keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Mitä tehdä, kun korona pilaa hääni...

Korona siellä ja korona täällä, ja vaikka kuinka ig:n puolella uhosin, että ei ole täällä hääblogissa, niin tässä sitä nyt näköjään mennään. Miun oli siis tarkoitus puhua täällä blogin puolella koronasta vasta sitten, kun meillä on tehty lopullisia päätöksiä, mutta aina elämä ei mene niin kuin suunnittelee.

Heti alkuun todettakoon, että jos kuulut siihen maailmanlaajuiseen hääparien joukkoon, joiden hääsuunnitelmia korona nyt kampittaa rajusti, niin pysähdy hetkeksi tähän ja mieti, miksi luet tätä postausta. Jos kaipaat myötätuntoa, sympatiaa ja paikan, jossa kauhistella koronaa, ei tämän postauksen lukeminen ehkä ole kaikista parhain idea. Tämä postaus pyrkii nimittäin löytämään jonkinlaisia ratkaisuja ja toimintaperiaatteita vallitsevien epävarmojen olosuhteiden keskellä. Jos kaipaat tunnekuohuntaa ja kanavaa, jossa ventata pahaa oloa pois, niin ihan meidän molempien takia, älä jatka tätä pidemmälle.



Niille, jotka vielä lukevat, joko puhtaasta uhmasta tai uteliaisuudesta, tai ihan siksi, että jakavat kanssani joitain luonteenpiirteitä ja kaipaavat muutakin kuin tunteiden loputonta purkamista, jakamista ja myötäelämistä, eiköhän mennä asiaa kohden. Tähän postaukseen listaan omia ajatuksiani siitä, mitä nyt koronakaaoksessa voi tehdä, sekä sellaisia juttuja, joista on itselleni ollut apua. Postaus on suunnattu ensisijaisesti ehkä itseni kaltaisille häitään suunnitteleville, joilla häät ovat loppukesästä/alkusyksystä, ja tilanne siksi vielä monella tapaa ehkä auki. En todellakaan ole mikään ratkaisupsykologi, hyvinvointivalmentaja enkä varsinkaan vastaus siihen, että pitääkö häät siirtää vai ei. Kirjoitan tätä postausta ihan omana itsenäni, eli hyvään hakeutuvana humanistihippinä, joka kaipaa maailmaan enemmän rakkautta. 


Ensimmäiseksi: rauhoitu

Jos kaipaa tunnekuohuntaa ja myötäelämistä, on tämä varmasti raivostuttavin neuvo, minkä kukaan voi koskaan antaa. Kun elämän suuret suunnitelmat heittävät häränpyllyä, ihmisiä sairastuu ja kuolee ja yhteiskunta kulkee kohti lamaa, ei varmaan ketään kiinnosta rauhoittua. Eikä tähän kannusta mediakaan (varsinkaan se keltainen), sillä ihmisten tunteet ovat yksi parhaimmista tavoista tehdä rahaa ja kerätä klikkiotsikoilla klikkauksia. Siksi media mielellään lietsoo meissä pelkoa ja epävarmuutta.

Vaikkei rauhoittuminen mediaseksikästä olisikaan, on rauhoittuminen silti ensiarvoisen tärkeää, sillä tunnekuohussa elävä ihminen on harvinaislaatuisen altis tekemään typeriä päätöksiä. Meidän alkukantainen aivotoimintamme kun sysää tunteiden palossa järjen yllättävänkin tehokkaasti taka-alalle, eikä loogiselle ajattelulle jää paljoa tilaa. Toki, tunnekuohussa on ihan okei ostaa kaupasta esimerkiksi lohtusuklaapatukka, mutta yhtään tätä suurempia päätöksiä (etenkään häihin liittyviä) ei kannata tehdä tunnekuohussa. Hengitetään siis sitä ennen pari kertaa syvään, ja rauhoitellaan itseämme. 





Hyväksy vallitsevat olosuhteet

Tämäkään ei ole niin kovin mediaseksikäs aihe, ja itsessäänselvyydessään tämä on ehkä enemminkin ärsyttävä kuin tarpeellisen tuntuinen. Mutta joskus niitä itsestäänselvyyksiäkin on hyvä sanoa itselleen ääneen. Oman jaksamisen kannalta on nimittäin tärkeää hyväksyä ne ikävätkin tosiasiat. Asioita kun voi murhetia vaikka maailman loppuun asti, eikä murehtiminen kuitenkaan vaikuta asioiden kulkuun millään muotoa.

Ainakin itselleni tämän kaiken keskellä on vaikeinta hyväsyä se, ettei mikään ole varmaa. Olen ihmisenä sellainen, että miun on vaikea sietää epävarmuutta: haluan tietoa, haluan tehdä ratkaisuja ja siirtyä seuraavaan asiaan. Ja nyt en voi tehdä ratkaisuja, koska kukaan ei tällä hetkellä tiedä, mitä seuraavien kuukausien aikana tulee tapahtumaan. Enkä minä voi tehdä ratkaisuja, ennen kuin joku tietää jotain (tai kunnes epävarmuutta kestää niin pitkään, ettei ole enää aikaa odottaa).



Korona on myös siitä erityisen ikävä, että se vaikuttaa yhteiskunnassamme (ja globaalisti) todella laajalla skaalalla, mikä entisestään lisää epävarmuutta. Omalla kohdallani en esimerkiksi tiedä, olenko kuukauden päästä töissä vai lomautettuna yt-neuvottelujen takia. En myöskään voi tietää ajautuuko joku häidemme ammattilaisista esimerkiksi konkurssiin näin rajoitteiden alla, tai sairastuuko joku heistä koronaan juuri silloin, kun heitä elämämme suureen päivään tarvittaisiin. Enkä voi tietää sitäkään, onko heinäkuussa tilanne sellainen, että riskiryhmään kuuluva äitini voisi osallistua häihini, vaikka muuten rajoitteet purettaisiinkin. En tiedä mitään muuta kuin sen, että kaikki on tässä hetkessä epävarmaa, ja se ottaa luonnon päälle. Mutta miulla ei myöskään ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tilanne - epävarmuus ei pääty, vaikka kuinka vaatisin.



