tiistai 2. lokakuuta 2018

Juhlapaikka toisella paikkakunnalla

Aikaisempaan postaukseen liittyen tuli Tuulilta hyvä kommentti siihen liittyen, että aikaisin liikkeellä olevat parit saavat valita juhlapaikoista mieluisan, kun moni paikka on vielä vapaana. Toki tilanne on varmasti pääkaupunkiseudulla ihan omaa luokkaansa, mutta sama fakta pätee ympäri Suomen - ensimmäisenä liikkeellä oleva saa valita suosikkinsa, kun taas viivyttelelvä pari valitsee sen, mitä on muiden valintojen jälkeen enää jäljellä. Tähän liittyen innostuin sitten käsittelemään näitä juhlapaikka-asioita hieman tarkemmin:

Lienee itsestään selvää, että häiden järjestämisessä on monta muuttujaa, sekä yhtä monta hoidettavaa, päätettävää ja viimeisteltävää asiaa - tekemistä tuntuu riittävän niin paljon kuin vain ikinä jaksaa tehdä. Yksi hieman (ehkä?) tuskastuttava vaivan aiheuttaja on kuitenkin häiden järjestäminen muualla kuin kotipaikkakunnalla, enkä halua edes kuvitella, mitä on häiden järjestäminen ulkomailla!



Meillähän tosiaan hääjuhlaa vietetään Lappeenrannassa, eli ainoastaan reippaat 200km välimatkaa kodin ja juhlapaikan välillä, ja näin suunnittleuvaiheessa voisi olla helpompaa, jos välimatkaa olisi hiukan vähemmän. Suurinpana haasteenahan tässä on aikataulujen sopiminen eri toimijoiden kanssa: meille olisi helpointa tavata viikonloppureissun yhteydessä, kun taas toki tapahtumapaikat treffaisivat mieluiten arkipäivinä. Olisi ollut noin tuhat kertaa helpompi sopia tapaamisista saman kaupungin sisällä (tai edes inhimillisen ajomatkan puitteissa), kuin yrittää saada survottua tapaamisia yhdelle päivälle siksi, että se nyt sattuu olemaan se ainut päivä kun ollaan kaupungissa. Noh, onneksi tähän mennessä ollaan selvitty ihan hyvin..


Right?

Varsinkin näin alkuvaiheessa meille on tärkeää, että molemmat meistä pääsevät tapaamiseen paikalle tutustumaan tiloihin, menuihin ja käytännönasioihin: ensinnäkin, molempien pitää nähdä tila paikan päällä (kuvat eivät todellakaan kero totuutta!) ja toisaalta kaksi korvaparia kuuntelee ja sisäistää paremmin kuin yksi. Myöhemmin, kun paikka on löytynyt, voi toinen meistä tarpeen vaatiessa käydä jonkun pikkujutun hoitamassa itsekin. Mutta isoista jutuista halutaan päätää yhdessä, ja se vaatii molemmat meistä paikan päälle. Aikatauluja setvitään siis sekä keskenämme että juhlapaikkojen kanssa, joten tapaamisten järjestymiseen kannattaa varata ihan reippaasti aikaa: ensimmäisen s-postiviestin ja  face-to-face tapaamisen välillä voi helposti kulua pari kuukautta.

Samoin välillä tuskastuttaa se, että kaikki viestintä tapahtuu sähköisesti, kun samat asiat voisi selvittää puhumalla hyvinkin nopeasti ja vaivattomasti. Sähköpostiin ja tekstiviestiin saatetaan vastata vain kerran päivässä, jolloin tiedonkulku on todella verkkaista. Toisaalta, yritän muistutella itsenäni siitä, että noin viikon odotteluaika on täysin normien mukaista, ja mitä pitempi tai yksityiskohtaisempi viesti, sen pitempi myös vastausaika. Odottelu ja "jahkailu" ei kuitenkaan todellakaan ole miun vahvuuksia, joten välillä tekee tiukkaa antaa vastausaikaa.

Monta kertaa olen miettinyt kuinka helppoa olisi, jos järjestäisi juhlat kotipaikkakunnalla: sitä voisi käydä lähes minä tahansa päivänä hoitamassa asioita, kun välimatkaa ei mitattaisi tunneissa vaan minuuteissa.. Jos oltaisiin päädytty juhlimaan susirajalla, meillä saattaisi olla jopa juhlapaikka jo varattuna! Tai ainakin paikkojen vertailussa oltaisiin jo pitemmällä.

No, tällä nykyisellä suunnitelmalla kuitenkin mennään, ja onneksi perusteet Lappeenrannassa juhlimiseen ovat edes hyvät, koska muuten varmaan kartottaisin jo lähialueen juhlapaikkoja! 


Tällasilla mie tsemppaan itseäni aina välillä!


Kaikki kuvat CC0-lisenssillä

3 kommenttia:

  1. Samaistuin tässäkin kirjoituksessa aika moneen asiaan. Jännää, miten paljon samaistumiskohtia löytyy, vaikka me suunnitellaan ihan erityylisiä häitä - se on hyvä osoitus siitä, ettei samanlainen pukeutumistyyli tai musiikkimaku tai muu vastaava ole edellytys sille, etteikö toisen ihmisen kanssa voisi olla jotain yhteistä ja etteikö samaistumispintaa voisi olla paljonkin.

