On tosiaan ollut melko hurjaa, että olemme puhuneet juhlapaikkamme työntekijöiden kanssa niin koristeluista, ruoista, juomista ja hääkakustakin, vaikkei virallista varausta (eli varausmaksun maksua) oltukaan vielä hoidettu alta pois. Mutta tämä on vain hyvä muistutus siitä, ettei häähulina ole aivan niin vauhdikasta ihan joka puolella Suomea kuin mitä se pääkaupunkiseudulla ja länsipuolella jo alkaa olla: täällä asiat hoituvat huomattavasti verkkaisemmin.
Meille juhlapaikan varausmaksun hoituminen tuntuu nyt kuitenkin jotenkin ihanan helpottavalta. Nyt tila on todellakin buukattu meille, eikä siihen voi väliin tulla mitään ylimääräisiä muuttujia. Toki, omiin palveluntarjoajiin kannattaa varausmaksuista huolimatta olla aina silloin tällöin yhteydessä, jottei inhimillisiä erehdyksiä tai unohduksia pääse tapahtumaan (näistäkin on ikävä kyllä saanut kuulla).. Mutta ainakin myö ollaan nyt tuosta päivästä virallisesti sovittu juhlapaikan kanssa. Ja sekin merkkaa jo jotain se.
Kuten aiemminkin sanottu, meillä juhlapaikkana on ravintola, mikä toki tarkoittaa sitä, että ruoat tulevat heidän kauttaan eikä paikalle viedä omia juomia. Samalla kuitenkin juhlapaikka vastaa tilan laitosta ja jälkisiivouksesta, ja heillä on astiat sun muut perusjutut jo valmiina, eli aika monta stressitekijää jää meidän harteilta pois, kun voimme tosiaan luottaa siihen, että ammattilaiset hoitavat nämä asiat meidän puolestamme. Varausmaksusta ja pienimuotoisesti päivitetystä sopimuksestamme puhuessa sovimme myös, että juhlapaikkamme henkilökunta vastaa ruoan kanssa tarjottavien viinien valinnasta. Meillä siis tosiaan juodaan ruoan kanssa perinteikkäästi viiniä, vaikka nykyään on myös trendikästä tarjoilla ruoan kanssa esimerkiksi olutta (Jonillehan tämä sopisi paremmin kuin hyvin, mutta allekirjoittanut ei oluesta niin hirveästi piittaa).
Tämähän siis tarkoittaa sitä, että meiltä jää viinanhakureissut tekemättä, kun tarjottavat alkoholit tulevat juhlapaikan kautta. Monelle muulle tämä tuntuisi kenties kovin surkealta paikalta viettää juhlia, mutta miulle itsellenihän tämä on vain ihanteellinen tilanne: kun en pahemmin käytä alkoholia, ei miuta suoraan sanottuna oikeastaan kiinnosta reissata sinne sun tänne halvan alkoholin perässä (jota muut juhlissa sitten joisivat). Mielummin matkustelen ihan erikseen, ja toisaalta hyödynnän alkoholitarjoilun järjestämisessä ravintola-alalla toimivan yrityksen jo olemassa olevia verkostoja meille sopivien juomien hankkimiseen.
Toki, kun ravintola huolehtii alkoholitilaukset, jää meiltä myös pois monissa hääblogeissa lähes legendaariseksi muodostunut häätiimin viininmaisteluilta, jossa valikoitaisiin kaasojen ja bestmanien kanssa hääjuhlassa tarjottavat viinit. Tällehän ei ole varsinaisesti tarvetta silloin, kun juhlapaikka huolehtii juomien hankkimisesta. Onhan meillä tietysti mahdollisuus esittää toiveita juhlaamme liittyen, mutta ravintola kuitenkin tekee ne lopulliset päätökset (heidän varastoihinsa) tilattavan viinin suhteen. Siksipä viinien maistelu jää meiltä suurella todennäköisyydellä välistä.
Asia ei ole meille ongelma, sillä viinin ja ruoan yhdistäminen kuuluu niihin osa-alueisiin, jotka mielellämme annammekin ammattilaisten hoidettavaksi. Viini-ruoka-combojen päättäminen kun ei omasta mielestäni ole ihan vaan "miusta tää on hyvää" -tyyppinen tilanne, varsinkin kun viinin makuun vieläpä vaikuttaa tarjoilulämpötila, dekantointi ja oikeaoppinen säilytyskin. Toki ihan vaan omaa makua seuraamalla pääsee alkuun, ja jos on oikein tarkka viinien suhteen (tai viineihin tottumaton) niin toki silloin kannattaakin tehdä valintoja ihan sen mukaan, mistä sattuu tykkäämään. Meillä kuitenkin on totuttu ruoan kanssa juomaan monenlaisia viinejä, jolloin haluamme häihin ennen kaikkea toimivat viinin ja ruoan yhdistelmät. Ollaan siis juhlapaikkamme kanssa sovittu, että he ottavat juomien valinnasta kopin ja hoitavat juoma-ruoka-makuparit kohdilleen. Meidän vastuulle jää sitten se syöminen ja juominen, haha!
Meillä on nyt siis juhlapaikka virallisesti buukattu, jonka lisäksi varaus on tehty myös video-ja valokuvauksesta. Näiden lisäksi olemme tässä tohinassa ehtineet varata myös häätatuointiemme tekijän (tästä lisää tulevaisuudessa), ja meillä on alustava keskustelu meneillään potentiaalisen hääbändin kanssa! Eli huonomminkin voisi kai mennä?
Kuvat CC0-lisennsillä
Meillä on juhlapaikka varattuna, mutta varausmaksusta ei ole vielä tullut laskua. Hieman kuumottelee. Mutta toisaalta pienempi paikkakunta ja ollaan ajoissa liikkeellä, joten voidan joutua odottelemaan tuota vahvistusta 😅 Ihana kuulla, että teillä isot osaset alkaa olla kunnossa.
VastaaPoistaJoo, meillä silloin melkeen vuosi takaperin sanoivat ihan suoraan, etteivät näin aikaiseen ota varausta, vaan se hoidetaan vasta noin vuosi ennen hääjuhlaa. Varmaan just pienemmillä paikoilla voidaan helpommin luottaa tällaisiin alustaviin varauksiin, eikä juhlapaikoilla oo niin kiire tehdä sitovia varauksia.
PoistaMutta kun itsellä on olevinaan niin hirveä kiire, niin ihan ite siis laitoin meidän hääpaikalle viestiä, että joko sopis lyödä homma lukkoon :D Ja onneksi tää nyt sitten onnistui :)