keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Mitä tehdä, kun korona pilaa hääni...

Korona siellä ja korona täällä, ja vaikka kuinka ig:n puolella uhosin, että ei ole täällä hääblogissa, niin tässä sitä nyt näköjään mennään. Miun oli siis tarkoitus puhua täällä blogin puolella koronasta vasta sitten, kun meillä on tehty lopullisia päätöksiä, mutta aina elämä ei mene niin kuin suunnittelee.

Heti alkuun todettakoon, että jos kuulut siihen maailmanlaajuiseen hääparien joukkoon, joiden hääsuunnitelmia korona nyt kampittaa rajusti, niin pysähdy hetkeksi tähän ja mieti, miksi luet tätä postausta. Jos kaipaat myötätuntoa, sympatiaa ja paikan, jossa kauhistella koronaa, ei tämän postauksen lukeminen ehkä ole kaikista parhain idea. Tämä postaus pyrkii nimittäin löytämään jonkinlaisia ratkaisuja ja toimintaperiaatteita vallitsevien epävarmojen olosuhteiden keskellä. Jos kaipaat tunnekuohuntaa ja kanavaa, jossa ventata pahaa oloa pois, niin ihan meidän molempien takia, älä jatka tätä pidemmälle.



Niille, jotka vielä lukevat, joko puhtaasta uhmasta tai uteliaisuudesta, tai ihan siksi, että jakavat kanssani joitain luonteenpiirteitä ja kaipaavat muutakin kuin tunteiden loputonta purkamista, jakamista ja myötäelämistä, eiköhän mennä asiaa kohden. Tähän postaukseen listaan omia ajatuksiani siitä, mitä nyt koronakaaoksessa voi tehdä, sekä sellaisia juttuja, joista on itselleni ollut apua. Postaus on suunnattu ensisijaisesti ehkä itseni kaltaisille häitään suunnitteleville, joilla häät ovat loppukesästä/alkusyksystä, ja tilanne siksi vielä monella tapaa ehkä auki. En todellakaan ole mikään ratkaisupsykologi, hyvinvointivalmentaja enkä varsinkaan vastaus siihen, että pitääkö häät siirtää vai ei. Kirjoitan tätä postausta ihan omana itsenäni, eli hyvään hakeutuvana humanistihippinä, joka kaipaa maailmaan enemmän rakkautta. 


Ensimmäiseksi: rauhoitu

Jos kaipaa tunnekuohuntaa ja myötäelämistä, on tämä varmasti raivostuttavin neuvo, minkä kukaan voi koskaan antaa. Kun elämän suuret suunnitelmat heittävät häränpyllyä, ihmisiä sairastuu ja kuolee ja yhteiskunta kulkee kohti lamaa, ei varmaan ketään kiinnosta rauhoittua. Eikä tähän kannusta mediakaan (varsinkaan se keltainen), sillä ihmisten tunteet ovat yksi parhaimmista tavoista tehdä rahaa ja kerätä klikkiotsikoilla klikkauksia. Siksi media mielellään lietsoo meissä pelkoa ja epävarmuutta.

Vaikkei rauhoittuminen mediaseksikästä olisikaan, on rauhoittuminen silti ensiarvoisen tärkeää, sillä tunnekuohussa elävä ihminen on harvinaislaatuisen altis tekemään typeriä päätöksiä. Meidän alkukantainen aivotoimintamme kun sysää tunteiden palossa järjen yllättävänkin tehokkaasti taka-alalle, eikä loogiselle ajattelulle jää paljoa tilaa. Toki, tunnekuohussa on ihan okei ostaa kaupasta esimerkiksi lohtusuklaapatukka, mutta yhtään tätä suurempia päätöksiä (etenkään häihin liittyviä) ei kannata tehdä tunnekuohussa. Hengitetään siis sitä ennen pari kertaa syvään, ja rauhoitellaan itseämme. 





Hyväksy vallitsevat olosuhteet

Tämäkään ei ole niin kovin mediaseksikäs aihe, ja itsessäänselvyydessään tämä on ehkä enemminkin ärsyttävä kuin tarpeellisen tuntuinen. Mutta joskus niitä itsestäänselvyyksiäkin on hyvä sanoa itselleen ääneen. Oman jaksamisen kannalta on nimittäin tärkeää hyväksyä ne ikävätkin tosiasiat. Asioita kun voi murhetia vaikka maailman loppuun asti, eikä murehtiminen kuitenkaan vaikuta asioiden kulkuun millään muotoa.

Ainakin itselleni tämän kaiken keskellä on vaikeinta hyväsyä se, ettei mikään ole varmaa. Olen ihmisenä sellainen, että miun on vaikea sietää epävarmuutta: haluan tietoa, haluan tehdä ratkaisuja ja siirtyä seuraavaan asiaan. Ja nyt en voi tehdä ratkaisuja, koska kukaan ei tällä hetkellä tiedä, mitä seuraavien kuukausien aikana tulee tapahtumaan. Enkä minä voi tehdä ratkaisuja, ennen kuin joku tietää jotain (tai kunnes epävarmuutta kestää niin pitkään, ettei ole enää aikaa odottaa).



Korona on myös siitä erityisen ikävä, että se vaikuttaa yhteiskunnassamme (ja globaalisti) todella laajalla skaalalla, mikä entisestään lisää epävarmuutta. Omalla kohdallani en esimerkiksi tiedä, olenko kuukauden päästä töissä vai lomautettuna yt-neuvottelujen takia. En myöskään voi tietää ajautuuko joku häidemme ammattilaisista esimerkiksi konkurssiin näin rajoitteiden alla, tai sairastuuko joku heistä koronaan juuri silloin, kun heitä elämämme suureen päivään tarvittaisiin. Enkä voi tietää sitäkään, onko heinäkuussa tilanne sellainen, että riskiryhmään kuuluva äitini voisi osallistua häihini, vaikka muuten rajoitteet purettaisiinkin. En tiedä mitään muuta kuin sen, että kaikki on tässä hetkessä epävarmaa, ja se ottaa luonnon päälle. Mutta miulla ei myöskään ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tilanne - epävarmuus ei pääty, vaikka kuinka vaatisin.



Keskity siihen, mihin voit vaikuttaa

Kukaan meistä ei saa tahtomalla tai murehtimalla koronaa katoamaan (toki ainahan voi kokeilla murhetia vielä vähän enemmän). Mutta, meillä on kaikki valta vaikuttaa siihen, miten itse toimimme tämän tilanteen keskellä. Meillä on kyky toimia, auttaa ja suunnitella. Jos siis olet ajatellut hankkia häihisi kynnet, ripset, kampausken, kasvohoidon, kiinteytyskuurin, meikin tai hampaidenvalkaisun, tee peliliike jo nyt, ja tue haluamaasi hääalan ammattilaista tässä kaaostilanteessa (jotta sinulla on hänen palvelunsa vielä kuukausien päästä käytettävissäsi).

Jos kuulut itse riskiryhmään, etkä pysty kodista poistumaan, voisiko esimerkiksi lahjakortti häätiimiläiselle olla sopiva vaihtoehto? Omaa häätiimiähän on tapana muutenkin kiittää, ja tiimin jäsenet kyllä varmasti ymmärtävät, jos haluat kiittää heitä jo tässä vaiheessa. Monia palveluja voi myös ostaa ja käyttää netin kautta, ja esimerkiksi monet liikunta-alan ammattilaiset tarjoavatkin nyt palveluitaan videomuodossa. Kesä- tai hääkuntoon (jos sellaista kaipaa) voi nyt treenata omassa olohuoneessa, eikä mitään turhia riskejä tarvitse ottaa.

Toki ymmärrän, että moni muu on itseni kanssa siinä samassa tukalassa tilanteessa, jossa voi käydä niin, että työpaikka lähtee (joko kokonaan tai pakkoloman muodossa). Tällöin koko toimeentulo voi olla uhattuna, puhumattakaan häät - ilman töitä ja mahdollisuutta säästää, harvalla meistä on varaa juhlia isosti. Eikä lainan ottaminen innosta, jos ei omasta työtilanteesta ole mitään varmuutta. Jos toimeentulo ja koko juhla on vaarassa kaatua taloustilanteen takia, ei silloin tietenkään ostella lahjakortteja tai kuluteta palveluita. Mutta nyt olikin kyse siitä, että tekee sen minkä pystyy. Yrityksiä voi auttaa myös ilmaiseksi, ja tästäkin on some erilaisia alustoja pullollaan.



