Häämekon teettäminen

Edellisessä postauksessa ehdinkin jo hieman avaamaan sitä iloa, jota tunnen siitä, kun häämekkoasiat ovat viimein järjestyksessä. En ole jotenkin onnistunut tänne blogin puolelle mekkoasiaan liittyviä fiiliksiä avamaan tässä matkan varrella, ja jotenkin tuntuu siltä, että nyt kun asiat ovat järjestyksessä, on matkan aikana kertyneitä fiiliksiä helpompi muuttaa sanoiksi.

Miehän kävin tosiaan kahdessa paikassa sovittelemassa mekkoja, Kuopiossa ja Jyväskylässä. Myös Joensuusta löytyy pukuliike, mutta heillä ei ole lyhyitä mekkoja myymälässä laisinkaan, joten Joen Juhla-asu jäi siksi kokonaan laskuista pois. Entisessä kotikaupungissa Lappeenrannassa ei myöskään ole enää yhtään hääpukuliikettä. Miulle oli myös alusta asti selvää, että en haluaisi reissata ympäri Suomen pukua etsimässä (varsinkin kun niitä lyhyitä pukuja tuntuu kaikkialla olevan melko vähän...ei ole mitään järkeä matkustaa puolta Suomea, että saa sovittaa jotain yksittäistä pukua). Ja ihan jo muutenkin, toivoin heti hääsuunnittelun alettua, että pystyisin hyödyntämään mahdollisimman paljon paikallista osaamista. Ja vaikkei Jyväskylä tai Kuopio nyt ihan kotikylä olekaan, ovat ne kuitenkin paljon lähempänä kuin esimerkiksi Helsinki. Ihan älyttömän paljon lähempänä. Eli melkein jo naapurissa.

Eikä mekkopäätöstä lopulta tehty maantieteellinen lokaatio mielessä, vaan toki päätöstä puoltaa lopulta ihan muut asiat. Vaikka kävinkin siis parissa paikassa mekkoja katsomassa, ei niistä kummastakaan löytynyt sitä unelmamekkoa. Kuopion Zazabellassa käydessäni miulle tarjottiin vaihtoehdoksi heidän oman mallistonsa eri mekkojen yhdistelemistä, eli olisin voinut poimia yläosan, helman ja kaikki toivomani ominaisuudet heidän olemassa olevista malleistaan, ja näin yhdisteltynä saada ns. toiveideni mukaisen mix-and-match -mekon. Kuulostaa äkkiseltään ihan täydelliseltä, ja miullekin katsottiin eri mekoista miun toivetta vastaava kokonaisuus, johon olin ajatuksen tasolla aluksi ihan tyytyväinenkin.

Kun kuitenkin aikaa hieman kului ja järki alkoi huudella innostuksen alta, tajusin, ettei minun rohkeuteni riitä tilaamaan tällaista mix-and-match -mekkoa, joka pitää ensin ostaa, ja vasta sen jälkeen sitä on mahdollista sovittaa. Tämä on ehkä kankaita ja mekkoja ymmärtävälle asiakkaalle ihan passeli ratkaisu, mutta itse kun en asiasta mitään ymmärrä, niin pienen pohdiskelun jälkeen tyrmäsin vaihtoehdon itselleni toimimattomana. Suurin huolenaiheeni oli, että saattaisin mallikuvien pohjalta tilata jotain, mikä toki kuvassa näyttää hyvältä, mutta josta en itselläni sitten tykkääkään. Hääpukuja kun yleensä kuvissa esittelevät pitkät ja hoikat ihmiset, joilloin se, mikä näyttää 175cm pitkällä ihmisellä hyvältä, näyttää luultavasti kaltaiseni vaahtosammuttimen päällä melkoisen epäsuhtaiselta. Ja toisaalta, hienosta mainoskuvasta on ihan mahdoton arvioida esimerkiksi kankaan tuntua tai sen painoa (ellei tosiaan tiedä näistä asioista jotain jo ennestään).

