tiistai 27. marraskuuta 2018

Vuoden hääblogi 2019 äänestys



Lähestyvä joulunaika on jännittävää monestakin syystä, mutta hääbloggareille se on sitäkin jännittävämpää otsikossa ilmi käyneestä syystä: tänään alkoi vuoden hääblogin metsästäminen!


Vielä ei kuitenkaan päästä äänestyshommiin, vaan aluksi etsitään äänestysehdokkaita. Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että kuka tahansa voi ehdottaa mitä tahansa hää-teemaan liittyvää blogia kisaan ehdolle, olipa kyseessä sitten yksityishenkilön hääsuunnitelmat tai vaikka hääpukumuotia seuraava blogi. Pointti, kunhan se liittyy häihin, se sopii mukaan.

Olen äänestyksen järjestäjien kanssa samaa mieltä siitä, että suomalaiset hääblogit ja -bloggaajat ansaitsevat näkyvyyttä ja oman kisansa. Ei siksi että rankattaisiin jyvät akanoista, vaan siksi, että jokainen hääblogi voi toimia inspiraationa ja innoittajana muille häitään suunnitteleville. Ja jos jossain, niin tässä hommassa mielestäni erilaisuus on rikkaus: mitä enemmän erilaiset hääblogit (ja sitä kautta erilaiset häät) pääsevät pinnalle, sitä enemmän ja paremmin kuka tahansa voi inspiroitua omia häitään suunnitellessaan.


Itsehän lähden hommaan mukaan aivan altavastaajana: blogi on alkutekijöissään, häät ovat vajaan kahden vuoden päästä, suunnitelmat vasta hahmotteluvaiheessa ja teemankin puolesta mennään vähän marginaalissa. Mutta se ei haittaa. Kun aloitin blogin, oli tarkoituksena avata ja jäsentää häiden järjestämiseen liittyvää ajatustulvaa kirjoittamisen avulla. Sen lisäksi toivoin löytäväni edes pari muuta kanssahevaria sekä muita häitään suunnittelevia, joilta tarpeen tullen kysellä näkemyksiä, ja joille voisin ehkä itse antaa vinkkejä, ideoita tai neuvoja hääsuunnitteluun liittyen.

En tiedä vielä millaisiksi meidän häät muotoutuu, ja miten saadaan heavy metal ujutettua hommaan mukaan, mutta jos tämän parin vuoden aikana joku saa tästä blogista jotain apua omien (rokki)häidensä suunnitteluun, niin se käy miulle voitosta. Ja jo se, että Häät-lehti lupautui edes harkitsemaan tän postauksen luettuaan oman juttuvalikoimansa monipuolistamista raskaampaan suuntaan, tuntui voitolta!

Siitäkin huolimatta, en pane lainkaan pahakseni, jos joku haluaa tän blogin nimetä suosikikseen: mitä enemmän blogi saa näkyvyyttä kisassa, sitä enemmän eri näköiset häät saavat näkyvyyttä myös häämedioissa. Vaikka kyse ehkä onkin marginaalista, se ei tarkoita etteikö homma voisi saada vähän enemmän huomiota; onhan Suomi kuitenkin maailman metallipääkaupunki. Jos siis tuntuu, että tää blogi voisi olla siun suosikki hääaiheisten blogien joukossa, käy ilmiantamassa blogi täällä.


Kuvat CC0-lisenssillä,
paitsi Vuoden hääblogi-kuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs tuumaat?