Jonille meidän rokkiteema on ihan mielettömän tärkeä, ja siitäpä johtuen Jonille on ollut myös alusta asti selvää, että oma häälook on enemminkin rokkaava kuin perinteinen musta puku. Meillä ei siis olla pohdittu mustaa pukua laisinkaan, ja Joni on tuskin uhrannut edes puolikastakaan ajatusta frakille tai saketille, saatikaan näiden kahden erojen pohtimiselle. Eli, rajanveto sen suhteen, mitä häälook ei ainakaan ole, on ollut varsin helppoa, mutta sen rokkaavan asun tarkempi määritteleminen onkin ollut vähän vaikeampaa. Tästä ongelmasta oon puhunut täällä bogin puolella muissakin asiayhteyksissä, esimerkiksi täällä.
Mutta, nyt kun asiaa on vähän aikaa pohdiskeltu rauhassa (ja myönnän, myös hieman paineen alla, hups), alkaa meillä olla ainakin joitain selkeitä suuntaviivoja, joiden mukaan edetään. Ihan alusta alkaen Joni on ollut ihastunut Naskali Leather:in nahkarusetteihin, ja nahka jos mikä sopii tuommoiselle rokkiukolle hyvin. Muutoin Jonin unelmalook ei kuitenkaan perustu nahkaan, vaikka oishan se toki cool tempaista nahka-asu päälle Judas Priestin hengessä, haha. Nahkaa, ja mielettömästi niittejä ei kyllä ois yhtään hassumpi vaihtoehto, hmm...
Sen sijaan Joni haluaa liivin. Liivissä tärkeintä tuntuu olevan värimaailma, ja mie yritän aina välillä taustalta huudella juttuja istuvuudesta sun muusta hömpästä. Väri on ehdottomasti puna-musta, se on nyt tullut tässä unelmoidessa harvinaisen selväksi. Materiaalista Jonilla ei ole sen tarkempaa ajatusta, mutta ehdottoman selkeää on liivin kuviointi, jonka tulee olla rock-henkinen. Mikään perus-juhlaliivi ei nyt kelpaa, vaan jotain kuvioita pitää hommaan saada mukaan. Ja jos siinä on pääkallo, niin lisäpisteitä tulee, haha. Mutta kunhan nyt olisi vaan rock.
Liivin alle sitten paita, sekin joko musta tai punainen, riippuu vähän siitä liivistä. Tässä mennään varmaan ihan peruspaidalla, ellei Joni laita jo olemassa olevaa Motör Head -kauluspaitaa, tai innostu hommaamaan jotain vastaavaa bändituotetta. Karu fakta vain on, että bändipaita menee helposti vähän "hukkaan" liivin alla, kun niissä usein se kuvio on selässä. Mutta, saa nähdä mihin suuntaan tää sit lopulta kääntyy.
Housut sen sijaan ovat iso kysymysmerkki. Ainoastaan se on selvää, että jotkut housut tuolle tulee, skottihameesta tai vastaavasta Joni ei innostu yhtään. Niin ja taas kerran, ei tule mustia juhlahousuja, vaan jotain muuta. Mutta mitä, saa nähdä. Ainut mitä miulla on tähän sanottavaa, on se, että onneksi häihin on vielä vajaa vuosi aikaa, niin on kyllä aikaa ihmetellä tätä housuasiaa ihan ajan kanssa. Ja kaikkea muutakin, esim niitä asusteita.
Yritän sitten jossain vaiheessa käydä vähän läpi Jonin ajatuksia asusteiden suhteen (muidenkin kuin nahkarusetin), ja sitten pitäisi varmaan käydä tuota häälookkia vielä muilta osin läpi, sitä mukaa kun ajatus näiden osalta lähtee selkiintymään. Näitä odotellessa, jos tuntuu että jokin tärkeä osa-alue on jäänyt kokonaan unelmoimatta, mistä haluaisit kuulla jo ennen lopullisten päätösten tekemistä, niin jätä ihmeessä kommenttia joko ig:n puolella tai suoraan tähän postauksen alle!
Postauksen ensimmäinen
kuva CC0-lisenssillä
kuva CC0-lisenssillä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs tuumaat?