Keskity siihen, mihin voit vaikuttaa

Kukaan meistä ei saa tahtomalla tai murehtimalla koronaa katoamaan (toki ainahan voi kokeilla murhetia vielä vähän enemmän). Mutta, meillä on kaikki valta vaikuttaa siihen, miten itse toimimme tämän tilanteen keskellä. Meillä on kyky toimia, auttaa ja suunnitella. Jos siis olet ajatellut hankkia häihisi kynnet, ripset, kampausken, kasvohoidon, kiinteytyskuurin, meikin tai hampaidenvalkaisun, tee peliliike jo nyt, ja tue haluamaasi hääalan ammattilaista tässä kaaostilanteessa (jotta sinulla on hänen palvelunsa vielä kuukausien päästä käytettävissäsi).

Jos kuulut itse riskiryhmään, etkä pysty kodista poistumaan, voisiko esimerkiksi lahjakortti häätiimiläiselle olla sopiva vaihtoehto? Omaa häätiimiähän on tapana muutenkin kiittää, ja tiimin jäsenet kyllä varmasti ymmärtävät, jos haluat kiittää heitä jo tässä vaiheessa. Monia palveluja voi myös ostaa ja käyttää netin kautta, ja esimerkiksi monet liikunta-alan ammattilaiset tarjoavatkin nyt palveluitaan videomuodossa. Kesä- tai hääkuntoon (jos sellaista kaipaa) voi nyt treenata omassa olohuoneessa, eikä mitään turhia riskejä tarvitse ottaa.

Toki ymmärrän, että moni muu on itseni kanssa siinä samassa tukalassa tilanteessa, jossa voi käydä niin, että työpaikka lähtee (joko kokonaan tai pakkoloman muodossa). Tällöin koko toimeentulo voi olla uhattuna, puhumattakaan häät - ilman töitä ja mahdollisuutta säästää, harvalla meistä on varaa juhlia isosti. Eikä lainan ottaminen innosta, jos ei omasta työtilanteesta ole mitään varmuutta. Jos toimeentulo ja koko juhla on vaarassa kaatua taloustilanteen takia, ei silloin tietenkään ostella lahjakortteja tai kuluteta palveluita. Mutta nyt olikin kyse siitä, että tekee sen minkä pystyy. Yrityksiä voi auttaa myös ilmaiseksi, ja tästäkin on some erilaisia alustoja pullollaan.



Tämän kaiken pointti on ainoastaan siinä, että jos korona aiheuttaa voimattomuuden ja pystymättömyyden tunteita, on meillä jokaisella mahdollisuus vaikuttaa omalla toiminnallamme, omassa yhteisössämme, ja sitä kautta rakentaa myös itsestämme pystyvämpää ja vahvempaa kuvaa. Ei myö voida koronaa hävittää, mutta voidaan tehdä paljon muuta hyvää. Ja kaikki hyvä, myös se teoista pienin, on arvokasta ja tärkeää.



Tee varasuunnitelma

Tämäkin on hirveän ärsyttävää, ja häitä suunnitteleville ihmisille varsinainen kirosana ilman koronaakin. Mutta, monella meistä häitään suunnittelevista hääsuunnitelmat ovat nyt valitettavasti jäädytetty toistaiseksi, tai ainakin prosessi ei etene ihan sillä tahdilla kuin alunperin suunniteltiin. Myös meillä isot hankinnat, kuten karkkibuffetkarkit jäävät todellakin tässä vaiheessa ostamatta, koska ei haluta kotiin kilokaupalla karkkia sillä riskillä, että karkit jäävät sitten meidän kahden syötäväksi. Homma ei siis etene ihan suunnitelmien mukaan, eikä varsinkaan alkuperäisessä aikataulussa.

Mutta, kun alunperin ajateltuja asioita ei uskalla nyt hoitaa, vapautuu hyvin aikaa suunnitella mitä jos -vaihtoehtoja. Tai varasuunnitelma, tai plan B. Siirretäänkö koko helahoito tulvaisuuteen (jos, niin minne) sellaisenaan, vai aloitetaanko koko homma puhtaalta pöydältä? Vai mennäänkö nyt pienen todistajajoukon läsnäollessa naimisiin, ja juhlitaan sitten myöhemmin? Vai, juhlitaanko kaasunaamareissa, kuten muutamat hurmaavat ja huumorintajuiset parit ovat tehneet (voit tsekata kuvan tällaisista juhlista esim. blogin fb-sivun kautta). Jos kaipaat apua varasuunnitelmien tekemiseen, ota seurantaan ainakin Häät-lehden sivut ja somet, sillä siellä on hyviä ja konkreettisia ratkaisuehdotuksia ainakin tässä ja tässä jutussa. Samoin ainakin Love Me Do -häämessut koostavat omaa infopakettiaan, joten ota myös Love Me Do:n somet seurantaan. Suunnitelmia ei tarvitse tehdä sokkona yksin.