Tämän kaiken pointti on ainoastaan siinä, että jos korona aiheuttaa voimattomuuden ja pystymättömyyden tunteita, on meillä jokaisella mahdollisuus vaikuttaa omalla toiminnallamme, omassa yhteisössämme, ja sitä kautta rakentaa myös itsestämme pystyvämpää ja vahvempaa kuvaa. Ei myö voida koronaa hävittää, mutta voidaan tehdä paljon muuta hyvää. Ja kaikki hyvä, myös se teoista pienin, on arvokasta ja tärkeää.



Tee varasuunnitelma

Tämäkin on hirveän ärsyttävää, ja häitä suunnitteleville ihmisille varsinainen kirosana ilman koronaakin. Mutta, monella meistä häitään suunnittelevista hääsuunnitelmat ovat nyt valitettavasti jäädytetty toistaiseksi, tai ainakin prosessi ei etene ihan sillä tahdilla kuin alunperin suunniteltiin. Myös meillä isot hankinnat, kuten karkkibuffetkarkit jäävät todellakin tässä vaiheessa ostamatta, koska ei haluta kotiin kilokaupalla karkkia sillä riskillä, että karkit jäävät sitten meidän kahden syötäväksi. Homma ei siis etene ihan suunnitelmien mukaan, eikä varsinkaan alkuperäisessä aikataulussa.

Mutta, kun alunperin ajateltuja asioita ei uskalla nyt hoitaa, vapautuu hyvin aikaa suunnitella mitä jos -vaihtoehtoja. Tai varasuunnitelma, tai plan B. Siirretäänkö koko helahoito tulvaisuuteen (jos, niin minne) sellaisenaan, vai aloitetaanko koko homma puhtaalta pöydältä? Vai mennäänkö nyt pienen todistajajoukon läsnäollessa naimisiin, ja juhlitaan sitten myöhemmin? Vai, juhlitaanko kaasunaamareissa, kuten muutamat hurmaavat ja huumorintajuiset parit ovat tehneet (voit tsekata kuvan tällaisista juhlista esim. blogin fb-sivun kautta). Jos kaipaat apua varasuunnitelmien tekemiseen, ota seurantaan ainakin Häät-lehden sivut ja somet, sillä siellä on hyviä ja konkreettisia ratkaisuehdotuksia ainakin tässä ja tässä jutussa. Samoin ainakin Love Me Do -häämessut koostavat omaa infopakettiaan, joten ota myös Love Me Do:n somet seurantaan. Suunnitelmia ei tarvitse tehdä sokkona yksin.


Meillä varasuunnitelmat on jo ihan kivalla mallilla, joskin joistain asioista ei olla vielä lainkaan perillä, eikä välttämättä edes täysin yksimielisiä. Mutta isoimmat ja tärkeimmät jutut ollaan jo keskenämme lyöty lukkoon, että jos koronatilanne pitkittyy tai olosuhteet huononevat entisestään, niin tiedetään sitten, miten toimitaan. Ja jos varasuunnitelma joudutaan ottamaan käyttöön (mikä tällä hetkellä vaikuttaa harmillisen todennäköiseltä) niin niistä pienemmistä yksityiskohdista meillä on sitten aikaa vääntää ihan ajan kanssa.



Hyväksy omat tunteesi

Vaikka suosittelen rauhoittumista ja maadoittumista ihan hirveästi, ei se silti tarkoita, että nyt pitäisi olla kuin jokin supersankari, joka ei hetkahda mistään. Tunnekylmyys tai tunteiden jäädyttäminen ei auta yhtään mitään, ja samaan tapaan kuin vallitsevat olosuhteet pitää hyväksyä, pitää omat tunteetkin kohdata ja hyväksyä. Nyt on ihan okei, että yhtenä päivänä tuntuu siltä, että tästä selvitään, ja heti seuraavana elämä on pilalla, koska hääsuunnittelu takkuaa ihan urakalla. Ja sama homma toimii myös toisin päin: vaikka olisit juuri itkenyt ja huutanut kenties menetettyjä häitäsi, se ei tarkoita, että olet tuomittu olemaan surullinen kaiken aikaa.

Elämässä on edelleen asioita, jotka ovat hyvin, ja niistä saa iloita ja ottaa irti kaiken minkä saa, vaikkeivät hääsuunnitelmat etenekään toivotulla tavalla. Somessa on monia kanavia, joissa voi jakaa tämän hetken pieniä iloja, ota niihin osaa kun siltä tuntuu. Ainakin Häät-lehti, Love Me Do -häämessut, Wedding Garage ja monet ihanat hääsomettajat ovat kyselleet ja jakaneet ilonaiheita (ja lista on varmasti huomattavasti pidempi, nämä nyt vaan tulivat äkkiseltään mieleen). Seuraa negatiivisten aiheiden ohella myös hyvää, ja muista itsekin iloita niistä pienistä hyvistä hetkistä.

Toinen, mitä ihan oikeasti suosittelen, on erilaiset kiitollisuusharjoitukset. Tiedän, kuulostaa kornilta, tarpeettomalta ja ärsyttävältä, mutta näiden avulla voi saada sitä paljon puhuttua perspektiiviä asioihin. Kiitollisuutta voi käsitellä piirtämällä, kirjoittamalla, maalaamalla tai vaikka tanssimalla, kunhan se auttaa muistamaan, että kaiken kauheuden keskellä on myös asioita, joista olla elämälle kiitollinen. 



Miusta esimerkiksi Häät-lehden #pidetäänrakkaus on yksi ihana tapa ottaa tähän osaa. Tsemppaamalla muita ja lukemalla muiden tsemppiviestejä pysyy kaiken negatiivisen keskellä hyvin mielessä se, että meillä kuitenkin on rakkaus. Ja itse ainain ajattelen niin, että loppujen lopuksi millään muulla ei ole väliä: jos tässä ollaan rakastuneita jo nyt, niin se rakkaus ei mihinkään häviä, vaikka juhlia joutuisi odottamaan vuoden päivät. Siksi yritän itse joka päivä muistaa olla kiitollinen siitä rakkaudesta, jota miulla on.



Huolehdi itsestäsi

Korona stressaa, harmittaa, ahdistaa ja pelottaa. Pahimmillaan se lieveilmiöineen vie yöunet ja madaltaa mielen. Siksi nyt jos koskaan on tärkeää muistaa rakastaa myös itseään, ja muistuttaa itseään siitä, että ansaitsee itselleen hyvää häiden siirtymisestä tai peruuntumisesta huolimatta. Joten muistetaan jokainen ne perusjutut: syödään hyvin, ,juodaan riittävästi, liikutaan itsellemme sopivalla tavalla (jos stressitasot on jo pilvissä, niin ehkä vältetään rajua hikiliikuntaa). Ja muistetaan se, että stressi on keholle ihan hirvittävän kuormittavaa, joten muistetaan nukkua riittävästi. Unen aikana aivot myös jäsentävät tätä kaaosta ja alitajunta työstää ratkaisuja, joten nyt kannattaa todella panostaa uneen ja itsestä hyvänä pitämiseen.

Samoin suosittelen aina, mutta etenkin nyt, lämmöllä meditointia tai erilaisia läsnäoloharjoituksia. Niiden avulla pääsee käsiksi tietoiseen läsnäoloon, jossa asiat, olosuhteet, tunteet ja ajatukset tiedostetaan ja hyväksytään. Ja ennen kaikkea, jossa niistä opitaan tiedostamisen jälkeen päästämään irti. Tiedän, tämäkin kuulostaa ituhipin huuhaalta, mutta läsnäoloharjoitukset ja meditointi ovat oikeasti hyviä tapoja rauhoittaa mieltä.



Ja lopuksi se kaiksita tärkein: tiedosta omat rajasi. Puhu muiden kanssa ja seuraa uutisointia ja somekeskusteluja niin kauan, kun se tuo siulle vertaistuen, yhteenkuuluvuuden ja ymmärretyksi tulemisen kokemuksia. Ja jos huomaat, että muiden ahdistus tai koronauutisointi alkaakin edellä mainittujen hyvien juttujen sijaan vain lisätä omaa ahdistusta, niin muista, että siulla on täysi oikeus olla lukematta tai kommentoimatta yhtään mitään. Osallistut ja kulutat somea vain sen verran kuin se siulle itsellesi sopii.


Jos joku hurjapää vielä tätä lukee, niin vau, kiitos! Kaikista miun pitkistä postauksista tää on varmaan megalomaanisin. Siksipä, seuraavaksi jonkun muun vuoro: laita siis omat parhaat vinkkisi tässä tilanteessa toimimiseen tai mielialan tsemppaamiseen jakoon joko kommenttikentässä, tai somessa käyttämällä esimerkiksi #pidetäänrakkaus -tunnistetta. Yhdessä ollaan vahvempia tän tilanteen keskellä. Humanistihippi kiittää ja kuittaa.


