sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Miun häämekko - osa 3 (helma kuosiin)

Tällä viikolla operaatio hääpuku sai taas jatkoa. Olisi ihana sanoa, että mekkoprojekti etenee edelleen kuin unelma, mutta olisiko se hääsuunnittelua enää ollenkaan, jos asiat alkaisivat sujua liian sutjakkaasti, haha!  Kaikki ei siis tällä kertaa mennyt ihan kuin suunniteltiin, mutta siitäkin selvittiin (projekti vain venyy hieman pidemmäksi, kuin mitä ensi alkuun ajateltiin). Ja toisaalta, tämä on juuri se syy, miksi puvun hankintaa ei jätetä viime tippaan. Paitsi silloin, jos häitä vietetään Strömsössä, silloin mekon voi hankkia vaikka hääaamuna.



Mutta koska meidän häitä valmistellaan keskellä arkielämän kurimusta, oli ihan fiksua aikatauluttaa mekkoprojektin käynnistyminen alkuvuoteen. Näin ollen viivästykset eivät aiheuta yöunien menetystä tai vakavanpuoleista stressireaktiota, vaan suurin haitta tästä viivästyksestä on se, että joudun odottamaan mekkoa varten tilattujen pitsien näkemistä vielä hetken verran pidempään. Ette nimittäin usko, kuinka paljon voi ihminen tällaistakin odottaa, tai ainakin itse olen yllättynyt siitä, millaisella vimmalla haluan pitsit nähdä.

Eli kyseessä viivästykseen on siis tilattujen pitsien kuljetuksen venyminen. Kun kävin tällä viikolla Johannalla, olivat pitsit ilmeisesti jo löytäneet tiensä Suomeen, mutta matka Jyväskylään oli vielä puolitiessä. Ja koska meillä on tätä välimatkaa Johannan kanssa se reilu 200 kilometriä, ei meillä tapaamisia vaan siirretä parilla päivällä eteenpäin. Miulle reissu Jyväksylään vie kuitenkin kokonaisen päivän, jolloin joudun mm. anomaan vapaapäivän töistä edestakasmatkaa varten. Pitsit jäävät siis ensi kertaan.

Mutta, jos nyt jätetään se pitsien surkuttelu ja keskitytään itse asiaan, niin saatiin myö Johannan kanssa kuitenkin vietyä mekkoa taas kivasti eteenpäin. Tällä kertaa mekkoni oli jo oikeista kankaista tehty, ja monin osin jo valmiskin. Toki pieniä fiksailun tai työstämisen paikkoja siellä täällä, mutta selkeä mekko se jo oli: juhlakelpoisen näköinen, ja myöskin yllättävän painava. Moni häämekkoja sovitellut on varmasti törmännyt samaan ilmiöön, jossa kuvassa höyhenen kevyeltä näyttävä mekko painaakin käsissä ihmeen paljon. Toki, kun mekon vetää päälle, ei painoa huomaa. Siltikin, täytyy olla tyytyväinen siihen, etten  lähtenyt toteuttamaan suuruudenhullua ideaani metallisesta hääpuvusta (lue juttu tästä), sillä kankaisessa versiossa tuntuu olevan jo ihan tarpeeksi. Toisaalta, metallinen puku kävisi varmasti hyvästä treenistä, kun sitä kantaisi koko päivän!


Jep, kuvassa lakanakangasversio. En mie
kehtaa täällä ennakkoon mekkoa paljastaa.
Kuva: Johanna Paatola