Näin ollen totesin, että miun kaltaiselle ihmiselle tällainen mix-and-match -mekko on miltei sama asia kuin ostaa sika säkissä. Jotenpa kokemusta viisaampana totesin, että haluan nähdä ja tuntea mekon päälläni ennen ostopäätöstä, ja keskustella juuri siitä mekosta yhdessä ammattilaisen kanssa. Tästä onkin sitten enää ajatuksen mittainen matka hääpuvun teettämisestä, eikä siihen tosiaan tarvittu kuin yhdet häämessut, jolloin se ajatus pääsi valloilleen: näin Johannan tekemiä upeita mekkoja, ihastuin niiden rohkeaan ja erilaiseen esitystyyliin, ja päädyin vaihtamaan ajatuksia messuilla Johannan kanssa.

Pyysin siis Johannaa ompelemaan häämekkoni ihan alusta alkaen. Viime viikolla myös juteltiin Johannan kanssa puhelimessa mekkoasioista (koska messuhulina ei ole tällaiselle keskustelulle se otollisin paikka, ja sähköposti puolestaan hieman kömpelö), ja viimeistään tämän puhelun aikana koin saavuttavani mekkoasioiden suhteen mielenrauhan. Johannan kanssa toki treffataan vielä erikseen suunnittelun merkeissä, mutta jo tämän puhelun pohjalta kaikki mekkoon liittyvät huolet väistyivät innostuksen alle. Nyt on helppo luottaa siihen, että mekko istuu hyvin myös vaahtosammuttimelle (eikä vain mallikuvan pitkälle mallille), ja tekee juuri niitä asioita mitä haluankin mekon tekevän.

Ja, kun näitä mekkohuolia on matkan aikana ehtinyt hieman kertyä, on puvun teetättämisessä yksi kertakaikkisen loistelias etu ostopukuun verrattuna: suunnittelupalaverin keskustelujen pohjalta tehdään koevedos (protomalli)! Eli, sanoitan toiveeni suunnittelupalaverissa, mekosta tehdään sovitettava "koevedos", ja koevedosta sovittaessa näen saman tien, olenko osannut sanoittaa toiveeni oikein (tai onko se, mitä luulen tässä vaiheessa haluavani täysin totta). Ja tämä on miusta yksi ehdottomasti parhaita puolia mekon teetättämisessä.

Miun on nimittäin pakko myöntää, että olen joissain jutuissa omien vaatteideni suhteen ihan mielettömän tarkka, ja esimerkiski mekko-/hameasioissa oon todella tarkka siitä, että helma ei ala senttiäkään liian ylhäältä. Miulla on nimittäin (lyhyestä kokonaispituudestani huolimatta) suhteessa pitkät jalat, joita aion vielä häissä korkokengillä pidentää. Ja jos näihin suunnitelmiin yhdistää esimerkiksi mekon, jonka helma lähtisi sentinkin liian ylhäältä (ja saisi selän näyttämään lyhyemmältä) niin ajattelisin luultavasti koko päivän näyttäväni pikkulapsen piirtämältä pääjalkaiselta.

Pääjalkainen, eli hahmo, jolla on pää ja
jalat, mutta ei lainkaan vartaloa

Joten, protomallin avulla pystyn heti alusta alkaen sanoittamaan fiiliksiäni mekkoon liittyen siten, että ammattilainen pystyy ajatukseni ja toiveeni sitten sanoittamaan. Ja toki tarvittaessa tuomaan esiin myös vaihtoehtoisia ratkaisuja tai näkökulmia: en nimittäin ole mikään vaatesuunnittelun ammattilainen, enkä väitä tietäväni, mikä minulle sopii ehdottomasti parhaiten. Toki tiedän mistä pidän ja miltä toivon näyttäväni, mutta miusta on ihanaa, että voin myös yhdessä ammattilaisen kanssa keskustella erilaisista vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista, sillä kuuntelen ja opin mielelläni muilta.

Nyt tässä vaiheessa tuntuukin hieman hassulta, että en alusta alkaen vain lähtenyt teetättämään itselleni mieleistä pukua. Varsinkin, kun oli alusta asti selvää, että lyhyitä pukuja on tarjolla varsin vähän, ja rock-henkisiä pukuja vielä vähemmän. Noh, tekemällä oppii. Oon aikaisemminkin täällä blogin puolella puhunut siitä, miten hääprosessin aikana on mahdollista tutustua itseensä ihan uudella tavalla ja oppia itsestään uutta, ja koen kaiken tän mekkopohdinnan jälkeen päässeni taas vähän enemmän sinuiksi omien toimintatapojeni kanssa.

Postauksen kuvat
CC0-lisenssillä.