Postauksen kuvat
CC0-lisenssillä

perjantai 20. maaliskuuta 2020

Esittelyssä meidän hääkutsut

Koko maailma, hääskene mukaan luettuna, kohisee tällä hetkellä koronasta. Täällä blogissa en aio koronasta vielä tässä vaiheessa sen enempää puhua, sillä myö aiotaan Jonin kanssa seurata tilanteen kehittymistä noin kuukauden päivät, ja tehdä päätöksiä koronan vaikutuksesta meidän häihin vasta sitten. Jokaiselle blogin lukijalle lienee myös itsestäänselvää, että koko tämä korona-kuvio harmittaa, huolettaa ja stressaa. Siitäkään ei tarvitse siis sen enempää puhua. Siispä, pureudutaan nyt seuraavaksi meidän hääkutsuihin, joiden perään osa lukijoista onkin jo ehtinyt kysellä. Tässä ne nyt siis ovat.



Meidän hääkutsuthan lähtivät maailmalle noin kuukausi takaperin, joten kutsutuilla on vielä hyvin aikaa reagoida vastauspyyntöön. Kutsujen vastauspyynnöistä tein ihan oman postauksen, jossa käyn vähän läpi meidän ajatuksia ja toiveita kutsuihin vastaamiseen liittyen. Nyt kuitenkin itse aiheeseen, eli siihen, millaiset kutsut lähetimme vieraillemme kuukausi takaperin. Kuoret sinetteineen kerkesinkin jo esittelemään instagramin puolella, mutta muutoin kutsut ovat pysyneet hyvin vain meidän ja vieraidemme tietona.



Kutsun ensivaikutelma

Meidän hääkutsut laitettiin mustiin kuoriin, sillä itse kuori on yksi isoimmista jutuista ensivaikutelman tekemisessä. Ja etenkin, kun häillä on selkeä teema tai tyyli, pidän itse tärkeänä, että kutsu viestii tätä teemaa heti ensisilmäyksellä. Siksi meille mustat kirjekuoret olivat ehdottoman tärkeä osa kokonaisuutta. Kuoret viimeisteltiin punaisella sinetillä, mikä oli ehdottoman oikea ratkaisu, mutta silti muistelen haikeudella meidän Save the Date -korttien punamustia sinettejä. Ne olivat upeat jo silloin ikuisuus sitten, ja olisi ollut ihana saada tehdä sama temppu uudestaan. Nyt ne eivät vain sopineet kokonaisuuteen yhtä hyvin, kuin kokopunaiset sinetit.

Meistä kutsun ulkokuori olisi ollut ihan huippu jo tällaisenaan, mutta miuta alkoi kalvaa pienimuotoinen epäilys siitä, että kutsut olisivat osalle vieraista aivan liian synkät. Siispä päätin lisätä kuoren toiseen reunaan pätkän punaista koristeteippiä (sydänkuosista toki), jolla kokonaisuuteen sai hieman geneeristä hempeyttä värimaailman pysyessä silti yhtenäisenä. Ja koska osoiterivien suoruudesta tai oman käsialan kauneudesta stressaaminen ei ole miun juttu yhtään (vielä vähemmän Jonin), meillä osoitetiedot kirjoitettiin ihan vaan wordilla valkoiselle peruspaperille. Tiedän monen hieman kauhistelevan tällaista ratkaisua, mutta lopputulos oli itse asiassa ihan kivan näköinen, ja tekeminen tosi stressitöntä.


Kuoresta osoitetiedot blurrattu pois - oikeasti osoitetiedot
eivät ole tuollaista sateenkaarimössöä.


Itse kutsu

Kutsu itsessään toisti samaa punamustaa värimaailmaa kuin kuorikin. Valkoiset korttipohjat värjäsin mustalla vesivärillä hieman savumaisiksi ja enemmän meidän tyyliin sopiviksi (lue: tummiksi). Vesiväri toimii tässä hirmu hyvin, sillä sitä on helppo kerrostaa, ja vain kevyesti peittävänä se ei poistanut korttipohjan valoa heijastavaa ominaisuutta. Vesivärin vaikutuksesta valo tosin taittui kortista aiempaa lämpimämmän sävyisenä, ja tämä kannattaa omissa askarteluprojekteissa ottaa huomioon, jos tällaisilla yksityiskohdilla on merkitystä. Vesiväri tarttui korttipohjaan hyvin kiinni, ja sientä käyttämällä korttipohja ei myöskään kastu liikaa, eikä siten venkoile värin kuivuessa.


Puolivälissä menossa ensimmäistä kerrosta. Yhteensä
jokaiseen pohjaan meni kaksi kerrosta väriä.

Työskentelypiste: siveltimellä vesiväri märäksi, väriä sieneen,
speed metal soimaan, ja tahdissa mars väriä korttipohjaan!

Valmis, kuiva pohja.


Kutsun tekstiosa tulostettiin punaiselle paperille, jossa oli hieman bling blingiä. Tekstien osalta työnjako meni siten, että Joni valitsi fontit, ja minä kirjoitin tekstit Canvaa apuna käyttäen. Nämä tekstiosat ovat ehkä epätyypillisin osa meidän hääkutsua, sillä meille ei tullut erillistä kutsua ja sen kaveriksi infolappua, vaan kaikki aiheellinen oli tulostettu suoraan punaiselle paperille ilman, että olisimme eritelleet jonkin paperin kutsuksi ja toisen infoksi. Päädyimme tähän kahdesta syystä: ensinäkin, halusin koko kutsun olevan tyyliltään yhtenäinen, jolloin erilliset infolappuset vain "pilaavat" kokonaisuuden. Toisekseen, koska ajattelemme juhliemme olevan rennot, emme halunneet tehdä prameaa ja kaikin puolin perinteikästä kutsua info-liitteineen, vaan laitoimme kaiken tarvittavan tiedon rennosti, mutta tyylille uskollisesti, yhteen nippuun. Enkä suoraan sanottuna oikeastaan edes ymmärrä, että miksi kutsu ja info pitäsi edes eritellä? Joku viisaampi voi vastata kommenteissa.

Kutsuihin kirjoiteltiin tekstejä kaksi eri versiota, yksi aivan läheisimmille (joiden toivoisimme olevan läsnä myös pienimuotoisessa vihkimisessämme keskiviikkona), ja toinen kaikille muille vieraille, joiden toivoimme saapuvan paikalle juhlistamaan avioliittoamme asiaan kuuluvalla tavalla sitten lauantaina. Jätimme kutsuista monet tyypilliset formaaliudet pois, ja emme esimerkiksi teitittele kutsuttavia, vaan ihan rennosti sinuttelemme lukijaa, sillä mielestäni rentoon juhlaan ei sovi kutsuttavan teitittely. Kutsussa ei myöskään ole rakkausrunoa tai hempeää Pauolo Coelho -henkistä elämänviisautta. Häät ovat toki meidän rakkautemme juhla, mutta emme kokeneet tällaista enää tarpeelliseksi. Mustaan kuoreen kiinnitetty koristeteippi oli ihan riittävästi hempeilyä, haha.


Punaisen sävy ei tässä kuvassa ole ihan
kohdillaan, mutta ideasta saa kyllä kiinni.



Kutsun sisältö

Koska internet ja hääoppaat ovat pullollaan ohjeita siitä, mitä kaikkea hääkutsussa (liitteineen) olisi syytä mainita, en käy tässä listaamaan kaikkia mainitsemisen arvoisia asioita. Valmiin listan aiheesta löydät esimerkiski täältä. Sen sijaan haluan nostaa omasta kutsustamme pari mainitsemisen arvoista asiaa, jotka ovat oleellisia silloin, kun häät eivät mene ihan kaikkien perinteiden mukaan:

Meillä vihkiminen ja juhla ovat eri päivinä, ja tämän pitää käydä vieraille selkeästi ilmi. Ensinäkin siksi, että osan vieraista toivomme olevan paikalla myös keskiviikkoja (joka ei ole tyypillinen tai oletettu hääpäivä), ja toisaalta siksi, että lauantaina vain juhlitaan häitä, kun naimisiin on menty jo aiemmin. Mitä selkeämmin tämän sanoittaa, sitä paremmin vieraat tietävät, missä mennään.


Toisessa versiossa luki sitten "kutsu vihkimiseen 8.7. ja hääjuhlaan 11.7."

