torstai 30. tammikuuta 2020

Miksi häämessuilla ei ole mitään rokkareille?

Postaus yhteistyössä Love Me Do -häämessujen kanssa - lippu messuille saatu Vuoden Hääblogit 2020 -kisan kautta.




Postauksen otsikko on tällä kertaa kysymys, johon saa törmätä aina silloin tällöin. Joskus kysymys on hieman typistetympi "miksi häämessuilla ei ole mitään" (koska kuinka siellä nyt olisikaan yhtään mitään yhtään kenellekään), mutta muutamankin kanssarokkarin suusta olen saanut kuulla juttua siitä, kuinka messuille ei edes kannata mennä, kun siellä ei kuitenkaan mitään ole. Itsehän kävin Love Me Do -häämessuilla tasan vuosi sitten, ja silloin matkaan tarttui vaikka ja mitä (lue lisää täältä), mutta kuinka kävi hevarille tällä reissulla? Spoiler alert: hyvin kävi, sillä postaus on taas pitkä kuin nälkävuosi. Koittakaa kestää.

Messuviikonloppu oli kertakaikkisen ihana, vaikka toki myös pitkien matkojen takia raskas. Lauantaina kiertelimme messuja äitini kanssa, ja sunnuntaina pääsin nauttimaan messutunnelmasta blogipäivän merkeissä (blogipäivästä voit lukea tarkemmin täältä). Lauantaina fokus oli puolestaan enemmän omissa häissä, eli etsimme äitini kanssa ratkaisuja juuri meidän häihin liittyviin asioihin. Huomio kiinnittyikin erityisesti Jonin toiveiden (esim. rusetin) etsimiseen, sillä herra ei töiden takia päässyt itse messuille mukaan.

Kuten sanottu, messuilta löytyi paljon ja kaikenlaista, ja yritin selkeyden nimissä jaotella löytöjä hieman kategorioittain. Aloitetaan homma miesten pukeutumisella (koska se oli itselleni lauantain kovin agenda), ja jatketaan siitä sit naisten pukeutumisella, koruilla ja muilla löydöillä.


Miesten pukeutuminen
Lauantai oli ihana messupäivä äidin kanssa, ja kaiken kruunasi Naskali Leatherin valikoimasta Jonille löytynyt rusetti. Kiitämme Jyriä taas kerran (lue viime vuoden postaus, niin ymmärrät) mielettömän ihanasta asiakaspalvelusta, hemmetin tyylikkäästä rusetista ja kaikesta siitä hyvästä mielestä, jota rusetti toi meille mukanaan. On upea fiilis poistua messuilta mukanaan pieni pala täydellisyyttä, ja vielä upeampaa se on kenties alternative-henkisille pareille, joka ei voi vaan sokeana luottaa siihen, että unelmat käyvät messuilla toteen. Ja huom, vaikka fakta on, ettei messuvierailija voi vain sokeasti luottaa siihen, että oma unelma löytyy valmiina, niin sehän ei tarkoita, etteikö messuilta löytyisi yhtään mitään.



Samoin lauantailta kiitosta asiakaskohtaamisesta saa Xtra Menswear. Viime vuonna saimme Jonin kanssa huomata, että kaikille yrittäjille eivät meidän näköiset asiakkaat kelpaa, mutta tällä pisteellä saimme kyllä hyvän tuote-esittelyn ja oikein miellyttävää palvelua. Xtra Menswearin valikoima kattaa pukuja ja italialaisia kenkiä, joista puna-musta malli oli kieltämättä oikein tyylikkään näköinen, ja varmasti nappivalinta sellaiselle sulholle, joka haluaa vähän revitellä, mutta pysyä silti klassisen tyylikkäänä.