Meillä varasuunnitelmat on jo ihan kivalla mallilla, joskin joistain asioista ei olla vielä lainkaan perillä, eikä välttämättä edes täysin yksimielisiä. Mutta isoimmat ja tärkeimmät jutut ollaan jo keskenämme lyöty lukkoon, että jos koronatilanne pitkittyy tai olosuhteet huononevat entisestään, niin tiedetään sitten, miten toimitaan. Ja jos varasuunnitelma joudutaan ottamaan käyttöön (mikä tällä hetkellä vaikuttaa harmillisen todennäköiseltä) niin niistä pienemmistä yksityiskohdista meillä on sitten aikaa vääntää ihan ajan kanssa.



Hyväksy omat tunteesi

Vaikka suosittelen rauhoittumista ja maadoittumista ihan hirveästi, ei se silti tarkoita, että nyt pitäisi olla kuin jokin supersankari, joka ei hetkahda mistään. Tunnekylmyys tai tunteiden jäädyttäminen ei auta yhtään mitään, ja samaan tapaan kuin vallitsevat olosuhteet pitää hyväksyä, pitää omat tunteetkin kohdata ja hyväksyä. Nyt on ihan okei, että yhtenä päivänä tuntuu siltä, että tästä selvitään, ja heti seuraavana elämä on pilalla, koska hääsuunnittelu takkuaa ihan urakalla. Ja sama homma toimii myös toisin päin: vaikka olisit juuri itkenyt ja huutanut kenties menetettyjä häitäsi, se ei tarkoita, että olet tuomittu olemaan surullinen kaiken aikaa.

Elämässä on edelleen asioita, jotka ovat hyvin, ja niistä saa iloita ja ottaa irti kaiken minkä saa, vaikkeivät hääsuunnitelmat etenekään toivotulla tavalla. Somessa on monia kanavia, joissa voi jakaa tämän hetken pieniä iloja, ota niihin osaa kun siltä tuntuu. Ainakin Häät-lehti, Love Me Do -häämessut, Wedding Garage ja monet ihanat hääsomettajat ovat kyselleet ja jakaneet ilonaiheita (ja lista on varmasti huomattavasti pidempi, nämä nyt vaan tulivat äkkiseltään mieleen). Seuraa negatiivisten aiheiden ohella myös hyvää, ja muista itsekin iloita niistä pienistä hyvistä hetkistä.

Toinen, mitä ihan oikeasti suosittelen, on erilaiset kiitollisuusharjoitukset. Tiedän, kuulostaa kornilta, tarpeettomalta ja ärsyttävältä, mutta näiden avulla voi saada sitä paljon puhuttua perspektiiviä asioihin. Kiitollisuutta voi käsitellä piirtämällä, kirjoittamalla, maalaamalla tai vaikka tanssimalla, kunhan se auttaa muistamaan, että kaiken kauheuden keskellä on myös asioita, joista olla elämälle kiitollinen. 



Miusta esimerkiksi Häät-lehden #pidetäänrakkaus on yksi ihana tapa ottaa tähän osaa. Tsemppaamalla muita ja lukemalla muiden tsemppiviestejä pysyy kaiken negatiivisen keskellä hyvin mielessä se, että meillä kuitenkin on rakkaus. Ja itse ainain ajattelen niin, että loppujen lopuksi millään muulla ei ole väliä: jos tässä ollaan rakastuneita jo nyt, niin se rakkaus ei mihinkään häviä, vaikka juhlia joutuisi odottamaan vuoden päivät. Siksi yritän itse joka päivä muistaa olla kiitollinen siitä rakkaudesta, jota miulla on.



Huolehdi itsestäsi

Korona stressaa, harmittaa, ahdistaa ja pelottaa. Pahimmillaan se lieveilmiöineen vie yöunet ja madaltaa mielen. Siksi nyt jos koskaan on tärkeää muistaa rakastaa myös itseään, ja muistuttaa itseään siitä, että ansaitsee itselleen hyvää häiden siirtymisestä tai peruuntumisesta huolimatta. Joten muistetaan jokainen ne perusjutut: syödään hyvin, ,juodaan riittävästi, liikutaan itsellemme sopivalla tavalla (jos stressitasot on jo pilvissä, niin ehkä vältetään rajua hikiliikuntaa). Ja muistetaan se, että stressi on keholle ihan hirvittävän kuormittavaa, joten muistetaan nukkua riittävästi. Unen aikana aivot myös jäsentävät tätä kaaosta ja alitajunta työstää ratkaisuja, joten nyt kannattaa todella panostaa uneen ja itsestä hyvänä pitämiseen.

Samoin suosittelen aina, mutta etenkin nyt, lämmöllä meditointia tai erilaisia läsnäoloharjoituksia. Niiden avulla pääsee käsiksi tietoiseen läsnäoloon, jossa asiat, olosuhteet, tunteet ja ajatukset tiedostetaan ja hyväksytään. Ja ennen kaikkea, jossa niistä opitaan tiedostamisen jälkeen päästämään irti. Tiedän, tämäkin kuulostaa ituhipin huuhaalta, mutta läsnäoloharjoitukset ja meditointi ovat oikeasti hyviä tapoja rauhoittaa mieltä.



Ja lopuksi se kaiksita tärkein: tiedosta omat rajasi. Puhu muiden kanssa ja seuraa uutisointia ja somekeskusteluja niin kauan, kun se tuo siulle vertaistuen, yhteenkuuluvuuden ja ymmärretyksi tulemisen kokemuksia. Ja jos huomaat, että muiden ahdistus tai koronauutisointi alkaakin edellä mainittujen hyvien juttujen sijaan vain lisätä omaa ahdistusta, niin muista, että siulla on täysi oikeus olla lukematta tai kommentoimatta yhtään mitään. Osallistut ja kulutat somea vain sen verran kuin se siulle itsellesi sopii.