Toisena, erityisen tärkeänä tekijänä juuri meidän kutsuissamme oli häiden ja hääjuhlan tyyli. Tämähän ei ole mainitsemisen arvoinen asia silloin, kun tyyli ei aiheuta kenessäkään pahennusta eikä ole koko hääsuunnittelun kulmakivi. Mutta, koska meidän häämme revittelevät vahvasti eri suuntaan kuin perinteikkäämmät häät, oli meistä ensiarvoisen tärkeää, että vieras tietää ajoissa minkälaiseen juhlaan onkaan tulossa (ettei asia tule yllätyksenä ja purkaudu typerinä möläytyksinä sitten juhlapaikalla).

Kolmantena asiana käytimme paljon tekstitilaa pukukoodin käsittelyyn, sillä koska haluamme juhlia häitä rennosti ja omaan tyyliimme sopivasti, emme myöskään oleta vieraiden tulevan paikalle perinteisestä juhlapukukoodia mukaillen. Tämä erityisesti siksi, koska emme itse pukeudu hääperinteen mukaisesti, saisi vieraiden täydellisen perinteikäs pukeutuminen meidät näyttämään pahimmillaan alipukeutuneilta omissa juhlissamme, haha! Siksi laitoimme pukukoodiksi juhliimme smart casual.

Näiden lisäksi mainittakoon vielä, että emme laittaneet kutsun loppuun mainintaa siitä, että paikalla on hääkuvaaja, sillä tämä tuntuu nykypäivänä jo melkoinen itsestäänselvyys - jos paikalla ei ole ammattilaista, niin sitten joku muu tai kaikki vieraat räpsivät juhlassa kuvia. Joka tapauksessa, juhlassa otetaan kuvia, ja ainakin omassa lähipiirissämme tämä tuntuu olevan täydellisen selkeää ilman, että asia mainittaisiin kutsussa.


Tämä kuva CC0-lisenssillä.


Vieraiden kommentteja meidän hääkutsusta

Tässä yhteydessä ei nyt puhuta siitä, miten vieraat ovat ah-niin-onnellisia kun saavat hääkutsun, vaan tämän osuuden tarkoitus on prepata muita perinteisestä poikkeavia häitä suunnittelevia varautumaan siihen, että palaute kutsuista voi olla hyvin moninaista. Myö otettiin nää vastaan ihan huumorilla, ja oltiin osattu varautua tietyiltä ihmisiltä/tahoilta tulevaan kommentointiin, joten no harm done. Lähinnä nuo kommentit siis naurattivat.

Meidän hääkutsuahan luultiin muun muassa hautajaiskutsuksi tai ilmoitukseksi siitä, että joku on kuollut (koska musta väri...ei ollut se koristeteippikään selkeästi riittävän hempeä). Ollaan saatu kutsusta myös "luulin että tulee postia Draculalta" -tyylistä kommentointia (haha, tosi hauskaa). Lisäksi meiltä on kysytty, että milloin teidän rokkivaihe menee ohi (ja alatte käyttäytyä kuten aikuiset ihmiset).. Kaiken kruunaa ihmettelevä kysymys: miksi meillä ei vaan voi olla tavallisia häitä.

Eli hääkutsuja lähettäessä mitä tahansa voi tulla vastaan, ja kaikkeen kannattaa varautua.


Postauksen kuvien käyttö
kielletty, ellei toisin mainita

perjantai 13. maaliskuuta 2020

Kutsujen vastauspyynnöistä

Meillä kutsut lähtivät maailmalle jo jokin aika sitten, mutta ennen kuin kirjoitan varsinaisen kutsujen esittely -postauksen, niin halusin käydä täällä blogissa läpi kutsujen vastauspyyntöjä. Tarkoitus ei ole viivytellä kutsujen esittelyn kanssa - tämä vaan on miulle itselleni aiheena kiinnostavampi (meidän näkökulmastahan kutsut on jo ihan puhkikulutettu aihe, joiden äärellä on pakerrettu tuntitolkulla ja vuodatettu verta, hikeä ja kyyneliä). Ymmärrän, että kutsut kiinnostavat, mutta malttakaa vielä hetki - sekin postaus on jo työn alla!



Vastauspyyntö on erilaisissa hääryhmissä tasaisesti esille nouseva aihe, ja usein keskustelu aiheen ympärillä on melkoisen negatiivissävytteistä. Syy negatiivisuuteen löytyy valitettavasti kovin usein vieraista itsestään, he kun eivät anna kuulua itsestään pyydettyyn päivään mennessä. Tämä jos mikä ärsyttää juhlia suunnittelevaa hääparia, sillä viime hetken järjestelyjen kohdalla todella moni asia on kiinni siitä, kuinka monta ihmistä odotetaan saapuvaksi. Eikä kyse ole pelkästään siitä, kuinka monelle varataan ruokaa, juomaa ja istumapaikka, vaan vierasmäärä vaikuttaa myös päivän aikatauluttamiseen ja ohjelman suunnitteluun. Eli itse juhlapäivän kannalta kovin paljon on kiinni siitä, että pari tietää, kuinka paljon vieraita juhliin on tulossa.

Ärsyyntyminen on ymmärrettävää myös inhimillisistä syistä: riippumatta siitä, millä tavoin pari vieraitaan kutsuu, on  kutsujen tekoon usein nähty aikaa ja vaivaa. Joten, kun vieras ei saa aikaiseksi edes vastattua osallistumistaan koskevaan kysymykseen, alkaa pinna helposti kiristyä. Riippumatta siitä, onko kutsut askarreltu itse käsin, onko kutsuja varten etsitty erillinen suunnittelija, onko kutsut valikoitu ja tilattu verkkokaupan kautta vai onko häille tehty omat nettisivut, hääpari on nähnyt vaivaa kutsujen kanssa. Ja kun laittaa itsensä likoon, niin on ihan ymmärrettävää, että sitä toivoisi vieraankin näkevän ilmoittautumisen verran vaivaa annettuun päivämäärään mennessä.

Erityisen yleistä tämä ilmoittautumatta jättäminen tuntuu olevan hääparin sukulaisten keskuudessa, jotka pitävät osallistumistaan ilmiselvänä - "tokihan nyt hääpari tietää, että minä olen tulossa". Hääpari ei kuitenkaan laske sen varaan,  sillä sinullahan voi olla vaikka lomamatka buukattuna hääviikonlopulle (tai mitä tahansa muuta). Toisaalta, vaikka hääpari osaisikin arvata/luottaa siihen, että juuri Sinä olet tulossa, niin pääseekö puolisosi, tai lapsesi? Oletteko tulossa koko perheen voimin, vai tuleeko paikalle vain yksi? Hääpari säästyisi tältäkin arvaamisen vaivalta, kun vieraat muistaisivat ilmoittautua.


Mutta vaikka tästä asiasta puhutaan vaikka kuinka ympäri häämedioita, niin silti vieraat jättävät vastaamatta. Tällöin hääryhmissä taas tuskaillaan sitä, kuinka ikävää vastaamatta jättäminen on, ja samalla ihmetellään myös sitä, mitä näiden kutsuun vastaamatta jättäneiden vieraiden kanssa oikein pitäisi tehdä.

Perinteisestihän pari on soitellut näiden vastaamatta jättäneiden perään, ja jakanut vastuun ilmoittautumisesta vieraan kanssa. Lisävaivaa hääparille, mutta mitä sitä nyt ei omien häidensä eteen tekisi, right? Nykyisin on kuitenkin yhä tyypillisempää, että vastaamatta jättäminen tulkitaan osallistumattomuudeksi. Näin ollen juhlissa tarjotaan ruokaa, juomaa ja istumapaikka vain niille, jotka ilmoittivat tulostaan ajoissa. Osa pareista laittaakin kutsujen loppuun kevyellä huumorilla sävytetyn loppukaneetin, jossa vastauspyynnön ohittavaa vierasta pyydetään tuomaan juhlaan mukaan omat eväät ja retkijakkara - hääpari tarjoaa illan vain ajoissa ilmoittautuneille. 

Tämä jos mikä on miusta ymmärrettävää, mutta samalla haluan tuoda tähän toimintatapaan vaihtoehtoisen, hieman empaattisemman näkökulman. Ja, tämä ei tarkoita, että pidän kaikkia muita vähemmän empatiakykyisinä tai ajattelisin, että jos laitat kutsuun humoristisen loppukaneetin, olet automaattisesti kylmä ja julma. Ei, tästä postaukseseta ei tarvitse kenenkään ottaa itseensä, eikä tässä kukaan ole yhtään sen parempi kuin toinen. Lisäksi luotan siihen, että jokainen hääpari osaa käyttää myös tilannetajua kutsujen vastauspyyntöjä odottaessaan. Tällä postauksella haluan vain sanoa ääneen sen, että vieras ei aina jätä vastaamatta siksi, että kokisi osallistumisensa olevan ilmiselvää, tai siksi, että kyseinen vieras sattuu olemaan laiska ja hääparia arvostamaton ihmisturhake. Joskus vastauspyyntö vain kerta kaikkiaan unohtuu, kun elämä ei kuljekaan suunnitelmien mukaan eikä ajatuskapasiteetti riitä muistamaan puolen vuoden päässä odottavia tärkeiden ihmisten ihania juhlia.

