lauantai 14. joulukuuta 2019

Polttarisuunnitelmia ja käytännön juttuja

Polttarit, yksi kaasojen ja bestmanien suurimmista tehtävistä häihin liittyen? Tai vähintäänkin sellainen häätraditio, jolla on hyvinkin pitkät perinteet, vaikkei polttareista ollakaan aina sillä nimellä puhuttu. Mutta osa häävalmisteluja tämäkin riitti on ollut, ennen vanhaan ehkä jopa tärkeämpänä kuin nykyisin.



Myös meillä pitäydytään kiinni tässä häävalmisteluklassikossa, ja ylläpidetään siten juhlatraditiota omalta osaltamme. Vaikka toki välillä mietin, että tarvitseeko tällaisen pidemmän yhteisen taipaleen jälkeen vielä erillistä valmistelua "uuteen elämänvaiheeseen", kun ollaan kuitenkin jo vuosikausia eletty yhteistä elämää ja taloutta. Kun meillähän häät muuttavat lähinnä meidän juridisen statuksen kaiken muun pysyessä lähes ennallaan, ja tässä yli seitsemän yhteisen vuoden jälkeen elämä on asettunut melko vakaasti uomiinsa niin iloissa kuin suruissakin. Joten, tarvitaanko myö todella tällaista "valmisteluriittiä" avioliittoon ja yhteiseen elämään, kun vähän turhankin paljon on jo tullut nähtyä ja koettua?

Ja kuitenkin samalla ajatus siitä, että häätohinasta pääsisi myös hetkeksi irtautumaan omiin polttareihin tuntuu kyllä houkuttelevalta - kun järjestät pari vuotta juhlia itsellesi, tuntuu aika luksukselta päästä juhliin, jotka joku muu on suunnitellut sinulle. Ja parasta, niiden juhlien eteen ei itse tarvitse tehdä yhtään mitään, senkus ilmestyy paikalle ja nauttii! Lisäksi meillä on ainakin superinnokkaat kaasot ja bestmanit polttareita järjestelemässä, joten se heidän intonsa toki tarttuu myös meihin. Molempien polttareihin liittyen on jo kyselty vähän sitä sun tätä, mikä toki ilahduttaa. Ja ennen kaikkea on oikeasti kiva, että häätiimi ottaa aktiivisesti roolia tässä hommassa, eikä polttareita tarvitse tosiaan stressata. Näissä häissä kun on itsessäänkin jo puurtamista ihan tarpeeksi.



Meille tulee myös perinteikkäästi erilliset polttarit ja ajateltiin hoitaa polttarijärjestelyt siten, että mie toimin bestmanin apuna (tarvittaessa) Jonin polttarijärjestelyihin liittyen, ja Joni puolestaan operoi miun polttareita kaasojen apukäsinä tarpeen tullen. Tällä tavoin pyritään rajaamaan itse polttarisankari mahdollisimman tehokkaasti ulos omia juhliaan koskevasta järjestelystä. Ja jos häätiimiläisillä tulee jotain kysymyksiä polttareihin liittyen, koski se sitten vieraslistaa tai ohjelmaa, niin puoliso hoitaa tarvittaessa utelun itse juhlan sankarilta. Meidän on myös huomattavasti helpompaa urkkia jotain pikkutietoja suoraan toisiltamme, koska meillä on esimerkiksi suora pääsy toistemme puhelimiin (ja ei, vaikka tiedämmekin toistemme puhelinten avauskoodit, niin ei myö nyt sentään verkkopankkitunnuksia jaeta).

Isommat asiat ollaan toki puhuttu ihan suoraan ja face-to-face: millaista ohjelmaa, kuinka pitkät pippalot, ketä kutsutaan mukaan, ehdottomat no-go -jutut jne. Ja näitä tietoja ja ideoita jaetaan sitten tarpeen mukaan häätiimiäisille eteenpäin suunnittelun suuntaviivoiksi. Meistä kumpikaan ei ole ainakaan tällä hetkellä isojen juhlien perään, eikä kumpaakaan innosta juhlia raivokkaasti päiväkausia. Meillä toivotaan siis pisimmillään viikonlopun mittaisia polttareita, eikä kumpaakaan kiinnosta lainkaan mitkään pidennetyt viikonloput tai varsinkaan viikkojen mittaiset polttarit. Laatu korvaa määrän, tässäkin asiassa.

Samoin ollaan ainakin yhdessä asiassa aika perinteikkään suomalaisia, sillä tykättäisiin molemmat saunoa polttareiden yhteydessä. Meille molemmille sauna on nimittäin yksi parhaista paikoista maailmassa, joten luonnollisesti sinne haluaa päästä myös polttareissaan. Mutta muutoin meidän polttaritoiveet sitten tuppaavatkin vähän eroamaan toisistaan, Jonin viihtyessä vähän kosteammissakin juhlissa, kun mie taas tykkään huomattavasti hillitymmästä menosta.



Miusta olisi nimittäin tavallaan ollut ihanaa pistää (tässäkin asiassa) vähän perinteille kampoihin ja järjestää ainakin osittain yhteiset polttarit. Varsinkin, kun meidän kaveripiirikin on todella yhteinäinen. Nyt kun kävin miettimään, niin aika vähän meillä on vaan sellaisia ns. omia kavereita, joita toinen ei olisi koskaan nähnyt... Toki aina joku uusi ihminen aina välillä ilmestyy elämään, mutta usein jossain illanistujaisissa tai kissanristiäisissä nää ihmiset sitten tulevat tutuksi myös puolisolle. Mutta kuten sanottu, meidän yhteiset polttarikäsitykset rajautuu lähinnä siihen saunomiseen, joten mukavasti ja hyvässä hengessä soljuvan juhlinnan onnistumiseksi on ehkä parempi, että juhlitaan suosiolla erikseen.

Sen verran on tosiaan tiedossa, ettö polttarisuunnittelu on molempien juhlien osalta alkanut, ja nyt sitten vain odotellaan, että mitä, missä ja milloin alkaa tapahtua. Sen verran ollaan häätiimiläisille sanottu, että halutaan polttareiden olevan viimeistään kesäkuun alkupuolella, koska häiden alla on kiva saada keskittyä ihan vaan lähestyviin juhliin. Mutta muutoin tiimiläisillä on hyvin vapaat kädet tähän hommaan. Tuun avaamaan polttaritoiveita ja ajatuksia vielä lähempänä tarkemmin, onko jotain mitä haluisitte erityisesti tietää polttarijuttuihin liittyen?


Kuvat CC0-lisenssillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs tuumaat?