Jos joku hurjapää vielä tätä lukee, niin vau, kiitos! Kaikista miun pitkistä postauksista tää on varmaan megalomaanisin. Siksipä, seuraavaksi jonkun muun vuoro: laita siis omat parhaat vinkkisi tässä tilanteessa toimimiseen tai mielialan tsemppaamiseen jakoon joko kommenttikentässä, tai somessa käyttämällä esimerkiksi #pidetäänrakkaus -tunnistetta. Yhdessä ollaan vahvempia tän tilanteen keskellä. Humanistihippi kiittää ja kuittaa.


Postauksen kuvat
CC0-lisenssillä

perjantai 20. maaliskuuta 2020

Esittelyssä meidän hääkutsut

Koko maailma, hääskene mukaan luettuna, kohisee tällä hetkellä koronasta. Täällä blogissa en aio koronasta vielä tässä vaiheessa sen enempää puhua, sillä myö aiotaan Jonin kanssa seurata tilanteen kehittymistä noin kuukauden päivät, ja tehdä päätöksiä koronan vaikutuksesta meidän häihin vasta sitten. Jokaiselle blogin lukijalle lienee myös itsestäänselvää, että koko tämä korona-kuvio harmittaa, huolettaa ja stressaa. Siitäkään ei tarvitse siis sen enempää puhua. Siispä, pureudutaan nyt seuraavaksi meidän hääkutsuihin, joiden perään osa lukijoista onkin jo ehtinyt kysellä. Tässä ne nyt siis ovat.



Meidän hääkutsuthan lähtivät maailmalle noin kuukausi takaperin, joten kutsutuilla on vielä hyvin aikaa reagoida vastauspyyntöön. Kutsujen vastauspyynnöistä tein ihan oman postauksen, jossa käyn vähän läpi meidän ajatuksia ja toiveita kutsuihin vastaamiseen liittyen. Nyt kuitenkin itse aiheeseen, eli siihen, millaiset kutsut lähetimme vieraillemme kuukausi takaperin. Kuoret sinetteineen kerkesinkin jo esittelemään instagramin puolella, mutta muutoin kutsut ovat pysyneet hyvin vain meidän ja vieraidemme tietona.



Kutsun ensivaikutelma

Meidän hääkutsut laitettiin mustiin kuoriin, sillä itse kuori on yksi isoimmista jutuista ensivaikutelman tekemisessä. Ja etenkin, kun häillä on selkeä teema tai tyyli, pidän itse tärkeänä, että kutsu viestii tätä teemaa heti ensisilmäyksellä. Siksi meille mustat kirjekuoret olivat ehdottoman tärkeä osa kokonaisuutta. Kuoret viimeisteltiin punaisella sinetillä, mikä oli ehdottoman oikea ratkaisu, mutta silti muistelen haikeudella meidän Save the Date -korttien punamustia sinettejä. Ne olivat upeat jo silloin ikuisuus sitten, ja olisi ollut ihana saada tehdä sama temppu uudestaan. Nyt ne eivät vain sopineet kokonaisuuteen yhtä hyvin, kuin kokopunaiset sinetit.

Meistä kutsun ulkokuori olisi ollut ihan huippu jo tällaisenaan, mutta miuta alkoi kalvaa pienimuotoinen epäilys siitä, että kutsut olisivat osalle vieraista aivan liian synkät. Siispä päätin lisätä kuoren toiseen reunaan pätkän punaista koristeteippiä (sydänkuosista toki), jolla kokonaisuuteen sai hieman geneeristä hempeyttä värimaailman pysyessä silti yhtenäisenä. Ja koska osoiterivien suoruudesta tai oman käsialan kauneudesta stressaaminen ei ole miun juttu yhtään (vielä vähemmän Jonin), meillä osoitetiedot kirjoitettiin ihan vaan wordilla valkoiselle peruspaperille. Tiedän monen hieman kauhistelevan tällaista ratkaisua, mutta lopputulos oli itse asiassa ihan kivan näköinen, ja tekeminen tosi stressitöntä.


Kuoresta osoitetiedot blurrattu pois - oikeasti osoitetiedot
eivät ole tuollaista sateenkaarimössöä.


Itse kutsu

Kutsu itsessään toisti samaa punamustaa värimaailmaa kuin kuorikin. Valkoiset korttipohjat värjäsin mustalla vesivärillä hieman savumaisiksi ja enemmän meidän tyyliin sopiviksi (lue: tummiksi). Vesiväri toimii tässä hirmu hyvin, sillä sitä on helppo kerrostaa, ja vain kevyesti peittävänä se ei poistanut korttipohjan valoa heijastavaa ominaisuutta. Vesivärin vaikutuksesta valo tosin taittui kortista aiempaa lämpimämmän sävyisenä, ja tämä kannattaa omissa askarteluprojekteissa ottaa huomioon, jos tällaisilla yksityiskohdilla on merkitystä. Vesiväri tarttui korttipohjaan hyvin kiinni, ja sientä käyttämällä korttipohja ei myöskään kastu liikaa, eikä siten venkoile värin kuivuessa.


Puolivälissä menossa ensimmäistä kerrosta. Yhteensä
jokaiseen pohjaan meni kaksi kerrosta väriä.

Työskentelypiste: siveltimellä vesiväri märäksi, väriä sieneen,
speed metal soimaan, ja tahdissa mars väriä korttipohjaan!

Valmis, kuiva pohja.