Näin on käynyt myös miulle ja Jonille. Olemme jättäneet vastaamatta hääkutsuun juuri yllä mainitusta syystä. Kutsu tuli postissa, luimme sen ja ilahduimme, mutta valitettavasti meidän arki oli tällöin miun sairastumisen takia yhtä kaaosta. Ei huudeltu meidän tilanteesta paljon kenellekään, ja vähiten tämä kutsun laittanut hääpari tiesi asiasta. Onneksi he olivat kuitenkin se hääpari, joka kyseli vastaamatta jättäneiden vieraidensa perään. Muistimme kyllä häät, päivämäärä oli laitettu kalenteriin ylös, mutta kun arki muuttui selviytymiseksi, myö molemmat vain unohdimme vastata kutsuun. Se vain jäi, vaikka asia oli meistä ihana ja hääpari meille tärkeä. Mutta kun elämä ryöpyttää riittävän lujaa, pitää edetä päivä kerrallaan - jolloin jokin tapahtuma puolen vuoden päässä on ajatuskapasiteetin ulottumattomissa. Ja kun soitto hääparilta sitten tuli, oltiin pohjattoman kiitollisia siitä - muuten oltaisiin saavuttu juhliin ja saatu huomata, ettei meidän oleteta olevan siellä. Vaikka meillä oli päivämäärä kirjoitettu kalenteriin, ja kaikki aikeet osallistua. 



Ja tämä on juuri se syy, miksi meidän kutsussamme ei lue minkäänlaista kuittausta siitä, että jos et ilmoittaudu ajoissa, tuo omat eväät. Eikä myöskään oleteta, että jos joku jättää vastaamatta, se suoraan tarkoittaa, että hän ei halua tulla. Meidän tapaus on sairastumisen takia tietyllä tapaa tarinana hyvä, mutta ihan samalla tavalla voi käydä kenelle tahansa ilman mitään sen dramaattisempaakin - kutsun saajan työ/koti/perhetilanne voi olla sillä hetkellä sen verran kuormittava, että arjen kohinassa kutsuun vastaaminen vain yksinkertaisesti unohtuu. Miun mielestä se meille jokaiselle sallittakoon.

Eikä tästä pidä hääparin miun mielestä ottaa itseensä: vaikka omat häät ovatkin oman elämän sen hetken suurin juttu, ei se tarkoita, että ne olisivat sitä kaikille vieraille. Vieraiden oman elämän tärkeimmät jutut liittyvät heidän omaan elämäänsä, eivät hääparin elämään. Tämä ei tarkoita, etteikö hääpari olisi vieraille tärkeä, tai heidän juhlansa heille merkittävä. Elämä ei vaan aina mene kuin Strömsössä, ja joskus aurinko lakkaa paistamasta risukasaan kokonaan. 

Ja koska yksi hieno biisi kertoo kirjoittajan tunteista enemmän kuin kaikki tämän postauksen sanat yhteensä, siteerataan loppuun pieni pätkä Marillion-bändin Sympathy-kappaletta (ilman sympatia vs. empatia vääntöä, kiitos):
And sympathy is what we need my friends

'cause there's not enough love to go 'round


Postauksen kuvat
CC0-lisenssillä

perjantai 6. maaliskuuta 2020

Miun häämekko - osa 4 (viimeistä viedään)

Häämekko. Paljon siitä on tähänkin blogiin saatu mahtumaan niin unelmien, sovitusten kuin lopulta myös sen miun lopullisen mekon muodossa. Hääasu puhututtaa, herättää tunteita (yllättävän paljon tunteita), ja kaiken puhumisen jälkeen olo saattaa jäädä jopa vähän hiljaiseksi. Onneksi vielä kuitenkin riittää puhuttavaa, sillä miun häämekon valmistumisesta on vielä hieman raportoitavaa. 


Otsikon mukaisesti miun häämekkoprojekti alkaa tosiaan vedellä viimeisiään, mikä on yhtä aikaa sekä ihmeellistä, ihanaa ja vähän surullistakin (kuten sanottu, häämekko herättää ihmeen paljon tunteita). On toki ihana nähdä mekon muuntuvan lakanakankaasta upeaksi mekoksi, mutta samaan aikaan mekon valmistumisen seuraaminen on ollut niin ihanan jännittävää, että tuntuu vähän harmilliselta luopua tällaisesta jännityksestä ja odotuksesta. On nimittäin mielettömän ihana tunne olla super-innoissaan jostakin, ja odottaa viikkojen kulumista aina seuraavaa vaihetta kohden edetessä. Ja onhan se nyt vaan kiva kirjoittaa kalenteriin ylös sellaisia juttuja, mitä odottaa ja joista voi olla aidosti innoissaan! Jostain syystä tenttipäivämäärän kirjoittaminen kalenteriin ei herätä yhtä suuria riemunkiljahduksia...

Viime käynnilläni Johannan luona sain kyllä todella olla innoissani, sillä tällä kertaa pukuun laitettiin korsettinauhat, mikä kuulostaa ehkä vähäiseltä, mutta ette usko kuinka kauan oon tätäkin pikkuasiaa odottanut. Korstettiselkä on ollut yksi selkeimmistä unelmista miun hääpukuun liittyen, joten sen näkeminen livenä oli oikeasti miulle pieni pala saavutettua unelmaa. Mutta, niin ihana kuin puvun selkä olikin, se ei ollut tämän käynnin pääasiallinen syy, sillä tällä kertaa keskityttiin ennen kaikkea mekon pitsien sijoitteluun! Muutoinhan mekko oli tälle kerralle jo lähestulkoon valmis (jotain pikkujuttuja lukuunottamatta), joten voitte varmasti kuvitella, kuinka miun hymy leveni joka kerta isommaksi ja isommaksi, kun pitsit alkoivat löytää omia paikkojaan!

Pitsien laittaminen on yllättävän tarkkaa (siis todella pikkutarkkaa) hommaa, johon saa varmasti helposti käytettyä vaikka puoli päivää, jos oikein innostuu. Ja kun pitsejä pyöritellään pitkin mekkoa, alkaa helposti silmissäkin pyöriä ja ajatus haparoida. Tämä on myös sellaista hommaa, että helposti tulee jämähdettyä ajatusten kanssa johonkin pieneen yksityiskohtaan, kun pitsikuvio etsii lopullista muotoaan. Onneksi meillä oli pitsien laittoon varattu ihan reilusti aikaa, joten kuvioille oli mahdollista etsiä jokaiselle oma paikkansa ihan rauhassa. Ja aika kivuttomasti kuviot homma saatiin kasaan vajaan parin tunnin aikana.

Pitsien kanssa homma tuntuu tosiaan aina välillä
olevan ihan ihmeen pienestä kiinni.

Itselleni hommassa kaikkein vaikeinta oli suoraan sanottuna aloitus. Tuijotin mekkoa, tuijotin pitsejä, eikä päähän tullut mitään varteenotettavaa ajatuksentapaistakaan. Mutta tästä oonkin puhunut myös aiemmissa postauksissa - jos ei ole kokemusta ompelujutuista tai vaatteiden teettämisestä, niin on todella vaikea kuvitella, että mihin ja miten sitä pitsiä sitten mekkoonsa haluaisi. Ja että laitetaanko sellaisenaan, vai leikataanko tai käännetäänkö tai väännetäänkö? Sen lyhyen hetken ajan miun päässä ei ollut mitään muuta kuin tyhjää!

Mutta, kun alun kankeudesta päästiin eteenpäin, ja abstrakti muuttui konkreettiseksi, niin pitsien sijoittelu oli itse asiassa aika hauskaa puuhaa. Toki voin rehellisyyden nimissä myöntää, että etenkin alussa Johanna teki ison osan aloitteista (kiitos hänelle siitä), ja näitä aloitteita mie sitten kommentoin tai tein niiden pohjalta uusia ehdotuksia. Mitä pidemmälle hommassa edettiin, niin sitä enemmän miustakin alkoi saada yhtään mitään omaa ajatusta irti.  Kun mekon pitseistä noin puolet oli laitettu alustaville paikoilleen, alkoi konkretiaa olla jo riittävästi, joten pystyin paremmin arvioimaan ja pohtimaan näkemääni, ja muodostamaan siitä jotain mielipiteitäkin.

