Heti alkuun haluan kiittää jokaista, joka nimesi blogin äänestykseen mukaan. Suomi on pieni maa, ja Suomessa on useita todella upeita hääblogeja, joten tässä porukassa mukaan äänestykseen pääseminen ei ole tällaiselle alternative-henkiselle blogille mikään itsestäänselvyys. Vaikka Suomessa muutoin onkin vahva ja hyvinvoiva metallipopulaatio (muuhun maailmaan verrattuna), ei se vielä paljoa hääskenessä miun harmikseni näy. Toki positiivista suuntaa on selkeästi otettu, ja esimerkiksi Häät-lehdessäkin on jo päästy nauttimaan myös tummanpuhuvasta meiningistä (tsekkaa lisää täältä ja täältä). Ja siltikin, iso osa suomalaisesta hääsisällöstä on varsin valtavirtaista, trendien mukaista ja niin mielettömän tyylikästä. Ja sitten siellä seassa olen minä askartelemassa pääkalloista hääkelpoisia, tosi trendikästä.
Ymmärrätte siis varmasti, että välillä on vähän sellainen olo, että mitä ihmettä mie täällä oikein teen. Muistan toki edelleen, miksi lähdin häistämme bloggaamaan, ja oonkin mielettömän onnellinen siitä, että olen löytänyt muita samanhenkisiä häitä suunnittelevia tyyppejä. On ollut ihana höpötellä teidän kanssa hääjuttuja ❤ Tämän lisäksi olen päässyt tutustumaan todella taitaviin alternative-henkisiin (tai tällaisista jutuista kiinnostuneisiin) hääalan toimijoihin niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa (esimerkiksi tähän). Ja parhaani mukaan pyrin kaikkea löytämääni täällä blogin puolella myös jakamaan, koska tästä blogista siistit jutut saavat ihan varmasti palstatilaa. Olen löytänyt niitä tyyppejä, joita aluperin toivoinkin löytäväni, ja se on tämän blogin suola että sokeri.
Välillä kuitenkin huomaan, että miun tulokulmani asioihin on vähän nurinkurinen, ja oonkin saanut useammasta postauksesta kommenttia, että "olipa yllättäviä näkökulmia". Ja vaikka tulkitsen nämä kommentit positiivisiksi, niin ne myös samalla tuovat esiin sen, että miun näkökulma ei aina edusta kultaista keskitietä, vaan kaahaa enemminkin marginaalissa. Miuta tämä marginaaliasema ei sinänsä haittaa, ja kuten oon aiemminkin sanonut, oon ylpeä itsestäni, meistä parina ja omasta tyylistämme häiden suhteen. Monessa jutussa olen kompromissien kannalla, ja joustan helposti omasta mukavuudestani, joten oon ylpeä siitä, että tämä juttu tehdään Jonin kanssa meidän omista lähtökohdista käsin.
Ja kuitenkin samalla marginaalissa olo tekee miulle jostain ihmeen syystä sellaisen fiiliksen, että pitäisikö nyt vaan myös pysyä siellä marginaalissa - olla hiljaa ja underground kuten kaikki muutkin rokkihäitä suunnittelevat (poislukien ne muutamat muut valtamediaan mukaan tulleet parit). Että mitä mie täällä marginaalissa huutelen jotain rokkijuttuja, puhun mustasta häämeikistä, halloweenin hyödyntämisestä hääjuhlassa ja miehen hiustenkasvatusprojekstista sekä omasta puolikaljusta päästäni. Että onko näitä nyt pakko huudella ääneen ja synkistää kaunista hääkuvaa (oikeasti kaikkein kauneimpia hääkuvia ovat juurikin ne, joissa on aternative-henkisiä ihmisiä, sori vaan valtavirta). Vaikka ajattelen näin, haluaisin myös hirveästi olla osa hääyhteisöä, sillä en kuitenkaan ole mikään trve kvlt -blakkispersoona. Samaan aikaan kuitenkin tuntuu ajoittain siltä, että on vaikea innostua samoista jutuista kuin muut tai löytää inspiraatiota samoista asioista. Oman paikan löytäminen uudessa skenessä käy joskus hieman vaivalloisesti.
Tästä johtuen on välillä tullut juuri se "mitä ihmettä kuvittelet tekeväsi" -olo. Ja näissä täysin typerissä tunnelmissa lähdin mukaan myös tämän vuoden hääblogikisaan, ja sijoitin itseni niin marginaaliin, ettei se mahdu edes luottamusvälin puolikkaaseen. Ja nyt sainkin ansioini mukaan täyslaidallisen muistutusta siitä, että myös rokkareiden ääni saa, ja sen pitääkin, kuulua myös hääskenessä. Olkoon sitten kuinka marginaalissa tahansa, mutta ääntä, mekkalaa ja meteliä hevareista lähtee muutenkin, eikä tämän bloginkaan tarvitse asennettaan ja lähtökohtiaan pyydellä anteeksi. It's not a blight, but a remedy. Erilaisuuden puolestahan täällä blogissa on joristu jo puolitoista vuotta, mutta näköjään se ajatus pääsi unohtumaan omaa duunia arvioidessa.
Metallipäät voi olla marginaalissa, mutta ei ainakaan enää selitellen tai anteeksipyydellen. Rokkihäät saavat olla yhtä varteenotettava osa hääskeneä kuin maalaisromanttiset tai trendilähtöiset häät, eikä omaa (erilaista) tyyliä tarvitse selitellä tai pyydellä anteeksi. Ei kukaan pyydä miultakaan anteeksi, kun sattuvat haluamaan häihinsä ruusukultaiset somisteet. Eikä miun tarvitse pyydellä anteeksi sitä, että iso osa häätrendeistä ei puhuttele miuta millään tasolla, eikä se vähennä tämän blogin arvoa.
Pahoittelut tästä yliemotionaalisesta postauksesta, ei oteta tätä tavaksi. Miulla meni vaan pasmat jotenkin ihan sekaisin tästä finaalipaikasta - kuten sanottu, jostain syystä koin, ettei miulla oo tässä lajissa mitään saumaa. Joten kiitos jokaiselle, joka potki allekirjoittaneen hereille nimeämisvaiheessa. Se tuli selkeästi tarpeeseen. Tästä tuli samalla näköjään myös pituudeltaan ihan mahdoton "olen mukana äänestyksessä" -postaus, mutta jotenkin tähän kulminoitui iso määrä tunteita niin bloggaamiseen, hääskeneen kuin itse äänestykseenkin liittyen. Marginaalista ei porskuteta kisojen voittoon, mutta finaalipaikka on itsessään miulle henkinen voitto suomalaisen alternative-kulttuurin puolesta.
Jos vielä luet tätä, ansaitset vähintäänkin halin ❤ Lupaan antaa sen Love Me Do -messuilla, tuu vaan nykäsemään hihasta jos bongaat miut siellä! Messuillahan julkistetaan myös Vuoden Hääblogit 2020 -voittajat, ja tässä kisassa siulla on äänestysaikaa 13.1.2020 klo 12 asti. Linkki äänestykseen löytyy tästä. Mie olen omat ääneni jo huipuille blogeille antanut, ja toivon, että sie teet samoin. Sillä häistä ja rakkaudesta ei voi puhua, kirjoittaa eikä keskustella liikaa, ja siksi hääblogit ansaitsevat tulla huomatuksi.
Postauksen kuvat CC0,
poislukien viimeinen kuva
poislukien viimeinen kuva
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs tuumaat?