    Mutta asiaan :)

    Me ei olla vieläkään käyty meidän hääpaikalla :o Me asuttiin hääpaikkaa varatessamme vielä ulkomailla, eikä siksi voitu kierrellä eri paikoissa tutustumassa ennen varauksen tekemistä. Olin keksinyt jo muutamaa vuotta aikaisemmin, että Hangon Casino voisi sopia meidän hääpaikaksi, ja kävin jopa tutustumassa paikkaan, kun olin kesällä 2017 käymässä Suomessa. Samuli ei ollut sillä Suomen-reissulla mukana ollenkaan eikä siksi päässyt mukaan, ja yritin luoda sille läsnäolon tuntua skype-puhelulla ja videoimalla kävelykierroksen sekä sisällä että ulkona. Mun tutustumiskäyntini jälkeen paikka kuitenkin vaihtoi omistajaa ja siellä tehtiin mittava remontti. Tämä selvisi meille vasta, kun muuttopäivä Suomeen oli selvillä, oltiin päätetty viettää häät 2020 kesällä ja otin Casinoon yhteyttä. Remontti ei sinällään ollut ollenkaan huono uutinen, sillä meitä oli arveluttanut paikassa nimenomaan sen rapistunut kunto ja sisätilojen sisustustyyli sellaisena kuin se tutustumiskäyntini aikaan oli. Me tehtiin alustava varaus ja kuviteltiin, että käytäisiin paikassa jo 2019 kesällä Suomeen muuton jälkeen, mutta elämä ei sitten mennytkään viime syksynä suunnitelmien mukaan, eikä hääpaikalla käyminen käynyt lopulta mielessäkään. Nyt oltiin aikeissa käydä keväällä kun ilmat paranevat ja valo lisääntyy - mutta senhän nyt sitten tietää miten siinä kävi.

    Ollaan silti tosi hyvällä mielellä paikasta. Mutta hieman varmasti alkaa jännittää siinä vaiheessa, kun lopulta sinne vihdoin päästään...

    Tässä kirjoituksessa tuot esiin samoja pointteja kuin minulla oli mielessä, kun en halunnut alkaa järjestää meidän häitä ennen kuin oltaisiin muutettu Suomeen. Seitsemän tunnin aikaero olisi tehnyt sähköpostiviestinnästä todella hidasta ja soittamisesta lähes mahdotonta eikä missään olisi voinut käydä paikan päällä juttelemassa. Pidän edelleen oikeana päätöksenä sitä, ettei me järjestetty häitämme etänä toiselta mantereelta käsin jo muutama vuosi sitten, vaikka nyt sitten jouduttiinkin keskelle tätä koronakriisiä. Tätä nyt ei vaan mitenkään voinut kukaan aavistaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori, miulla on ollut pieni sometauko tässä meneillään, niin tulee sitten vastattuakin vähän viiveellä. Mutta joo, en kyllä halua edes kuvitella millainen työmaa olisi järjestää häitä eri mantereelta käsin, kun tuntuu, että kahden maakunnan välillä hommaa oli jo ihan riittämiin :D Siinä olisi varmaan pakko olla hääsuunnittelija apuna, joka hoitaisi käytännön asioita paikan päällä, en usko että hommasta muuten selviäisi ilman kauheaa stressiä.

      Mutta kyllä teitä nyt tuon juhlapaikan kanssa elämä pitää jännityksessä! Toivotaan, että remontti olisi kaikin puolin onnistunut, ja juhlapaikka siten entistäkin parempi :) Ja toivotaan, ettei sisustustyyli ole remontin myötä muuttunut ihan täysin :P

      Tuo on muuten hyvä pointti, että vaikka häät olisivat hyvinkin eri tyyliä keskenään, niin silti niiden suunnittelussa on kuitenkin todella paljon samaa. Itse en esimerkiksi miellä olevani kovinkaan erilainen hääbloggaaja, vaikka blogin ulkoasu lienee tällä hetkellä hääblogien synkimmästä päästä :D Mutta, sen hieman synkähkön kuoren alla ne on ihan samalla tavalla häät kuin kaikki muutkin, samoine ongelmineen ja iloineen. Toki, tyyli on omalle genrelle spesifi, ja osa sisällöstä on hieman marginaalisempaa, mutta loppujen lopuksi häät on kuitenkin häät, vaikka ne minkälaiseen teemaan tai tyyliin sovittaisi :)

      Poista
  2. Meilläkin oli omissa häissä tuota välimatkaa kun asuimme tuolloin puolisoni kanssa ulkomailla, mutta juhlapaikkamme oli Helsingissä. Olihan siinä omat haasteensa, mutta lopulta kaikki sujui ihmeen helposti. Tosin otimme sen riskin, että luotimme kuviin emmekä käyneet itse paikan päällä.

    VastaaPoista

Mitäs tuumaat?