Unelmia: lisää mekosta

Kaiken muun tohinan ohella viikonloppuna tuli hieman haaveiltua häämekosta. Ja ajattelin sen johdosta avata tätä mekkoasiaa taas hieman lisää (ja jos blogin ig-tili on seurannassa, tiedätkin jo, että näissä häämeikoissa tulee helposti runsauden pula), jotta saan omiakin ajatuksia selkeytymään. Mekosta olikin jo jonkin verran puhetta aikaisemmassa postauksessa, ja nyt olisi tarkoitus jatkaa siitä mihin silloin jäätiin. Muistutan vielä siitä, että tämä postaussarja ei ole millään lailla kiinni todellisuudessa, eikä näiden haaveilujen toteutumisesta ole mitään takeita. Haaveillaan haaveilun ilosta, eikä tehdä siitä sen vakavampaa.

Pituudesta olikin jo aikaisemmassa postauksessa sen verta puhetta, että haluan lyhyen häämekon, olkoon täyspitkä 'gown' kuinka ihana tahansa. Tarkoitus ei kuitenkaan ole mennä missään minihamemitassa naimisiin, vaan ideaalimitta olisi sellainen about 50-luvun kesämekon helmamitta, eli ns. tea length. (tässä vaiheessa lienee syytä pahoitella sitä, että en en todellakaan tunne mekkosanastoa, ja sen vähän mitä osaan, oon poiminut amerikkalaisista mekko-ohjelmista/Pinterestistä enkuksi...sori). Mutta kyseessä on siis hamepituus, joka on polven alapuolella/säären puolivälissä. Ja miun tapauksessa, kun oon niin hirmuisen lyhyt, olisi varmaan parempi olla katkaisematta jalkoja juuri säären kohdalta, vaan jättää helma polven alapuolelle.

Aina silloin tällöin näkee myös sellaisia "lyhyitä häämekkoja" jotka ovat edestä hyvinkin lyhyitä ja takaa pitkiä, jopa laahusmaisia. Makunsa kullakin, mutta itse en tällaisista puvuista paljoa perusta...paheksuva kukkahattutäti sisälläni nostaa päätään ja hieman kauhistelee äärimmäisen lyhyitä mekkoja! Tiedetään, tiedetään, eikös ne juuri ole ne hevimaailman kuningattaret, jotkaviilettävät minikokoisissa pvc-mekoissa? Jep, mutta en mie menisi sellaisessa mekossa naimisiin.

Kai tää liittyy jotenkin miun tanssitaustaan, sillä kun on vuosien saatossa saanut tanssia vaikka millaisissa vesirajamekoissa (tai siinä kuuluisassa tutussa, joka ei peitä mitään), niin ei niitä enää jälkeenpäin ole tarvinnut vetää päälle. Älkää miuta nyt kuitenkaan minään pyhimyksenä pitäkö, kyllä miulla on lyhyitä (reiden puoliväliin yltäviä) hameita käytössä. Oon vaan jotenkin old school tässä hommassa: vaikka voinkin lähteä ulos lyhyessä helmassa, en pidä sitä jotenkin optimaalisena hääjuhlaa ajatellen. Jep, sisäinen kukkikseni on nyt äänessä.

Kuten aikaisemmassa postauksessa oli puhetta, oon tyyliltäni aika minimalistinen: miun silmä lepää selkeissä linjoissa ja näteissä leikkauksissa. En siis kaipaa mekkoon mielettömiä röyheilöitä tai muita massiivisia koristuksia. Toki, kun puvun helma on lyhyt, se usein rajaa pahimmat kermakakku- ja röyhelöunelmat jo itsessään pois. Ja tosiaan, korostan nyt vielä, että en pidä näitä rumina, eikä ole miulta pois jos jonkun muun unelmamekko on valtava prinsessan tylliunelma. Samaan tapaan jollekulle miun ideaalimekko on tylsä tai mielikuvitukseton. Mutta tosiaan, isot röyhelöt ja muut vastaavat eivät ole miun juttu, tykkään paljon enemmän yksinkertaisesta tyylikkyydestä. Mutta, jottei homma veny aivan mahdottomaksi, palataan näihin teemoihin joskus tulevaisuudessa.

Kaikki kuvat CC0-lisenssillä