Samoin miesten pukeutumisen äärellä tein kenties jopa messujen kiinnostavimman löydön, nimittäin Hermandian puurusetit ja korut. Kaunista, kotimaista puuosaamista (eettisesti ja ekologisesti kestävää sellaista), ja kertakaikkisen mieletön ammattilainen tuotteen takana. Puuta voi työstää ja muokata moneen tapaan, jolloin puusta saadaan luonnollisesti vaikka millaisia sävyjä tai ominaisuuksia esiin. Messuilla miun silmäni iskostui erityisesti Hermandian ja Naskali Leatherin yhteistyörusettiin, jossa tumma puu ja punainen nahka muodotivat todella kauniin kokonaisuuden. Juuri tällaisia juttuja messuilta on ihana löytää! Hermandialta on myös tulossa muitakin pirun hienoja juttuja, joita lupasin esitellä täällä bloginkin puolella sitten tulevaisuudessa, joten pysykäähän kuulolla.


Hermandia x Naskali Leather



Häämuoti

Sunnuntaina tsekkasin häämuotinäytökset, joista löysin useammankin jutun, joita alternative-henkinen häähöpsö voi käyttää sellaisenaan tai soveltaa. Ensimmäisenä mainittakoon Atelje-ompelimo Midinette, jolla oli näytöksessä mukana kerta kaikkisen hurmaava hupullinen hääpuku. Samaa ideaa voisi soveltaa myös mustana, jolloin voisi nauttia upeasta gootti- tai noitahenkisestä lookista täysin rinnoin. Samoin on pakko kehua Love Me Do:n mutoinäytöstä mallien kenkävalinnoista, sillä rohkeat kenkävalinnat nostivat monia perinteikkäämpiä pukuja aivan uudelle tasolle. Perinteinen mekko yhdistettynä Zanna Fashionin kenkiin antaa kokonaisuudelle jo ihan eri fiiliksen. Zannan valikoima oli esillä myös messuilla, joten näitä upeuksia pääsi tsekkaamaan halutessaan hyvinkin läheltä.


Midinetten hupullinen hääpuku

Pernteinen puku räväköillä kengillä

Zanna Fshionin kenkiä


Tarjolla oli myös värillisiä pukuja, sekä mustia mekkoihanuuksia, joista miun on aivan pakko nostaa tämä mieletön kokonaisuus esiin. Ateljee Sinikka Nikanderin musta luomus punaisilla kengillä vei miun sydämen aivan täysin. Kuinka ihana look! Ja pisteet mallille, joka esitti tämän puvun upealla asenteella. Pelkästään tämä kokonaisuus teki pukunäytösten seuraamisesta kannattavaa.





Korut

On totta, ettei häämessuilta välttämättä löydy mielettömiä määriä alternative-henkisiä koruja valmiina. Tosin näillä messuilla sellaisia löytyi Au3-kultaseppien pisteeltä myös häämessuilta, sillä heillä oli mukanaan Heidi Vornan Jewelryn todella kauniita pääkallokoruja. Kyllä, häämessuilta tein tämänkin löydön, ja voin rehellisesti myöntää, etten ollut aikaisemmin törmännyt missään tähän kyseiseen kultaseppään. Onneksi on häämessut, niin nyt tiedän tämänkin.



Samalla Au3:sen pisteellä tulin tuttuun tapaani jääneeksi suustani kiinni tunnetun Keto-sormuksen suunnittelijan Jussi Louhesalmen kanssa (kyseisestä sormuksesta on puhuttu tässä blogissa myös aiemmin). Tässä keskustelussa tuli mielestäni parhaiten esiin se, kuinka tärkeää messuilla on pysähtyä ja puhua näytteilleasettajille: Jussi kertoi, että esimerkiksi Keto on kustomoitavissa, joten jos nykyinen värimaailma tuntuu liian pastelliselta, voisi korun toteuttaa esimerkiksi mustilla timanteilla ja punaisilla kivillä. Tai ihan millä väreillä tahansa. Että hei hei hempeys, ja tervetuloa juuri sellainen koru kuin sinä haluat. Eli, jos messuilta löytyy lähes täydellinen koru, kysy ihmeessä kustomointimahdollisuuksia: luultavasti yllätyt positiivisesti.

