Koli - täällä viettäisin miljoonahääni

Tämä postaus ei ole varsinainen unelmointipostaus, mutta liikkuu kyllä siinä ja hilkulla. Kyseessä ei ole varsinainen unelmointi sen takia, ettei tätä ideaa tulla mitenkään päin toteuttamaan meidän häihin liittyen, sillä meille ajatus on oikeasti ihan mahdoton. Tai no, ajatus on ihan absurdi kenelle tahansa, kunhan riittävän pitkälle mennään. Mutta, näin se menisi jos ihan kaikki olisi mahdollista ja kaiken aina säätilaan asti voisi päättää itse.

Yhdessä Facebookin monista hääryhmistä tuli nimittäin muutama päivä sitten puhetta luksushäistä ja siitä, mitä luksus kenellekin tarkoittaa. Aluksi ajattelin, että miulla ei ole tälle keskustelulle mitään annettavaa, mutta nyt muutaman päivän jälkijunassa tajusin, millaista luksusta omiin häihini haluaisin, jos aivan kaikki olisi täydellisen mahdollista. Se ei olisi kultaa, timantteja ja ilotulitusta, vaan mahdolisuus järjestää juhlat karussa maastossa silloinkin, kun esimerkiksi isovanhempien on täysin mahdotonta päästä sinne. Mutta jos rahaa olisi kuin roskaa, niin kyllä sitä keinot keksisi.

Eli, yksi miun ns. mahdottomista häähaaveista olisikin vihkimisen järjestäminen ja potrettien ottaminen Kolilla. Kolin kansallispuisto Lieksassa, Pohjois-Karjalassa on ennen kaikkea tunnettu vaaroistaan, joista Ukko-Koli reilun 340 metrin korkeudessa on myös hyvin suosittu hääpotrettien ottopaikka. Muutaman sadan metrin päässä Akka-Kolilla otetaan myös kuvia, ja Akan näköalatasanteen alta löytyy myös vihkimiskäytössä kohtalaisen yleinen Hiljaisuuden temppeli. Kyseinen paikka olisi hieno, jos olisi mahdollisuus olla varma siitä, ettei omana juhlapäivänä sataisi vettä, tai jos budjetti riittäisi toimittamaan paikalle jonkinlaisen katoksen tapaisen suojaamaan sateelta (tai toki vaihtoehtoisesti paahteelta).

Ja tokihan sitä rahaa saisi melkoisen määrän kulumaan siihen, että saataisiin juhlaväki paikan päälle. Varsinkin, kun isovanhemmat tuntuvat olevan lonkkiensa kanssa nyt jatkuvasti leikkauksissa, niin siinähän sitä saisikin keksiä luovia tapoja ihmisten liikutteluun Kolin korkeuksiin. Seurasin nimittäin sunnuntain reissullani muutamaa urheaa perhettä, jotka taistelivat Kolin rinteitä lastenvaunujen kanssa, ja pohdin, kuinka hurjalta meno näyttäisi mummon ja pyörätuolin kanssa. Mutta jos käytössä olisi 100 000 euron (luksus) hääbudjetti, sillä kyllä järjestäisi kaikki vieraat tavalla tai toisella ihan minne päin maailmaa tahansa - miksei siis myös keskelle vaaramaisemaa. Ja toki, jos nyt vieraista puhutaan, niin olisihan se hienoa pystyä kaiken muun ohella tarjoamaan kaikille matkat ja majoitukset Pohjois-Karjalaan. 

Kuten sanottu, Ukko-Koli on suosittu hääkuvien ottopaikka, ja aivan syystä. Korkealta avautuu mieletön maisema, kallion paljas laki on varsin kohtuullinen alusta poseerauksille ja tuulikin käy huipulla luultavasti sen verran, että huntuun saadaan luontaisestikin hieman liikettä. Ukko on myös kohtuullisen tarpomisen päässä, sillä matkaa huipulle ja takaisin kertyy vain 800 metriä. Juhla-asuissa kenties hieman raskaat 800 metriä, mutta silti, moneen muuhun kansallismaisemakohteeseen verrattuna matka on todella kohtuullinen ja helppokulkuinen. Halutessaan voi vaikka mennä portaita pitkin. Joten, Ukko on kyllä hääparien ehdottoman huomion arvoinen.

Mutta, jos miulla olisi rahaa kuin roskaa, haluaisin ottaa potretit Ukon sijaan Mäkrävaaralla. Tänne ei tosin hullukaan tarvo juhlatamineissa, kun matkaa kunnollisilla ulkoiluvarusteillakin kertyy useamman tunnin edestä. Mäkrä on kuitenkin omaan silmääni maisemaltaan Ukko-Kolia huomattavasti miellyttävämpi. Lisäksi Mäkrällä ei käy samanlainen ihmisvilinä kuin mitä Ukon huipulla on jatkuvasti. Ei sillä, ihmiset ovat aina omalla kohdallani olleet hyvällä tuulella ja terveellä maalaisjärjellä varustettuja, mutta silti, jos olisi varaa (ja halua) lennättää itsensä Mäkrälle ottamaan potretteja, niin varmasti menisin. Mutta hei, ette voi ainakaan huonosta mausta syyttää, onhan itse Järnefeltkin kuulema maalannut Mäkrällä! Ottaisin hääpotretit samoissa maisemissa, vaikka maisema lieneekin jo hieman muuttunut sitten Järnefeltin.

Tällaiset unelmathan vaatisivat "vain" työryhmän suojaamaan vihkipaikan huonolta säältä, jonkun ennatamäärittelemättömän keinon kuljettaa isovanhemmat Kolille, varmaan yksityiskäyttöön helikopterin ja jonkun hullun sitä lentämään..ja jonkinlaisen Mission Impossible -henkisen tavan laskeutua jonnekin Mäkrävaaran huippukohdista. Ja ehkä kuitenkin myös riittävän hyvän varavaihtoehdon, jos vaikka sattuisi kopterilentäjä olemaan flunssassa juuri meidän juhlapäivänä.

Toisin sanoen, en ikinä pystyisi edes vitsillä suunnittelemaan jotain näin hullua. Jos haaveet ois totta, niin oishan tuo upeaa, mutta ihan oikeasti: niin paljon kuin Kolia paikkana rakastankin, en toivottavasti koskaan ole niin hullu, että lähtisin juhlatamineissa rymyämään metsään tuntikausiksi. Mutta, niin hullu saatan kyllä olla, että vuosipäiväkuvat tullaan ottamaan Mäkrällä (ihan ulkoiluvaatetuksessa tosin)! Siinähän sitä tulee kuvaukselle hintaa, kun tarvotaan ensin paikan päälle 1,5 tuntia, otetaan kuvat ja rämmitään vielä sama matka takaisin. Taitaa tulla halvemmaksi ottaa ns. koko päivän dokumentaarinen kuvaus, haha!

Vaikka Etelä-Karjalasta tulenkin, niin Koli on kyllä saanut miut rakastamaan tätä pohjoistakin Karjalaa ihan yhtä lailla.

Kuvat CC0-lisenssillä