Häätatuoinnit - uhka vai mahdollisuus?

Huomenlahjat tuntuvat olevan koko ajan yleistymässä oleva traditio, mutta se ei jotenkin kolahda meille (ainakaan suunnittelun tässä vaiheessa) ollenkaan. Meidän hääpäivänä meille tulee tasan 8 vuotta yhteistä elämää täyteen, joten huomenlahjan hommaaminen tuntuu vähän hassulta... Huomenlahjaa kun usein kuvataan kiitoksena siitä, että puoliso lupaa jakaa elämänsä juuri Sinun kanssasi. Kuitenkin, kun meillekin näitä yhteisiä vuosia on jo kertynyt, ei hääpäivää näe samalla tavalla "yhteisen elämän alkuna", vaan enemmänkin yhteisen elämän virallistamisjuhlana. Tämä ei vähennä häiden arvoa meidän silmissä yhtään, mutta saa kyllä katsomaan tiettyjä juttuja hieman eri perspektiivistä.

Myö ollaan jo aikoinaan luvattu olla toistemme tukena, ja ollaan jaettu yhteistä elämää välillä hyvinkin raskaiden aikojen läpi, joten huomenlahja häiden jälkeen tuntuu enemmänkin vitsiltä meidän kohdallamme. Tarkoituksena ei ole vähätellä muiden pariskuntien toisilleen antamien huomenlahjojen arvoa tai merkitystä (tai vain morsiamen saamaa lahjaa, jos joku menee todella perinteikkäästi), mutta tämä traditio ei ainakaan tällä hetkellä tunnu meille yhtään luontevalta.

Huomenlahjojen sijaan ollankin ajateltu yhteisiä tatuointeja sekä häiden että meidän yhteisen elämän juhlistamiseksi. Mikäs sitä rakkautta testaisikaan paremmin kuin raastava tunne nahassa? (välihuomio: paikasta riippuen kuvan ottaminen ei tunnu yhtään, tai tekee tosi häijyä, mutta ei se sietämätöntä kipua ja piinaa ole.) Kuvat olisi tarkoitus ottaa joko niin, että molemmat ottavat saman kuvan, tai eri kuvat siten, että ne ovat ikään kuin samaa sarjaa. Muutamia ideoita meillä jo on, mutta onneksi tätä on hyvin aikaa pohtia ja hioa täydellisyyteen asti. Tatuoinnin paikan ja koon molemmat voivat päättää itse, vaikkakin aika samanlaiset näkemykset meillä kuvasta onkin.

Mutta miten se tatuointi nyt sitten eroaa huomenlahjasta? Meille keskeisenä erona on ehkä se, että tatuoinnin suunnittelu on yhteinen prosessi, kun taas lahjan saaminen on yksi lyhyt hetki. Tatuointiprosessi on meidän yhteistä aikaa aina suunnittelusta kuvien parantumiseen asti, ja ikuisena jälkenä tatuiointi kestää kuolemaan asti. Lahjan voi hävittää, se voi mennä rikki, mutta tatuointi ei häviä kuin kärsimällä (lue: laserhoidolla, kuulema koskee aika infernaalisesti). Ei tatuointi meidän rakkaudesta ikuista tee, mutta ainakin se kulkee elämässä mukana loppuun asti. 🎔

Meinaapa mennä siirappiseksi... Mutta tosiaa, tällaisia pohdintoja ainakin tällä hetkellä, saa nähdä mikä meidän ratkaisu on sitten parin vuoden päästä. Mitä itse tuumaat häätatuoinnista? Ja pliis, jos olet sitä mieltä että kaikki tatuoinnit ovat lähtökohtaisesti rumia, turhia ja saavat ihmisen näyttämään rikolliselta, niin ehkä (?) mie en silloin ole oikea keskustelukumppani niille pohdinnoille. Mutta muutoin ajatustenvaihto niin häätatuoinneista kuin huomenlahjoistakin on ihan tervetullutta.

Kaikki kuvat CC0-lisenssillä