Kutsun tekstiosa tulostettiin punaiselle paperille, jossa oli hieman bling blingiä. Tekstien osalta työnjako meni siten, että Joni valitsi fontit, ja minä kirjoitin tekstit Canvaa apuna käyttäen. Nämä tekstiosat ovat ehkä epätyypillisin osa meidän hääkutsua, sillä meille ei tullut erillistä kutsua ja sen kaveriksi infolappua, vaan kaikki aiheellinen oli tulostettu suoraan punaiselle paperille ilman, että olisimme eritelleet jonkin paperin kutsuksi ja toisen infoksi. Päädyimme tähän kahdesta syystä: ensinäkin, halusin koko kutsun olevan tyyliltään yhtenäinen, jolloin erilliset infolappuset vain "pilaavat" kokonaisuuden. Toisekseen, koska ajattelemme juhliemme olevan rennot, emme halunneet tehdä prameaa ja kaikin puolin perinteikästä kutsua info-liitteineen, vaan laitoimme kaiken tarvittavan tiedon rennosti, mutta tyylille uskollisesti, yhteen nippuun. Enkä suoraan sanottuna oikeastaan edes ymmärrä, että miksi kutsu ja info pitäsi edes eritellä? Joku viisaampi voi vastata kommenteissa.

Kutsuihin kirjoiteltiin tekstejä kaksi eri versiota, yksi aivan läheisimmille (joiden toivoisimme olevan läsnä myös pienimuotoisessa vihkimisessämme keskiviikkona), ja toinen kaikille muille vieraille, joiden toivoimme saapuvan paikalle juhlistamaan avioliittoamme asiaan kuuluvalla tavalla sitten lauantaina. Jätimme kutsuista monet tyypilliset formaaliudet pois, ja emme esimerkiksi teitittele kutsuttavia, vaan ihan rennosti sinuttelemme lukijaa, sillä mielestäni rentoon juhlaan ei sovi kutsuttavan teitittely. Kutsussa ei myöskään ole rakkausrunoa tai hempeää Pauolo Coelho -henkistä elämänviisautta. Häät ovat toki meidän rakkautemme juhla, mutta emme kokeneet tällaista enää tarpeelliseksi. Mustaan kuoreen kiinnitetty koristeteippi oli ihan riittävästi hempeilyä, haha.


Punaisen sävy ei tässä kuvassa ole ihan
kohdillaan, mutta ideasta saa kyllä kiinni.



Kutsun sisältö

Koska internet ja hääoppaat ovat pullollaan ohjeita siitä, mitä kaikkea hääkutsussa (liitteineen) olisi syytä mainita, en käy tässä listaamaan kaikkia mainitsemisen arvoisia asioita. Valmiin listan aiheesta löydät esimerkiski täältä. Sen sijaan haluan nostaa omasta kutsustamme pari mainitsemisen arvoista asiaa, jotka ovat oleellisia silloin, kun häät eivät mene ihan kaikkien perinteiden mukaan:

Meillä vihkiminen ja juhla ovat eri päivinä, ja tämän pitää käydä vieraille selkeästi ilmi. Ensinäkin siksi, että osan vieraista toivomme olevan paikalla myös keskiviikkoja (joka ei ole tyypillinen tai oletettu hääpäivä), ja toisaalta siksi, että lauantaina vain juhlitaan häitä, kun naimisiin on menty jo aiemmin. Mitä selkeämmin tämän sanoittaa, sitä paremmin vieraat tietävät, missä mennään.


Toisessa versiossa luki sitten "kutsu vihkimiseen 8.7. ja hääjuhlaan 11.7."

Toisena, erityisen tärkeänä tekijänä juuri meidän kutsuissamme oli häiden ja hääjuhlan tyyli. Tämähän ei ole mainitsemisen arvoinen asia silloin, kun tyyli ei aiheuta kenessäkään pahennusta eikä ole koko hääsuunnittelun kulmakivi. Mutta, koska meidän häämme revittelevät vahvasti eri suuntaan kuin perinteikkäämmät häät, oli meistä ensiarvoisen tärkeää, että vieras tietää ajoissa minkälaiseen juhlaan onkaan tulossa (ettei asia tule yllätyksenä ja purkaudu typerinä möläytyksinä sitten juhlapaikalla).

Kolmantena asiana käytimme paljon tekstitilaa pukukoodin käsittelyyn, sillä koska haluamme juhlia häitä rennosti ja omaan tyyliimme sopivasti, emme myöskään oleta vieraiden tulevan paikalle perinteisestä juhlapukukoodia mukaillen. Tämä erityisesti siksi, koska emme itse pukeudu hääperinteen mukaisesti, saisi vieraiden täydellisen perinteikäs pukeutuminen meidät näyttämään pahimmillaan alipukeutuneilta omissa juhlissamme, haha! Siksi laitoimme pukukoodiksi juhliimme smart casual.

Näiden lisäksi mainittakoon vielä, että emme laittaneet kutsun loppuun mainintaa siitä, että paikalla on hääkuvaaja, sillä tämä tuntuu nykypäivänä jo melkoinen itsestäänselvyys - jos paikalla ei ole ammattilaista, niin sitten joku muu tai kaikki vieraat räpsivät juhlassa kuvia. Joka tapauksessa, juhlassa otetaan kuvia, ja ainakin omassa lähipiirissämme tämä tuntuu olevan täydellisen selkeää ilman, että asia mainittaisiin kutsussa.


Tämä kuva CC0-lisenssillä.


Vieraiden kommentteja meidän hääkutsusta

Tässä yhteydessä ei nyt puhuta siitä, miten vieraat ovat ah-niin-onnellisia kun saavat hääkutsun, vaan tämän osuuden tarkoitus on prepata muita perinteisestä poikkeavia häitä suunnittelevia varautumaan siihen, että palaute kutsuista voi olla hyvin moninaista. Myö otettiin nää vastaan ihan huumorilla, ja oltiin osattu varautua tietyiltä ihmisiltä/tahoilta tulevaan kommentointiin, joten no harm done. Lähinnä nuo kommentit siis naurattivat.

