Hääsuunnittelun suurin este on elämä

Järkyttävän pitkältä ja omalla kohdallani jopa melko surulliselta tuntunut blogihiljaisuus tulee vihdoin ja viimein päätökseensä. Surullista tässä hiljaisuudessa on ollut se, ettei miulla ole ollut oikeasti aikaa tai jaksamista blogille, puhumattakaan hääjutuille (tai oikeastaan edes omalle elämälle) tässä parin viime viikon aikana. Tästä kaikesta saamme kiittää töitä, opintoja ja ennen kaikkea harjoittelua - näiden kolmen yhdistelmässä ei nimittäin paljoa mitään muuta sitten tehdäkään. Ja sekös häähössöttäjää kiukuttaa.

Nyt on kuitenkin vihdoin ja viimein aikaa orientoitua takaisin myös itselle tärkeisiin juttuihin ja kääntää ajankäyttötilanne taas oikein päin, kiitos harjoittelun päättymisen. Tämä tarkoittaa toki omalla kohdallani paluuta häiden järjestämisen äärelle. Sillä vaikka oonkin paljon täällä blogissakin puhunut siitä, että meillä häitä järjestetään yhdessä, on vetovastuu suunnitteluprosessin etenemisestä enemmän miun harteilla. Ja kun miulla ei ole aikaa viedä hommaa eteenpäin, alkaa tahti hidastua merkittävästi. En voi sanoa, etteikö Joni olisi tässä parin viikon aikana tehnyt mitään häiden eteen, mutta kyllähän tää tahti tässä myös hieman kiristyy, kunhan mie pääsen taas käyntiin!

Mutta, koska viime aikoina ei tosiaan ole ollut juuri minkäänlaista progressiota hääjuttujen suhteen, ajattelin, että puran vähän fiiliksiä juurikin tähän asioiden etenemättömyyteen liittyen. Koska kuten otsikkokin kertoo, miun (tämänhetkinen) fiilis tuppaa olemaan se, että elämä itsessään on hääsuunnitelmien suurin este ja hidaste.

Ja vieläpä melko ikävä sellainen, kun sitä nyt ei tuosta vaan siirretä syrjään hääprosessin ajaksi odottamaan nätisti ja hiljaa sivussa. Suurin osa meistä tavan tallaajista joutuu kuitenkin käymään esimerkiksi töissä tai opiskelemaan. Lisäksi jollain ihmeen tavalla se häähumu pitäisi pystyä myös rahoittamaan, mikä vaatii (työ)elämässä kiinni pysymistä tai muutoin armotonta sääsätämistä. Paitsi jos voittaisi lotossa juuri silloin, kun on päättänyt mennä naimisiin - silloin ei tarvitsisi rahan takia vaivata itseään arkisilla kysymyksillä, kuten "milloin suunnittelen häitä, kun ylityötunteja senkus kertyy" tai "saisinkohan millään tuota viikonloppua vapaaksi, että pääsisin käymään häämessuilla". Olisipa helppoa!

Mutta vaikka kaikki olisikin budjetin suhteen ihan kunnossa, tuppaa elämä silti pistämään kapuloita rattaisiin. Miulla se oli tässä loppusyksystä etenkin tuo harjoittelu ja sen aiheuttama totaalinen aikapula, mutta muutakin sattuu ja tapahtuu: yhden tällä viikolla olleen vapaapäivän (jolloin olin ajatellut hoitaa hääjuttuja eteenpäin) vietin rauhoituksesta heräävän ja rauhoitepöllyään tuntitolkulla itkevän koiran kanssa, enkä tehnyt koko päivänä mitään mutta kuin pidin tuota eläintä sylissä iltaan asti, kun rauhoite alkoi hiljalleen poistumaan kropasta. Joten se siitä vapaapäivästä sitten. (sivuhuomiona niille, joita asia kiinnostaa: koiralla on kaikki kunnossa, käytiin vain ottamassa viralliset luustokuvat)

Samanlaisia yllätysmuutoksia elämä tuppaa tuomaan itse kunkin jalkoihin: auto tai jokin muu laite hajoaa, ja korjaus maksaa maltaita. Perheenjäsen sairastuu. Ihmiset riitaantuvat keskenään (parhaimmillaan hääpari häätiiminsä kanssa). Kuvaaja peruu tulonsa. Juhlapaikka joutuu remonttiin. Kirkko palaa. Ja sitä rataa...hääryhmistä, uutisista ja somekanavista voi lukea vaikka kuinka hurjia juttuja häihin liittyen. Ja vaikka elämässä onkin parasta se, ettei koskaan voi tietää mihin suuntaan virta vie, niin häiden suhteen olisi kyllä ihana pystyä näkemään tulevaisuuteen.

Vaikka edellä listatut jutut ovat tiettyyn pisteeseen asti melkoisia ääriesierkkejä, niitä kuitenkin sattuu hääpareille. Ei toki jokaiselle meistä, mutta aina jollekin. Ja vaikka elämä ei heittäisikään suuria suruja tai huolia hääpolun varrelle, tuntuu jokainen saavan osansa tästä elämän yllätyksellisyydestä vähintään yllättävän aikapulan muodossa: hääjärjestelyjen kuukausiaikataulu alkaa rakoilla, hommat jäävät hoitamatta ja stressi alkaa painaa päälle. Ja eniten painaa se kamala tunne siitä, että hommat eivät etene suunnitellusti (onhan hyvin suunniteltu sentään puoliksi tehty).

Elämälle ei vaan valitettavasti mahda mitään. Siksi suosittelen kaikille pareille hääprosessin aikatauluttamista siten, että väljyyttä löytyy ihan vain elämän tuomien pienten yllätysten varalta. On pajon mukavampi viedä prosessia eteenpäin myös kiireen keskellä, kun tietää, että homma ei kaadu siihen, vaikka jonain kuukautena ei saataisi aikaan juuri yhtään mitään. Eihän se poista sitä inhottavaa tunnetta, kun haluaisit tehdä ja suunnitella, mutta aika ei vain riitä. Mutta jos aiaktaulusta löytyy todellista joustovaraa, on myös helpompi olla armollisempi itseään kohtaan. Ja lupaan, kun aikaa viimein taas on, tuntuu hääsuunnittelu sitäkin ihanammalta!

"Jos elämä ei mene suunnitelmien mukaan, sillä voi olla mielessä jotain parempaa".

Postauksen kuvat
CC0-lisenssillä.