Ja kyllä se mielipide sieltä tuli, etenkin se, joka totesi, että tässä se on ja näille paikoille pitsit jäävät. Sen jälkeen oli hurjaa katsoa itseään lähes valmis mekko päällä, tukka laitettuna ja hääkengät jalassa. Fiilis oli ihan mieletön, ja pidin omia bileitä siinä hetken verran (ja hitot, pidin pieniä bileitä pitkin pitsien laittelua aina, kun niistä jokin löysi oman paikkansa). Ja taas sinkoili nuppineuloja. Mutta miulla oli ihan todella hyvä fiilis, enkä malta odottaa, että saan valmiin mekon käsiini!

Tämä teksti tulee olemaan tämän pienimuotoisen postaussarjan viimeinen osa, sillä seuraavaksi miulla onkin jo valmis mekko käsissäni, ja sitä en vielä tässä vaiheessa tietenkään paljasta. Toivon, että näistä postauksista on ollut iloa ja apua etenkin niille, jotka pohdiskelevat custom-mekkoa valmispukujen vaihtoehtona, ja toivottavasti muutkin ovat näiden postausten äärellä viihtyneet. Ainakin ootte saaneet hymähdellä miun tietämättömyydelle, ja ehkä myös iloinneet miun kanssa, kenties tunteneet lievää myötähäpeää noista lentelevistä nuppineuloista, heh!


Vielä kerran virallinen shoutout pukuni ompelijalle Johanna Paatolalle, tästä pääset tutustumaan Johannan toimintaan paremmin. Ja jos haluat heinäkuuta odotellessa muistella vanhoja, niin alta löydät postaussarjan aiemmat osat:

Osa 1 - miun häämekko
Osa 2 - protoversio

Osa 3 - helma kuosiin

Kaikki kuvat
CC0-lisenssillä

lauantai 29. helmikuuta 2020

Meidän häätatuoinnit

Osa postauksesta kaupallisessa yhteistyössä Helsinki Ink -tatuointimessujen kanssa. Yhteistyössä tehty osa merkitty erillisellä otsikolla ja tähtimerkillä (*). Liput messuille saatu bloginäkyvyyttä vastaan.



Otsikon mukaisesti tällä kertaa puhutaan meidän häätatuoinneista. Blogia pidempään seuranneille aihe on jo varsin tuttu, sillä tatuoinnit ovat olleet postausaiheena aina säännöllisen epäsäännöllisesti. Ensimmäisen kerran häätatuoinneista puhuttiin jo melkein puolitoista vuotta sitten (lue postaus tästä), ja ajatus huomenlahjojen vaihtamisesta häätatuointeihin löytiin aika nopeasti sen jälkeen lukkoon. Jos aiemmat tatuointipostaukset kiinnostavat, tsekkaa tunniste häätatuointi.

Meidän häätatuoinnit käytiin ottamassa Kuopiossa, ja kuvista vastasi Rotten Tattoon Sami. Ällöttävän lässynläätä tästä meidän tatuointireissusta tekee tosiaan se, että kuvat otettiin ystävänpäivän yhteydessä: Joni sai oman kuvansa 13.2. ja mie sitten omani ystävänpäivänä 14.2. Vähän turhan siirappista omaan makuuni. Mutta, kuten blogin ig:n puolella kerroinkin, en tatuointiaikaa viime syksynä varatessani tajunnut yhtään, että kuvat tullaan ottamaan ystävänpäivän aikaan.. Olin vaan tyytyväinen, että ajankohta sattuu helmikuulle, ja muuta en sitten osannutkaan aikaa bookatessa ottaa huomioon. Joskus elämä siis vain heittää ällösöpöjä kapuloita rattaisiin, mutta ehkä tästäkin selvitään. Onneksi ajankohdan ällösöpöyttä vähän kompensoi tatuointien vähemmän söpö olemus.

Kuten aikaisemmin olen kirjoittanut, emme Jonin kanssa halunneet täysin identtisiä kuvia, vaan toivoimme kuvilla olevan ainoastaan yhteinen teema. Meille tämä yhteinen teema rakentui toisaalta rokkielementtien, hieman rujomman tyylin ja ruusun ympärille. Ruusuistahan on tullut varsinkin ig:n puolella jo miltei meidän hääsymboli (joskin tahattomasti), joten tokihan sellainen piti saada kuvaan mukaan. Rokkijuttuna haluttiin molempien kuviin mukaan pääkallot, koska eihän ole mitään rokimpaa kuin pääkallo, haha! Toisaalta kallon poistaa kuvasta turhaa lässynläätä. Kuten oon aikaisemminkin sanonut, häätatuoinnin ei tarvitse meidän mielestä huutaa koko maailmalle, että kyseessä on romanttinen rakkauskuva, ja siksi pääkallo sopi meille paremmin kuin hyvin. (tosin, jos kuviin heikkona hetkenä romanttisuutta kaipaa, voi pääkallon ajatella symboloivan 'till death do us part -henkistä asennetta parisuhdetta kohtaan).


Tästä ei-niin-kovin-romanttisesta lähtökohdasta Sami ottikin ihan mielettömän hienosti koppia, ja toteutti kaksi hyvin erilaista kuvaa, jotka kuitenkin yhteisen teeman kautta muodostavat kokonaisuuden. Sami onnistui tuomaan molempien kuviin meidän yksilölliset toiveet, mutta myöskin jalostamaan molempien kuvia omalla visiollaan. Mutta juuri tästä syystä kuvia tekemään valitaan sellainen artisti, jonka tyyli viehättää, ja jonka osaamiseen voi luottaa sen verran, ettei tarvitse kontrollifriikkinä hengittää artistin niskaan. Myö annettiin Samille teeman ulkopuolelta melko vapaat kädet kuvien ideointiin, ja luotettiin Samin kokemukseen ja visioon esimerkiksi asettelun suhteen. Tämä kannatti, ja ollaan molemmat enemmän kuin tyytyväisiä kuviimme niin yksilöinä kuin kokonaisuutenakin.

Myö valittiin Sami juuri siksi, että hänen tyylinsä oli meille molemmille erityisen mieleinen, ja Samin portfolio kattoi mukavan määrän erilaisia (ja aina yhtä hyvän näköisiä) kalloja. Tykättiin Samin tekemien kuvien rouheudesta ja tummasta sävymaailmasta. Samin black&grey -kuvat olivat meistä upeita, ja portfoliosta löytyneet trash polka -kuvat veivät Jonin ihan mennessään (Joni kun toivoi tatuointiinsa myös punaista tehosteväriä). Kaiken kaikkiaan ollaan enemmän kuin kiitollisia Samille näistä tatuoinneista - vaikka muulle maailmalle ne eivät näytä häätatuoinneilta, niin meille ne tulevat aina muistuttamaan tästä yhteisestä prokkiksesta, ja meidän yhteisestä matkasta.

Alta voit katsoa kuvat meidän molempien tatuoinneista. Kuvat ovat saaneet parantua nyt parin viikon ajan, ja varsinkin miun iholle kaikki aika on tullut tarpeen (eikä ihan valmista ole vieläkään). Jonin iho puolestaan sai itsensä kuosiin miltei puolet nopeammin. Jos haluat nähdä tatuoinneista ihan tuoreltaan otetut kuvat, löydät ne Rotten Tattoon ig:stä.


Miun kauniisti häivytetty black&grey kuva. Toivoin osittaista
kalloa, ja sen todella sain, sillä puolet kallon leukaperistä
on häivytelty pois, Lopputulos ei ole kuvissa
parhaimmillaan, mutta on livenä todella kaunis.
Ethän käytä kuvaa ilman lupaa.

Joni toivoi kuvaansa punaista väriä, ja Samin idea punaista väriä tulvivasta
ruususta oli ihan mielettömän hieno. Jonin tatuointi on  todella
kuvauksellinen, ja kuvissa lähes yhtä hieno kuin todellisuudessakin.
Ethän käytä kuvaa ilman lupaa.