Meidän hääkutsuahan luultiin muun muassa hautajaiskutsuksi tai ilmoitukseksi siitä, että joku on kuollut (koska musta väri...ei ollut se koristeteippikään selkeästi riittävän hempeä). Ollaan saatu kutsusta myös "luulin että tulee postia Draculalta" -tyylistä kommentointia (haha, tosi hauskaa). Lisäksi meiltä on kysytty, että milloin teidän rokkivaihe menee ohi (ja alatte käyttäytyä kuten aikuiset ihmiset).. Kaiken kruunaa ihmettelevä kysymys: miksi meillä ei vaan voi olla tavallisia häitä.

Eli hääkutsuja lähettäessä mitä tahansa voi tulla vastaan, ja kaikkeen kannattaa varautua.


Postauksen kuvien käyttö
kielletty, ellei toisin mainita

perjantai 13. maaliskuuta 2020

Kutsujen vastauspyynnöistä

Meillä kutsut lähtivät maailmalle jo jokin aika sitten, mutta ennen kuin kirjoitan varsinaisen kutsujen esittely -postauksen, niin halusin käydä täällä blogissa läpi kutsujen vastauspyyntöjä. Tarkoitus ei ole viivytellä kutsujen esittelyn kanssa - tämä vaan on miulle itselleni aiheena kiinnostavampi (meidän näkökulmastahan kutsut on jo ihan puhkikulutettu aihe, joiden äärellä on pakerrettu tuntitolkulla ja vuodatettu verta, hikeä ja kyyneliä). Ymmärrän, että kutsut kiinnostavat, mutta malttakaa vielä hetki - sekin postaus on jo työn alla!



Vastauspyyntö on erilaisissa hääryhmissä tasaisesti esille nouseva aihe, ja usein keskustelu aiheen ympärillä on melkoisen negatiivissävytteistä. Syy negatiivisuuteen löytyy valitettavasti kovin usein vieraista itsestään, he kun eivät anna kuulua itsestään pyydettyyn päivään mennessä. Tämä jos mikä ärsyttää juhlia suunnittelevaa hääparia, sillä viime hetken järjestelyjen kohdalla todella moni asia on kiinni siitä, kuinka monta ihmistä odotetaan saapuvaksi. Eikä kyse ole pelkästään siitä, kuinka monelle varataan ruokaa, juomaa ja istumapaikka, vaan vierasmäärä vaikuttaa myös päivän aikatauluttamiseen ja ohjelman suunnitteluun. Eli itse juhlapäivän kannalta kovin paljon on kiinni siitä, että pari tietää, kuinka paljon vieraita juhliin on tulossa.

Ärsyyntyminen on ymmärrettävää myös inhimillisistä syistä: riippumatta siitä, millä tavoin pari vieraitaan kutsuu, on  kutsujen tekoon usein nähty aikaa ja vaivaa. Joten, kun vieras ei saa aikaiseksi edes vastattua osallistumistaan koskevaan kysymykseen, alkaa pinna helposti kiristyä. Riippumatta siitä, onko kutsut askarreltu itse käsin, onko kutsuja varten etsitty erillinen suunnittelija, onko kutsut valikoitu ja tilattu verkkokaupan kautta vai onko häille tehty omat nettisivut, hääpari on nähnyt vaivaa kutsujen kanssa. Ja kun laittaa itsensä likoon, niin on ihan ymmärrettävää, että sitä toivoisi vieraankin näkevän ilmoittautumisen verran vaivaa annettuun päivämäärään mennessä.

Erityisen yleistä tämä ilmoittautumatta jättäminen tuntuu olevan hääparin sukulaisten keskuudessa, jotka pitävät osallistumistaan ilmiselvänä - "tokihan nyt hääpari tietää, että minä olen tulossa". Hääpari ei kuitenkaan laske sen varaan,  sillä sinullahan voi olla vaikka lomamatka buukattuna hääviikonlopulle (tai mitä tahansa muuta). Toisaalta, vaikka hääpari osaisikin arvata/luottaa siihen, että juuri Sinä olet tulossa, niin pääseekö puolisosi, tai lapsesi? Oletteko tulossa koko perheen voimin, vai tuleeko paikalle vain yksi? Hääpari säästyisi tältäkin arvaamisen vaivalta, kun vieraat muistaisivat ilmoittautua.


Mutta vaikka tästä asiasta puhutaan vaikka kuinka ympäri häämedioita, niin silti vieraat jättävät vastaamatta. Tällöin hääryhmissä taas tuskaillaan sitä, kuinka ikävää vastaamatta jättäminen on, ja samalla ihmetellään myös sitä, mitä näiden kutsuun vastaamatta jättäneiden vieraiden kanssa oikein pitäisi tehdä.

Perinteisestihän pari on soitellut näiden vastaamatta jättäneiden perään, ja jakanut vastuun ilmoittautumisesta vieraan kanssa. Lisävaivaa hääparille, mutta mitä sitä nyt ei omien häidensä eteen tekisi, right? Nykyisin on kuitenkin yhä tyypillisempää, että vastaamatta jättäminen tulkitaan osallistumattomuudeksi. Näin ollen juhlissa tarjotaan ruokaa, juomaa ja istumapaikka vain niille, jotka ilmoittivat tulostaan ajoissa. Osa pareista laittaakin kutsujen loppuun kevyellä huumorilla sävytetyn loppukaneetin, jossa vastauspyynnön ohittavaa vierasta pyydetään tuomaan juhlaan mukaan omat eväät ja retkijakkara - hääpari tarjoaa illan vain ajoissa ilmoittautuneille. 

