Vaikka monessa asiassa koenkin olevani tosi samanlainen muiden hääbloggaajien kanssa (meitä kaikkia yhdistää esim. näkemys siitä, että häät ovat jotain upeaa ja ihanaa, ja jonka eteen haluaa tehdä kuukausikaupalla töitä), niin tässä kohtaa tulee ehkä yksi räikeimmistä eroista meidän mieltymysten suhteen: aiheena siis hääkengät ja muut asusteet. Nokkelimmat lukijat varmaan tässä vaiheessa arvaakin, että miun unelmat ei oo Minna Parikkaa eikä valkoista tai nudea, vaan jotain vähän muuta.
Kengistä puhuttaessa miulle on ollut alusta asti selvää, että kengät tulevat olemaan mustat korkokengät. Vaikka oonkin aikanaan liian intohimoisella tanssimisella hajottanut päkiäni melko totaalisesti, enkä siksi voi käyttää korkokenkiä läheskään niin paljon kuin mitä haluaisin, niin hääkengissä tulee miun mielestä olla korkoa. Tykkään siitä mitä korot tekee ryhdille ja kropan linjaukselle ylipäätään, mutta ennen kaikkea tykkään siitä, mitä korot tekee miun pituudelle, joten koroilla mennään (ellei jalat tulehdu juuri ennen juhlapäivää, mutta sitä ei mietitä nyt, vaan keskitytään unelmoimaan ihanasta päivästä).
Miullahan on muutamat oikein kivat mustat korkokengät, mutta häitä varten haluaisin jonkin vähän spesiaalimman parin. En siis halua pelkästään nättejä mustia korkokenkiä, vaan jotkut sellaiset kengät, joissa on mukavasti särmää. Särmällä tarkoitan nyt selkeästi rock- heavy- tai goottihenkisiä kenkiä. Eli miun unelmakengät eivät mitä luultavimmin löydy hääalan liikkeistä tai mallistoista, vaan todennäköisesti löydän ne rock-vaatekaupoista. Esimerkiksi Pleaserin Demonia-sarjan kengistä tykkään hirvittävästi, ja muutamaan kyseisen merkin kenkämalliin oonkin jo iskenyt silmäni. Haluan kenkiin näyttävyyttä etenkin siksi, että mekko tulee olemaan lyhyt, jolloin kenkien rooli osana kokonaisuutta korostuu miun mielestä entisestään. Ja koska mekko tulee olemaan väriltään perinteisen valkea (vaikka facebookin puolella tosin meinasinkin ihastua päätä pahkaa mustaan mekkoon), haluan revitellä kengillä senkin edestä.
Tyylillisesti nää ei oo ihan miuta, mutta kuva antaa kivasti ideaa siitä, mitä tarkoitan kun haluan revitellä kengillä. |
Tässä vaiheessa en ole vielä paljoa kenkiä enempää häälookin asusteita pohtimalla pohtinut, mutta esimerkiksi laukun suhteen meinasin mennä samalla linjalla kuin kenkienkin. Eli ei mitään kaunista ja valkoista, ei helmilaukkua eikä ruusukultaa. Mutta, en myöskään halua mitään fiftarihenkistä kirsikankukkakuosista laukkua, eli en oikein tiedä mitä siihen väliin jää.. Jokin yksinkertainen, musta niittilaukku, tai mahdollisesti jonkinlainen pitsisomisteinen versio? Toki, tilanteesta riippuen on myös mahdollista mennä ilman laukkua, en nimittäin ajatellut hääpäivänä pitää mukana koko omaisuutta. Laukku on siis enemmänkin sellainen, että jos joku kiva löytyy, niin se riittää, mutta jos ei löydy niin voin ihan hyvin olla ilmankin. Enkä oo ihan varma kuinka paljon miuta kiinnostaa käyttää laukun etsimiseen aikaa, sillä ainakaan tässä vaiheessa se ei tunnu miltään prioriteetilta (katsotaan vuoden päästä sitten, haha). Mutta musta se on jos on ollakseen, ja jokin twisti tai yksityiskohta ois tosi jees.
Lisäksi Jonilla on yksi toive miun häälookkia ajatellen: juhlakäsineet. Miulla on ollut muutamat erilaiset juhlakäsineet, joista tosin tällä hetkellä on enää tallessa kuin mustat, pitkävartiset pitsisiversiot. Mutta Joni tykkää käsineillä viimeistellystä lookista, ja mielellänihän mie asian otan huomioon kokonaisuutta suunnitelessa. Lyhyen mekon kanssa en halua pitkiä käsineitä yhdistää, mutta lyhyet rannemittaiset voisivat olla kivat. Ehkä myös sellaiset, joissa sormet ovat avoinna, sillä miuta vähän hirvittää lautasten ja lasien kuljettaminen pitsisormikkaat kädessä - enkä halua hääpäivänä stressata mitään tuollaista ns. turhaa.
Toki juhlakäsinevalintaan vaikuttaa myös sormusvalinta, mutta kuten blogin pitempiaikaiset lukijat tietää, miulle ei tule minkäänlaista timanttisormusta. Eli miun itseni kannalta ei ole kovinkaan merkityksellistä, pystynkö sormustani kaikille vieraille esittelemään, kun luultavasti monen mielestä se on tylsä ja liian koruton. Eli siinä mielessä sormuksen piilottaminen käsineellä voisi olla ihan perusteltua, haha, sillä säästyisin turhan esittelyn vaivalta!

Eli asenteelliset kengät, kokonaisuuteen sopiva laukku ja avoimet, mustat juhlakäsineet. Kuulostaa hyvältä, ja kuulostaa juuri sellaiselta, mihin voisin kuvitella pukeutuvani sitten kuudentoista kuukauden päästä. Hurjaa miten se -1 vuotta lähenee kummasti, vaikka ensi alkuun tuntui, että häihin on vielä elämän verran aikaa.. Ootan vaan niin kovin sitä hetkeä, kun unelmat alkaa muuttua konkreettisiksi päätöksiksi. Sitä ennen tosin ehditään varmaan unelmoida vielä muutamaan otteeseen, mutta kyllä se sieltä lopulta koittaa!
Postauksen kuvat
CC0-lisenssillä.
Mä päädyn varmaan converseihin (koska ne on ehdottomat lempikengät mulle) ja tähän laukkuun.. Vaiks meillä pitkälti onkin perinteiset häät, ni hiukan jotain persoonallisempaa ��
VastaaPoistahttps://doubletroubleapparel.com/products/skull-clutch-w-brass-knuckle-handle
Joo, ja siis hääkenkien pitää miun mielestä olla ehdottomasti mukavat jalassa, joten converset on siinäkin mielessä hyvä vaihtoehto. :) Itelle just Demoniat on jotenki hyvät jalkaan, vaikka korkoa onkin, joten siks varmaan kallistun niihin myös hääkenkinä.
PoistaJa tuo laukku on kyllä ihana, yksinkertaisen tyylikäs ja perinteisempäänkin tyyliin sopiva (ei ole varmasti liian "hurja"), mutta silti siinä on sopivasti asennetta :)