Haaveena oma häätatuointi?*

Jos ajatus häätatuoinnista vaikuttaa kiinnostavalta, mutta et oikein tiedä mistä aloittaa, suosittelen osallistumaan pohjoismaiden suurimmille tatuointimessuille Helsingin Kaapelitehtaalla 27.-29. Artisteja (145 kappaletta) saapuu paikalle ympäri maailmaa, joten nyt jos koskaan on upea mahdollisuus tutustua niin suomalaisiin kuin ulkomaalaisiinkin huippuosaajiin ja moniin erilaisiin tyyleihin. Messuilla palkitaan tatuointeja useissa eri kategorioissa (myös pienet kuvat), joten siun ei tarvitse haaveilla vähintään täysikokoisesta hihasta ollaksesi messujen kohdeyleisöä.

Jos eettisyys ja ekologisuus ovat isoja juttuja hääskenessä, niin sitä ne ovat koko ajan nousevasti myös tatuointimaailmassa, ja näillä messuilla pääset tutustumaan esimerkiksi vegaaniseen tatuointiin. Helsinki Ink koittaa tänä vuonna 26. kerran, ja messujen ohjelmaan ja artisteihin pääset tutustumaan tapahtuman verkkosivuilla. Liput messuille joko ovelta tai Tiketistä


Postauksen kuvat CC0,
ellei toisin mainita.

lauantai 22. helmikuuta 2020

Sormuspohdintoja

Hääsormus on usein häissä yksi oleellisimpia hankintoja, onhan kyseessä miltei ainut tapa näyttää kanssaeläjille oma suhdestatus. Sormus on myös ympyrämuodossaan kaunis symboli ikuisesta, loppumattomasta rakkaudesta. Tietyllä tapaa koko hääsuunnitteluprosessi (joka saattaa kestää vuosia, ja sisältää niin verta, hikeä kuin kyyneleitäkin) tiivistyy siihen yhteen pieneen koruun, joka kulkee mukana toivottavasti koko loppuelämän ajan.

Siksi sen oikean sormuksen löytäminen on välillä työn ja tuskan takana. Hyviä kandidaatteja on paljon, taitavia tekijöitä vieläkin useampia, ja jos jossain, niin sormuksissa on myös tarjolla loputon määrä vaihtoehtoja, jolloin runsaudenpula on äkkiä läsnä. Jos the häämekon löytäminen käy joskus työstä, niin kyllä miusta tää oikean sormuksen etsiminen on välillä ihan yhtä työlästä.


Oon kirjoittanut unelmasormuksesta tänne blogiin aikaisemmin, eivätkä ajatukset ole sormuksen suhteen paljoakaan muuttuneet. Toki nyt olen ehkä enemmän pyöristetyn muodon kannalla (vs. flakka), mutta muutoin voin allekirjoittaa kaikki aiemmat aatteeni, ja avata meidän sormuspohdintoja vielä hieman lisää.

Tosiaan, teräs, titaani ja muut metallit puhuttelevat edelleen vahvasti, ja ne ovat meille molemmille edelleen ensimmäisenä mieleen tuleva asia, kun koruista puhutaan. Mutta, nyt jostain syystä minä (ja tässä yksin minä, ei Joni) olen alkanut kyseenalaistaa ensimmäisenä mieleen tulevan vaihtoehdon. En tiedä missä hirttää kiinni, mutta jotenkin alkuperäinen idea tuntuu nyt liian pliisulta. Tai siis, kun Jonillakin on jo käytössä muita terässormuksia, niin miten se meidän vihkisormus sitten erottuisi niistä mitenkään... Ja kyllä, ongelma on vain ja ainoastaan minun päässäni, Jonin mielestä tässä ei ole mitään ongelmaa. On se mieletön taito osata tehdä elämästään vaikeampaa kuin mitä se todellisuudessa onkaan.

Mutta, kuten alussa jo sanoin, sormus on kuitenkin se, mihin tämä koko parin vuoden rutistus sitten lopun viimein kiteytyy. Ja vaikka myökin yritetään tehdä hankintoja siten, että esim juhlakengät ja asusteet jäävät sitten tämän jälkeen käyttöön, on niiden käyttöaste sormuksiin verrattuna ihan olematon. Se sormus kun kuitenkin kulkee mukana joka päivä. Siksi haluaisin sormuksiin sitä melkoisen määrittelemätöntä jotain, mikä tekisi vihkisormuksesta vihkisormuksen. Haasteena on vaan keksiä itselleen, että mitä se "jokin" on.

Ongelmahan on siinä, että oon tässä asiassa niin ihmeen nirso, etten kelpuuta melkein mitään. Oon rajannut jo ison osan perinteisiä sormusmetalleja romukoppaan, jolloin jäljellä on suunnilleen teräs ja zirkonium (joista jälkimmäiseen tykästyin etenkin Love Me Do -häämessuilla). Zirkoniumhan olisi nappivalinta mustanpuhuvalle ihmiselle, mutta jotenkin noita erilaisia mustia sormusksia selaillessa mikään ei ole vielä puhutellut tai sykähdyttänyt - aiheuttanut sitä paljon puhuttua fiilistä, että ai hitsi tuo olisi upea. Kauniita, mustia ja metallinvärisiä sormusksia, joista kuitenkaan mikään ei puhuttele toistaan enempää.


Tai sitten jos puhuttelee, tulee budjetti vastaan. Meidän hääbudjetti ei nimittäin mitenkään päin taivu tuhansien eurojen sormuksiin, eikä meillä ole laittaa edes tuhatta euroa kahteen sormukseen. Tokihan sitä saisi vaikka minkälaisen unelmasormusken, jos olisi varaa konsultoida mieleistä koruseppää ja kustantaa se suunnittelu että toteutus. Olisi ihana ottaa yhteyttä ammattilaiseen, jonka tyyli muutoinkin puhuttelisi (upeita tekijöitä oon listannut mm. häämessupostauksiin, jos aihe kiinnostaa enempi), ja teetättää sitten sellaiset sormukset, jotka olisivat sopivan pelkistetyt arkeen, mutta joissa olisi myös sitä jotain, jolla arkikäytössä oleva sormus silti aina muistuttaisi juhlasta.

Mutta, koska en ole ainakaan toistaiseksi voittanut lotossa, valitettavasti meidän hääbudjetissamme sormukset kuuluvat enemmän pihistelyn kuin panostuksen puolelle. Ihan vaan siksi, ettei rahaa yksinkertaisesti ole enempää. Mutta vaikka sormus on ns. pihistyskohde, ei se tarkoita, että mikä tahansa pääsiäismunasormus kelpaisi. Enkä tosiaan innostu myöskään ajatuksesta ostaa molemmille parilla kympillä suunnilleen samanlaisia sormuksia, jotka meiltä löytyy jo kihloina.

Meillä onkin siis viime aikoina kahlattu läpi mieletön määrä erilaisia sormusvaihtoehtoja läpi aina kivestä puuhun ja erilaisiin monimateriaalisormuksiin. Samoin oon käyttänyt jokusen tovin erilaisten alternative-henkisten koruseppien mallistoja selaillen. Mutta, niin nättejä kuin erilaiset kallokorut ovatkin, niin siltikään ne eivät nyt jostain ihmeen syystä tunnu sopivalta vihkisormuksiksi.. Tai sitten ei olla vaan vielä löydetty sitä oikeaa tekijää, jonka mallistoon ihastua.


Rajallinen budjetti asettaa tosiaan omat haasteensa, mutta ennen kaikkea itse tunnun kipuilevan tässä sormusasiassa sen kanssa, että millainen koru sopisi sekä arkeen että juhlaan. Miun tyyli kun vaihtelee arkisesta tuulipukulenkkeilijästä, joka rämpii tuntitolkulla koiran kanssa metsäpoluilla, aina siihen juhlaversioon, joka kipittää 12cm koroissa naama pakkelissa ja tukka laitettuna. Ja haluaisin sormuksen sopivan näihin molempiin, ja kulkevan elämässä mukana puolison tapaan niin arjessa kuin juhlassa. (ihan oikeasti, miksi omasta elämästään pitää aina tehdä näin ihmeen vaikeaa?)

Koen jalokivisormusken miun arkeen ihan liian hienoksi, ja kymmenen euron terässormusken juhlaan taas hieman liian pelkistetyksi. Näiden väliltä pitäisi siis löytää se kultainen keskitie, joka ei ole liikaa, mutta jossa on myös sitä jotain. Ja jonka pitäisi olla vielä kaiken muun lisäksi sopivassa hintaluokassa.. Aina ei ole helppoa olla minä. Sanokaa pliis joku, että teillä on sama ongelma jonkin häihin liittyvän asian suhteen! Ei ole pakko liittyä sormuksiin.