Tämä jos mikä on miusta ymmärrettävää, mutta samalla haluan tuoda tähän toimintatapaan vaihtoehtoisen, hieman empaattisemman näkökulman. Ja, tämä ei tarkoita, että pidän kaikkia muita vähemmän empatiakykyisinä tai ajattelisin, että jos laitat kutsuun humoristisen loppukaneetin, olet automaattisesti kylmä ja julma. Ei, tästä postaukseseta ei tarvitse kenenkään ottaa itseensä, eikä tässä kukaan ole yhtään sen parempi kuin toinen. Lisäksi luotan siihen, että jokainen hääpari osaa käyttää myös tilannetajua kutsujen vastauspyyntöjä odottaessaan. Tällä postauksella haluan vain sanoa ääneen sen, että vieras ei aina jätä vastaamatta siksi, että kokisi osallistumisensa olevan ilmiselvää, tai siksi, että kyseinen vieras sattuu olemaan laiska ja hääparia arvostamaton ihmisturhake. Joskus vastauspyyntö vain kerta kaikkiaan unohtuu, kun elämä ei kuljekaan suunnitelmien mukaan eikä ajatuskapasiteetti riitä muistamaan puolen vuoden päässä odottavia tärkeiden ihmisten ihania juhlia.

Näin on käynyt myös miulle ja Jonille. Olemme jättäneet vastaamatta hääkutsuun juuri yllä mainitusta syystä. Kutsu tuli postissa, luimme sen ja ilahduimme, mutta valitettavasti meidän arki oli tällöin miun sairastumisen takia yhtä kaaosta. Ei huudeltu meidän tilanteesta paljon kenellekään, ja vähiten tämä kutsun laittanut hääpari tiesi asiasta. Onneksi he olivat kuitenkin se hääpari, joka kyseli vastaamatta jättäneiden vieraidensa perään. Muistimme kyllä häät, päivämäärä oli laitettu kalenteriin ylös, mutta kun arki muuttui selviytymiseksi, myö molemmat vain unohdimme vastata kutsuun. Se vain jäi, vaikka asia oli meistä ihana ja hääpari meille tärkeä. Mutta kun elämä ryöpyttää riittävän lujaa, pitää edetä päivä kerrallaan - jolloin jokin tapahtuma puolen vuoden päässä on ajatuskapasiteetin ulottumattomissa. Ja kun soitto hääparilta sitten tuli, oltiin pohjattoman kiitollisia siitä - muuten oltaisiin saavuttu juhliin ja saatu huomata, ettei meidän oleteta olevan siellä. Vaikka meillä oli päivämäärä kirjoitettu kalenteriin, ja kaikki aikeet osallistua. 



Ja tämä on juuri se syy, miksi meidän kutsussamme ei lue minkäänlaista kuittausta siitä, että jos et ilmoittaudu ajoissa, tuo omat eväät. Eikä myöskään oleteta, että jos joku jättää vastaamatta, se suoraan tarkoittaa, että hän ei halua tulla. Meidän tapaus on sairastumisen takia tietyllä tapaa tarinana hyvä, mutta ihan samalla tavalla voi käydä kenelle tahansa ilman mitään sen dramaattisempaakin - kutsun saajan työ/koti/perhetilanne voi olla sillä hetkellä sen verran kuormittava, että arjen kohinassa kutsuun vastaaminen vain yksinkertaisesti unohtuu. Miun mielestä se meille jokaiselle sallittakoon.

Eikä tästä pidä hääparin miun mielestä ottaa itseensä: vaikka omat häät ovatkin oman elämän sen hetken suurin juttu, ei se tarkoita, että ne olisivat sitä kaikille vieraille. Vieraiden oman elämän tärkeimmät jutut liittyvät heidän omaan elämäänsä, eivät hääparin elämään. Tämä ei tarkoita, etteikö hääpari olisi vieraille tärkeä, tai heidän juhlansa heille merkittävä. Elämä ei vaan aina mene kuin Strömsössä, ja joskus aurinko lakkaa paistamasta risukasaan kokonaan. 

Ja koska yksi hieno biisi kertoo kirjoittajan tunteista enemmän kuin kaikki tämän postauksen sanat yhteensä, siteerataan loppuun pieni pätkä Marillion-bändin Sympathy-kappaletta (ilman sympatia vs. empatia vääntöä, kiitos):
And sympathy is what we need my friends

'cause there's not enough love to go 'round


Postauksen kuvat
CC0-lisenssillä

perjantai 6. maaliskuuta 2020

Miun häämekko - osa 4 (viimeistä viedään)

Häämekko. Paljon siitä on tähänkin blogiin saatu mahtumaan niin unelmien, sovitusten kuin lopulta myös sen miun lopullisen mekon muodossa. Hääasu puhututtaa, herättää tunteita (yllättävän paljon tunteita), ja kaiken puhumisen jälkeen olo saattaa jäädä jopa vähän hiljaiseksi. Onneksi vielä kuitenkin riittää puhuttavaa, sillä miun häämekon valmistumisesta on vielä hieman raportoitavaa. 


Otsikon mukaisesti miun häämekkoprojekti alkaa tosiaan vedellä viimeisiään, mikä on yhtä aikaa sekä ihmeellistä, ihanaa ja vähän surullistakin (kuten sanottu, häämekko herättää ihmeen paljon tunteita). On toki ihana nähdä mekon muuntuvan lakanakankaasta upeaksi mekoksi, mutta samaan aikaan mekon valmistumisen seuraaminen on ollut niin ihanan jännittävää, että tuntuu vähän harmilliselta luopua tällaisesta jännityksestä ja odotuksesta. On nimittäin mielettömän ihana tunne olla super-innoissaan jostakin, ja odottaa viikkojen kulumista aina seuraavaa vaihetta kohden edetessä. Ja onhan se nyt vaan kiva kirjoittaa kalenteriin ylös sellaisia juttuja, mitä odottaa ja joista voi olla aidosti innoissaan! Jostain syystä tenttipäivämäärän kirjoittaminen kalenteriin ei herätä yhtä suuria riemunkiljahduksia...