Ihanasta kohtaamisesta ja kuulluksi tulemisesta sain nauttia myös Aito Helsinki -korumuotoilustudion pisteellä, jolla myös vähän ehkä ihastuin ajatukseen mustasta titaanisormuksesta punaisella kivellä. Tiedän, tiedän, miulle ei pitänyt tulla mitään jalokiviä, mutta oishan musta titaani ja punainen kivi nyt ihan mielettömän kaunis yhdistelmä! Aito Helsinki -studiolla oli paljon muitakin kivan erilaisia koruja esillä jo messuillakin (että jos haaveilee muusta kuin timanttisormuksesta allianssina tai rivinä, niin kyllä niitäkin on tarjolla). Meillä on Suomessa mieletön määrä ammattilaisia, jotka osaavat ja haluavat toteuttaa myös erilaisempia unelmia. Asiakkaan vastuulle tosin jää keskustelunavaus ja toiveista kertominen.


Aito Helsingin koruja. Esimerkikis tuohon vasemmanpuoleiseen voisi lisätä
vielä punaisen kiven (esim rubiini) tai punaiseksi sävytetyn timantin ❤

Valmiiksi rouheampaa puolta messuilla sitten edusti muun muassa Savu Design Salonen, jolla oli ihastuttavan rouheita ja tummasävyisiä koruja esillä. Rouheasta ja jykevästä muodostaan huolimatta monet korut olivat höyhenen kevyitä, sillä ne oli valmistettu zirkoniumista (josta sain muuten tällä pisteellä todella kattavan esittelyn korumateriaalina). Toki tarjolla oli myös muitakin metalleja, ja ihaninta miusta Savu Desingin pisteellä oli loppukaneetti "meillä tykätään työstää mustaa metallia" - ja miun blackissydän taisi sulaa ihan vähäsen. Jotenkin hirveen symppistä.


Muuta

Messuilta löytyi myös esimerkiksi todella hurmaavan oloinen kakkuleipuri ja sokerimassa-artisti Raquel (Raquel Cake Designer), joka tekee kokonaisia kakkuja Helsingistä käsin. Erilaisia sokerimassakoristeita tai cake toppereita (mikä tämä on suomeksi?!) häneltä voi tilata pidemmänkin matkan päästä, sillä sokeri kovettuu kuivuessaan, jolloin koristeiden lähettäminen postitse on mahdollista. Perinteiset kukat ja muut onnistuvat itsestäänselvästi, mutta Raquel on tehnyt myös esimerkiksi Star Wars- ja animemörkö-koristeita, eli hän ei pelkää tehdä erikoisempiakaan juttuja! Voisin äkkiseltään kuvitella, että esim Dia de los Muertos -henkiset kallot voisivat olla aika kivoja hänen tekeminään.

Lisäksi löytyi paljon muitakin kiinnostavia juttuja ja yksityiskohtia, mutta koska postauksella on jo tässä vaiheessa mittaa elämän verran, lienee parempi laittaa homma tässä vaiheessa pakettiin. Pointtina tässä nyt olikin ehkä eniten se, että kun messuilla kiertelee, kannattaa varata aikaa, ja pitää uskaltautua juttelemaan näytteilleasettajien kanssa. Mie juttelin messuilla näille kaikille tyypeille ja vielä todella monille muille, tein vain yhden ostoksen. Eli, se että messuilla pysähtyy juttelemaan, ei tarkoita ostopakkoa. Mutta jos messut kiertää läpi juttelematta yhtään kenellekään, niin ei varmasti löydä puoltakaan niistä jutuista, mitä messuilla on tarjolla.



Ja loppuun vielä muistutuksena, että vaikka sainkin lipun messuille, ei yksikään tässä postauksessa mainittu yritys ole mukana postauksessa kaupallisesti. Kaikki poiminnat ovat omia valintojani messuilta, enkä saa yritysten mainistemisesta tai linkkien jakamisesta itselleni mitään etua. Tämän postauksen ainut tarkoitus on osoittaa, että messuilta löytyy vaikka ja mitä, jos vain ottaa aikaa näytteilleasettajien kanssa jutteluun ja messuohjelmaan tutustumiseen. Miulla on ollut häämessuilla aina mukavaa, ja toivon, että myös sie saat niistä mahdollisimman paljon irti ❤

Ethän käytä kuvia
ilman lupaa, kiitos

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs tuumaat?