Kuvat CC0-lisenssillä

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Kauneudenhoito häiden alla

Olen vakaasti ja vahvasti niitä ihmisiä, jotka uskovat kauneuden ja hyvinvoinnin lähtevän sisältä päin. Toki, varmasti meistä jokaisella on erilaisia kauneusidoleita, joiden innoittamina tavoittelemme kauneutta ja mieleistämme estetiikkaa. Mutta vaikka kuinka tuijottaisin kauniina pitämieni ihmisten kuvia, en muutu heidän näköisekseen. Lisäksi uskon, että kauniita kuvia tuijottamalla käsitys kauneudesta ja estetiikasta muuttuu turhan pinnalliseksi. Ja juuri tämän takia lähteä itse kauneudesta puhuttaessa liikkeelle sisältä päin.


Puhuessani kauneudesta sisältä aloittaen, en tarkoita sisäistä kauneutta (yksilön luonteenlaatua ja persoonan viehättävyyttä), vaan ajatusta siitä, että pinnalla näkyvä kauneus saadaan parhaiten esiin hoitamalla kehoa ensin sisältä. Varmasti moni muukin tietää omalla kohdallaan, että jotkin ruoat aiheuttavat turvotusta, finnejä, ihottumaa tai jotain muita pinnalla näkyviä kauneushaittoja, joiden todellinen aiheuttaja on kuitenkin kehon sisäinen. Siksi haluan tässä noin puolivuotta ennen häitä alkaa kiinnittää hieman enemmän huomiota sisäiseen hyvinvointiin, jotta voisin sitten heinäkuussa näyttää ns. parhaalta versiolta itsestäni.

Omalla kohdallani haluan kuitenkin myös ajatella, että kyse on myös hieman enemmästä kuin pelkän ulkokuoren tavoittelusta yhtä päivää ajatellen. Kehon sisäinen hyvinvointi on projekti, jonka kanssa voi aina tehdä paremmin, ja häät antavat tälle hyvän sysäyksen (tai tekosyyn) toteuttaa niitä asioita, joita on aina tiennyt tarvitsevansa, mutta jolle ei muka koskaan muulloin ole aikaa. Kyseessä ei ole pyrkimys muuttua täydelliseksi hyvinvoinnin esimerkiksi viidessä kuukaudessa, mutta jos häiden varjolla saan edes pari uutta rutiinia osaksi kauneudenhoitoa, niin koen onnistuneeni tässä projektissa hienosti.

Miulla on hyvin herkkä ja helposti pintakuivuva iho. Kosteusvoide niin keholle kuin kasvoillekin on siis ihan peruskauraa, ja sopivien tuotteiden etisimiseen on käytetty vuosien varrella (kauhistuttavan) paljon aikaa ja vaivaa. Rasvalla ja voiteella läträäminen on siis enemmän kuin tuttua, ja näiden osalta kauneudenhoito on tosiaan melko hyvällä mallilla. Petrattavaa sen sijaan löytyy esimerkiski ihon kuorinnassa (tärkeää myös herkästi ärtyvälle iholle), eikä varmasti kasvonaamion tekeminen vähän tiuhempaan tahtiin olisi yhtään hullumpi idea. Ihan oikeasti, kun kuorintaan ja naamioihin jaksaa panostaa, sitä huomaa kuinka ihohuokoset pienenevät ja iho miltei hehkuu - kunnes stressikierre tulee ja pilaa kaiken. Siispä yhtenä tavoitteena häiden alla onkin ottaa kuorinta ja omaan naamaan sopivat naamiot käyttöön. Jos sitä sitten vaikka hääjuhlassa iho suorastaan hehkuisi muutenkin kuin pinnalle kerrostetun highlighterin ansiosta, hmmm...


Kasvojen hoidossa oon tosiaan naamioita lukuun ottamatta melkoisen vahvoilla, ja kehon ihoa hoidan kosteusvoiteella (ja toivottavasti myös jatkossa säännöllistyvällä kuorinnalla), mutta kaulan ihon hoito on miulla ihan retuperällä. Ainahan sitä on tiennyt, että sitä kaulankin ihoa pitäisi hoitaa, ja että siinä ihon vanhemenimen näkyy ennen kasvoja, mutta enpä ole saanut asian eteen tehtyä yhtään mitään. Lienee siis syytä sisuuntua asian suhteen, ja otankin tässä itselleni tavoitteeksi levittää päivävoiteen aina myös kaulalle. Jahka tästä toivottavasti tulee rutiini, voisi tapaan lisätä kuorinnan ja myös yövoiteen. Ja jos tähän kaikkeen pääsen häiden varjolla, niin olen valmis julistamaan häät parhaaksi tekosyyksi itsestä huolehtimiseen!

Tämä postaus on jopa tietyllä tapaa jatkoa tammikuun alussa kirjoittamalleni postaukselle, jossa pohdiskelin toivettani itsestä huolehtimisesta myös hääsuunnittelun pyörteissä (ja missä olen aina stressipiikkien aikaan epäonnistunut komeasti). Olen kuitenkin ylepä siitä, että kirjoitin kuukausi takaperin nuo ajatukset sanoiksi, sillä näköjään jotain niistä painui myös alitajuntaan asti haluna panostaa omaan hyvinvointiin hieman enemmän. Ja tämäpä se on bloggaamisessa välillä ihan parasta: kirjoittamalla pääsee hirvittävän tehokkaasti kiinni omaan ajatuksenjuoksuun ja kehittämisen kohteisiin.


Mitä muutoin hyvinvointiin tulee, niin meillä on ruokavalio ihan hyvällä mallilla, ja vettäkin tulee useimmiten juotua riittävästi (tämäkin tosin romahtaa stressin aikaan: silloin painan aivottomana duunia ja jätän syömättä, juomatta ja nukkumatta). Kauneudenhoitoa ajatellen suurin haaste itselläni onkin juuri siinä, että hyvät rutiinit kestäisivät mukana myös stressin iskiessä. Kuten tuossa tammikuun postauskessakin hieman avasin, miulla on paha taipumus luopua ensimmäisenä omasta hyvinvoinnistani, mikä on ongelma myös häiden kauneudenhoitoa ja kokonaisvaltaista hyvinvointia ajatellen.

Kuvitelkaa nyt, mikä on (kenties kevyesti dramatisoitu) lopputulos, jos allekirjoittanut stressissään lakkaa urheilemasta (aineenvaihdunta ja vuorokausirytmi lässähtävät), on liian kiireinen tekemään kunnon ruokaa ja keskittyy sen sijaan syömään kerran päivässä kaiken, mitä eteen tulee (tukkiutunut, öljyinen ja finninen iho), unohtaa samalla juoda (samea iho) ja lakkaa vielä stressin takia nukkumasta (lopputuloksena luonnollinen corpsepaint kalpealla iholla ja mustilla silmänalusilla). Vaikka pidänkin itseäni ihan asiallisena meikkaajana, ei mikään määrä meikkiä poista huonoa sisäistä tasapainotilaa. Ei, vaikka nykyään kuulautta, hehkua ja loistetta onkin mahdollista kaivaa erilaisten purkkien pohjilta.

Ja tästä syystä yritän kiinnittää huomiota kauneudenhoitoon ja arkirutiineihin jo nyt, jotta kerrankin elämässäni saisin niistä kestävän tavan myös stressin ja paineen keskellä (koska sitä häitä edeltävä aika, ja etenkin viimeiset viikot, kuulemma ovat). Vajaa puoli vuotta on vielä aikana sellainen, että sen aikana ehtii jotain oppiakin ihan rutiiniksi asti. Näin homma voisi olla ainakin osittain hallussa häästressin keskellä, ja toivottavasti viimeistään viidentenä hääpäivänä.


Lopuksi vielä todettakoon (kun joku sitä ehkä siellä pohtii), niin en aio ottaa ripsienpidennyksiä tai microblading-kulmia. En aio mennä hampaidenvalkaisuun tai hankkia rusketusta (en auringosta enkä purkista). Nää ei ole oikeastaan missään määrin sellaista kauneudenhoitoa, mikä miuta kiinnostaa, enkä koe näiden varsinaisesti lisäävän omaa kauneuttani (eli sitä, mitä minä itse pidän kauniina). Sen sijaan keväästä alkaen pitää joko kääriytyä pitkiin vaatteisiin tai käyttää raivoisasti aurinkorasvaa, sillä miulla kädet, selkä ja etenkin rintakehä palavat alkukesän auringossa hetkessä. Ja hääpäivänä soisin ainoan punaisen sävyn miussa löytyvän tukasta. Eli aurinkorasvasta tulee luultavasti miun kauneudenhoidon ykköstuote heti, kun lumet sulavat.

Entä mikä on siun kauneudenhoidon hittituote?

Kuvat CC0-lisensillä.