Viime käynnilläni Johannan luona sain kyllä todella olla innoissani, sillä tällä kertaa pukuun laitettiin korsettinauhat, mikä kuulostaa ehkä vähäiseltä, mutta ette usko kuinka kauan oon tätäkin pikkuasiaa odottanut. Korstettiselkä on ollut yksi selkeimmistä unelmista miun hääpukuun liittyen, joten sen näkeminen livenä oli oikeasti miulle pieni pala saavutettua unelmaa. Mutta, niin ihana kuin puvun selkä olikin, se ei ollut tämän käynnin pääasiallinen syy, sillä tällä kertaa keskityttiin ennen kaikkea mekon pitsien sijoitteluun! Muutoinhan mekko oli tälle kerralle jo lähestulkoon valmis (jotain pikkujuttuja lukuunottamatta), joten voitte varmasti kuvitella, kuinka miun hymy leveni joka kerta isommaksi ja isommaksi, kun pitsit alkoivat löytää omia paikkojaan!

Pitsien laittaminen on yllättävän tarkkaa (siis todella pikkutarkkaa) hommaa, johon saa varmasti helposti käytettyä vaikka puoli päivää, jos oikein innostuu. Ja kun pitsejä pyöritellään pitkin mekkoa, alkaa helposti silmissäkin pyöriä ja ajatus haparoida. Tämä on myös sellaista hommaa, että helposti tulee jämähdettyä ajatusten kanssa johonkin pieneen yksityiskohtaan, kun pitsikuvio etsii lopullista muotoaan. Onneksi meillä oli pitsien laittoon varattu ihan reilusti aikaa, joten kuvioille oli mahdollista etsiä jokaiselle oma paikkansa ihan rauhassa. Ja aika kivuttomasti kuviot homma saatiin kasaan vajaan parin tunnin aikana.

Pitsien kanssa homma tuntuu tosiaan aina välillä
olevan ihan ihmeen pienestä kiinni.

Itselleni hommassa kaikkein vaikeinta oli suoraan sanottuna aloitus. Tuijotin mekkoa, tuijotin pitsejä, eikä päähän tullut mitään varteenotettavaa ajatuksentapaistakaan. Mutta tästä oonkin puhunut myös aiemmissa postauksissa - jos ei ole kokemusta ompelujutuista tai vaatteiden teettämisestä, niin on todella vaikea kuvitella, että mihin ja miten sitä pitsiä sitten mekkoonsa haluaisi. Ja että laitetaanko sellaisenaan, vai leikataanko tai käännetäänkö tai väännetäänkö? Sen lyhyen hetken ajan miun päässä ei ollut mitään muuta kuin tyhjää!

Mutta, kun alun kankeudesta päästiin eteenpäin, ja abstrakti muuttui konkreettiseksi, niin pitsien sijoittelu oli itse asiassa aika hauskaa puuhaa. Toki voin rehellisyyden nimissä myöntää, että etenkin alussa Johanna teki ison osan aloitteista (kiitos hänelle siitä), ja näitä aloitteita mie sitten kommentoin tai tein niiden pohjalta uusia ehdotuksia. Mitä pidemmälle hommassa edettiin, niin sitä enemmän miustakin alkoi saada yhtään mitään omaa ajatusta irti.  Kun mekon pitseistä noin puolet oli laitettu alustaville paikoilleen, alkoi konkretiaa olla jo riittävästi, joten pystyin paremmin arvioimaan ja pohtimaan näkemääni, ja muodostamaan siitä jotain mielipiteitäkin.

Ja kyllä se mielipide sieltä tuli, etenkin se, joka totesi, että tässä se on ja näille paikoille pitsit jäävät. Sen jälkeen oli hurjaa katsoa itseään lähes valmis mekko päällä, tukka laitettuna ja hääkengät jalassa. Fiilis oli ihan mieletön, ja pidin omia bileitä siinä hetken verran (ja hitot, pidin pieniä bileitä pitkin pitsien laittelua aina, kun niistä jokin löysi oman paikkansa). Ja taas sinkoili nuppineuloja. Mutta miulla oli ihan todella hyvä fiilis, enkä malta odottaa, että saan valmiin mekon käsiini!

Tämä teksti tulee olemaan tämän pienimuotoisen postaussarjan viimeinen osa, sillä seuraavaksi miulla onkin jo valmis mekko käsissäni, ja sitä en vielä tässä vaiheessa tietenkään paljasta. Toivon, että näistä postauksista on ollut iloa ja apua etenkin niille, jotka pohdiskelevat custom-mekkoa valmispukujen vaihtoehtona, ja toivottavasti muutkin ovat näiden postausten äärellä viihtyneet. Ainakin ootte saaneet hymähdellä miun tietämättömyydelle, ja ehkä myös iloinneet miun kanssa, kenties tunteneet lievää myötähäpeää noista lentelevistä nuppineuloista, heh!


Vielä kerran virallinen shoutout pukuni ompelijalle Johanna Paatolalle, tästä pääset tutustumaan Johannan toimintaan paremmin. Ja jos haluat heinäkuuta odotellessa muistella vanhoja, niin alta löydät postaussarjan aiemmat osat:

Osa 1 - miun häämekko
Osa 2 - protoversio

Osa 3 - helma kuosiin

Kaikki kuvat
CC0-lisenssillä