Jos viime kerran lakanakangas-versio aiheutti ihastuksen tunteita, niin varsinainen mekko luineen tuntui vieläkin paremmalta päällä. Tykkään siitä, mitä luut tekee ryhdille, ja tykkään siitä tunteesta, kun mekko tuntuu istuvan hyvin, eikä vain (ikään kuin) roiku rättinä päällä. Boho-henkinen morsian voi tässä kohtaa olla eri mieltä, mutta onneksi pukuja on niin monia kuin on häitään viettäviä ihmisiäkin. Etenkin, jos teetättää mekkonsa ompelijalla. Mutta itse kyllä tykkäsin kovasti siitä, miltä mekko nyt lähti tuntumaan (ja näyttämään) päällä. Jos jotain olisin halunnut päästä jo fiilistelemään niiden pitsien ohella, niin korsettinyöritystä. Oon nimittäin alusta alkaen tiennyt, että haluan ehdottomasti korsettinyörityksen pukuun, ja siksi malttaminen tässä kohtaa tuntuu hieman vaikealta. Saa nähdä mitä ensi kerrasta tulee, kun siellä odottavat sekä pitsit että valmis selkäosa! Voi olla, että ihasteluksi menee!

Koska mekko oli tosiaan tässä vaiheessa jo pääpirteissään valmiina, oli tälle kerralle alunperin suunniteltu alushameen mitan ja olemuksen päättäminen ja pitsikuvioiden kiinnittäminen. Jälkimmäinen jäi toki olosuhteiden pakosta pois, ja siksi tällä kertaa pyörittiinkin siis mekon helmaosien äärellä niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikin. Ja kun sanon kirjaimellisesti, niin myös tarkoitan sitä: melko ison osan ajasta Johanna nimittäin istui lattialla mittoja ottaen, samalla kun mie pyörin mekko päällä ympyrää Johannan ohjeiden mukaisesti. Miun pyöriessä ympyrää Johanna siis mittaili sekä mekon helmaa että alushameen pituutta, ja ennen kaikkea tässä varmistettiin, että helma asettuu tasaisesti joka suunnasta mitattuna.


Vaikka toki itse mekko on näiden tapaamisten lähtökohtainen sisältö, tulee siinä samalla käytyä läpi paljon muutakin. Hameosien ohella puhuttiin esimerkiksi hääkengistä ja hääkoruista. Tässä huomaakin hyvin sen, miten moneen asiaan mekko (tai hääasu) itse asiassa liittyy. Esimerkiski hääpäivän korujen valintaan voi vaikuttaa yllättävän paljon se, millainen mekko on, ja mekon istuvuutta puolestaan hienosäädetään sen mukaan, millaiset kengät hääpäiväksi on suunniteltu. Tästä syystä, muistakaa pitää pukusovituksissa ja etenkin hääpukua teettettäessä hääkengät (tai niitä mahdollisimman paljon muistuttavat kengät) matkassa mukana.


Tässä vaiheessa tätä postaussarjaa myönnän, että pidän teitä ärsyttävästi vähän pimennossa, enkä suoraan sanottuna enää pysty kertomaan teille kaikkea, mitä Johannan kanssa käymme läpi, sillä muuten koko mekko paljastuisi ennen aikojaan. Luotan kuitenkin samalla siihen, että jos joku, niin työ lukijat ymmärrätte tilanteen, jossa tulevasta hääasusta on kiva puhua, kuitenkaan paljastamatta kaikkea ennakkoon. Samalla pyrin toki näillä postauksilla avaamaan hääasun teettämisen etenemistä niille, jotka omaan tapaani eivät ole tottuneita custom-vaatteiden tilaajia. Eli, vaikka en omasta mekostani paljastakaan kaikkea, pyrin näillä postauksilla silti avaamaan mekon valmistumisprosessia etenkin niille, jotka myös pohtivat mekon teettämistä. Mutta myönnän, prosessi piirtyisi esiin paremmin, jos paljastaisin mekosta kaiken sitä mukaa, kun prosessi etenee. But where's the fun in that?

Ensi kerralla ollaankin sitten jännän äärellä, kun mekko alkaa olla pitsejä vaille valmis! Hurjaa!


Lue aikaisemmat osat:
Osa 1 - miun häämekko
Osa 2 - protoversio


Postauksen kuvat CC0-lisenssillä, paitsi
Johannan Paatolan ottama kuva

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs tuumaat?