä hetkistä. Mutta samalla ajattelen hääkuvauksesta siten, että vähemmän on enemmän. Ja mielestäni vain muutama täydellinen kuva riittää tiivistämään koko päivän.

Ja toisaalta, kun aina sanotaan, että morsiamet eivät keskity hääpäiväänsä vaan tohottavat vielä juhlassakin sitä ja tätä ja tuota, niin ainakin dokumentaarisen kuvauksen puute pakottaa keskittymään juhlaan ja vieraisiin, haha. Kun tilanteita ja muistoja ei voi rakentaa kuvien kautta jälkikäteen, on pakko rakentaa ne muistot vanhanaikaisesti juuri siinä hetkessä, ja olla läsnä juhlan jokainen sekunti.

Kyllä, olen parantumaton romantikko, joka aina välillä ajattelee, että teknologia tuppaa tulemaan ihmisen ja elämän väliin.

Kuvat CC0-

lisenssillä.