sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Kitara ja sello - täydellinen hääduo

Tykkään hirveästi kirjoittaa tätä blogia. Tänne on ihanan helpottavaa purkaa omia fiiliksiä aina huolista ja murheista aina haaveisiin ja tietty varsinaisiin ilouutisiinkin. Ja nyt on taas ihania uutisia kerrottavaksi, sellaisia, joista piti päästä heti vähän hihkumaan meidän häätiimin yhteiseen keskusteluryhmään. Samoja fiiliksiä aiheuttivat aikanaan meille just sopivan juhlapaikan löytäminen, videokuvaajan ja -kuvauksen järjestyminen, ja nyt listan jatkoksi nousee hääbändin buukkaus!



Tai no, meille ei varsinaisesti bändiä tule, sillä meidän häiden elävästä musiikista vastaa kitara-sello -duo Repocalyptica. Kyseinen duo vaikuttaa vahvimmin Pohjois-Karjalassa, mutta kulkevat myös pidemmällekin, kuten esimerkiksi meidän tapauksessa Lappeenrantaan. Meillä alkaa siis olla melkoisen hyvä joensuulaisvahvistus häitä ajatellen, ettei ihan tule kotikaupunkia ikävä!

Repocalyptican muodostavat sellisti Saija ja kitaristi Aleksi. Duo soittaa musiikkia laidasta laitaan, aina kansanlauluista kasariheviin ja modernimpaan menoon asti, ja listalta löytyy myös esimerkiksi animemusaa ja GoT-tunnaria (vinkkinä kaikille nille, joiden unelmien häävalssi kyseinen theme song on). Myös biisitoiveita saa esittää, jos sitä omaa supersuosikkia ei listalta löydy, sillä duo toteuttaa mielellään myös toiveita. Keikkakokemusta Repocalyptica on kerännyt jo vuodesta 2014, ja duo on esiintynyt niin yksityistilaisuuksissa (eli juhlissa) kuin ihan julkisilla keikoillakin sekä akustisesti että sähkökitaran voimin.



Meidän ensikoskustus Repocalypticaan tapahtui tänä kesänä, sopivasti vuotta ennen häitä, Joensuussa Surmakuja-tapahtumassa. Kuten blogin pitempiaikaiset lukijat tietää, häiden ja heavy metallin yhdistäminen ei aina käy kovinkaan näppärästi, ainakaan meidän tapauksessa, ja ollaan esimerkiksi musiikkipuolen kanssa kipuiltu aika paljonkin. Ja sitten näin somessa Surmakuja-tapahtuman mainoksen, ja maininnan Repocalyptican akustisesta keikasta (eli hevibiisejä akustisesti kitaran ja sellon voimin!) ja pakkohan tää oli mennä katsomaan. Heti parin ensimmäisen biisin jälkeen oltiin Jonin kanssa molemmat ihan myytyjä (kuten ig-seuraajat varmasti jo tuolloin huomasivat), ja keikan päätyttyä Joni totesi, ettei muuta bändiä tarvitsisi enää miettiä.

Meille Repocalyptica oli siis vastaus siihen kysymykseen, että miten ihmeessä saadaan meidän hevimusaa ei-niin-kovasti-popittavalle vierajoukolle metallia jotenkin kuunneltavaan muotoon. Ja siinä Repocalyptican hevimpi biisilista on meille ihan loistava: tietäjät tietää, millaisia mörinäbiisejä sitä oikeen tulkitaankaan, ja muut ovat autuaan tietämättömiä, ja voivat vaan fiilistellä kaunista musiikkia. Kutsuisin tätä win-win -tilanteeksi! Toisekseen duon valintaa puoltaa miun rakkaus sellomusaa kohtaan, ja tosiaan Jonin melko suoraviivainen ilmoitus siitä, että se on joko Repocalyptica tai ei bändiä ollenkaan (kyllä, kun Joni johonkin tykästyy, niin sitä ei sit vatvota enää yhtään..). Mutta onneksemme saatiin duo buukattua meille, sillä ollaan ehdottomasti sitä mieltä, että Repocalyptica on meidän häihin paras mahdollinen esiintyjä.



Joten tosiaan, vaikka duo onkin biisilistaltaan hyvinkin monipuolinen, meidän soittolista nojaa sinne raskaamman musiikin puoleen paria ikivihreää unohtamatta. Biisit oli helppo poimia valmiista biisilistalta, ja listalle jäi vielä varsin runsas valikoima biisejä aina ABBAsta Jenni Vartiaiseen. Jo olemassa olevan biisilistan lisäksi toivottiin tosiaan settiin mukaan kahta toivebiisiä, ja molemmat tulevat myös soimaan meidän häissä. Mitkä nämä biisit ovat, siihen voidaan palata joskus myöhemmin. Siinä yhteydessä voisin myös purkaa auki sitä, millaisen keikan Repocalyptica häissämme ylipäätään soittaa.

Repocalypticaan voit tutustua paremmin:
-facebookissa

-instagramissa 

Ja, jos olet kiinnostunut kuulemaan pienen pätkän duon soitantoa, löydät miun ig:stä videoklipin stroorien highlighteista, vink vink.


Postauksen kuvat kuvitus-
kuvia, käyttöoikeus CC0.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs tuumaat?